Kuulostaako seuraava tapahtumien kulku tutulta:
Vauva itkee nälkäänsä > tuore äiti alkaa panikoida, kun ei ollut huomannut nälkäviestejä ennen hätäitkua ja alkaa kiireesti syöttää vauvaa > isoäiti katsoo kellosta, että vastahan se vauva tunti sitten maitoa sai, eli anna huutaa vaan tai muuten opetat vauvasta manipuloivan narsistidiktaattorin > äiti ahdistuu vielä enemmän, sillä hän tietää, että vauva on syötettävä aina, kun sillä on nälkä tai muuten siitä kasvaa epäluottavainen, traumatisoitunut tarpeittensa tukahduttaja > isoäiti ihmettelee hemmottelua > äiti ihmettelee kylmäsydämisyyttä > pattitilanne!
Mitä tässä itse asiassa tapahtuu? Molemmat haluavat lapselle parasta, erona on vain se, että neuvolan imetyssuositukset ovat muuttuneet radikaalisti 1970–80-luvuista, jolloin omat äitimme saivat ohjeistuksensa. Koska heidän suosituksensa tulivat sen ajan tärkeimmiltä auktoriteeteilta ja niillä on kasvatettu tuhansista lapsista eläviä aikuisia, on ymmärrettävää, etteivät nykyiset isoäidit ymmärrä, miksi hyviksi havaittuihin käytäntöihin pitäisi tehdä muutoksia.
Lääketiede ja psykologia ovat kuitenkin kehittyneet huimasti viimeisten 30–40 vuoden aikana ja nykyään sellaisista aiemmin tuntemattomammista asioista kuten suoliston toiminta ja lapsen kiintymyssuhteen kehittyminen tiedetään uusien tutkimusten valossa enemmän.
Lääketiede ja psykologia ovat kuitenkin kehittyneet huimasti viimeisten 30–40 vuoden aikana ja nykyään sellaisista aiemmin tuntemattomammista asioista kuten suoliston toiminta ja lapsen kiintymyssuhteen kehittyminen tiedetään uusien tutkimusten valossa enemmän.
Äiti imettää lastaan 1911. (Kuva: Finnish National Gallery, HS Ask. flick.com) |
Tässä tärkeimmät syyt vanhojen suositusten muuttumiseen:
Suolistovauriot
1970-luvulla kiinteiden aloitusiäksi suositeltiin 2–3, nykyisin 6 kuukauden ikää. Ennen uskottiin vauvan tarvitsevan lisää vitamiineja, varsinkin C-vitamiinia jo hyvin pienenä, joten vauvoille suositeltiin antamaan hedelmäsoseita. Nykytutkimus osoittaa, että vauvan ruoansulatusjärjestelmä ei ole valmis sulattamaan muuta ravintoa kuin äidinmaitoa (tai korviketta) kuin vasta 4–6 kuukauden iässä.
Muinainen kellon mukaan imettäminen häiritsi puolestaan maidontuotantosysteemiä. Koska vauvan ei annettu tilata lisää maitoa tiheällä imulla, äidin maitomäärä ei välttämättä vastannut vauvan tarpeita. Kun vauva ei kasvanut tarpeeksi, neuvottiin kiinteät ottamaan tästäkin syystä mukaan kuvioon jo 2–3 kuukauden iässä nykyisen kuuden kuukauden sijaan.
Suoliston kehittymisen tahti on yksilöllistä ja jotkut sietävät kiinteää ruokaa jo nelikuisina, toiset viiden kuukauden ja monet vasta puolen vuoden iässä. Koska hyötyjä 4–6 kuukauden välillä kiinteiden aloitukselle verrattuna puolen vuoden iässä aloittamiseen ei ole tutkimuksissa löytynyt, eikä suoliston kehittymisen tilasta voi olla täyttä varmuutta, ollaan päädytty suosittamaan kiinteiden aloittamista vasta lähempänä puolen vuoden ikää, kun kyseessä on normaalipainoinen, täysaikaisena syntynyt vauva.
THL:n uusista imetyssuosituksista kohistiin taannoin, koska mediassa näkyi kohuotsikoita suositusten muuttumisesta niin, että kiinteitä pitäisi ehdottomasti antaa jo neljän kuukauden iässä. Tämä oli kuitenkin väärä tulkinta. Suositus on edelleen täysimettää kuusi kuukautta. Nyt painotettiin lisäksi sitä, ettei kiinteitä tulisi antaa ennen neljää kuukautta suolistovaurio- ja allergiariskin takia.
Allergiat
Uusimmat tutkimukset osoittavat kohonnutta allergiariskiä vauvoilla, joille on aloitettu kiinteät ruoat alle neljän kuukauden ikää. Myös reilusti yli kuuden kuukauden (kuten esimerkiksi yhdeksän kuukauden) iässä aloittaminen lisäsi allergiariskiä.
Maailman terveysjärjestö suosittelee imetyksen jatkamista vuoden ikään lapsen pääravintona, eli kiinteisiin vasta totutellaan kuudesta kuukaudesta vuoden ikään. Tämän jälkeen imetystä suositellaan kiinteiden ohella vähintään kahden vuoden ikään asti. Suomessa vastaava suositus on vähintään vuosi. Tämä siksi, että alle vuoden ikäisen lapsen on melkeinpä mahdotonta saada ruoasta kaikki tärkeimmät ravintoaineet, jotka äidinmaito sisältää.
Äidinmaidon koostumus pysyy tutkimusten mukaan hyvin samanlaisena ensimmäisen vuoden ajan, eikä siis muutu ”sokerilitkuksi”, kuten ennen luultiin. D-vitamiini on ainoa ravintoaine, jota vauva ei saa äidinmaidosta riittävästi missään vaiheessa, vaan sitä annetaan vauvoille heti kahden viikon iästä alkaen. (Lääkärini, joka on tutkinut D-vitamiinia ja sen vaikutusta sairauksien ehkäisyyn eniten Suomessa suosittelee antamaan alle vuoden ikäiselle 25 µg/vrk, 1–10-vuotiaille 50 µg ja 10–100-vuotiaille 100 µg/vrk).
Rautaa ja proteiinia vauva saa tutkimusten mukaan äidinmaidosta tarpeeksi puolen vuoden ikään asti, mutta kaikkia muita elintärkeitä vitamiineja ja hivenaineita vuoden ikään asti. Tämän vuoksi rintamaidon tulisi olla pääravintoa koko ensimmäisen vuoden ajan, sillä muutoin vauva saattaa kärsiä ravintoainepuutoksista, koska ei kykene syömään kiinteitä vielä niin paljon, että niistä saisi tarpeeksi vitamiineja ja hivenaineita.
Rintamaidon riittävä saanti kiinteiden aloituksen jälkeen taataan imettämällä vauvaa edelleen lapsentahtisesti ja antamalla muuta ruokaa vasta imetyskerran jälkeen.
Maidon loppuminen
Lapsentahtinen imettäminen ei ole vauvan hemmottelua, vaan sillä on tärkeä merkitys maidon riittävän tuotannon takaamiseksi ainakin ensimmäisen vuoden ajan, jolloin lapsi tarvitsee maitoa pääravinnokseen.
Maito ei lopu seinään kuin aivan erityistapauksissa. Tuotanto voi kuitenkin alkaa vähentyä, jos äiti tulkitsee tiheän imun kauden tarkoittavan maidon loppumista ja alkaa antaa lisäruokaa. Kun vauva alkaa liikkua, oppia uusia taitoja, sairastella tai kasvattaa hampaitaan, voi rinnalla olo hetkeksi jäädä vähemmälle kiinnostukselle, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa maidontulon tai imetyksen loppumista, sillä vauva palaa todennäköisesti uudelleen rinnalle.
Uuden tutkimuksen mukaan vastasyntyneen mahaan mahtuu vain noin tunnin annos maitoa, eli vaikka vauva söisi mahansa täyteen, hänellä on todennäköisesti nälkä jälleen tunnin päästä, tai vaikka puolen tunnin päästä, jos maha ei edellisellä syöttökerralla tullut täyteen. Lapsen kasvaessa syöttövälit pitenevät automaattisesti.
Olikohan vauvanruoan teollistumisella osuutta 1970-luvun varhaisiin suosituksiin ja äidinmaidon ravintopitoisuutta väheksyvään propagandaan? (Kuva: Ilse Fabritius) |
Perusturvallisuus ja kiintymyssuhde
1970–80-luvuilla vauvat neuvottiin ruokkimaan neljän tunnin välein, ei nälän mukaan. Tämä johti lapsen huudattamiseen ja lopulta toiset vauvat oppivat olemaan hiljaa, koska tiesivät, ettei nälkäviestiin kuitenkaan vastattu. Tutkimusten mukaan toistuvasti tällaisiin tilanteisiin joutuva vauva omaksuu selviytyäkseen psykologisia puolustusmekanismeja, jotka saattavat vaikuttaa aina aikuisiän parisuhteisiin asti.
Nykyisin suositellaan lapsentahtista ruokintaa aina, kun vauva viesti nälkää ja jos mahdollista, ennen itkua, joka on vauvan viimeinen hätäkeino kertoa nälästään. Tutkimusten mukaan lapsen kiintymyssuhde kehittyy turvalliseksi, jos vanhemmat vastaavat herkästi lapsen tarpeisiin. Lapsentahtisuus on siis viesti vauvalle, että hänen tarpeensa tyydytetään ja hänen viesteihinsä vastataan.
Motoristen taitojen kehittyminen
Ennen vauvoille alettiin syöttää soseita lusikalla jo ennen istumaan oppimista. Nykyiset suositukset aloittaa kiinteät puolen vuoden tienoilla perustuvat myös osittain lapsen kehitysbiologiaan, sillä syöminen aloitetaan silloin kun motoriset taidot sitä tukevat. Puolen vuoden ikäinen vauva osaa istua, tarttua itse ruokaan ja alkaa opetella ruokailuvälineidenkin käyttöä.
70-luvulla lapsia ohjeistettiin ruokkimaan jo ennen istumaan oppimista. (Kuva: Oiva Kolehmainen) |
Syyllisyys esteenä tiedottamiselle
2000-luvun alun Suomessa täysimetyssuositusta ei alkuun haluttu nostaa 1990-luvulla vallinneesta neljästä kuukaudesta kuuteen, vaikka tutkimusnäyttöä sen puolesta oli. Suositusten perusteista tietoa etsiessäni vastaan tuli hätkähdyttävältä kuulostava tieto:
”Lastenlääkäriyhdistyksen mielestä täysimetyssuosituksen pidentäminen on turhaa, koska imettävät äidit eivät siihen kuitenkaan yllä ja pahoittavat mielensä tavoitteista, joita eivät saavuta.”
Eli vaikka tutkimukset tukivat kuuden kuukauden täysimetystä, jottei vauvan suolisto vahingoittuisi, tätä ei olisi saanut julkisesti sanoa, ettei jollekin aikuiselle ihmiselle tulisi paha mieli.
Maailma ei ennenkään ole kaatunut lyhyempään imetysaikaan tai vaikkei lapsi olisi saanut pisaraakaan äidinmaitoa, eikä maidon määrällä mitata kenenkään äitiyden paremmuutta tai huonommuutta. Toki on kurjaa, jos maitoa ei jostain syystä erity, oikeaa, kivutonta imuotetta ei löydy, äidin lääkitys tai muu syy estää imettämisen, mutta sen ei pitäisi estää viranomaisia antamasta tietoon pohjautuvaa suositusta, jota valtaosan on halutessaan mahdollista noudattaa.
Tuoreelle äidille, joka haluaa imettää lastaan mahdollisimman pitkään, on tärkeää, että oma äiti, isoäiti ja anoppi ovat edes hiukan kartalla nykysuosituksista eivätkä neuvo tyttäriään väärin ja vanhentunein tiedoin. Tiedon ja tuen puute vaikeuttaa imetyksen onnistumista huomattavasti ja vuoden 2005 tutkimuksen mukaan ainoastaan prosentti äideistä pääsi puolen vuoden täysimetystavoitteeseen.
Me 1970–80-luvun suosituksilla ruokitut olemme kyllä selviytyneet aikuisiksi, mutta nykysuositukset tähtäävät siihen, että selviytymisen lisäksi lapsista kasvaisi fyysisesti ja psyykkisesti yhä terveempiä aikuisia. Valitettavasti suolisto-ongelmat, keliakia, allergiat, yliherkkyydet ja masennus ovat sukupolvessani liiankin tuttuja ilmiöitä. Imetyskäytännöillä voimme ehkäistä edes osan tulevan polven ongelmista.
Lähteet: