hysteroskopia

Sairaalakeikkaa pukkaa taas

29.12.15

Sain tänään postissa lähetteen hysteroskopiaan eli kohdun tähystysoperaatioon Jorvin sairaalaan. Mistä moinen? No kerronpa alusta: ("Äläpä kerro enempää" -varoitus miehille. Voitte halutessanne lopettaa lukemisen tähän.)

Synnytyksestä on nyt kulunut 12 viikkoa, mutta jälkivuototiputtelu jatkui aina viime viikolle asti. Synnytyksen jälkitarkastuksessa kuukausi sitten lääkäri pyysi soittamaan, jos vuoto jatkuisi vielä kaksi viikkoa ja sehän jatkui kolme. Neuvolan päivystyksessä epäiltiin, ettei moinen haittaa, jos kerran verta ei tule paljon eikä kuume nouse. Useimmiten synnytyksen jälkeinen vuoto kuitenkin kestää neljästä viiteen viikkoa, ei yhtätoista, joten vaikka muita oireita ei ollut ja joulupyhistä huolimatta vaadin soittoajan neuvolalääkärille. Lekuri päätti kysäisi neuvoa Kättärin gynekologilta ja muisti vielä varmistaa, ettei maidontulossa ole ongelmaa, kuten yleensä näin pitkän vuodon jälkeen. (Hellurei! Mitenhän paljon sitä maitoa ruiskuaisikaan ilman tätä tiputtelua…?) Jos neuvolan mielestä kaikki vaikutti normaalilta, gynekologi oli toista mieltä ja sain Kättäriltä puhelimitse kutsun ultraäänitarkastukseen heti ensimmäisenä joulun jälkeisenä arkipäivänä, joka oli eilen.

Kärrymatkalla Kättärille (kuva: Pau Ribas)

Ultrassa kohdusta paljastui joku valkoiselta näyttävä pitkula. Ruudulla tuo pitkula näytti isolta, mutta todellisuudessa sillä oli mittaa neljä milliä. Yhtäkaikki sinne kuulumattomasta partikkelista olisi hyvä päästä eroon. Todennäköisesti kyseessä on sikiökalvon riekale. Pahimmillaanhan tuollainen ylimääräinen härpäke voisi aiheuttaa jopa hedelmättömyyttä. Hilkkasen säikähdin, kun gyne passitti minut vessaan tekemään raskaustestiä ennen kohdunsuun katetrointia ja tarkempaa tutkailua. Negatiivista kuitenkin näytti, kuten oli tarkoituskin. Katetrointi oli suht nihkeän tuntuista, mutta onneksi muistin ottaa käyttöön luonnollisen synnytyksen konstit: leuan rentoutus ja hengitys, niin ronkkiminen ei ollut yhtä kivuliasta.

Kuten synnytysreissuillakin, hoitava kätilö oli aivan ihana ja kyseli, miten vauvan kanssa on mennyt ynnä muuta inhimillistä. Lääkäri sen sijaan tuputti hormonaalista ehkäisyä (jonka pitäisi olla iso ei kaikille minkä tahansa hormoniongelmien kanssa kamppaileville, kuten omalla kohdallani kilpirauhashäikät) ja kysyi ihmeissään, että vieläkö imetän (vaikka vauva ei ole täyttänyt vielä kolmea kuukauttakaan). Muistipa myös varoittaa tähystysoperaation vaaroista. Ymmärrän, että kyseessä on potilaan informointi, mutta ilmaisutapa oli omiaan lietsomaan isompaakin paniikkia, samaan tapaan kuin neuvolan synnytysvalmennuksessa.

Kättärillä ei kohdun tähystyksiä ikävä kyllä tehdä, joten sain kiireellisen lähetteen Jorviin ensi viikoksi. Koska sairaala olisi ollut tukossa kuukauden eteenpäin, piti jonkun aikaa siirtää, jotta minä kolme kuukautta vieras”esineen” kanssa tuskaillut pääsin jonon ohi. Nyt sitten maitoa pumppaamaan varastoon.

Outoa kyllä, synnytystä en jännittänyt, mutta jostain syystä tämä operaatio hirvittää. Ennen vastaavat tehtiin nukutuksessa, nykyisin lääkityksellä 1 g paracetamolia + 800 mg ibuprofeiinia sekä puudutuspiikki sinne minne aurinko ei paista. ”Eihän se nyt synnytyksen jälkeen tunnu missään”, sanoi lääkäri. Mulle synnytyksen kivuliain osio oli kuitenkin tikkausneula ja sitä edeltävä puudutuspiikki, vaikka muuten en todellakaan ole neula- tai gynekammoinen. Pahoja viboja Jorvista tulee siksi, että isäni sai sairaalasta rutiinileikkauksen yhteydessä niin pahan sairaalabakteerin, että joutui sen vuoksi varhaiseläkkeelle 39-vuotiaana (eli vain kaksi vuotta mua vanhempana). Tästä on kuitenkin 25 vuotta aikaa, joten toivokaamme, että sairaalan hygienia on parantunut.

Kertokaas kokemuksistanne te, jotka olette olleet kyseisessä hysteroskopiassa (on tätäkin nimellä paiskattu… hysteeristen naisten vaivoja?). Odotan jännityksellä. Kertokaa myös, jos teillä on ollut pitkäkestoista jälkivuotoa, onko asiaa tutkittu? Tuli vaan mieleen, kun asialle ei ilman omaa aktiivisuuttani olisi tehty mitään, että toivottavasti vastaava ei ole vaikeuttanut tai estänyt toisen lapsen saantia kenelläkään teistä.

Espanja/Katalonia

Lulun eka joulu ja maidottomat jouluruoat

29.12.15

Tämä juttu tulee erittäin viiveellä, koska olen ollut lomalla armaasta läppäristäni. Toisaalta meidän perheen joulukin jatkuu aina loppiaiseen asti, kiitos miehen pitkän loman ja espanjalaisen jouluperinteen. Etelässä lahjat saadaan nimittäin vasta loppiaisena, jolloin itämaan tietäjät tulevat ne tuomaan. Koska Lulu on kolmen kulttuurin lapsi, hän saa onnekkaasti jatkossa lahjat kolmelta taholta: joulupukilta, itämaantietäjiltä ja myös Katalonian joulukummajaiselta, lahjoja kakkivalta halolta, josta voi lukea lisää Tripsteriin kirjoittamastani artikkelista.

Kun edellisessä postauksessani kaavailin itselleni ja perheelleni stressitöntä joulua, niin pakkohan se on kehaista, että hyvin onnistui! Alun perin oli tarkoitus olla tekemättä jouluaatosta sen kummempaa numeroa, koska joulupäivän viettäisimme äidilläni takuuvarmasti hyvien jouluruokien parissa ja pakettejakin vaihdellen. Lopulta innostuimme kuitenkin rakentamaan aatosta juhlavan päivän viime tingassa. Ja näin aiomme varmasti toimia jatkossakin! Tuli todettua, että joulun ruokaostokset kannattaa tehdä aatonaattoiltana. Supermarketin käytävät hohtivat tyhjyyttään, eikä stressimielialaa ollut siis ilmoilla muidenkaan taholta. 

Tonttu ja sen äiti

Improvisoin ostokset sellaiseksi, mitä itse jouluna kaipaisin. Viime joulun vietimme Kataloniassa, kuten myös joka toisen joulun viimeisten 12 vuoden aikana, joten ei ainakaan voi sanoa, että olisin liian kyllästynyt perinteisiin suomalaisiin jouluruokiin.

Koska en syö punaista lihaa, kinkkua ei meillä paistettu. Miehelle ostin kuitenkin Lidlin – kuulemma erinomaista – ilmakuivattua Iberian kinkkua ja itselleni graavikalaa. Uuniin päätyi meillä tylsästi lohi (koska nieriää ei ollut saatavilla). Mulle joulupöytään kuuluu ehdottomasti myös mäti-sipuli-suolakurkku-smetana-lajitelma, sienisalaatti sekä rosolli. Smetanan tilalla käytimme kauraversiota craime fraichesta. Kaupan rosolli tuunattiin lisäämällä sekaan pilkottua suolakurkkua ja em. ”valesmetanaa”. Maidottoman sienisalaatin sävelsin joka kaupan suolasienitölkistä, sipulista, valesmetanasta ja majoneesista.

Lohi on sähköuunissa, diibadaabadai...

Kirjoituspöytäni lavastettiin joulubuffaksi.

Joulun aamupalan pitää tietty olla riisipuuro. Keitettiin neljän hengen satsi riisimaitoon (tuli jopa parempi kuin lehmänmaitoversiosta!), puolet syötiin puurona kanelin ja intiaanisokerin kera, toinen puoli päätyi maidottomaan juureslaatikkoon. Kyllä, tulin vahingossa kehittäneeksi uuden laatikon, vaikka vain porkkanaa oli tarkoitus väsätä. Nappasin nimittäin kaupasta vahingossa valmiin juuressoseen porkkanan sijaan, mutta erheeni takia saatiinkiin sitten vähän niin kuin kaikki laatikot samassa paketissa, koska juuressoseeseen sisältyi porkkanan lisäksi myös lanttua, palsternakkaa ja ties mitä muuta. Sose riisipuuron joukkoon, kananmuna, suolaa, muskottipähkinää ja päälle korppujauhetta ja paras laatikko tuli hetken päästä uunista. Jos ensi jouluna jaksaisi tehdä juuressoseen itse, niin päätyisin samaan sekaversioon!

Hauskinta kotijoulussa oli kiireettömyys: aamupuuroa hämmenneltiin yhden aikaan päivällä ja illallista lopeteltiin puolen yön maissa. Toinen hyvä oli se, ettei jouluun kuulunut ähkyä. Määrät oli tsäkällä mitoitettu niin, että safkaa riitti kahdelle lounaaksi ja illalliseksi, eikä yhtään enempää. Ruokajuomana meillä oli katalonialaista cavaa, totta kai.

Mobile on hauska niin joskus kuin joulunakin.

Lulun joulun kohokohtiin kuului – edelleen – uuden mobilen kanssa leikkiminen (ja eläimille jutustelu), mummolta lahjaksi saadun Hevisaurus-levyn diggailu ja mummon luona keinuminen. (Muita joululahjoja Lulu ei saanutkaan, ehtii se lahjaähky tulla myöhempinä vuosinakin.) Kotona me ilkeät vanhemmat yritimme saada itselaukaisimella söpöä perhepotrettia, mutta Lulua poseeraaminen tympi, joten aika anarkistisia kuvia syntyi. Sattumalta kavereilta saatujen vauvanvaatteiden joukossa oli myös juuri oikeankokoinen tonttupuku (56 cm), joten Lulun vauvakirjaan päätyy vielä vänkä kuva ekasta joulusta tonttuna. 

Anarkistitonttumme

Kuvat: Pau Ribas

lasten kirjat

2 kk vauvan lempilelut, kirjat ja lastenmusa

20.12.15

Olohuoneen lattialta kuuluu puhina ja ähinä, kilinä ja ilon huudahtelu. Vauva leikkii! Jos pikku ihminen eleli kaksi ensimmäistä kuukauttaan enemmän tai vähemmän omassa kuplassaan ja kiinnostui ainoastaan tissistä, on siitä nyt kasvanut ympäristöään innokkaasti tarkkaileva yksilö, joka tykkää myös huvitella syömisen, nukkumisen ja kakkimisen lomassa.

Jo ennen vauva syntymää ahdistelin hieman tavaran (krääsän) määrästä, josta kotimme tulisi täyttymään. Viisaat ystäväni antoivat hyvän vinkin olla itse ostamatta leluja, sillä niitä saisi kyllä takuuvarmasti lahjaksi. Ja näin on ollutkin. Onneksi lahjoittajilla on ollut hyvä maku ja tajua siitä, mistä ipanat diggaavat. Itse ei meinata ostaa vauvalle lahjan lahjaa jouluna(kaan). Näillä pärjää erinomaisesti vielä pitkään!

2,5 kuukauden ikäisen vauvamme lempiviihdykkeet:

Lelut


Mobilet on nyt ehdottomasti hoteinta hottia! Ja niitä meiltä löytyykin montaa eri sorttia. Vauvan lempipuuhiin kuuluu maata olohuoneen lattialla monenlaisia riippuvia eläimiä tarkkailen, niihin kurotellen ja niiden kanssa seurustellen. Lempparieläin on punasorkkainen lehmä (oma veikkaukseni on, että tämä kiehtoo eniten, koska jalat muistuttavat nännejä!) siinä missä siniset ja vihreät elukat jäävät huomattavasti vähemmälle huomiolle.

Mobiili mikkiständissä.
Nam, mitkä jättinännit!

Vaihtelun vuoksi pehmolelujen lisäksi vauvan edessä roikotetaan toisinaan paperisia kissoja, joita on kiva huiskia pikku pullasormin. Punainen kissa saa jälleen päähuomion. Ja minnes muualle muusikkoperheessä mobilet ripustetaankaan kuin mikkiständiin! Pinnasänkyhän ei vielä ole käytössä.
 
Kissa saa kyytiä. (Kuva: Maria Perhonen)

Mobileista uusin – sekin lahjaksi saatu – on pyörivää ja musiikkia soittavaa mallia. Pattereitakaan ei tarvita, kunhan vetää laitteen aina aika ajoin. Tästä vauva flippasi niin paljon, että viihtyi eilenkin riemusta hihkuen seepraa, leijonaa ja norsua katseellaan seuraten melkein tunnin verran.

Se pyörii sittenkin!

Alusta pitäen leluvalikoimiin on kuulunut lisäksi Brion puinen helistin. Tällä on helppo saada vauvan huomio pois tuskaisesta vaatteiden vaihdosta.

Kirjat ja levyt


Vielä meillä ei lueta, eikä edes syödä kirjoja. Mutta pikkuipana rakastaa pehmokirjaa, jonka etukansi on hymyilevä vauvan naama (tätä kun katselee, niin saa takuuvarmat hymyt) ja takakansi peili, josta ihailla omaa hymynaamaansa. Tämän tilasimme Vaukirjalta.

Peilikirja.

Aikuisten musasta suosikit ovat etupäässä 60-luvun poppareita. Lasten lauluista suosikkeja ovat tietty meidän vanhempien tekemä oma nimikkokappale, muusikkosedän tekemä nimikkotuutulaulu ja muutkin katalaaninkieliset lasten musat. Surullinen musa ei nappaa ollenkaan, rytmikäs ja iloinen on se juttu.

Ihan hitti, ja vielä pitkään, on ristiäislahjaksi saatu Soiva laulukirja. Tässä on mukana kaikki mahdolliset antiikkisetkin lastenlaulut Hämähämähäkistä Viiteen pieneen ankkaan (meidän vauvan lemppari) sanoineen, nuotteineen ja musiikinkuunteluominaisuuksineen päivineen. Varsinainen karaokekirja siis! Jos itseltä unohtuu, miten laulu meni, niin senkun pistää musat soimaan ja tsekkaa lyriikat kirjasta.

Musa- ja kirja-arsenaali.

Lulun toinen lempparilaulukirja on Muumiperheen lauluretki, joka sisältää sekin lyriikat, nuotit, upeat muumikuvitukset ja cd-levyn. Tätä jaksaa kuunnella aikuinenkin, ei siis mitään riipivimpiä renkutuksia. Jokapäiväiseen rutiiniimme kuuluu laulaa ja tanssia näitä biisejä koko perheen voimin.
Lulu ei kestä päivää ilman kunnon tanssisessiota, jolloin hän saa hytkytellä jäntevää kroppaansa musan tahdissa totinen ilme naamallaan. Ottaa musan nyt jo vakavissaan kuten vanhempansa. J


Mitkä ovat teidän perheen hittilelut, -kirjat ja -levyt?

Kuvat: Pau Ribas

barcelona

Vieraskirjoituksia

16.12.15

Rakastan kirjoittamista. Niin ja maailmanparantamista ;) Ja kynähän on miekkaa tehokkaampi ase, kun asioita halutaan muuttaa. "You may say I'm a dreamer but I'm not the only one", sanoi eräskin liverpoolilainen muusikko...

Aloitin hiljattain vieraskirjoittajana Safkatutkassa. Siellä aion postata etupäässä maidottomuutta ja maitoallergiaa sivuavia teemoja, kenties myös raskaus- ja imetysajan ruokavaliosta. (Tämän postauksen kommenttiosioon saa myös vinkata aiheita, jos tulee mieleen!)

"Maailmanparantaminen" tämän suhteen viittaa tietoisuuden kasvattamiseen alidiagnosoitua maitoallergiaa ja sen aiheuttamia vaivoja ja sairauksia kohtaan. Ensimmäinen juttuni Safkikseen oli tässä blogissa suosituksi tullut maidottoman munavoin resepti.

Mitä olisikaan elämä munavoitta ;)

Lisäksi tulen kirjoittamaan Kahden kulttuurin perheiden asioita ajavan Duon blogiin. Tällä saralla toivoisin voivani vaikuttaa kaksikielisten lasten aseman parantamiseen. Äidinkieli on osa identiteettiä ja kaksikielisellä se muodostuu molemmista. Suomen laki ei kuitenkaan anna mahdollisuutta rekisteröidä lapselle kuin yhden äidinkielen, mikä ei tähän maailman aikaan ole kovin aktuelli idis. Päivtykseen koko laki siis! Ensimmäisen kirjoitukseni Duoon on luettavissa täällä.

Ja kun nyt mainostamisen makuun pääsin, niin käykäähän myös vierailemassa matkaopaskollegoiden kanssa perustamallamme reilun median matkailusivustolla: Tripsteri.fi! Opaamme laajenevat koko ajan ja uusia kohteita tulee lisää jatkuvasti. Tällä hetkellä sivultamme löytyvät seuraavat kohteet:

Barcelona, Berliini, Budapest, Edinburgh, Islanti, Lontoo, Lissabon, Madrid, Oslo, Peking, Pietari, Praha, Pariisi, Provence, Rooma, Tallinna, Tokio, Tukholma, Wien ja Intia.

Allekirjoittanut vastaa tietysti toisen kotikaupunkinsa Barcelonan oppaasta, josta löyty vinkit muun muassa lasten kanssa matkailuun. Baareja, ravintoloita ja ajankohtaisia ilmiöitä pääsee lukemaan Barcelona-blogin puolelta, jossa viimeiset artikkelit kertovat muun muassa Barcelonan gluteenittomista, maidottomista ja vegerafloista.

Bändin kanssa Barnassa.

Sisäpiirin vinkkinä vielä: Tripsteri-sivuston lentohakukone löytää oikeasti edullisimmat lennot, minne tahansa. Kannattaa kokeilla matkakuumeen yllättäessä! Samalla pääsette parantamaan maailmaa tukemalla ilmaisen opassivuston tekoa. :) Peace!


joulu

Stressaamisen jalo taito

14.12.15

Mitä ihmettä stressaaminen on? Adrenaliinipiikki, jonka ansiosta asiat saa hosuttua nopeasti kärttyisessä ilmapiirissä. Mitä se hyödyttää? Adrenaliinipäissään ehtii päivän aikana hutaista monia muitakin askareita ja loppupäivän voi stressata sitä, kuinka pystyisi rentoutumaan, nollaamaan tai saamaan unta, kun uudet stressin aiheet vilkkuvat päässä. Kuka sitä harrastaa? Väittäisin, että lähes kaikki suomalaiset.

Katalonialaisten appivanhempien vieraillessa meillä pitkästä aikaa tuli taas huomattua, kuinka stressaavaa kansaa me suomalaiset olemmekaan. Hosumista, touhottamista, täydellisyyden tavoittelua, aikatauluttamista ja hektistä kello kaulassa juoksemista mahtuu päivään niin paljon, ettei mihinkään ehdi syventyä kunnolla. Siinä missä etelän ihmiset käyskentelevät rauhassa, kiinnittävät huomiota ympäristöönsä, katsovat silmiin, syventyvät keskusteluihin, improvisoivat…

Minäkin luulin jo oppineeni olemaan stressaamatta ja toimimaan iisisti omassa rytmissä ilman sitä ärtynyttä kaikkialle ehtimisen tarvetta, mutta ristiäisvalmistelut osoittautuivat uudeksi oppimisen paikaksi. Piti ehtiä kampaajalla (piti nauttia hemmottelusta), piti huolehtia vauvan tavaroiden pakkaamisesta (viime hetkellä tietenkin), juhlapaikassa piti pukea nopeasti (itseni ja lapseni) ja kiirehtiä seurustelemaan vieraiden kanssa ja sitten rientää imettämään nopeasti ennen kuin vauva itkisi.

Mitä rennompi isäntäväki, sen vapautuneemmat juhlat.

Vierasmaalaisille piti esitellä paikat, ihmiset, ruoat ja traditiot, tulkata mahdollisimman suuri osa keskusteluista mahdollisimman tarkasti (onneksi mieskin osaa jo sen verran suomea, että pääsee avustamaan tulkkauksessa). Onneksi havahduin ajoissa kysymään itseltäni, että mitäs hemmettiä mä tällasia rupeen stressaamaan! Jos stressikärttyisyys tarttuu, niin onneksi myös iloisuus, rentous ja välittömyys. joita pursuavat etelämaalaiset saavat minutkin aina käyttäytymään "oikean" luonteeni mukaisesti.

Oivalluksen myötä pystyin myös hellittämään hyödyttömästä ennakoimisesta. Vaipat etsitään ja vaihdetaan, kirjaimellisesti vasta kun ”paskat on jo housuissa”. Jos me myöhästymme juhlista, vieraat odottavat. Jos en koko ajan tulkkaa kaikkea, isovanhemmat pääsevät treenaamaan englantiaan. Jos en omi vauvaa syliini lakkaamatta, hän saa tilaisuuden seurustella välillä enon, sedän, isotätien ja isoisovanhempiensa kanssa. Stressi ei päässytkään asettumaan kodiksi, päästin siitä irti, vapauduin.

Lopulta juhlat olivat yhdet rennoimmista ja välittömimmistä sukujuhlista, missä olen ollut. Niihin kuului paljon naurua, laulua, iloista yhdessäoloa ja rentoa keskustelua suomeksi, espanjaksi, katalaaniksi ja englanniksi. Niinhän sitä sanotaan, että samoin kuin työpaikan ilmapiirin luo pomo, juhlien ilmapiirin luo niiden isäntäväki.

Tunnistatko tästä itsesi? Minä myönnän, että nämä taidot on olleet hyvin hallussa. 

Stressaamisen peruspilarit on esitetty loistavasti tässä Facebookista nappaamassani diassa (luento tuntematon), jolle olen naureskellut ruudun ääressä, koska tunnistan siinä itseni. Tai toivoakseni vanhan minäni. Kaikkihan perustuu siihen, että vaatii itseltään liikaa, koska kuvittelee olevansa korvaamaton, paitsi töissä myös kotona: puolisolle, vanhemmille, lapsille. Ilman meitä asiat eivät järjesty. Kukaan ei suorita arjen askareita yhtä nopeasti ja huolellisesti kuin me itse. Potentiaalisin tilaisuus pudota tähän ansaan taitaa olla juuri kotiäitiyden koittaessa: kun ei voi päteä töissä, pitää ruveta pätemään kotona ja tehdä arjesta työprojektien viidakko ja itsestä kuukauden työntekijä (joka kuukausi), joka suorittaa kotielämää paremmin, nopeammin, eniten, kauiten, väsymättömimmin. Älkää uskoko tähän harhaan. Ainakaan, jos huomaatte olonne kärttyisäksi. Hellittäkää viimeistään silloin, kun huomaatte seuraavan päivän, viikon, kuukauden askareiden suunnittelun ja ennakoinnin verottavan yöunia.

Minä olen perusluonteeltani joviaali jousimies, kiinnostuneempi suurista kuvioista kuin suklaatahrasta sohvassa. Se pelastaa jo monelta stressiltä. Välillä löydän silti itseni nillittämästä turhuuksista. Kotiäitinä tavoitteeni onkin madella hitaammin, nukkua kauemmin, tiskata harvemmin ja imuroida huonommin, niin aikaa jää vauvan uusien ilmeiden havainnoimiseen, miehen seurasta nauttimiseen – ja siihen nukkumiseen!

Chillausguruni.

Lisäksi olen huomannut, että vauva-arjen stressiä omalla kohdallani vähentävät ainakin nämä:

  1. Kaikenlainen ehdottomuus on itsensä stressivyyhteen karsinoimista. Minä kannatan ekologisuutta, mutta en käytä kestovaippoja aina ja kaikkialla, jos se tuntuu luovan enemmän stressiä. Esim. yöllä käytämme kertiksiä, samoin heti herätessä, jolloin vauva kakkii suurimmat lastinsa. Joku voisi kysyä, miksen sitten aina käytä kertiksiä, mutta kestojen käyttö on meille kuitenkin se omin juttu (pelkkien kertisten kanssa stressaisin jätteen määrää ja sitä, että oikeasti haluaisin käyttää kestoja)
  2. Edelliseen viitaten: kuivaan vaatteet pesukoneen kuivaustoiminnolla. Kuluttaa enemmän energiaa kuin telineellä kuivattaminen, mutta säästyn ripustamiselta.
  3. Vastaavasti energiaa säästyy, kun en silitä. Koskaan mitään.
  4. En käy kaupassa joka päivä. Olen loistava loihtimaan mitä mielikuvituksellisimpia annoksia siitä mitä kaapista kulloinkin löytyy. Tämän myötä ei roskiakaan tarvitse viedä ihan joka päivä, kun ruokaa ei jää pois heitettäväksi.
  5. En käy edes ulkona joka päivä, jos se on liian hankalaa. (Ja nykyisessä asunnossa se useimmiten on. Koska meillä ei ole hissiä, eikä tilaa säilyttää vaunuja alhaalla, joudun roudaamaan kärryt lapsineen ja hoitolaukkuineen kahdessa osassa neljä kerrosta suuntaansa.) Tämä ei kaamosaikaan onneksi ole edes mikään hirveä menetys.
  6. Vauvan päikkärien aikana en imuroi tai tiskaa (ainakaan joka kerta), vaan käytän ajan kirjoittamiseen, musisoimiseen, joogaamiseen, lukemiseen tai muuhun rentouttavaan ja inspiroivaan sen sijaan, että stressaisin, mitä kaikkea haluaisin tehdä, jos vain olisi mahdollisuus. Puoliso ja vauvakin huomaavat eron muudissa.

+ Tänä jouluna säästymme monelta hössötykseltä, vielä kun lahjattomuus, kuusettomuus ja muun joulustressin välttäminen on mahdollista. Uudenvuoden lupaukseni vois olla stressata päivä päivältä vähemmän :)

Kertokaas, mitä kaikkea itse stressaatte ja miten olette päässeet koko turhasta tavasta eroon! (Väittäisin, että meillä suomalaisilla on vielä paljon petrattavaa tässä asiassa.)

Lucian päivä

Bileviikonloppu

13.12.15

Viime viikonloppuna vietettiin Lulun ristiäisiä. Tähän viikonloppuun on mahtunut fiestaa molemmille päiville. Mehän ei enää muuta tehdäkään, kuin biletetä! Eilen oli meikäläisen synttärit. Mies on ollut jo pari päivää flunssassa, joten bileistä tuli kalsarisellaiset ihan kotosalla. Onneksi on olemassa nämä uudet rafla-aplikaatiot Wolt ja Foodora, joiden avulla kotiin tilaaminen on kätsyä. Molempia on jo ehditty testata vauvanhoidon lomassa.

Eilen tilasimme lemppariannoksemme: liekitettyä lohta, avokadoa ja riisiä japanilaisravintola Mashirosta. Juomana lasilliset skumppaa (tai siis katalonialaista cavaa totta kai). Lahjaksi sain Beatlesin uuden dvd-kokoelman. Ja yllärilahjana väriä vaihtava Buddha-lamppu. Parhaat lahjat!

Jännä väriä vaihtava Buddha!

Mun pikku-Buddhat.

Illalla kävin yksin kaupassa tokaa kertaa Lulun syntymän jälkeen ja mukaan tarttui myös synttärisiideri. Myyjä siinä sitten multa papereita kysymään. Pääsin sanomaan, että mulla on tosiaan tänään ihan syntymäpäiväkin, nimittäin 37-vuotissellainen! Myyjäraukka punastui, mutta minä sain tietty hyvän mielen, ettei äitiyskään näemmä vielä ihan ole rupsahduttanut.

Tänään oli toiset juhlat: Lulun ekat nimpparit! Lulun päivää vietetään siis kätsysti päivä synttäreideni jälkeen, Lucian päivänä. Päivä lähti käyntiin hauskasti Buddha-lampulla leikkiessä. Tämä väriä vaihtava ja valoa säteilevä kapistus osoittautuikin ihan hitiksi ja viihdytti vauvaa pitkään! (Omiin leikkeihin suuhun tungettavaksi en tätä epäilyttävää muovia sisältävää tuotetta kuitenkaan antaisi.)

Nimpparikahvilla Suvannossa.

Loppupäivä kului aika perinteisissä merkeissä; koluttiin lähikorttelien kirppareita ja käytiin Suvanto-kahvilassa ottamassa ”se tavallinen”, eli mulle raakakakku ja jasmiinitee, miehelle kahvi ja mokkapala. Lulu oli rock’n roll -tunnelmissa: ekoissa farkuissaan ja kaverilta saadussa Rollari-mekossa. Vauva viihtyy edelleen erinomaisesti siellä, missä on ihmisiä, musiikkia ja puheensorinaa. Hiljaisuudessa tulee ennemminkin suru puseroon. Kotiin palatessa maahan sateli vihdoin ensilumi, kaunista!

p.s. Perjantaina postiluukusta kolahtanutta Vauva-lehteä selatessa meinasti mennä mustaherukkamehut väärään kurkkuun, kun vikalla sivulla komeili oma pärstäni minikokoisen Lulun kanssa! Meistä on siis juttu lehden seuraavassa numerossa… 


Kuvat: Pau Ribas

aktiivinen synnytys

Mitä doula tekee? Osa 3 – Synnytyksen jälkeen

11.12.15

Synnytyksestä on jo kaksi kuukautta, mutta olemme edelleen yhteydessä doulani kanssa. Meistä tuli siis oikeasti ystäviä. Ystävystyminen ei ole pakollista, jos haluaa säilyttää pelkän asiakassuhteen, mutta niin intiimejä asioitahan doulan kanssa yhdessä koetaan, että ystävystyminen tapahtuu kuin itsestään.

Aiemmin olen kirjoittanut doulan roolista ennen synnytystä ja synnytyksen aikana ja ihan yleisellä tasollakin, mutta ei yhteistyö vielä synnytykseenkään tyssännyt.

Istukkakapselien valmistaminen


Toisena päivänä synnytyksen jälkeen doula toi synnytyssairaalan perhehuoneeseen ne paljon kohutut istukkakapselit! Kapselien valmistaminen kuuluu useiden doulien palvelupakettiin, joten en todellakaan olisi odottanut sellaista äimistystä, mitä kapselien syömiseni aiheutti. Varsinkin siis Hesarin sensaatiohakuisen artikkelin jälkeen. Sain kuulla olevani "huomiohuora", minulle ehdoteltiin vastasyntyneen kapselointia, puhuttiin ulosteiden syömisestä ja alapään nuolemisesta. Anonyyminä totta kai.

Tässä jälleen ne "pahamaineiset" kapselit.




Vaikea käsittää, minkälainen mentaliteetti pitää ihmisellä olla, että viitsii kommentoida ventovieraalle ihmiselle asiasta, joka itseä ei selvästikään kosketa. Minkälainen tyyppi saa kiksit siitä, että pääsee loukkaamaan ja puhumaan rumia vastasyntyneen vauvan äidille? Se jäänee arvoitukseksi, koska tarpeeksi monen yököttävän kommentin jälkeen poistin anonyyminä kommentointimahdollisuuden blogistani.

Kapseleita voin edelleenkin suositella, etenkin niille, jotka ovat aiempien synnytysten jälkeen kärsineet hormonien romahduksen aiheuttamasta masennuksesta. Minulle vauvan ensi viikot olivat elämäni hauskinta ja pirteintä aikaa ja huomasin snadin mielialan ja vireystilan laskun kapselien loputtua.

Monet ovat tiedustelleet, kuinka nämä kapselit käytännössä valmistetaan. Tältä sivulta saa paljon lisätietoa aiheesta, sivulla on kapseloinnista ihan opetusvideoitakin. Suosittelen kuitenkin tiedustelemaan aiheesta doulilta omin päin sähläämisen sijaan, sillä monella heistä on koulutus kapselien valmistukseen ja välineet operaation suorittamiseen.

Vierailu kotona


Parin viikon päästä sairaalavierailusta doula vieraili myös kotonamme. Kävimme läpi synnytykseni kulkua ja pohdimme, oliko kaikki sujunut synnytystoivelistan mukaan. Suurin osa pitkällisestä prosessista meni toivelistani mukaan, lukuun ottamatta scalp-anturin pistämistä vauvan päähän, synnytysasentoa, johon minut viime hetkellä painostettiin ja ponnistusvaiheen ohjaamista, joka oli sairaan ärsyttävää ja hidasti ponnistusvaihetta (ei kuitenkaan kovin paljon, sillä 20 minuutissahan se oli ohi).

Isä tutkailee kestovaippoja.

Synnytyskeskustelun lisäksi doula ohjeisti meitä uudelleen kestovaippojen ja kantoliinan kanssa ja hiukan katsoimme myös hyviä imetysasentoja. Samalla palautin doulan lainaamat raskaus-, synnytys- ja imetysaiheiset kirjat.

Jos tulen vielä raskaaksi, aion ehdottomasti palkata jälleen doulan mukaan! Sen verran rento ja rauhallinen fiilinki oli koko raskauden ajan, kun vain tiesikin, että osaava ja tuttu apuri kulki mukana kävipä synnytyksessä miten kävi.

Kirjallisuuslista


Tässä vielä aiemmissa postauksissa lupaamani kirjalista aiheina rento raskaus, luonnollinen synnytys, sujuva imetys ja vauvan tuloon valmistautuminen. Osan kirjoista sain lainaksi doulaltani, mutta suurin osa näistä löytyy myös kirjastosta:

  • Malla Rautaparta: Raskaus, synnytys, äitiys. Äidiksi omaa kehoa kuunnellen. JA
  • Kantamisen kausi. Aika raskaudesta sylihoitoon. (Malla veti Manipuran raskausjoogakurssin, josta koko luomuiluinnostukseni lähti, hän on kirjoittanut myös nämä erinomaiset opukset, jotka kannattaa ehdottomasti lukea!)
  • Minna Haataja: Hyvä syntymä - kirja odottaville äideille
  • Tiina Kaitaniemi: Luonnollinen lapsuus (Mielenkiintoinen kirja valottaa lapsuutta evoluution vinkkelistä) 
  • Minni Niemelä: Imetysopas. Hyvinvointia vauvalle ja äidille. (Kätevän kompakti kirjanen imetyksestä)
  • What to Expect When You’re Expecting (Perustietoa sikiön kehitysvaiheista viikoittain. Miehellä oli sama katalaaniksi)
  • Ina May Gaskin: Ina May’s Guide to Childbirth (Spiritual Midwifery) (Luonnollisen synnytysvalmennuksen perusteos, tätä suosittelen erittäin lämpimästi
  • Mary Mongan: HypnoBirthing. The Mongan Method – A natural approach to a safe, easier, more comfortable birthing JA
  • Sophie Fletcher: Mindful Hypnobirthing. Hypnosis and mindfulness techniques for a calm and confident birth (Kaksi kirjaa hypnosynnytyksestä harjoituksineen. Kirjallista täydennystä hypnosynnytyskurssiin.)
  • Pam England & Rob Horowitz: Birthing from within. An Extra-ordinary Guide to Childbirth Preparation JA
  • Barbara Harper: Gentle Birth Choices. (Nämäkin kaksi sain doulalta lainaksi. Mielenkiintoisia tarinoita luonnollisista synnytyksistä)

Doulalta lainaamani kirjat.
Olisi kiva kuulla teidän muidenkin kokemuksia omista doulistanne! Ei muuta kuin kommentoimaan (vaikken anonyyminä enää annakaan ;)

Muut doula-aiheiset postaukseni:

Mitä doula tekee. Osa 1 – Ennen synnytystä
Mitä doula tekee. Osa 2 – Synnytyksessä
Mieluummin mömmöjä kuin synnytysavustaja

musiikki

Tehtiin biisi Lulun ristiäisiin

6.12.15

Eilen juhlistimme seitsemänvuotishääpäiväämme tyttären ristiäisten merkeissä. Suvun kastemekkoa ei sitten löytynyt, mutta väliäkö hällä, bileet olivat suuri suksee! Tyttö sai siis nimekseen Lulu Anais.

Miehen vanhemmat tulivat viikonlopuksi Barcelonasta saakka tapaamaan ensimmäistä lastenlastaan ensi kertaa. Riemukas tapaaminen se olikin. Anoppi tosin joutui anomaan yhtä ainutta vapaapäivää kaupunginjohtajalta asti! Espanjassa ensimmäisen lapsenlapsen syntymä ja ristiäiset on pelkkä tekosyy olla pois duunista (miettikää tämmöisiä työläisten oloja te, jotka pidätte ay-liikkeen taistelemia oikeuksia itsestäänselvyytenä).

Bileet vietettiin äitini luona, joka oli tehnyt suururakan juhlien kestityksen eteen. Ruokien teemana oli suomalainen joulu, jotta etelän suku pääsi ensimmäistä kertaa elämässään testaamaan joulukinkkua, laatikoita ja pipareita. Ja hienostihan ne upposivat.

Hienoimmat piparit ikinä by my mama!

Seitsemän vuotta sitten juhlitut häämme kulkivat nimellä ”Rock’n Roll Wedding”, vedimme itsekin juhlien jatkoilla barcelonalaisessa underground-(kirjaimellisesti)rokkiluolassa setin bändimme kanssa. Tuolloin päätimme viettää toiset häät seitsemän vuoden päästä Suomessa. Melkeinpä tuo tänään toteutuikin, silloin emme toki tienneet, että ristiäisten parissa!

Nämäkin juhlat oli ryyditetty musiikilla. Vedimme livenä yhden oman kappaleemme ja soitimme nauhalta varta vasten tätä tilaisuutta varten tehdyn uutukaisen Lulu-biisin. Sävelsin sen ennen kuin lapsi oli syntynytkään. Kitaralla sävelaihiota tapaillessani muistan, kuinka vauva potki tahtia mahassa.

Viime päivinä olemme nauhotelleet kappaletta vauvanhoidon lomassa. Mies kävi heittämässä rummut ”narulle” treeniksellä soittamansa kitarapohjan päälle. Minä vedin sekaan synat, ksylofonin ja basson.




Ekan säkeistön laulan suomeksi ja mies saman asian katalaaniksi toisessa säkeistössä. Voi sitä riemua vauvan naamalla, kun kuuli kappaleensa ekaa kertaa! Jo synnytyslaulukurssin ope sanoi, että vauvalle riemullisin asia ikinä on kun vanhemmat laulavat hänen nimeään. Siitä siis inspis biisin kertsiin. (Mieheltä saatu kurkkutautini kuuluu äänessä... onneksi pienokainen ei ole sairastunut perässä vielä ainakaan.) Tässä biisi siis, voilà:



Miehen veli on muusikko hänkin ja antoi kummityttärelleen yllärilahjaksi cd-levyn Lululle nauhottamastaan tuutulaulusta. Nyt on Lululla siis omia biisejä jo kaksin kappalein ja eiköhän niitä tulevaisuudessa lisääkin satele. Ihana päivä, onnekas olo!

kiintymysvanhemmuus

Kohupaljastus: Kaikki vauvat ei valvota!

3.12.15

Hei, täällä taas se ärsyttävä ”raskausaika oli ihanaa, synnytys ei sattunut ja nyt myös: vauva ei valvota” -tyyppi. Niin, just se, jonka kohtalotoverit ei kehtaa äitiporukassa avata suutaan, koska ei ole mitään valittamista. Meitä on oikeasti paljon, vaikka aniharva uskaltaa tehdä numeroa tästä puolesta. Vähän sama kuin se, ettei kukaan kehtaa kertoa, että koulunkäynti oli kivaa eikä intissä simputettu; näistä kolmesta kuuluu kertoa vain toinen toistaan karmivampia stooreja.

Raskaana ollessaan (tai koko leikkiin ryhtymistä harkitessaan) sitä kuitenkin kaipaa ennen kaikkea kertomuksia siitä, miten synnytys olikin voimaannuttava kokemus eikä vauva-arki suistanutkaan hulluuden partaalle. Niinpä olen lupautunut kaikkien meidän ärsyttäjien äänenkannattajaksi, jotta vanhemmuuden ikävämmät puolet eivät ylikorostuisi yleisessä keskustelussa. On siis ihan normaalia olla menettämättä hermojaan, yöuniaan tai mittojaan, vaikka tulee äidiksi. Älkää antako muiden väittää toisin. Ja muistakaa mottoni: "Hehkutetaan niin kauan kuin hehkutettavaa on!" Hiphei!

Tänään hehkutan teille vauvani unenlahjoja. Kerroinkin jo ensimmäisessä vauvapostauksessani kaksi kuukautta sitten, että Lulu nukkuu koko yön itkemättä ja herää syömään yleensä kaksi kertaa. Sama systeemi on jatkunut edelleen. Myös yöunirytmi on ollut alusta saakka sama: nukkumaan klo 00.30–02 välisenä aikana ja herääminen klo 10.30–12. Itse olen pääsääntöisesti noudattanut samaa rytmiä. Luksusta!

Kela-boksi ei meillä päätynyt vauvan sängyksi, mutta sillä saa kopan korotettua kätevästi sängyn korkeudelle.

Alkuun vauva nukkui samassa sängyssä meidän kanssa. Ennen synnytystä olin ajatellut, että vauva nukkuisi alusta saakka omassa kopassaan, mutta eihän sitä pikkuista raaskinut läheltään päästää. Pikkuinen nukkui siis jommankumman rinnan päällä, meikäläisen kainalossa tai tissillä. Kasvaessaan vauva rupesi pikkuhiljaa liikehtimään enemmän, mikä herätti meitä ja välillä vauva itsekin havahteli turhaan meidän heräämisiimme. Tähän säpsähtelyyn vaikutti osaltaan myös sängyn leveys, tai tässä tapauksessa kapeus: 140 cm.

Reilu viikko sitten, puolentoista kuukauden iässä Lulu sai oivallisen tilaisuuden kokeilla kopassa nukkumista, kun mies sairastui flunssaan. Koppa on samalla tasolla sängyn kanssa, mun vieressä, josta vauva on helppo napata syömään nälän yllättäessä.

Yllätyksemme oli kova, kun heti ensimmäisestä yöstä lähtien tyttö nukkui ”omillaan” sikeämmin kuin koskaan! Tätä ennen koppaan laittaminen oli laukaissut itkun, mutta äidin intuitioni sanoi, että oikea ajankohta oli nyt koittanut. Aluksi itsestä tuntui oudolta ja pahaltakin nukkua ilman vauvaa kainalossa, mutta sitten näin kuinka rauhallisesti toinen veti hirsiä ja ennen kaikkea, miten leveä hymy naamallaan tämä pikku-Buddha heräsikään! Sama hymynaama on tervehtinyt minua joka aamu sen jälkeenkin. Oi autuutta!

Autuasta uinumista!

Olen tietoinen kiintymysvanhemmuuden peruspilarista nukkua lasten kanssa perhepedissä, mutta jotenkin se ei tunnu oikealta ratkaisulta meille. Vauva nukkuu selkeästi paremmin omassa kopassaan, samoin me vanhemmat keskenämme, kun ei tarvitse varoa vauvan liiskaamista kapeassa punkassa tai tukehduttamista paksuun peittoon. Päivisin vauva saa kyllä tankattua läheisyyttä ja läsnäoloa minun ja iltaisin myös isänsä kanssa ja on erittäin iloinen ja hymyileväinen neitokainen.

Toisaalta tämä tuntuu suurimmalta onnelta ikinä, mutta samalla niin luonnolliselta, ettei se ihmetytä. Tottakai mun vauvalla on myöhäinen unirytmi, sehän on muusikoiden lapsi! Yksi syy pitkiin yöuniin on varmaan myös se, ettei vauvaa yritetä nukuttaa liian aikaisin. Päikyiltä herätään paljon tiheämpään tahtiin kuin yöunilta. Ja päivällähän vauva ei sitten muuta tekisikään kuin söisi, kun yö menee koisiessa.

Monet valvovat vatsavaivojen takia. Meilläkin lieviä vatsankipristelyvalvotuksia ilmeni 2–6 viikon ikäisenä, kun suolisto käynnisteli itseään tämän maailman tarpeisiin, mutta sitten se meni ohi. Luulen, että säästyimme pahemmilta vatsanväänteiltä maidottomuuteni takia – ainakin osittain (jotain hyötyä tästä allergiasta!).

Hyviä yöunia kaikille, pus pus!

p.s. Lopuksi vielä pakko sanoa äitiysblogeja ja niiden kommentteja viime aikoina lueskeltuani, että älkää ihanat ihmiset syyllistykö, vaikka muut eläisivät vauva-arkeaan eri tavalla kuin te! Älkääkä ainakaan moralisoiko toisten valintoja (ellei sitten ole jostain oikeasti vakavasta laiminlyönnistä kyse). Jostain syystä jotkut tulkitsevat äidinvaistoaan niin, että se kattaisi myös muiden lapset ja antaisi peräti oikeuden nillittää toisten äitien ”virheistä”. Mutta ei, vaisto koskee vain omaa lasta. Ja jos se ei jostain syystä aina toimisikaan, niin vauva kyllä tiedottaa, ellei ole tyytyväinen. OM!

brunssi

Lulun eka brunssi

29.11.15

Lulu täyttää ylihuomenna kahdeksan viikkoa. Ulkona neiti on käynyt jo äidin ja Tuulia-”tädin” kanssa japanilaisessa ravintolassa, pikkujouluissa isomummon luona ja tänään siis ekalla brunssilla Brunssiremmin kanssa! Remmiin kuuluu siis vaihtuva joukko ystäviä muinaisesta "Ryyppyremmistämme" ja heidän 0-5-vuotiaat lapsensa. 

Kyseessä oli Naisasialiitto Unionin tiloissa Bulevardilla järjestetty vegaanibrunssi, jonka järjestivät yhdessä Naiset Rauhan Puolesta, Naiset ydinvoimaa vastaan ja Hyökyaalto ja tuotto meni ydinvoimanvastaiseen toimintaan. Mikä mahtava tapa tukea hyvää asiaa syömällä maistuvaa ruokaa!

Koko perhe brunssilla.

Brunssiremmin uusin jäsen. (Kuva: Tuulia Kolehmainen)

Ja äitikin sai kahvia juodaksee-he-he-heen... (Kuva: Tuulia Kolehmainen)

Toivottavasti vastaavia brunsseja on tulossa lisää, koska maitoallergisena ei kerrankin tarvinnut kysellä joka pöperöstä erikseen: ”Onks tässä maitoa, entä tässä, ja tossa…?” Ihania seitanleikkeleitä, focacciaa, kikhernelättyjä, voileipäkakkua, perunasalaattia, porkkanakakkua ja muuta herkullista söisi mielellään uudestaankin. Varsinkin Bulevardin toimipisteen mielettömissä ajan patinoimissa puitteissa!

En ole vieläkään oppinut imettämään mukavasti istuallani imetysliivien, harsojen, liivinsuojusten ja vauvan kanssa operoiden. Maitoa suihkuaa joka puolelle, vaatteet kastuvat, vauva painaa, räpiköi ja tippuilee rinnalta ja harsoja saa kaivella lattialta. Onneksi brunssittelupöytämme vierestä löytyi juuri passeli sohva, jolle sain kellistyä imettämään kylkiasennossa. Kun tottumattomana ja sekoilevana äitialokkaana mietin ääneen, että ”voikohan tässä imettää”, niin ystäväni Brunssiremmistä (itse jo kaksi neitokaista kunnialla imettänyt) totesi nauraen: ”Voiko parempaa paikkaa ollakaan, kuin Naisasialiiton sohva!”. Amen sille! Tämä paikka tulisi ilman muuta ideoimaani LAppsiin! Ja niin Lulu sai tankattua oman brunssinsa meikäläisen luomumaitobaarista.

Ajan patinaa Bulevardilla. 

Hopotihoi!

Ekat kerrat ulkona ovat vielä pientä hienosäätöä ja opettelua meille vaunuihin, hoitolaukkuihin, imetykseen ja muuhun säätöön tottumattomille vanhemmille, mutta Lulu käyttäytyi kuin kokenut seurapiirineiti konsanaan. Vauva suorastaan rakastaa olla seurassa ja kuunnella turinointiamme sylissä istuen (tai pilkkien). Neidistä tulee siis varmuudella Brunssiremmin vakkarijäsen!

Luen parhaillani Merete Mazzarellan todella inspiroivaa kirjaa Elämä sanoiksi, jossa kirjailija antaa huippuvinkkejä elämäkerran kirjoittamiseen. Kirjassa puhutaan muun muassa elämänsymboleista, eli muistoista, jotka saavat myöhemmin merkityksen ihmisen elämää ynnäävinä tapahtumina. Saa nähdä kertooko Lulu parinkymmenen vuoden päästä ensimmäisen brunssin viitoittaneen hänen kohtalonsa ydinvoimaa vastustavana vegaanifeministinä? En pistäisi pahakseni! 

buddhalaisuus

Kadonneen kastemekon tarina

27.11.15

Minut kastettiin viime vuosituhannella isänpuoleisten isovanhempieni luona Helsingissä. Ylläni oli karjalaisen mummini tekemä kastemekko – valkoista pitsiä koristi vaaleanpunainen satiininauha. Mummi oli uskomaton käsityöihme!

Sitä ennen mekossa oli kastettu vuotta vanhempi serkkuni. Minun jälkeeni samassa mekossa kastettiin pikkuveljeni, kaksi muuta serkkua, veljeni kaksi lasta ja serkkujen kahdeksan lasta – yhteensä kokonaista 15 vauvaa. Nyt oli vihdoin minun vuoroni saada tämä sukukalleus oman lapseni ristiäisiin.

Kerroin aikaisemmassa postauksessa, että isän puoleisesta suvustani ovat menehtyneet kaikki yhtä tätiäni lukuun ottamatta. En ole materiaan tarrautuva ihminen, mutta tämä kastemekko oli saanut uuden merkityksen. Se edusti linkkiä isän sukuun, joka ei voisi olla läsnä lapsen ”syntymäjuhlassa”. Ainakaan fyysisesti. Nyt tämä pitsinen mekko on mystisesti kadonnut. Sitä on etsitty kissojen, koirien ja meedion avulla, mutta hävinnyt mikä hävinnyt. Ehkä tarkoitus onkin, ettei minun lapseni saa kuolleiden sukulaisten energioita edes mekon välityksellä? Tai paremminkin, eihän hän niiden vaistoamiseen mitään mekkoa tarvitse.

Mun ristiäiset -79! Tässä olen kastemekon tehneen mummin sylissä ja
serkkutyttö vaarin sylissä.

Monet ovat kyselleet, aiommeko pitää ristiäiset vai nimiäiset. Sen verran tapakristitty kai olen, että omasta mielestäni kaste, konfirmaatio ja hautajaiset sopivat hyvin kirkon tontille. Rippileirillä jugendvaikutteisessa Villa Hvittorpissa oli jopa niin ikimuistoista, että päädyin tulevan bändikaverini kanssa isoseksi, jotta pääsimme noihin maisemiin toistekin (eikä pelkkien maisemien takia, kai meillä siellä jotain teini-ihastuksiakin oli). 

Mieheni on katolinen (paperilla), mutta omasta lapsestaan hän ei katolista halua. Kolmannen polven stadilaiseksi syntynyt Lulu kastetaan siis protestoimaan protestanttisena luterilaisena. Ristiäisiä vietetään ensi viikolla, meidän 7-vuotishääpäivämme. Numero 7 sopii hyvin kuvioon, sillä tapasimme toisemme 7.7.-07! Häitämme ei juhlittu kirkossa, vaan meidät vihki pittoreskin katalonialaiskylän, Tianan rauhantuomari - ja minä pukeuduin intialaiseen hääpukuun. Liekö tämän mystisen katoamisen tarkoitus se, että Lulukin kastettaisiin intialaisessa asussa…

Mulle oli ihan uutta, että kirkolta saa lainaksi kastemekkoja!

Henkisiltä tai hengellisiltä aatteiltani saatan olla lähimpänä buddhalaisuutta, mutta toisaalta näen kristinuskon osana kulttuuria, jossa elämme ja uskonnonopetuksen osana yleissivistystä ilman sen dramaattisempia vakaumuksia. Ja tekeehän kirkko paljon hyvää menneistä synneistään huolimatta.

Kirkolle kiitokset myös kastemekosta, jonka saimme lainaksi kadonneen tilalle!

p.s. Jos lukijoissani on selvännäkijöitä, niin vinkatkaahan, mistä perintöpukua voisi etsiä? 

Espanja/Katalonia

Suomen sukunimilaki on patriarkaalisempi kuin Espanjan

24.11.15

Lulun ristiäisiin on enää viikko ja molemmat etunimet on jo päätetty, niin vaikeaa kuin se aluksi olikin. Sukunimeä emme sen sijaan saa päättää itse, kiitos Suomen sovinistisen sukunimilain. Haluamme tyttärellemme molempien vanhempien kansalaisuuden, sehän on selvää. Tämä operaatio onkin suht yksinkertainen: maistraatin lisäksi lapsen syntymä rekisteröidään myös Espanjan suurlähetystössä. Käytännössä lapsi kirjataan perinteiseen libro de familiaan, eli ”perhekirjaan”, jonka saimme, kun meidät vihittiin Barcelonassa 2008. (Nyt käsittääkseni tästä muinaismuistosta ollaan Espanjassa luopumassa ja maa siirtää rekisterinsä Suomen tyyppiseen sähköiseen ja jokaiselle henkilökohtaiseen muotoon sen sijaan, että tiedot kirjattaisiin perheittäin.)

Libro de familia oli vähän kuin perheen passi.

Espanjan sukunimilain mukaan jokaiselle lapselle annetaan molempien vanhempien sukunimet, mallia ”García González”. Itse otin naimisiin mennessämme mieheni sukunimen omani perään osittain sen takia, että Barcelonassa asuessa viranomaisten (ja kaikkien muidenkin) oli niin vaikea käsittää yksiosaista sukunimeä, toista sukunimeä tivattiin kaikkialla. Tämän takia sukunimessäni ei myöskään ole suomalaistyyppistä väliviivaa (joka taas aiheuttaa päänvaivaa suomalaisissa järjestelmissä, jotka tulkitsevat Ribasin etunimekseni…). Yleensä espanjalaisen sukunimen ensimmäinen nimi on isältä ja toinen äidiltä, mutta lain mukaan järjestys voi olla toisinkin päin: äidin (ensimmäinen) sukunimi + isän (ensimmäinen) sukunimi. Tasa-arvoista, eikö totta!

Kun kirjaamme Lulun Espanjan kansalaiseksi, voimme siis valita hänen sukunimekseen joko Ribas Kultanen tai Kultanen Ribas. Jos valitsemme ensiksi mainitun, päädymme tilanteeseen, jossa meillä kaikilla kolmella on eri sukunimi (kuten Espanjassa on tapana). Suomessa asuessa Kultanen ensimmäisenä sukunimenä on tietynlainen plussa. Itse olen ainakin saanut osakseni suurta riemua ja iloa tämän kultasen sukunimen mainitsemisen yhteydessä. Niinpä olisi loogista valita Lulunkin sukunimeksi Kultanen Ribas, eli sama kuin hänen äidillään.

"Perhekirjassa" kysytään lapsen nimeä yksikössä ja sukunimiä monikossa.

Kuten tuossa mainitsin, Espanjassa tämä on täysin mahdollista, mutta entä Suomessa? Sähköpostivänkäykset ja puhelut maistraattiin ovat tehneet selväksi, että Suomen lain mukaan Lulun sukunimeksi voidaan rekisteröidä vain ja ainoastaan Ribas. Ei pelkkä Kultanen, ei Kultanen Ribas eikä Ribas Kultanen, vaan Kultanen heivataan absoluuttisesti romukoppaan ja vain ja ainoastaan Ribas on mahdollinen. 

Tämä siitäkin huolimatta, että olen kertonut lapsen saavan kaksoiskansalaisuuden ja molempien sukunimen Espanjan lain mukaan, joten kaksiosainen siitä tulee joka tapauksessa, mikä voitaisiin kirjata saman tien myös maistraattiin. Ei auta. Suomen kirjoihin tyttö rekisteröidään pelkällä isän sukunimellä, piste, halonisku, kuokan survaisu suohon (ja saunan taakse, jos ei miellytä). Sen jälkeen voimme kyllä mennä Espanjan suurlähetystöön hakemaan tyttärelle Espanjan passin ja espanjalaisen sukunimen ja palata sitten takaisin maistraattiin anomaan sukunimen vaihtoa. Ajan, paperin ja Kela-korttien tuhlausta (sillä niitä tehtaillaan nyt siis kahteen kertaan), mutta Suomessahan tunnetusti laki on laki ja paperisota rakas harrastus.

Äidinkieli = isän kieli?


Toinen mättävä kohta tässä maistraatin lapsen rekisteröintipaperissa on äidinkielen valinta. Äidinkieliähän saa ihmisellä Suomen lain mukaan olla yksi. Että terkut vaan kaikille suomenruotsalaisillekin tässä samalla! Varmasti monikielisten lasten jokaikisen kielen kirjaaminen aiheuttaisi byrokraattista hämminkiä, joten ymmärrettävää on, ettei vaikkapa suomenruotsalaisen ja katalonialaisen lapsen äidinkieliksi sentään kaikkia neljää kirjattaisi (vaikka miksipä ei?), mutta eikö olisikin loogista kirjata edes yksi kieli per vanhempi? Meillä äidinkieliä ovat siis suomi ja katalaani. Vaan Suomen lain mukaan meidän on tehtävä valinta: onko Lulun äidinkieli suomi vai katalaani? 

Maistraatin ohjeistuksia.

Jos Lulu käy koulunsa Suomessa, on todennäköisesti kannattavampaa valita äidinkieleksi katalaani, koska haluamme turvata sen opetuksen. Oman äidinkielen opetusta kun on koulussa annettava edes kaksi tuntia viikossa (mikäli samankielisiä lapsia on koulussa tietty määrä). Saattaa olla, että sama onnistuisi, vaikka äidinkieleksi kirjattaisiin suomi, mutta jos haluamme pelata varman päälle näiden rekistereitä kunnioittavien byrokraattien kanssa, parempi lienee kirjata katalaani oikein kirjoihin ja kansiinkin.

Näin Suomi on melkeinpä puolestamme päättänyt, että lapsemme on Ribas, jonka äidinkieli on katalaani. Sukunimen suomalaisen osion säilyttäminen onnistuu ramppaamalla Espanjan suurlähetystössä tekemässä neidille Espanjan passi. Mitäs tuumaatte, olisikohan jo aika päivittää näitä Väinämöisen aikaisia lakipykäliä? Allekirjoitin taannoin adressin useamman äidinkielen rekisteröintioikeuden puolesta, josta voi lukea aiheesta lisää.

Gifin saa pyörimään täältä.

p.s. Vinkatkaa myös, miten kahden kuukauden ikäisestä saa järkevästi passikuvan!

Kuvat: Pau Ribas

ikäriskiäiti

Ikäriskiäiti

19.11.15

Lokakuussa 2011 matkustin silloisesta kotikaupungistani Barcelonasta Helsinkiin kirjajulkkareihin promoamaan matkaopaskirjaani. Paluumatkalla vieressäni istui gynekologi, joka meni puolestaan Barcelonaan promoamaan uusia kierukoita. En tiedä, miten puheenaihe siirtyi hedelmällisyyteen, mutta hän toitotti, kuinka lapset on tehtävä ennen 35 vuoden ikää, koska sen jälkeen hedelmällisyys romahtaa ja muutkin riskit nousevat. Olin tuolloin 32-vuotias, lasten teko ei ollut käväissyt mielessäkään ja tuollaiset puheet aiheuttivat lähinnä epämääräistä ahdistusta. Ei kai minun ”parasta ennen” -päiväykseni sentään kolmessa vuodessa umpeutuisi? Ja oliko tämä rupsahtaminen noin vääjäämätöntä, teinpä sitten mitä tahansa?

36-vuotiaana olin lopulta valmis äidiksi. Tulin raskaaksi saman tien ja myös synnytin 36-vuotiaana, vuosi parasta ennen päiväykseni jälkeen. Raskauden seurannassa tämä näkyi niin, että sain lähetteen sikiön kromosomipoikkeavuussseulaan ja synnytyssairaalassa kyseltiin pariin otteeseen, oliko lapsi saanut alkunsa luonnollisesti (rivien välistä siis luin ”vaikka olet jo noin pirun vanha”).


Mikä tässä kohtelussa minua sitten pohjimmiltaan ärsytti? Se, että minua pidetään vanhana? Ei niinkään, sillä tietojani näkemättä kätilö veikkasi iäkseni 25. Enemmänkin se, että raskaana oleville tai raskautumista yrittäville ei tarpeeksi kerrota, kuinka tätä muussa tapauksessa vääjäämätöntä ”rappeutumista” voisi solutasolla hidastaa.

Oma hedelmöitymiseni tapahtui nopeasti ja raskaus sujui erinomaisesti. Osittain se johtunee siitä työstä, jota olin terveyteni eteen tehnyt jo muutaman vuoden ajan. En siis kärsinyt suolisto-ongelmista, vitamiinien ja hivenaineiden puutoksista tai muista hedelmällisyyteen vaikuttavista tekijöistä – enää! En ole terveysalan asiantuntija (ainakaan virallisesti, wink wink), mutta jaan teille omat kelani siitä, kuinka äitiyden ”ikä”riskiä  omasta mielestäni voi pienentää. Tosiasia kuitenkin on, että yhä useampi meistä tulee saamaan lapsensa vasta tuon maagisen 35 vuoden jälkeen.

Ikä ja hedelmällisyys


Aikaisemmin ihanteellisena ikänä tulla raskaaksi on pidetty 22–24 vuoden ikää (oma äitinikin sai minut 23-vuotiaana) ja tämä tuntuu vaikuttavan asenteisiin vieläkin. Naisten hedelmällisyysikä on kuitenkin noussut parinkymmenen vuoden aikana huomattavasti ja tuoreen hollantilaisen tutkimuksen mukaan nainen onkin hedelmällisimmillään 30–34-vuotiaana. Ikä ei siis romahdutakaan hedelmällisyyttä.

Itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että riski ei liity niinkään ikään kuin siihen, että mitä vanhemmaksi elää, sitä suuremmalla todennäköisyydellä on ehtinyt kehittää itselleen taudin tai oireyhtymän, joka haittaa hormonitoimintaa ja/tai ravintoaineiden imeytymistä. Tai jos ei ole tautia, niin elimistö on ehtinyt käyttää vitamiinivarastonsa, ja ellei nainen itse huolehdi vitamiini- ja hivenainetasojensa mittauksesta ja tankkaamisesta, tämäkin voi toisinaan olla riski hedelmöittymiselle tai raskaudelle. Vanhemmalla naisella on myös ollut enemmän aikaa altistua hedelmällisyyttä alentaville myrkyille kuten homeille ja torjunta-aineille, e-pillereille ja muille kemikaaleille. Taudit voi kuitenkin hoitaa, vitamiinitasoja nostaa ja myrkyistä puhdistua, vaikka 35 vuotta olisikin mittarissa.  


Toisaalta valistuneet ja vakavaraiset kolmikymppiset voivat syödä terveellisemmin kuin kaksikymppiset, mikä selittää osittain myös mainitun tutkimuksen tuloksen. Itseäni ei ainakaan olisivat nämä tylsät ravintoaiheet vähempää kaksikymppisenä kiinnostaa ja rahatkin taisivat kulua enemmänkin terveyden romuttamiseen baari-illoilla…

Vanhuus vai sairaus


Mitä vanhemmaksi elät, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kehität itsellesi jonkun – yleensä perinnöllisen ja vielä useammin diagnosoimattoman  – taudin tai oireyhtymän. Verenpaine tai paino nousee, suolisto, maksa, sydän, haima, kilpirauhanen tai muu elin alkaa piiputtaa, hormonitoiminta hiipuu, väsyttää, ei jaksa liikkua, muisti alkaa pätkiä, ruokaa ja juomaa ei enää voi vetää samaa tahtia kuin ennen. ”Olen tullut vanhaksi”, sanot itsellesi ja hyväksyt heikon hapen. TAI havainnoit muuttuvaa kondista ja otat selvää, mitä sisuksissa oikeasti tapahtuu.

Jos haluat parantaa hedelmällisyyttäsi, suosittelisin ekana tekemään pari simppeliä verikoetta: keliakia, gluteeniyliherkkyys, maitoproteiiniallergia (laktoosi-intoleranssin kyllä huomaa testaamattakin), kattavat kilpirauhaskokeet ja tärkeimmät vitamiinit ja hivenaineet. Käynti funktionaalisella lääkärillä ja/tai ravintoterapeutilla on aika hyvä idea ja maksaa itsensä takaisin.

Elintärkeä foolihappo, tai siis folaatti!


Kun taudit on eliminoitu ja hedelmöitys tapahtunut, meidän ”vanhojen” lapsilla sanotaan olevan suurempi riski sikiövaurioon. Useiden tutkimusten mukaan sikiövaurioihin ja etenkin downin syndroomaan saattaa liittyä raudan, foolihapon ja/tai muiden b-ryhmän vitamiinien puutos*. Niinpä kyseisiä aineita kannattaakin troppailla raskauden aikana ja mieluiten jo pari kuukautta ennen. (Hemoglobiini ei muuten läheskään aina kerro varastorautojen tilannetta ja b-vitamiinit saattavat hyvistä verikoelukemista huolimatta vain pörräillä veressä imeytymättä soluihin.)

Varsinkin foolihappo on erittäin tärkeä raskautta suunnitteleville ja raskaana oleville. Sitä suositellaan nykyään jo neuvoloissa ja THL:n taholtakin. Ongelma, josta ei kuitenkaan useinkaan puhuta, on että yllättävän monella meistä on geenivirhe, jonka takia synteettinen foolihappo ei muunnu bioaktiiviseksi folaatiksi tai sen syönti voi jopa estää folaatin imeytymistä. Tällöin varsinaisen foolihapon tankkaaminen ei auta, vaan voi jopa huonontaa puutostilaa ja ainoa vaihtis on syödä suoraan folaattia. Itse en ole geenivirhetestiä tehnyt, mutta b-ryhmän vitamiinit vedin ennen raskautta ja sen aikana varalta bioaktiivisessa muodossa.

Ravintohiiva on hyvä ja luonnollinen b-vitamiinin lähde.
(Kuva: Pau Ribas)

Vihreistä kasviksistakin voi folaattinsa yrittää tankata, mutta melkeinpä pitäisi silloin syödä lehtikaalia suoraan puskasta kilokaupalla. Eipä siis usein riitä. Hyvä tapa saada bioaktiivisia b-vitamiineja on myös ravintohiivan syönti. Itse maustan tällä kasvisruokia ja esim. pastaan se tuo juustoisen fiiliksen ilman maitoa, voipa siitä juustoa tehdäkin (resepti täällä). Purkista folaattia kannattaa joka tapauksessa ottaa lisää.

Monivitamiinit


Imetyksen aikana olen jatkanut raskausvitamiinien syöntiä ja hogasin vasta pari päivää sitten, että muuten niin luonnollisessa Solgarin Prenatal -monivitamiinissa onkin käytetty foolihappoa folaatin sijaan. Yleensä en monivitamiineja suosi, koska kukin meistä tarvitsee aineensa melko erilaisilla annostuksilla, jolloin on järkevämpää vetää kaikki erikseen oman tarpeen mukaan. Raskaus- ja imetysaikana ravintoaineiden tarve on sen verran suurempi kaiken suhteen, että olen kokenut monivitamiinin helpompana (sen lisäksi vedän erikseen lisää niitä, joista tarvitsen ekstraa, sekä omegoja, joita monivitamiinit eivät sisällä).

Thorne researchin monivitamiinissa on foolihapon sijaan folaattia, ja kuten tällä merkillä aina, kaikki muukin bioaktiivisena, mutta ilmeisesti sen tilaaminen Suomeen ei ole sallittua. Vasta nyt bongasin folaattia sisältävät Terra Novan monivitamiinit, joita saa esimerkiksi Ruohonjuuresta. Vihdoinkin bioaktiivisia hivenaineita saa siis myös Suomesta. Tätä siis mulle loppuimetyksen ajaksi!


Tämän postauksen tarkoituksena ei ole syyllistää ketään ravitsemuksellisista valinnoista (eikä todellakaan väittää, että sikiövauriot tai hedelmättömyys olisivat itseaiheutettuja!!) tai kannustaa lykkäämään lapsen saantia hamaan hautaan saakka. Lähinnä haluan kannustaa niitä, jotka itseni tavoin havahtuvat haluamaan äidiksi vasta pelotellun 35 ikävuoden jälkeen ja kyseenalaistaa ikä ainoana riskitekijänä. Iän ei tarvitse olla este raskautumiselle ja terveen lapsen voi ihan hyvin saada tässäkin iässä. Mutta jos olo ei ole hyvä, kannattaa selvittää miksi ja kenties myös tropata oikeita aineita oikeassa muodossa, oli ikä mikä tahansa.

Ja by the way, meinaan kyllä jatkaa ikääntymistä hidastavien aineiden vetelyä imetyksen jälkeenkin, että jaksan pysyä pikkusintin vauhdissa. :)

* Linkkejä:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15925294
http://www.down-syndrome.org/updates/2051/
http://dsdaytoday.blogspot.fi/2011/03/how-to-prevent-ds-in-your-next-child-60.html

p.s. Minulta on pyydetty kovasti postausta mainitsemastani parantumisprosessista puhdistuskuureineen. Kyseessä on pitkä stoori, joka tarvitsee todennäköisesti useammankin postauksen, mutta lupaan kirjoittaa aiheesta piakkoin.



Seuraa Facebookissa

Kultasen Pauloissa