Sateisen viikon jälkeen suunnattiin tänään vauvan kera Eiran rantaan paistattelemaan päivää. Samalla hyvä tilaisuus testata kaupungin uusin raakakakku niinkin perinteisessä paikassa kuin Carusel! Eiran ranta ja Carusel olivat kuin miniulkomaanreissu. Ihmiset hymyilivät, auttoivat ovien ja kärryjen kanssa eivätkä tuhahdelleet ahdistuneina vauvan pienestä nälkäitkusta, kuten täällä sillan toisella puolen.

Maitoallergisen kohtalotoverini Tuulian kanssa olemme päättäneet kartoittaa Helsingin maidotonta kahvilatarjontaa. Olettekos koskaan kiinnittäneet huomiota, että 99 % kahviloista ei sellaista ole ollenkaan, tai sitten ainoa vaihtis on se surullisen kuuluisa hedelmä? Lähestulkoon kaikki patongit, croissantit, pullat ja kakut sisältävät voita, maidollista margariinia, kermaa, maitoa tms., ikään kuin öljyä, maidotonta margariinia ja kasvikermoja ei olisi koskaan keksittykään. Tai sitten tuote myydään vegaanina, kuten Picnicin patonki, jonka guacamolessa onkin sitten maitojauhetta. Menin lankaan ja vatsa kiitti – not!

Onneksi vanhan liiton mestoistakin löytyy paikkoja, jotka ovat heränneet tähän päivään, kuten Kaivarin Carusel. Caruselin raakakakku oli täyskymppi! Kermaista, toffeista, suklaista ja pähkinäistä, eli täyttä tavaraa, eikä liikaa eksotiikkaa, eli sopii todennäköisesti konservatiivisempaankin makuun. Listalta löytyy yleensä myös toista vegaanileivonnaista, mutta tällä kertaa tarjolla oli vain raakista. Hallelujah, ei enää ikinä hedelmää kahvin kanssa!

Loppuun vielä oma Helsingin TOP 5 raakakakkulistani:

Viisi kuukautta sitten tuskailin, miksi maistraatti ei anna laittaa lapselle kaksiosaista sukunimeä, joka hänelle Espanjan kansalaisuuden myötä joka tapauksessa tulisi. Toissapäivänä postiluukusta kolahti vihdoin uusi Kela-kortti, jossa nimi on kuten alun perin halusimme. Kuusikuukautisella vauvalla on siis jo ehtinyt olla kaksi Kela-korttia kahdella eri sukunimellä. Kerrataanpa, miten tähän on tultu:

Minä otin kaksiosaisen sukunimen naimisiin mentyämme – ilman väliviivaa. Asuimme tuolloin Barcelonassa, missä yksiosainen sukunimeni herätti aina kummastusta. Kaikkihan saavat automaattisesti sekä isän että äidin sukunimen.

Koska Espanjan kansalaisuus tarkoittaa, että lapsemme saisi sekä isän että äidin sukunimen, ja minun kaksoissukunimeni sisältää nämä myös, päädyimme siihen, että olisi loogista antaa Lululle sukunimi samassa järjestyksessä kuin minulla: Kultanen Ribas. Jos sukunimi olisi Ribas Kultanen, koko perheellä olisi eri sukunimet – normaalia Espanjassa, mutta outoa Suomessa. Miehen mielestä Kultanen on parempi ensimmäinen sukunimi, koska asumme Suomessa.

Kuvittelimme, että minun sukunimeni olisi voitu rekisteröidä automaattisesti Lululle myös maistraatissa, mutta Suomen lain mukaan lapselle voi periytyä ainoastaan isän sukunimi silloin, kun äidin sukunimi on kaksiosainen. Niinpä Lulu on ollut tähän saakka pelkkä Ribas. Jotta nimen saisi vaihdettua, maistraatti tarvitsi kopion Espanjan passista haluamamme sukunimen kera.

Passia hommaamaan siis. Ristiäisten jälkeen, joulukuussa painelimme Espanjaan suurlähetystöön paksun paperipinkan kanssa. Englanninkielinen syntymätodistus sairaalasta (tämän saavat kaikki, joiden toinen vanhempi on ulkomaalainen), Lulun virkatodistus maistraatista (myös englanniksi, hinta 8 €), minun virkatodistukseni, josta käy ilmi omien vanhempieni nimet (enkuksi 8 €), miehen syntymätodistus Barcelonasta, molempien vanhempien henkkarit, meidän perheen libro de familia sekä kaksi passikuvaa vauvasta.

Espanjan suurlähetystön naisvirkailija kummasteli sukunimijärjestystä, jossa äidin sukunimi tulisi ensimmäiseksi. Vaikka vuodesta 1999 Espanjan lain mukaan sukunimet voivat olla kummassa järjestyksessä tahansa, käytännössä isän sukunimi laitetaan aina ensimmäiseksi.

Paperisäätö saatiin kuosiin ja kuukausi sitten saimme käydä noutamassa Lululle Espanjan passin suurlähetystöstä. Tämän jälkeen sitten kävimme allekirjoittamassa sukunimen (ja kansalaisuuden) muutospaperin maistraatissa. Ja tadaa, tytär sai haluamamme sukunimen (tämän jälkeen mahdolliset seuraavat lapsemme saavat automaattisesti saman sukunimen) kuukausien paperisotien ja odotusten jälkeen. I love byrokratia.

Hupaisaksi tämän sählingin tekee se, että Hesarissa uutisoitiin viikko sitten, että kaksiosaiset sukunimet saattavat saapua Suomenkin käytäntöön! Suomi on kansainvälistynyt, hienoa, jos lait seuraavat perässä. Hupaisaa on myös, että Espanjan lain mukaan Lulu saa täysi-ikäisenä halutessaan vaihtaa sukunimiensä järjestyksen. Teoriassa hänellä voisi siis 18-vuotiaana olla jo elämänsä kolmas sukunimi, vaikka huoltajat olisivat olleet koko ajan samat eikä vihillä olisi käyty.

Lue myös:

Suomen sukunimilaki on patriarkaalisempi kuin Espanjan

Kolmikielisen lapsen nimi – kolminkertainen haaste!

Viime aikoina en ole päässyt juuri koneelle. Meillä on vain yksi wordillinen läppäri (toinen on musiikintekoa varten) ja mies on kirjoitellut opiskelujuttujaan töitten jälkeen (älkää mainitko sanaa ”ruuhkavuodet”, ainahan me ollaan tehty miljoonaa asiaa yhtä aikaa, nyt vaan bändihommat vaihtuneet vähäksi aikaa vauvan hoitoon). Koska rakastan listoja ja opetuksia, niin tässä pähkinänkuoressa se, mitä oivalluksia tässä kuuden kuukauden jälkeen on tullut:

- Sormiruokailun aloittaminen intuitiolla pari päivää ennen kuuden kuukauden täyttymistä oli ihan hyvä idea. Kuuden kuukauden kohdalla alkoi nimittäin viikon mittainen tiheän imun kausi, jolloin vauva ei jaksa keskittyä kiinteisiin kovin innostuneesti. Karmiva nälkä vaivaa koko päivän ja tekee kärttyisäksi. Sekä vauvan, että sohvaan naulitun äidin. Mutta hei, tämä oli nyt sitten viimeinen ikäkauteen liittyvä tiheän imun kausi! Parin kuukauden päästä todennäköisesti muistelen nostalgialla näitäkin.

- Toinen vaihtis olisi toki ollut aloittaa sormiruokailu vasta tiheän imun kauden jälkeen. Olisin säästynyt juuri vihannestikkuja jäystämään oppineen piraijan puremilta. Välillä jouduin pumppaamaan maitoa ja antamaan sitä pullosta, kun naskalihampaat iskivät tissiin kuin pahinkin nännilävistäjä. Tuska!

- Pureminen loppui nopeasti, kun älysin vaihtaa imetysasentoa, niin että vauva on hiukan takakenossa rintaan nähden.

- Tajusin, miksi pullomaito ei ole aina kelvannut vauvalle. Sillä ei ole mitään tekemistä pullon kanssa. Vaan pakastamisen. Olen pumppaillut maitoa säännöllisesti ”varastoon” niitä päiviä varten, jolloin on joku tärkeä meno tai olemme vaikka pitkään bussissa. Mies on luullut, ettei maito kelpaa, koska hän antaa sen vauvalle. Mutta vika onkin ollut lipaasientsyymissä, joka jatkaa lisääntymistään maidossa myös pakastettuna ja saa maidon maistumaan raudalta! Haistakaapas pakastettua maitoanne sulatuksen jälkeen ennen kuin annatte vauvalle ja ihmettelette, miksei se kelpaa. Omani haisi tooodella voimakkaasti raudalta.

- Tähänkin löysin ratkaisun. Maito pitää pumppaamisen jälkeen pastöroida, eli kuumentaa noin 80 asteeseen = ottaa pois liedeltä ennen kiehumista. Tällainen maito on kelvannut ihan yhtä hyvin kuin tuorekin, myös pakkasen kautta.

- Ei kannata muuttaa parvekkeettomaan ja hissittömään taloon vauvan kanssa! Monet vauvat nukkuvat päiväunia vain ulkona tai ainakin pidempään kuin sisällä. Noh, meilläpä ei ole parveketta, joten ainoa vaihtis yliväsyneen vauvan nukuttamiseen on lähteä ulos. Meillä ei ole myöskään hissiä, eikä kärryparkkia, joten olen jättänyt kärryt tai pelkän rengasosion rappuun. Donan kärryjä en uskalla jättää ulos, varsinkaan sen jälkeen, kun miehen pyörä pöllittiin rapun edestä ennen joulua.

Naapurit puolestaan jättivät kärryihin lapun, että niiden säilyttäminen rapussa on lainvastaista ja pian sen jälkeen huoltoyhtiö jätti ukaasin, että vaunut pitää heivata pois rapusta tai ne siirretään. Nyt vaihtoehtona on siis pitää kärryjä kotona, jolloin pitää odotella, että joku tulee auttamaan kärryjen ja vauvan kantamisessa neljä kerrosta suuntaansa tai, että mies kantaa renkaat pihalle töihin lähtiessään ja minä kopan vauvoineen. Sekin tosin alkaa painaa minulle liikaa. Paniikki iskee. Kantorepussa vauva ei nuku kunnon päiväunia, joten sekään ei ole vaihtis. Eli hakusessa hissillinen ja parvekkeellinen kolmio!

- Tukiverkkoja ei ole koskaan liikaa. Flunssakausina löytyy silloin aina joku terve jeesaamaan tai pitämään seuraa, ettei ahdistus iske. Toistaiseksi äitinäoloaikani ahdistavin asia on ollut jäädä nalkkiin neljän seinän sisälle, jos voimat eivät jonain päivänä riitä tähän vaunuralliin.

- Kuusi kuukautta synnytyksestä on tärkeä rajapyykki. Ystävät olivat oikeassa sanoessaan, että olo alkaa tuntua normaalimmalta kuuden kuukauden kohdalla. Sanotaan myös, että kroppa ja hormonitoiminta palaavat raskautta edeltävään tilaan vasta yhdeksän kuukauden jälkeen. Tässä vaiheessa palautumisen kuitenkin huomaa selkeästi. Suklaan syöntikin loppui kuin seinään, kun alkoi yhtäkkiä ällöttää. En ole koskaan mikään suklaan ystävä ollutkaan, paitsi täysimetyksen keston ajan. Nyt imetän vielä ihan yhtä paljon kuin ennen kiinteitäkin, mutta nyt kroppa huutaa etupäässä tavallista kotiruokaa.

- Olen alkanut tuntea vatsalihakseni vasta kuusi kuukautta synnytyksestä. Sitä ennen mahan kohdalla oli vain joku kummallinen kehosta irrallinen etureppu. Nyt tunnen lihakset päivittäisiä askareita tehdessä, eli yhteys alkaa palautua. Tässä vaiheessa harmittaa hiukan, etten hommannutkaan bellybinderia tai vastaavaa vatsan kurojaa. Saattaa nimittäin olla, että erkaumaa on vatsalihaksiin jäänyt, sillä mammamaha pömpöttää edelleen. Äiti-vauva-joogakin jäi harmillisesti kesken, koska aika ei sopinut vauvan rytmiin. Joo, olishan sitä kotonakin voinut jumpata, mutta meikäläinen tarvitsee jonkun potkimaan perseelle.

- Olen sopinut ajan fysioterapeutille, joka tsekkaa erkauman tilanteen ja antaa tarvittaessa harjoituksia, joilla tukilihakset saa kohdilleen. Epistä, että Suomessa naiset eivät saa kymmentä fysiokäyntiä synnytyksen jälkeen, kuten esim. Ranskassa! Tavoitteena ei ole mikään six-packi, vaan lähinnä lihasten asettuminen oikeille paikoilleen, pieni pömppis ei sinänsä haittaa. Kerron tapaamisesta fysion kanssa, kun homma saadaan alulle. 

Lulu täytti tänään kunnioitettavat 6 kk (minne tää aika on mennyt?)! Sormiruokailu aloitettiin paria päivää ennen, eli lauantaina. Olen pistänyt merkille, että jostain syystä tosi moni vauva on valmis aloittamaan syömiskokeilut paria päivää ennen kuutta kuukautta ja niinpä se meni meilläkin. Jaa mistäkö tiesin, että vauva on valmis? No sillä kuuluisalla äidinvaistolla tietty. Ja onhan niitä ”oikeitakin” merkkejä ollut ilmassa.

Syöttötuolissa istumista alettiin treenata jo joitakin viikkoja sitten ja nyt neitokainen istuu niin jykevästi, että valmius on selvä. Motoriikka on myös harvinaisen kehittynyt, vauva osasi viedä purulelut suuhun tosi tarkalla sihdillä ja pidellä esineitä kätösissään pudottelematta niitä juurikaan.

Sormiruokailun alku ei ole vielä varsinaisesti syömistä. Enemmänkin makuihin ja tekstuureihin tutustumista, kuten tässä postauksessa kerroin. Ainekset ovat olleet samoja, mitä me vanhemmat olemme syöneet (äidinmaitoa ei olla vielä testattu tosin) ja niiden hyödynnettyjä jämiä.

Kurkku on parasta! Omaperäisen muffinssin ohje jäljempänä.

Lauantai

Päivällä: Kuorittuja kurkkutikkuja, höyrystettyjä porkkanatikkuja ja höyrystettyjä parsakaalinkukintoja.

Illalla: Raakoja porkkana- ja kurkkutikkuja

Kurkku on ollut alusta asti hitti! Kovasta kurkusta on helppo pitää kiinni, ilman että se menee poikki ja pehmeä sisus on helppo imaista kitaan. Kova osa jää jätteeksi (vai onko joku keksinyt sille käyttöä?). Porkkanaa ja parsaa meni kurkkuun asti minimaalisesti, jos ollenkaan. Mutta niitäkin oli kiva mussuttaa.

Illalla kävimme tätini luona juhlissa, missä aikuisille oli tarjolla vihannestikkuja hummuksen kanssa. Lulu pääsi imeskelemään lisä kurkkua ja raakaa porkkanaa ja viihtyi erinomaisesti.

Sunnuntai

Aamulla: Keitin luomukaurapuuron omaan maitooni ja Lulu maistoi 2–3 omaa lusikallistaan vetäen lusikan itse suuhunsa. Kurkkutikku piti myös antaa koluttavaksi.

Päivällä: Tein edellispäivän höyrystetyistä vihanneksista ja aamun kaurapuuronjämistä muffinsseja (sekoitin keskenään ja lisäsin yhden kananmunan joukkoon ja laitoin mössön silikonimuoteissa uuniin). Mielenkiintoisiahan niistä tuli, mutta vauva maistoi omin sormin lopputulosta minimaalisen biitin. Kurkun kera.

Illalla: Toinen vauvan sormenpään kokoinen pala muffinsia arvatkaa minkä, kyllä vain, kurkkutikun kanssa. Ainoa asia, jota kohti tyttö kurkottaa ahnaasti.

Maanantai

Aamulla: Pari kurkkutikkua ja uutuutena avokadon pala. Kurkun väristä, mutta ei todellakaan veroista (ilmeestä päätellen).

Päivällä: Eilisen muffinsin mutustelua ja uutuutena punainen paprika, jota oli kiva imeskellä.

Illalla: Keitetystä tuoreesta kampelan palasesta ja keitetyn perunan puolikkaasta tehty sose (seassa oliiviöljyä). Suuhun meni 2–3 vauvan lusikallista, mutta ei vältsiin mahaan asti.

Tiistai

Aamulla: Kurkkua, paprikaa, avokadoa (joka ei taaskaan miellyttänyt. Jännä kun itse olen avokadon suurkuluttaja, mutta raskaana ollessa se alkoi tökkiä…). 

Päivällä: Edellispäivän kampela-peruna-mössö ei maistunut ollenkaan. Ei jatkoon.

Illalla: Banaania maisteluannos, eli pari imaisua.

Tänään

Aamulla: Kurkku- ja paprikatikut ja uutuutena kirsikkatomaatti. Sisuksen annoin suuhun lusikalla. Ilmeestä päätelleen maku oli aika kirpaiseva.

Päivällä: Pakastin urheellisesti ne kaura-porkkana-parsakaali-äidinmaito-kananmuna-muffinit ja tänään otettiin kokeiluun uudestaan. Tällä kertaa maistui jo paremmin. Kurkun kera.

Illalla: Uutuutena mansikka ja mustikka (pakkasesta sulatettuja). Suuhun päätyi ehkä neljä mustikkaa ja muutama vähän mustikkaa isompi mansikka. Ilme oli yllättynyt, mutta tyytyväinen.

Naminami! Vihannekset rulaa!

Seuraavana kokeiluvuorossa kana, kesäkurpitsa, sipuli jne. Kanaa meillä syötiin jo eilen, mutta mies unohti olla suolaamatta palasta Lululle, joten jääköön toiseen kertaan, koska suolaa pitäisi vältellä ekaan synttäriin asti täysin.

Itsellä on fiilis, ettei lapsi oikeasti mitään syö, mutta onpahan viiden päivän aikana kuitenkin testattu jo kahtatoista eri ruoka-ainetta – vihanneksia, juureksia, viljaa, kalaa, kananmunaa, hedelmää ja marjoja – ja vieläpä ilman minkään näköisiä oireita (sotkua lukuun ottamatta). Määrät on niin pieniä, että tuskinpa näistä mitään vatsanväänteitä tulisikaan. Imetys on tullut ajoitettua noin tunnin säteellä ennen ja jälkeen syöttötuolisession. Nälkäisenä ei jaksaisi keskittyä ja kova aherrus lisää ruokahaluja jälkeenpäin.

Parasta sormiruokailussa on se, että isä ja äiti saa syödä oman ruokansa lämpimänä ja kaikessa rauhassa ja nauttia vauvan riemusta, kun osaa ”minä ite”.

(Lisätietoja sormiruokailusta löytyy täältä. Ja kekseliäitä reseptejä puolestaan Marjutin mainiosta blogista.)