allergiat

Miten kiinnostuin terveysasioista

26.8.15

Saan toisinaan palautetta siitä, että syyllistän ihmisiä heidän terveydellisistä tai ravitsemuksellisista valinnoistaan. Tämä ei ole totta. En todellakaan ole kiinnostunut syyllistämään ketään sairaudestaan tai moralisoimaan arjen valinnoista. En luule olevani kaikkitietävä tai pelastava jeesus. Olen vain ihan aidosti kiinnostunut etsimään ratkaisuja ja helpottamaan muiden ahdinkoa. Olen joutunut näkemään, mitä niin usein seuraa siitä, kuin "odotellaan ja katsellaan" ja toivotaan, että lääkäri keksisi ratkaisun kaikkiin ongelmiin. Ehkä tämä tarinani selittää hiukan, mistä ajatusmaailmani terveysasioiden suhteen kumpuaa:

Ensimmäiset muistoni ovat hautajaisista: isovanhempien sisarusten, isoisovanhempien ja muiden kaukaisempien sukulaisten. Mummini sanoi, että meillä on syöpäsuku. Muistan kysyneeni häneltä, miksi isotäti kuoli keuhkosyöpään, vaikka hän ei ollut koskaan polttanut tupakkaa. ”Ei sitä tiedetä”, hän vastasi. Se jäi vaivaamaan. Ensin sanotaan, että älä ala polttaa tai saat syövän ja sitten sen saman syövän voikin saada polttamatta henkostakaan.

Vaarini oli sairaseläkkeellä, kun synnyin. Hän oli silloin 50-vuotias. Vaari syntyi Viipurissa, meni rintamalle 13-vuotiaana ja koki ryssittelyä ja kiusaamista evakkona Helsingissä. Koska suvun omaisuus jäi sodan jalkoihin, hänen piti aloittaa kaikki alusta. Hän teki yhtä aikaa kolmea eri työtä ja rakensi viikonloppuisin perheelleen taloa. Eräänä päivänä verisuoni katkesi aivoista ja hän joutui aivoleikkaukseen. Kaljussa päässä oli arpi, joka oli kuulemma tullut kallon poraamisesta ja sahaamisesta. Leikkauksen seurauksena hän oli lopun ikäänsä epilepsialääkityksellä ja sai pelottavan näköisiä epilepsiakohtauksia, kun olin pikkutyttö. Minulla ei ollut hajuakaan, kuinka olisin voinut auttaa häntä.

Sitten vaari sai keuhkosyövän, joka uusi ja leikattiin kolmeen otteeseen. Hän oli polttanut tupakkaa, mutta lopetti syövän myötä. Se ei estänyt syöpää leviämästä kurkkuun. Terveyskeskuksessa se diagnosoitiin angiinaksi. Kun lopullinen kurkkusyöpätuomio tuli, se oli liian myöhäistä. Kurkkuun jouduttiin tekemään aukko ja vaarin piti hengittää putken kautta. Puhuessa putki piti peittää kädellä tai kuului pelkkää korinaa. Putkesta valui kuola ja räkä. Vaari pyysi, että ryhtyisin isona lääkäriksi, että voisin parantaa kaikki syövästä. Siitä tuli lapsuuden toiveammattini.

Vaari on todella läheinen minulle ja ilmoitti kuolemastaan unessani. Sen unen ansiosta ehdin nähdä vaarin viimeistä kertaa elossa, ja kuinka hän sitten kuoli ja muuttui siniseksi. Vaari oli 64-vuotias, minä 13.

Mummini otti miehensä kuoleman erittäin raskaasti. Mummilla oli aina ollut ylipainoa, sydän- ja verisuoniongelmia. Hän nukkui pois keittiönsä pöydän ääressä kolme vuotta vaarin kuoleman jälkeen.

Isäni vanhin sisko oli sairastunut rintasyöpään muutamaa vuotta aiemmin, mutta se tuntui pysyvän kurissa leikkauksen jälkeen. Kunnes sitten paljastui etäpesäke aivoista. Hän menehtyi kolme vuotta äitinsä kuoleman jälkeen.

Isäni alkoi kärsiä mahavaivoista kolmikymppisenä. Mahakatarreiksi ne tulkittiin ja lopulta vatsahaavaksi. Kun olin 12-vuotias, löysimme kerran ostosmatkalla isän autosta sairaskohtauksen kourissa. En tajunnut, mikä häntä vaivasi, hän vaikutti humalaiselta. Äiti ajoi meidät kotiin ja lääkäri kutsuttiin meille. Sappirakko oli puhjennut ja isä kiidätettiin sairaalaan leikkaukseen. Sairaalassa hän sai sellaisen sairaalabakteerin, että se tuhosi suuren osan sisäelimistä. Uudessa leikkauksessa pilkottiin palat melkein jokaisesta, mahalaukusta jäi jäljelle kolmasosa. 178-senttinen isä kuihtui 47-kiloiseksi haamuksi ja jäi pysyvälle sairaseläkkeelle. Hän oli 39-vuotias. Joka päivä koulusta tullessani tarkistin ensimmäisenä hengittääkö isä, jos hän oli nukkumassa. Kuoleman läheisyys leijaili kaikkialla.

Isän kuoleman jälkeen luin hänen päiväkirjastaan, että hänelle oli annettu tuolloin elinaikaa puoli vuotta. Sitä hän ei koskaan kertonut meille. Hän sinnitteli kivuissaan jättimäisen lääkearsenaalin turvin kymmenen vuotta, kunnes ei jaksanut enää ja päätyi itse lopulliseen ratkaisuun. Jäin isättömäksi 23-vuotiaana, kolme vuotta tädin kuoleman jälkeen.

Pian isän kuoleman jälkeen muutin Barcelonaan. Sairastuin itse infektiokierteeseen ja jouduin ottamaan antibiootteja aivan liian usein. Lopulta suolisto meni ruvelle ja jouduin tiputukseen. Syytä ei silloin selvinnyt millään lääkärillä. Eri asuntoon muuton jälkeen tulin parempaan kuntoon enkä jäänyt miettimään asiaa.

Samaan aikaan äidilläni ja veljelläni oli monenlaista terveyshäikkää Suomessa. Syyt tuntemattomat, totta kai. Äidin suvun naiset ovat kärsineet monessa polvessa kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Syitä siihen, muuta kuin perinnöllisyys, ei ole koskaan etsitty. Lääkityksellä kituutetaan, vaikka vaivat jatkuisivat. 

Kahdeksan Barcelonan vuoden jälkeen palasin Suomeen. Aloin jälleen kuumeilla, saada infektioita ja kärsiä monista muista oudoista vaivoista, joille ei löytynyt selitystä. Lopulta sain kroonisen autoimmuunitaudin diagnoosin. ”Loppuelämäkö tätä?”, mietin silloin, ”Ei käy!”. Se oli viimeinen pisara tälle vuosikymmeniä jatkuneelle sairauksien ja kuoleman parissa elämiselle. Ilman syytä. Niin kuin ihminen ei mitenkään itse voisi vaikuttaa omaan terveyteensä. Ei puhetta henkisestä hyvinvoinnista, ruokavaliosta, myrkyille altistumisesta, homeista, allergioista. Mystinen tauti vain iskee päälle, eikä luovuta, kunnes olet kuollut.

”Näin ei voi jatkua!”, päätin, ja ryhdyin ottamaan selvää ravinnon, ravinnepuutosten, myrkkyjen ja muiden kuormitusten vaikutuksesta terveyteen. Gradua tehdessäni olisin samalla voinut suorittaa lääkiksen tai ravintoterapeutin tutkinnon, niin syvällisesti asioihin perehdyin. Kaksi vuotta myöhemmin olin selättänyt ”kroonisen” autoimmuunitautini ja nyt tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Jos olisin tiennyt sen, minkä tiedän nyt, uskon, että olisin voinut auttaa monia sukulaisiani, edes helpottaa heidän oloaan. Ainakin olen jo voinut auttaa niitä elossa olevia. Terveys ei ole jotain, jonka saamme synnyinlahjaksi, eikä koskaan enää kaikkoa, vaan sitä pitää vaalia. Sairaudet eivät aina ole pysyviä, vaikka länsimaisella lääketieteellä ei vielä olisi vastausta niiden parantamiseen. Minä en kiinnostunut ravinto- ja terveysasioista pinnallisuus- tai ulkonäkösyistä, enkä siksi, että haluaisin päteä tai leikkiä täydellistä. Haluan elää ja olla terve. Ja kokemukseni mukaan se on ainakin osittain omalla vastuullani. 

doppler

Sydänääniä, säikähdyksiä ja sairaalavisiitti

25.8.15

Sunnuntaina päätimme lähteä Seurasaareen grillaamaan vielä kerran. Tänä kesänä grillauksien määrä on jäänyt nimittäin hälyttävän vähälle: juhannuksena kaksi kertaa ja kerran ystävän luona. Muina vuosina matka on taittunut pyörällä, mutta näin kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa pidemmät matkat (meiltä Seurasaareen on 7 kilometriä) ovat hankalia, kun pyöräilyasennossa tulee vessahätä noin viiden minuutin välein.

Päivä oli kesän kuumimpia ja grillipaikka täysin tukossa, joten saimme istua grillin vieressä, savunkäryä kakoen. Soijachorizot maistuivat ja jälkkäriksi vielä vadelmia ja ananasta. Parin tunnin kävelyretken jälkeen alkoi olo olla tukala ja palasimme takaisin bussia odottamaan. Bussikin oli aivan täyteen ammuttu, mutta onneksi raskauskortilla saa istumapaikan! Hiostava matka, happi tuntui loppuvan ja tunsin outoa puutuneisuuden tunnetta vasemman rinnan alla, mahalaukun (tai mikähän elin siellä onkaan) yläosassa.

Seurasaaren helteessä (Kuva: Pau Ribas)

Yöllä nukkumaan mennessä ihmettelin, kun tuttua potkimista ja pullikointia ei tuntunut selinmakuulla, ei vaikka painelin mahaa. Yleensä vauva on aina vastannut tähän. Aiemmin en ole erikseen kiinnittänyt huomiota lapsen liikkeiden määrään saatikka suorittanut liikelaskentaa, mutta nyt tajusin, että liikehdinnässä on ero normaaliin, joten googlasin tämän liikelaskentaohjeen, vedin lasin appelsiinimehua ja rupesin odottelemaan liikkeitä. Tunnin sisällä niitä alkoikin kuulua, mutta huomattavasti normaalia vaimeampana. Koska kymmenen liikehdintää kuitenkin tuli täyteen, päätin odottaa aamuun ja soittaa vasta sitten neuvolaan, jos tarvis.

Aamulla hiljainen liikkuvuus jatkui ja sain puhelimessa pika-ajan neuvolaan. Kävi, kuten aina lääkäriin mennessä, että kun vastaanottohuoneen ovi avautuu, säryt poistuvat, tai tässä tapauksessa hillitön liikehdintä kohdussa alkoi! Doppler näytti huikeita pulsseja. Normaalisti, kun neitokaisen pulssi on ollut siellä 150–170 välillä liikehdinnästä riippuen, nyt se lähenteli kahtasataa. Neuvolantäti mietti, olisiko toinen kamppaillut napanuoran kanssa, kun oli ensin hiljaa ja nyt riuhtoi vimmatusti. Sain lähetteen Kätilöopistolle välittömästi.

Mahtava tilaisuus päästä siis katsomaan, missäs se tuleva synnytyspaikka onkaan. Tähän mennessä ultrat (ja oma syntymä) ovat tapahtuneet Naistenklinikalla, mutta Kättärillä en ollut käynyt koskaan. Vajaat kaksi kilsaa taittui mainiosti pyörällä, eli ei tässä nyt kuitenkaan ihan raakkeja vielä olla, kjäh, kjäh. Osastolla pääsin makoilemaan puoleksi tunniksi sydänääni- ja liikeseuranta-antureihin (eli ktg-laitteeseen) köytettynä. Kaikki normaalia. Seuraavaksi masu vielä ultrattiin. Lääkäri kehui, että tytöllä elimineen päivineen näyttäisi olevan täydellinen rakenne ja verenvirtaus sydämessä ja aivoissa pelaa priimasti. Napanuoraan sotkeutumista ei ilmennyt, kohdun rakenne oli hyvä ja lapsivettä tarpeeksi.

Kättärin seurannassa

Tyttö on kuulemma kooltaan vähän tavallista pienempi, eli tasan kaksi kiloa, mutta vielähän sillä on kuusi viikkoa aikaa kasvattaa massaansa ennen laskettua aikaa (neuvolantätikin totesi tunnustellessaan, että on niin pieni maha, että ei sieltä mitään isoa vauvaa ole odotettavissa). Toisaalta olin itsekin aika pieni vauva, eikä espanjalaisella isälläänkään mitkään mastodontin geenit ole. Sainpa tietää vielä senkin, että vauva on nyt viimein kääntynyt niin kutsuttuun ”raivotarjontaan” (järkky termi!), eli pää alaspäin, takaraivo edellä (raskaushieronta taisi tehota tähänkin!). Syy liikkumattomuuteen ja sitten korkeisiin pulsseihin ei siis selvinnyt (jälkeenpäin mietin, olisiko ollut kyseessä tuo pää alaspäin kääntymisoperaatio?). Mutta koska kaikki oli kunnossa, käskettiin vain seurailemaan liikkeitä ja tsekkaamaan sydänäänet neuvolassa uudelleen viikon päästä.

En ole mielestäni mikään hysteerikko, enkä tarkkaile tuntemuksiani kauhulla tai pelkää komplikaatioita, joten aluksi tuntui jopa nolostuttavalta soittaa neuvolaan vain siksi, että oli tunne, että liikkeet tuntuivat erilaisilta. Neuvolassa kuitenkin kannustettiin, että juuri näin pitääkin toimia ja aina parempi käydä ”turhaan” näytillä, kuin huolestua kotona. Sitä paitsi joskushan kyseessä on oikeasti se napanuoraan sotkeutuminen tai muu hätätilanne. Ei siis muuta kuin hatunnosto julkiselle terveydenhuollolle (välillä näinkin) ja kiitos tutustumiskäynnistä vauvalle, joka tämän lopulta järkkäsi. J

p.s. Liekö sitten kiitos hypnosynnytyskurssin rentoutusoppien, mutta Kättärin laverilla maatessani huomasin olevani todella rentoutuneessa tilassa, eikä sairaalailmapiiri hermostuttanut ollenkaan, vaikka aiemmin olen taustastani johtuen sairaalakammosta kärsinytkin. Mutta nuosta traumoista lisää tulevissa postauksissa...

hartiakivut

Raskausoire 5: Persus jumissa – raskaushieronta pelastaa

23.8.15

Follow my blog with Bloglovin

Tähän mennessä olen pärjännyt loistavasti ilman selkäkipuja, lihasjumeja ja liitoskipuja (tai ne oudot, jotka liitoskivuiksi tulkitsin hävisivätkin viikossa, ilmeisesti raskausjoogan myötä). Viime viikolla alkoi kuitenkin pakaroita kiristää öisin siihen malliin, ettei hyvää asentoa tahtonut löytyä millään, vaan pikemminkin kaikki se kiemurtelu ja voimistelu alkoi karsia unen määrää. Päivisin jumitus ei jostain syystä vaivannut, eikä se säteillyt esimerkiksi sääriin tai selkään, mutta yöunien heikentyminen ja kireä takamus olivat tarpeeksi vaivalloisia oireita meikäläiselle, jotta rupesin etsimään niihin helpotusta. Niistä unettomista öistähän ehtii kohta nauttia ihan yllin kyllin.

Pahimmassa tapauksessahan lihasjumit vaikuttavat vauvan asentoon, eli jos lantion seudun lihaskalvot kiristävät jostain kohtaa, nuo kireydet vaikuttavat kohtuunkin, eikä pienokainen pääse välttämättä kääntymään optimaaliseen asentoonsa. Oma maha-asukkini heittää edelleen volttia päivittäin, eli vaikka olisikin nukkumaan mennessä pää alaspäin, herätessäni saatan löytää hänet poikittain, päivällä perätilassa ja niin edespäin, kuin sisälläni olisi pieni pesukone. Onneksi sain hypnosynnytyskurssin vetäjältä, Jennalta suosituksen kokeilla Organic Spiritin Meijun raskaushierontaa. Eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla: minulta jumit pois ja vauvalle mahdollisuus kääntyä pää alaspäin ilman kireitä lihaskalvoja.

Miksi raskaushierontaan?


Harva säästyy siunatussa tilassa ollessaan täysin lihaskivuitta. Raskauden myötä luuliitokset ja kohdun kiinnikkeet alkavat löystyä ja venyä. Joillekin tämä tuottaa kipuja alaselkään, toisille nivusiin ja hyvin monille minun tapaani takalistoon. Pakaroissa sijaitsevat piriformikset, eli lonkkanivelen ulkokiertäjät voivat jumittuessaan aiheuttaa iskiaksen tyyppisiä kipuja. Pelkkä pinnallisten pakaralihasten venyttely ei tällöin auta, vaan tarvitaan hierojaa, joka pääsee käsiksi ja osaa käsitellä ison pakaralihaksen alla olevan päärynän muotoisen piriformislihaksen. Tämä selittää sen, miksi miehen antamat pershieronnat ovat kyllä tuoneet pientä lievitystä tuskaiseen oloon, mutta eivät ole poistaneet ongelmakohtaa.

Organic Spiritin raskaushieroja Meiju Aalto

Raskaushieronta eroaa normihoidosta huomattavimmin asentojen puolesta. Raskaana olevaa on paha laittaa vatsalleen makaamaan, ellei hierontapöydässä sitten ole mahan mentävä aukkoa (sellaisiakin pöytiä kuulemma on olemassa!). Toisin sanoen käsittely tapahtuu kylkimakuulla asiaankuuluvin tyynyin tuettuna, jotta asento on mahdollisimman mukava. Tavalliset hierojat eivät ole tottuneita kylkihierontaan, eikä heiltä myöskään löydy näitä tukityynyjä. Lisäksi raskaushierojan koulutuksen saanut tuntee tietysti raskaana olevan kriittiset ja herkät paikat, eikä käsittele herkkiä alueita liian rivakasti.

Liitoskipujen lisäksi raskaushierojalta saa apua varsinkin meitä istumatyöläisiä vaivaaviin niska-hartia-kipuihin. Turvotuksiin saa lievitystä lymfaottein tehtävästä käsittelystä, joka vilkastuttaa lymfakiertoa ja saa kudoksiin kertyneet nesteet liikkeelle. Raskauden aikana tavallisesti vaivaaviin levottomiin jalkoihinkin löytyy helpotusta.

Jos niin onnellisesti käy, ettei raskaana ollessa kolota, kiristä tai jumita missään päin kroppaa, hieronta on silti aina raskaudelle myönteinen asia: se edistää kehotietoisuutta ja uusien äärirajojen tuntemusta, vaikuttaa positiivisesti vauvan oloon ja asentoon kohdussa ja rentouttaa äitiä todella tehokkaasti! Mitä suuremman osan loppuraskautta äidin on mahdollista olla rentoutuneessa tilassa, sitä vähemmän hänen elimistönsä tarvitsee tuottaa adrenaliinia ja sitä kivuttomampaa on olo synnytykseen valmistautuessa.

Kokovartalohieronta puree – ja rentouttaa


Itse pääsin nauttimaan ylellisestä 90 minuutin kokovartalohieronnasta. Painopiste oli mainituissa pakarajumeissa ja niihin yhteydessä olevissa ulkoreisissä (en olisi arvannut, kuinka kipeät NE olivatkaan), mutta hoitoon sisältyi myös ruhtinaallisesti aikaa selän, niskan, hartioiden, säärten, nilkkojen, käsien, jalkojen ja jopa pään hierontaan – helahoito ihanan tuoksuisilla luomuöljyillä tottakai. Rentoutus maximus!

Meikäläisen persus käsittelyssä

Kipeitä ja kireitä lihaksia löytyi yllätyksekseni muualtakin kuin öisin vaivanneesta paikasta (reidet ja käsivarret: auts!), mutta käsittelyn jälkeen olo oli niin rento, että olisin voinut leijailla pitkin katuja. Positiivinen ylläri oli, ettei säärten, nilkkojen, käsivarten yms. kudoksiin ole kertynyt nestettä, kuten niin usein raskauden aikana käy. Tämä selittänee osittain sen, miksi viikolla 33 kiloja on toistaiseksi tullut vasta 7. Jalat ja kädet ovat näin kesäkuumalla kuitenkin olleet turvoksissa useinkin, mutta Meijun käsittelyn jälkeen nuokin turvotukset hävisivät kuin taikaiskusta!

Jos vaiva on erittäin paikallinen, kuten pelkkä alaselkä, pelkät hartiat tai pakarat, niin tunnin hieronta riittää, mutta suosittelen lämpimästi varaamaan kerralla puolitoista tuntia, koska hierontapöydällä niitä uusia jumeja saattaakin yhtäkkiä löytyä lisää, eikä aikaa silloin jää koko kropan käsittelyyn.

Meiju ja Organic Spirit


Meiju aloitti hierojan uransa vuosia sitten urheiluhierojana, valmistui sen jälkeen fysioterapeutiksi ja on tehnyt raskaushierontoja Lauttasaaren Organic Spiritissä muutaman vuoden ajan. Raskaushierontaan hän ”hurahti” oman raskautensa myötä kaivattuaan urheiluhieronnan maailmaan hieman henkisempää otetta. Raskaushieronnassa asiakasta käsitellään kokonaisvaltaisesti ja olotiloja kuunnellen pelkän mekaanisen lihasten käsittelyn sijaan.

Organic Spirit (Lauttasaarentie 17) on täyden palvelun
äitien ja vauvojen hoitokeskus.

Organic Spirit ansaitsisi itsessään oman postauksensa, niin kattavasta täyden palvelun äitien ja vauvojen hoitolasta on kyse. Raskaushieronnan lisäksi palveluihin kuuluu mm. osteopatiaa, kalevalaista jäsenkorjausta, raskausakupunktiota ja synnytyksen stimulointia sekä vauvahierontaa, koliikin hoitoa ja vauvajoogakursseja.

Organic Spiritin sivuilta löytyy lisää tietoa hoidoista ja hinnoista. Meijulta voi varata ajan raskaushierontaan suoraan numerosta: 044-0179694. Hän tekee myös synnytyksen jälkeisiä hierontoja, joihin voi mennä vaikka vauva kainalossa. Odotan jo mielenkiinnolla, mitä kaikkia jumituksia lapsen kantaminen tuokaan tullessaan… Onneksi hoitopaikka on jo tiedossa.


Muut raskausoirepostaukseni löytyvät täältä:

Raskausoire 1: Bloggaus! – ja kuka minä olen
Raskausoire 2: Huimaus – ja suolan tärkeys
Raskausoire 3: Pahoinvointi (Que-est-ce que c’est?)
Raskausoire 4: Turvotus – magnesium ja jalkarasvat

***

Barbara Harper

Raskausdiabetes olikin väärä hälytys

19.8.15


Tällä kertaa tuleekin sitten tanakampi tietopaketti salapoliisityöni hedelmänä. Pari viikkoa sitten kerroin epäuskostani, kun kontolleni lätkäistiin raskausdiabetesdiagnoosi. Pissatesti näytti plussaa ja heti perään tehty sokerirasitustesti 0,1 yksikköä ylittävät arvot tunnin ja kahden jälkeen sokerilitkun juomisesta. Oma teoriani oli, että testi tehtiin liian pian loman jälkeen, jolla vedin cokista, sokerisia sorbetteja, vehnäleipää ja leipomotuotteita kolmen viikon ajan täysin arkiruokailustani poiketen.

Viime viikolla oma lääkärini ihmetteli hiukan neuvolan toimintatapaa, kun en kuulu riskiryhmään. Hänen mielestään sokerirasitus (tai jo virtsanäyte) olisi yksinkertaisesti pitänyt ottaa uudestaan esim. viikon päästä, kun olin jo palannut normiruoalle, eikä diagnosoida noin kiireellä huomioimatta testin taustaa. Nyt vajaan kuukauden verensokerimittailuissani sokerit ovat olleet koko ajan reippaasti alle viitteiden (olen huvikseni testannut myös mieheni ja babyshower-vieraani ja puolilla heistä oli korkeammat sokerit kuin minulla). Ainoa, mitä olen piikittelyllä saavuttanut, on stressi. Mieheni pyysikin jo, että luopuisin koko touhusta, kun mittailussa ei näytä enää olevan mitään järkeä.

Ei raskaana olevien viitteet ovat aamulla 7.0 ja KAKSI tuntia
aterian päättämisestä 11.0. Heidän ei tarvitse mittailla
arvojaan kahdeksaa kertaa päivässä.

Toki on hyvä, että raskausdiabetesta monitoroidaan, silloin kun tarvetta selvästi on ja myös hyvä nähdä, että loman aikainen mässäily vaikuttaa sokeritasoihin, mutta hoitoresurssit kannattaisi minun puolestani ohjata ensisijaisesti niitä oikeasti tarvitseville, varsinkin kun tiedetään, ettei pieni yksittäinen verensokerin nousu ole vaarallista äidille eikä sikiölle.

Olen tässä välillä perehtynyt aiheeseen myös doulalta saamani kirjallisuuden valossa. Mielenkiintoista tietoa on siis olemassa, vaikka ei helposti löydettävissä. Esim. raskausmyrkytyksestähän sanotaan usein, ettei sen syytä tiedetä. Yhdestä opuksesta löysin teorian tähänkin.

Miksi sokerirasitustesti ei ole kovin luotettava


Ina May Gaskinin klassikkokirjassa Guide to Childbirth tämä luonnollisen synnytyksen äitinä pidetty kätilöguru toteaa, ettei sokerirasitusverikoe ole luotettava, sillä sen tulokset vaihtelevat kovasti ja jopa 50–70 % testattavista saa eri mittauskerroilla testistä eri tuloksen. Myös vesisynnytysaktivisti ja kätilö Barbara Harper kyseenalaistaa teoksessaan Gentle Birth Choices sokerirasituskokeen. Hän huomauttaa, että kokeen olosuhteet ovat epänormaalit. Testissä juodaan epänormaalin pitkän paaston jälkeen tyhjään mahaan valtava annos sokeria ja ihmetellään sitten, kun tunnin päästä veressä näkyy sokeria. Lisäksi testin ajan pitää olla pari tuntia liikkumatta, kun normaali liikkuminen vaikuttaisi verensokeria laskevasti. Hän ehdottaakin nykyisen testin tilalle verensokerin mittausta kaksi tuntia tukevan aterian jälkeen niin, että äidin annetaan liikkua ja tehdä askareitaan normaaliin tapaan. Itsekin olen ihmetellyt, miksi raskaana olevilta mitataan sokeri sekä tunnin, että kahden välein, kun kenenkään muun verensokerin ei oleteta laskevan tunnissa. Raskaana olevien viitearvot ovat myös monta pykälää normikansalaista alemmat.

Harperin mukaan testit eivät toisaalta ota huomioon raskaana olevan erityistilaa. Raskausaikana on normaalia, että hormonit pienentävät äidin insuliinin eritystä ja verensokeri voi nousta hieman tavallista korkeammaksi, jotta sikiö saa oman osansa. Eli luonto on suunnitellut lievän verensokerin nousun vauvan parhaaksi. Kuten itsekin olen havainnut, Harper toteaa liian herkästi tehdyn diagnoosin johtavan äidin stressaamiseen, lisäkokeisiin ja jopa keisarinleikkauksen mahdollisuuden nousuun, jos aletaan pelätä vauvan kasvavan liian suureksi. Harperin mukaan oikeasti ja jatkuvasti korkeasta verensokerista kärsivistäkin vain 30 % saa suurikokoisia vauvoja.

Koska kannattaa epäillä raskausdiabetesta


Gentle Birth Choices -kirjassaan Harper kirjoittaa, että toisinaan haima kuitenkin väsyy raskauden aiheuttamasta kuormituksesta ja verensokeriarvot menevät pahasti epätasapainoon, jolloin verensokeri on jatkuvasti koholla, etenkin raskauden viimeisellä kolmanneksella. Pitkäkestoinen korkea verensokeri voi kasvattaa sikiön suureksi, mikä voi johtaa ennenaikaiseen syntymään tai vauvan hengitysvaikeuksiin.

Ina May suosii asiakkaillaan sokerirasitustestin sijaan verensokerimittarin käyttöä (jollainen minullakin on) silloin, kun useampi seuraavista kriteereistä täyttyy:

- äidin nopea painonnousu
- heikottava olo syönnin jälkeen
- jatkuva jano
- sokerinhimo
- sukurasitus
- aiemmin suurikokoisia vauvoja

Itseeni ei näistä päde yksikään, joten ei ihme, ettei verensokerimittari värähdä. Kun verensokerit ovat koholla, Ina May kokeilee äideille ennen insuliinihoidon aloittamista liikunnan lisäämistä ja ensisijaisesti valkoisten jauhojen (leipä, pasta yms.), mutta toki myös sokerin eliminointia ruokavaliosta. Yleensä jo tällä päästään normilukemiin. Tämä vahvistaa teoriaani vehnän verensokeria nostavasta vaikutuksesta. Ja toistan edelleen mielipiteeni neuvolan ruokavalio-ohjeiden puutteista: suolan sijaan äitejä tulisi neuvoa jättämään ruokavaliostaan vehnä ja sokeri.

Mikä raskausmyrkytys on ja miten sen riskiä voi pienentää


Suolasta puheen ollen, löysin raskausdiabetekseen perehtyessäni viittauksia myös raskausmyrkytykseen liittyen. Kuten raskausdiabeteksen, myös raskausmyrkytyksen riskiä seurataan neuvolan virtsakokein: jälkimmäisessä tapauksessa virtsasta löytyy erityisen paljon proteiinia. Useimmiten myös verenpaine nousee ja äiti kärsii turvotuksesta. Turvotus ja korkea verenpaine yhdistetään neuvolassa liikasuolaiseen ruokavalioon, mutta Ina Mayn mukaan tämä tila johtuukin useimmiten ravintoaineiden, etenkin proteiinin puutteesta ja yleisesti huonolaatuisesta tai ravintoköyhästä ruokavaliosta (huonolaatuiset rasvat ja suola tai suolan puute, jalostettu ruoka, liian vähän kalaa, lihaa, tofua, papuja, vihreitä vihanneksia jne.).

Kotisynnytyksiin erikoistunut kätilö Pam England selittää kirjassaan Birthing From Within – An Extra-ordinary Guide to Childbirth Preparation tätä ilmiötä tarkemmin. Koska raskaana olevan veren määrä kaksinkertaistuu 28. raskausviikkoon mennessä, suolan ja nesteiden kerääntyminen verenkiertoon on välttämätöntä verimäärän ylläpitämiseksi. Jotta verenkierrossa olisi tarvittava määrä nestettä, elimistö tarvitsee albumiinia, jota saa vain runsaasti proteiinia sisältävästä ruoasta. Jos albumiinia ei synny tarpeeksi, neste ei pysy verenkierrossa vaan kerääntyy kudoksiin (turpoaminen) eikä istukkaan ja sikiölle virtaa tarpeeksi verta. Kuulostaa ainakin loogiselta. Hyvälaatuista suolaa ei siis todellakaan tulisi jättää ruokavaliosta ja proteiinin lisäämisen tärkeydestä raskausaikana olisi hyvä toitottaa enemmän.

Café Kokko

Helsingin maidottomat jätskipaikat

16.8.15


Viime kerralla pistin teille jakoon erinomaisia maidottomia reseptejä babyshowereistani. Ruokalinjalla – maidottomalla sellaisella – jatketaan tälläkin kertaa. Kukaan maitoallergiaton ei voi käsittää, miltä tuntuu kävellä kesähelteellä Espalla tai Hietsussa ja kuolata tyytyväisten pehmisten syöjien perään. Tai poiketa kahvilla rantakadun terassilla, muiden herkutellessa jätskiannoksilla, kun itse pitää tyytyä maidottomaan kahviin.

Oma maitoallergiani diagnosoitiin viime vuoden keväällä ja viime kesä meni ”on jäätelö hyvää kun yksin kotona syö” -periaatteella kaupan kaura-, riisi- ja soijamaitojädejä syödessä. Hyvä tietysti, että vaihtoehtoja piisaa nykyisin kaupoissakin, mutta auttamattoman makeita nuo kaupan viritelmät ovat, ja se terveellisin kaikista, eli kookosvaihtoehto uupuu. Toki jätskiä voi tehdä itsekin, mutta entä kun haluat viettää koko kuuman kesäpäivän ulkosalla ja syödä jätskiä puistonpenkillä?

Maitoallergiaton ei pystyne samaistumaan riemuuni, kun näillä kesähelteillä Helsingin kuppiloihin on alkanut pulpahdella kookosmaitotarjontaa kuin tilauksesta! Suhtaudun edelleen varauksella raskausdiabetesdiagnoosiini (ja niin muuten suhtautuu oma lääkärinikin, mistä lisää myöhemmin), mutta sekin hyvä puoli näissä uusissa kookosihanuuksissa on, ettei niissä ole lisättyä sokeria, vaan raakakakkujen tapaan ainekset ovat superfoodia parhaimmillaan.

Tässä omat suosikkijätskipaikkani Helsingissä:

Café Kokko


Tämä kahvilauutuus on lähimpänä sitä Barcelonan henkeä, jota entisestä kotikaupungistani jäin kaipaamaan. Pittoreskin sisäpihan uumenissa majaileva taiteellinen kahvila miellyttää jo inspiroivalla sisustuksellaan. Mutta plussia tulee lisää. Raakakakuista, nam! Viimeksi testasin mustaherukkajuustokakkua. Jääkahvista, olé! Tätä sain viimeksi alkukesästä Costa Bravalla, miksihän jääkahvi ei ole rantautunut laajemmin Suomeen…? Kokossa nautin jääkahvini lattena, eli kauramaidon kera. Mutta isoin plussa tietysti omatekoisesta jäätelöstä! Kookoskermasta tehty annos tehdään paikan päällä ja tyydyttää kermaisuudestaan huolimatta aiheuttamatta ähkyä tai verensokerin nousua. Viimeksi testasin lakritsaa ja tyrniä, joista ensimmäinen oli täys napakymppi. Tänne pian uudestaan!

Jääkahvia ja tyrnijätskiä (kuva: Tuulia Kolehmainen)

Osoite: Kalevankatu 31 A 6
Avoinna: ma–pe 12–18

Silvoplee


Kaikkihan tuntevat Helsingin parhaaksi tituleeratun vege/vegaani/raakaruokapyhätön. Mutta harvempi on testannut mestan kahvilapuolen tarjontaa. Herkullisia raakakakkuja ja suolaisia piirakoita, kahvia ja erityismaitoja. Eilen bongasimme Silvopleen edustalla kyltin: ”Teimme jätskiä!” käppäillessämme Hakiksen torilta karviaismarjaostoksilta Tokoinrantaan aurinkoa palvomaan. Pakkohan sitä oli poiketa peremmälle. Mukaan tarttuivat ihanan artesaanit suklaajätskipuikot! Jäätelö oli kookoskermaista lakritsia ja kuori paksua raakasuklaata kookoslastujen kera. Tämän puikon kanssa puistonpenkillä auringossa istuessa – ja surffilaudoillaan ohi melovia hipstereitä ihmetellessä – tuli olo kuin kersana ekan kingiksen kanssa. Oi, autuutta!

Raakasuklaa-lakritsipuikko! (Kuva: Pau Ribas)

Osoite: Toinen linja 7
Avoinna: Ma–pe 11–20, la 11–18

Espan Punnitse ja Säästä


Uudelleen kukkaansa puhjennut jädeinnostukseni sai alkunsa pari viikkoa sitten Espalla tallustellessa. Punnitse ja Säästä -piipahdus sai ihan uuden ulottuvuuden, kun äkkäsin puodin perältä Goodio Goodsin jätskikojun: maidotonta, vegaania, superfoodjäätelöä, mahtavaa! Esittelykerralla sain maistaa makuja mansikasta minttuun ja vaniljasta mokkaan. Ekalla kerralla kokosin annokseni brownista ja mustikasta ja tokalla mintusta ja mansikasta. Suosikkejani ovat ehdottomasti suklainen brownie, jonka seassa on tukevia suklaakakun palasia sekä virkistävä minttu, joka oli kaukana teollisesta minttuesanssimoskasta. Toisin kuin Silvopleessa ja Kokossa nämä jädet on tehty kookosmaidosta -kerman sijaan, joten kesäkuumalla ne toki ovat keveämpiä ja virkistävämpiä, mutta kahvin kanssa nautittuna sitä kaipaa kermaisempaa suutuntumaa. En silti valita, sainpa istua Espan puistonpenkillä tuntematta katkeruutta pehmiksen syöjiä kohtaan.

Browniejätskiä Espalla (Kuva: Pau Ribas)

Osoite: Eteläesplanadi 22 (Goodiolla on jätskikoju myös Kauppakeskuskaaressa, Kannelmäessä)
Avoinna: Ma–pe 10–20, la 10–18, su 12–18

Bergga

Karhupuiston tripsterikahvilasta saa erinomaisia vegaanilounaita ja kahvilatuotteita, eli voi tätä maidottoman riemua jälleen, kun valikoimaa piisaa! Seitsemän euron lounaaseen sisältyy keitto, salaattipöytä, omatekoinen leipä sekä kahvi, yhdeksällä egellä hintaan saa lisäksi tukevamman pääruoan, itse testasin huippuhyviä kikhernepullia munakoisotahnan kera. Leivonnaistarjonnasta löytyy maidottomille ainakin korvapuustia ja omenapiirakka. Mutta se jätski? Kotijäätelö on tehty kookosmaidosta, Goodio Goodsin tapaan, eli ei ole yhtä kermaista kuin Kokossa ja Silvopleessä, mutta ihanaa kuitenkin! Testasin kesäistä mansikkajädeä. Tännekin uudestaan!

Osoite: Viides linja 14
Avoinna: Ma–pe 7.30–22, la 10–22, su 10–20

Näiden lisäksi testaamatta ovat vielä Kampissa sijaitsevan hyvinvointikauppa Purin vegaanijädetarjonta (Urho Kekkosen katu 8) sekä Teurastamossa ja Hietsun hallissa vakituisesti majailevan ja katuruokatapahtumissa (kuten Flow'ssa) vierailevan Jädelinon kookosjätskit.

Jos bongaat uusia maidottomia jätskipaikkoja rakkaasta pääkaupungistamme, niin kuulisin niistä mieluusti kommentein! Tsekkaa myös postaukseni Kallion maidottomista brunssipaikoista.

babyshower

Babyshower + Kesän parhaat maidottomat & gluteenittomat reseptit!

11.8.15

Kahdeksas raskauskuukausi on alkanut ja lapsen syntymä häämöttää! Pääsin ensi kertaa osallistumaan babyshowereihin tulevan äidin ominaisuudessa! Kesä verotti hiukan vieraslistan laajuutta, mutta sentään mukaan pääsi lähin – Ã¤idistä, serkuista ja ystävistä koostuva – raskauden aikainen tukipiirini. Ihanaa olla hemmottelun kohteena ja huomata, kuinka hyvin läheiset minut tuntevat. Vauvaa ja minua muistettiin myrkyttömin lasipulloin (minulle ekologinen juomapullo ja vauvalle Lifefactoryn tuttipullo), imetyspuhteeksi sain toivomani aikuisten värityskirjan ja baby sai ensimmäisen pehmolelunsa, söpöä!

Ohjelmanumerona oli lastenlauluaiheinen musavisa. Moni ralli oli viimeksi soinut tärykalvoillani joskus 25 vuotta sitten, mutta aika hyvin kuitenkin sain lyriikoita kumpuamaan jostain aivokurkiaisesta. Parhaiten jäi mieleen kysymys, millä Karhunpoika sairastaa -biisissä annetaan apua sairastavalle: no tietysti maidolla ja vehnäkorpuilla (ei taidettu nallen aikoina kärsiä keliakiasta ja maitoallergioista, ei).

Kahdeksannen kuun poseeraus (Kuva: Pau Ribas)

Bileiden tarjoilut olivat myös ihan huippuluokkaa ja meikäläisen makuun! Salaattia, marinoituja artisokan sydämiä, oliiveita, tuoretta ananasta ja vadelmia, sekä aivan mahtavia itsetehtyjä maidottomia ja gluteenittomia herkkuja, joista nauttivat kaikkiruokaisetkin: ystäväni Tuulia oli loihtinut koostumukseltaan parmesaania muistuttavaa kookosjuustoa, Laura-serkku savulohipiirakkaa ja paakarimestariksi tituleeraamamme äitini mansikkakermakakkua!

Nyt kun säät päättivät suosia ulkoilua näilläkin leveysasteilla, laitan reseptit jakoon ja suosittelen kokkailemaan tästä maistuvat ja allergiavapaat eväät loppukesän pihajuhliin, piknikille tai pimenevien iltojen ratoksi. Olkaapa hyvät!

Maidoton parmesaani


Tämä on oikea terveyspommi! Oluthiiva sisältää reilusti B-ryhmän vitamiineja, foolihappoa, proteiinia ja sinkkiä (eli loistava ravintolisä raskaana oleville), edistää hyvien suolistobakteerien lisääntymistä ja parantaa immuniteettia ja amlajauhe sisältää enemmän C-vitamiinia kuin mikään luonnontuote! Juuston voi raastaa ruoan sekaan tai syödä esim. voileipäkeksien kera.

Me nautimme kookosjuuston crackereitten ja avokadon kera
(kuva: Laura Heikkuri)

2–3 ruokalusikallista kookosöljyä
200 g kookosmassaa (esim. Biona)
1 rkl sitruunamehua
1–2 maustemitallista suolaa
1–1,5 dl oluthiivahiutaleita
1–2 maustemitallista amlamarjan jauhetta tai murskattua C-vitamiinia (tuomaan pidempään kypsyneen juuston makua)
Halutessasi mausteita maun mukaan (esim. savunmakuista paprikajauhetta, kuminaa, yrttejä tai valkosipulijauhetta)

Notkista kookosöljy ja -massa miedolla lämmöllä kattilassa. Ota pois liedeltä ja lisää muut ainekset. Lisää halutessasi suosikkimausteitasi peittämään kookoksen makua. Muovaa seos käsin palloksi ja kelmuta. Anna kovettua jääkaapissa.

Maidoton ja gluteeniton savulohipiirakka


Itse asiassa tämä on kokonaan viljaton ja myöskin erinomainen proteiinin, raudan ja hyvien rasvojen lähde.

Mehevä lohipiirakka nautittiin "alkoholittoman mojiton", eli
sitruunamelissan lehdillä ja sitruunalla maustetun jääveden kera

Pohja:
1,5 dl siemeniä ja pähkinöitä jauhettuna
1 dl maissijauhoa
suolaa ja pippuria
3 rkl kookosjauhoja
0,25 tl ruokasoodaa
35 g kookosöljyä
1 muna

Täyte:
200 g kylmäsavulohta
1 keitetty kananmuna
1 varsi kevätsipulia
pari valkosipulin vartta
150 g kirsikkatomaattia
tilliä

Munamaito:
2 munaa
1,5 dl luomukauramaitoa

Päälle:
halkaistuja kirsikkatomaatteja

Sekoita pohjan kuivat aineet ja lisää öljy ja muna (lisää halutessasi hiukan vettä). Sekoita ja painele pohja piirasvuokaan. Paista pohjaa uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Pilko kaikki täytteen ainekset ja sekoita ne keskenään. Kaada täyte pohjan päälle. Sekoita munamaidon aineet keskenään ja kaada täytteen päälle. Laita pinnalle halkaistuja kirsikkatomaatteja. Paista piirakkaa täytteen kera vielä noin 20–30 minuuttia, kunnes munamaito on hyytynyt ja piirakka on kypsää.

Maidoton ja gluteeniton mansikkakakku


Tämäkin on kokonaan viljaton. Perunajauho tekee kakun koostumuksesta ihanan kevyen ja kuohkean ja tuoreet marjat ovat tervetullut vitamiinipommi.

Kesäiset keveä kakku kruunasi bileet!
(kuva: Laura Heikkuri)

Pohja:
5 kananmunaa
1,5 d sokeria
2 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
Hilloa ja/tai tuoreita marjoja (babyshower-versiossa täytteenä oli hiukan mansikkahilloa sekä valkoisia viinimarjoja kirpeyttä tuomaan)

Päälle:
Soija- tai kauravispikermaa
Tuoreita mansikoita
Tuoreita sitruunamelissan lehtiä (tai mintunlehtiä)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää perunajauhot ja leivinjauhe. Paista kääretortun tavoin pellillä leivinpaperin päällä 200 asteessa 10 min. Leikkaa valmis pohja kahteen osaan. Kostuta palat esim. mehulla tai vedellä ja lisää niiden väliin hilloa/marjoja ja lado päälle toinen kerros. Vispaa soija/kaurakerma vaahdoksi ja levitä koko komeuden päälle. Leikkaa päälle koristeeksi tuoreita mansikoita ja sitruunamelissan lehtiä.

espanja

Monikulttuurinen vai monirikollinen

6.8.15

Monikulttuurisuuden vastainen liikehdintä tuntuu ahdistavalta, varsinkin kun sisälläni kasvaa monikulttuurinen ihminen, jonka olisi tarkoitus asua tässä maassa. Perheemme on toki jo nyt monikulttuurinen (Suomi-Espanja-Katalonia), mutta tulevan lapsen myötä entistä enemmän, kun perheeseen syntyy kolmikielinen lapsi, jonka vanhemmat edustavat eri kulttuureita. Ahdistuin siitä, miten kellään voisi olla jotain meidän perhettämme tai lastamme vastaan. Mitä sellaista edustamme, mitä vastaan joku haluaisi kiivaasti taistella?

Katalonian lipun katveessa (Kuva: Maite Escandon)

Outoa on myös, ettei kukaan ole lähes neljä vuotta Helsingissä asuessamme aukonut päätään miehelleni tai heittänyt hänelle rasistisia läppää edes vitsillä. Ehkä joku humalainen on huikannut, että ”Aina noi makaroonit vie meidän naiset”, mutta kukaan ei ole käskenyt miestäni muuttamaan maasta tai kokenut häntä uhaksi suomalaisuudelleen. Mieheni on maahanmuuttaja, joka sai verovaroin maksettua kotoutumistukea ensimmäisenä Suomen vuotenaan ja kattavan kieli- ja kulttuurikoulutuksen kaupan päälle. Vuoden tehokurssilla hän oppi suomea niin hyvin, että sai töitä ja työkielinä nykyisin ovat suomi ja englanti (kaksikielisessä työpaikassa). Miksi monikulttuurisuuden vastustajat eivät vastusta häntä?

Pau suomalaisuuden ytimessä :)

Itse elin maahanmuuttajana Espanjassa kahdeksan vuotta. Ainoat ”rasistiset” kommentit olivat paikallisten naisten ”Blondi tuli sitten tänne viemään meidän miehet”-heitot. Mieheni tavoin opin kielen ja sopeuduin paikalliseen kulttuuriin, mutta verot maksoin Suomeen, koska toimin suomalaisella yrittäjätunnuksella. Kukaan ei pyytänyt minua muuttamaan pois maasta, vaikka Espanjassakin ”monikulttuurisuutta” vastustetaan tasaisin väliajoin.

Kuka tätä monikulttuurisuutta sitten vastustajien mielestä edustaa, jos ei suomalainen Espanjassa tai katalaani Suomessa? Lukemani ja kuulemani mukaan sillä ei ole mitään tekemistä kulttuurin, sosiaalitukien tai veronmaksun kanssa, vaan monikulttuurisella tarkoitetaan vain ja ainoastaan islamilaisesta kulttuurista länsimaahan tulevaa terroritekoihin, varkauksiin ja/tai raiskauksiin omistautunutta henkilöä – siis monirikollista (”väärään” uskontokuntaan kuuluvaa sellaista)! Olisiko siis aika lakata pelottelemasta meitä monikulttuurisia ja siirtää keskustelu koskemaan sitä, kuinka integroitumista voitaisiin parantaa (lisää kielikoulutusta!) ja rikollisuutta estää?

Häitämme juhlittiin Barcelonassa, mutta ristiäiset
vietetään Helsingissä (huom. intialainen hääpukuni).
(Kuva: Tuulia Kolehmainen)

(Alla samaa aihetta käsittelevä kolumnini, jonka kirjoitin Barcelonassa asuessani 18.3.2010. Se julkaistiin Euroopan Unionin Suomen-edustuston verkkolehdessä Europassa, kolumnisarjassani nimeltä Olén sietämätön keveys.)

Mitä muslimit ovat ikinä tehneet hyväksemme


Kehitimme suomalaisystävieni kanssa leikkimielisen rinnakkaisjärjestelmän Suomen ja Espanjan naapurikansoista. Italialaiset ovat Espanjan ruotsalaisia, jotka voittavat aina jalkapallossa, pukeutuvat muotitietoisesti ja käyttäytyvät itsevarmasti. Portugali on kuin Viro: sympaattinen pikkuveli, joka ymmärtää samaa kieltä. Espanjan Venäjäksi tai entiseksi Neuvostoliitoksi oli aluksi ehdolla Ranska, mutta lopulta roolin saikin Marokko ja koko muinainen Maurien valtakunta. Espanja oli maurien alusmaana satojen vuosien ajan. Maurivaltio oli niin suuri ja mahtava, että vanha kansa pelkää uutta valloitusta vielä tänäkin päivänä.

Nykyään taloudelliset olosuhteet ovat kääntyneet päälaelleen ja Espanjaan muuttaa yhä enemmän muslimeja työn ja toimeentulon toivossa. Kauna vanhoja valloittajia kohtaan on vaihtunut ksenofobiaksi. Keksimämme vertaus oli huvittava keino hahmottaa uuden kotimaan naapuruussuhteet. Todellinen islaminuskoisiin kohdistuva vihamielisyys ei ole vitsi.

Satuin hiljattain näkemään ohjelman katalonialaisesta kansanedustajasta Josep Angladasta, jota sanotaan rasistiksi. Hän itse korjaa olevansa realisti. Ohjelma osoitti, ettei hän ainakaan ole historian tuntija. Ohjelmassa Anglada vaeltelee pitkin Vicin kaupungin katuja solmio kaulassa ja kädet taskuissa ja esittää ”realistisia” mielipiteitään haastattelijalle:

– Meidän on rajoitettava maahanmuuttajien määrää. Täällä asuu nykyään niin paljon muslimeja, että minä kutsuisin sitä jo invaasioksi, hän toteaa.
– Entä Mallorca, asuuhan sielläkin paljon saksalaisia? haastattelija kysyy.
– Se on aivan eri asia. Saksalaiset ovat tänne tervetulleita, samoin muut eurooppalaiset. He tulevat tänne töihin!

Niin islaminuskoisetkin, mutta heille oleskelu- ja työluvan saanti ei ole itsestäänselvyys, lisään mielessäni.

Anglada on yrittänyt kieltää huntujen käytön ja moskeijoiden rakentamisen Espanjassa, tuloksetta.
– Mutta Tehän olette itse kristitty? haastattelija johdattelee.
– Uskoani harjoittava katolinen, täydentää Anglada ylpeänä.
– Mutta ette noudata Jeesuksen kehotusta rakastaa lähimmäisiänne?
– Rakastan, keitä rakastan.
– Mutta ette kaikkia lähimmäisiänne?
– En muslimeja.

Lopuksi haastattelija vie kiusaantuneen Angladan kaupungin siirtolaiskortteliin, jossa tunnelma kiristyy silminnähden. Vic on pieni kaupunki, eivätkä Angladan ulkomaalaisvihamieliset mielipiteet ole jääneet salaisuudeksi asianomaisillekaan. Haastattelija haluaa käydä kahvilla arabibaarissa, mistä Anglada ehdottomasti kieltäytyy. Keskustelun aikana paikalle ehtii kokoontua kymmenkunta Vicin muslimia, jotka pääsevät vihdoin juttusille vastustajansa kanssa.

– Kerro nyt meille, miksi emme saisi asua täällä? yksi miehistä kysyy. Anglada on vastahakoinen osallistumaan keskusteluun, mutta vastaa sitten:
– Emme me kaikki tänne mahdu.
Kysymyksen esittänyt siirtolainen vastaa sanavalmiisti:
– No jos ei mahduta, niin lähde sinä!

Tilanne muuttuu rauhattomaksi ja pyörätuolilla saapunut paikallinen kutsuu Angladaa rasistiksi.
– Lähde kälppimään siitä! Anglada tiuskaisee ja kieltää haastattelijaa antamasta pyörätuolimiehelle enempää huomiota hänen ohjelmassaan. Poliittinen debatti on muodostunut varsinaiseksi tositv:ksi!

Lopussa on pakko nauraa. Ohjelma alkaa muistuttaa Monty Pythonia:
– Eivätkö muslimit sitten ole tehneet mitään hyvää Espanjassa? haastattelija kysyy.
– Eivät.
– Eivätkö mitään?
– Ei! Anglada vastaa voitonvarmasti.

Tämähän on kuin suoraan Brianin elämä -elokuvasta, jossa juutalaiset toteavat katkerina, etteivät roomalaiset ole koskaan tehneet heidän hyväkseen mitään hyvää. Paitsi tiet, viinin, akveduktit jne. Niinpä niin, kansanedustaja Anglada, muslimit eivät todellakaan ole tuoneet mitään hyvää Espanjaan.

Paitsi aakkoset, numerot, geometrian, kastelujärjestelmän, lannoitteet, tekstiiliteollisuuden, paperin ja lasin valmistustaidon, telakat, purjehdustaidon, lääketieteen, sairaalat, kieli- ja lauseoppijärjestelmän, kaupankäynnin, suurten rakennusten ja monumenttien rakennustaidon, kaaret ja kaariholvit, kaupungit, kesyt hevoset, kartat, tuulten mittaustaidon, katuasfaltin, teologisen, tieteellisen ja filosofisen kirjallisuuden, korkeataiteet, mausteet, riisin, munakoison, sitrushedelmät, sokerijuurikkaan, shakin, kitaran edeltäjän luutun, matematiikan, rahan painannan ja taloustieteen.


aktiivinen synnytys

Synnytys ilman kärsimystä ei ole utopiaa

2.8.15


Tannoinen bloggaukseni doulan etsinnästä ja hyödyistä luonnollisessa synnytyksessä sai uskomattoman määrän lukijoita ja kommentteja ja se poiki myös erittäin mielenkiintoisia keskusteluja facebook-sivullani. Lääkkeetön synnytys sinällään kiinnostaa kaikkia, vaikka monet kokivat tarpeelliseksi varoittaa minua, tyyliin: ”Kauniita ajatuksia, mutta sittenpähän näet, ettei siinä ilman epiduraaleita pärjätä”. Osa kommenteista heijastaa mielestäni sitä pettymystä, mikä monelle synnytyksen aikana tulee, kun kroppa ”pettääkin”, eikä pärjääkään ilman kemikaalista kivunlievitystä hyvästä aikomuksesta huolimatta (kerron myöhemmin, miksi pelkkä aikomus ei riitä).

Toisaalta sain myös erittäin mielenkiintoisia viestejä naisilta, jotka kannustivat hyödyntämään luonnollisia keinoja ja kertoivat oman synnytyksensä olleen ”ihana”, ”kivuton”, ”hauska” ja jopa ”orgastinen” kokemus! Näiltä naisilta kuulin ensi kertaa tekniikasta nimeltä hypnosynnytys. Kauaa ei tarvinnut ihmetellä, mikä se tällainen ihmetekniikka mahtaa olla, kun sain jo kutsun heinäkuussa alkaneelle HypnoSynnytys-kurssille.

Jenna Moisala luennoi.

Mistä synnytyskivut johtuvat


Ennen kuin kerron tarkemmin HypnoSynnytys-kurssin annista ja sisällöstä haluan avata hiukan kurssilla saamiani oivalluksia siitä, mikä synnyttämisessä oikeastaan sattuu. Tästähän ei puhuta missään vaiheessa neuvolan valmennusta tai oikein missään muuallakaan tässä yhteiskunnassa. Kaikki vain ovat tottuneet pitämään itsestäänselvyytenä, että juuri ihmisnaisen kroppa on suunniteltu ”vahingossa” niin, että synnyttäminen on pitkä ja piinallinen tapahtuma, siinä missä eläimet poikivat nopeasti ja juuri korvaansa lotkauttamatta.

Kuten arvata saattaa, oikeasti kyseessä ei ole mikään naisten valmistusvirhe, vaan ennemminkin se, ettei luonnollisen synnytysprosessin vaiheita tunneta ja niitä tueta tarpeeksi. Kohtu muodostuu poikittaisista ja pitkittäisistä lihaskerroksista ja niiden verenkierrosta huolehtivasta verisuonikerroksesta. Kun happi veren mukana virtaa lihaksille, ne toimivat synnytyksessä optimaalisesti, työntäen lapsen ulos ja supistaen kohdun takaisin raskautta edeltäviin mittoihinsa. Näin siis optimaalisissa olosuhteissa. Mutta mitä tapahtuukaan, kun veri ei kierrä kunnolla ja lihakset kärsivät hapen puutteesta? Aivan oikein: lihakset menevät maitohapoille, kramppaavat ja alkavat särkeä.  Tästä seuraa loogisesti, että mikäli verenkierto ja hapen saanti kohdussa säilyy hyvänä synnytyksen ajan, kipu on ainakin huomattavasti lievempää.

Mikä sitten saa veren pakenemaan lihaksista? Tähän ei tarvita muuta, kuin se, että itse tai kuka tahansa synnytyshuoneessa erittää adrenaliinia, jolloin hermosto tulkitsee olevansa vaarassa ja valmistautuu pakenemaan tai taistelemaan (lihasten jännittyminen). Alun perin ”pelko- jännitys-kipu-ketjusta” kirjoitti Grantly Dick-Read kirjassaan Childbirth Withour Fear: hän oli todennut synnytyksiin osallistuttuaan, että kivun taustalla on aina pelkoja ja jännitystä, siinä missä rentoutuneet ja synnytykseen ilman pelkoa suhtautuneet äidit synnyttivät huomattavasti kivuttomammin ja nopeammin. Looginen havainto tämäkin: rentoutuminen lisää elimistön omien mielihyvähormonien tuotantoa, mikä puolestaan vähentää adrenaliinin määrää veressä. Nyt ymmärsin ensi kertaa miksi sanotaan, ettei rakkauden vastakohta ole viha vaan pelko! Pelko lisää adrenaliinia, mikä taas vähentää endorfiineja ja päinvastoin.

Entä mikä sitten aiheuttaa pelko- ja jännitystilan synnytystilanteessa? Taustalla voi olla monenlaisia pelkoja itse kivun pelkäämisestä vanhemmuudesta seuraavien muutosten pelkoon: parisuhteen, työelämän ja oma persoonallisuuden muutosten pelkoon. Äiti voi jännittää, osaako hän synnyttää, onko hänen lantionsa tarpeeksi leveä, mahtuuko vauva tulemaan ulos luonnollisesti ja ilman repeämiä, vai tarvitaanko leikkausta jne. Jännitystä aiheuttaa myös sairaalan kiireinen ilmapiiri ja yksinjäämisen pelko, kun kätilöllä ei ole aikaa omistautua van yhdelle äidille, vaan synnyttäjä joutuu olemaan pitkiä aikoja täysin yksin tai esimerkiksi vielä hätääntyneemmän isän kanssa. Koska kätilö ei ole entuudestaan tuttu, äiti voi tuntea epäluottamusta ja pelkoa heittäytyä ja antautua tilanteeseen rennosti (siksikin tutun doulan läsnäolo toimii kipua lieventävänä ja synnytyksen kestoa nopeuttavana tekijänä). Myös sairaalan seurantatoimenpiteet, mittaukset, sydämenseurantalaitteet ja muu tekniikka saattaa aiheuttaa pelkoa. Taustalla voi olla yleistä kykenemättömyyttä rentoutua ja vapautua muiden katsellessa (samalla tapaa kuin saattaa olla vaikea virtsata, ulostaa tai harrastaa seksiä ilman yksityisyyttä).

Miehen kanssa innokkaina uutta oppimassa.
(Kuva: Jenna Moisala)

Kivulias lääkekierre


Entä miten ihmeessä lääkkeellinen synnytys voisi olla kivuliaampi, kuin lääkkeetön? Porttiteorian tavoin, kun lääkkeitä aletaan ottaa synnytyksessä, tulee pian tarve ottaa lisää ja muitakin lääkkeitä. Jos synnytys käynnistetään kemiallisesti ennen kuin keho on valmis synnytykseen, supistukset tulevat paljon rajumpina ja kivuliaampina kuin luonnollisesti käynnistyneessä synnytyksessä. Tarvitaan siis kivunlievitystä, esim. epiduraali tai spinaalipuudutus. Ja kun puudutteiden vaikutus tunnin, parin jälkeen lakkaa, tarvitaan lisää. Tämä puolestaan johtaa siihen, että lapsen sydänääniä pitää alkaa tarkkailla, koska lääkkeet saattavat heikentää lapsen pulssia. Johtoihin sidotun naisen on siis pysyttävä makuuasennossa, mikä hankaloittaa synnytystä, koska lantiossa on makuuasennossa vähemmän tilaa vauvan ulostulolle. Lisää kipua.

Jos epiduraalin vaikutus loppuu kesken ponnistuksen, kipu tuntuu uskomattoman rajulta, sillä elimistö ei ole päässyt tuottamaan endorfiinia ja oksitosiinia, toisin kuin lääkkeettömästi tapahtuisi. Toisaalta, jos epiduraalin vaikutus riittää ponnistusvaiheen yli, tunnottomuus lisää repeämäriskiä, kun nainen saattaa ponnistaa liian voimakkaasti. Repeämien jälkeen toipuminen on hitaampaa ja – kyllä – kivuliaampaa. Ilman luonnollista oksitosiinia myös istukan synnytyksen käynnistykseen tarvitaan useimmiten synteettistä oksitosiinia. Lääkecocktail on valmis ja synnytyksestä on tullut yhtäkkiä lääketieteellinen suoritus, sen sijaan, että nainen hyödyntäisi omia voimavarojaan ja synnyttäisi omassa tahdissaan, silloin kuin hänen elimistönsä on kuhunkin vaiheeseen valmis. Toki lääkkeilläkin on paikkansa synnytyksen erityistapauksissa ja vaaratilanteissa, mutta nykyiset 80–90 % ensisynnyttäjistä, jotka epiduraalia pääkaupunkiseudulla pyytävät, eivät aivan varmasti sitä välttämättä tarvitsisi.

Kurssi järjesteään ihanan vehreässä
paikassa, Lauttasaaren Lempitilassa.
(Kuva: Pau Ribas)

Mikä ihmeen hypnosynnytys


Hypnoosilla tarkoitetaan HypnoSynnytyksessä yksinkertaisesti sitä syvärentoutunutta tilaa, jossa lihaksesi ovat täysin rentoutuneet, mutta samalla olet täysin tietoinen ruumiisi toiminnoista, tunteista ja tapahtumista, kuten ennen nukahtamista. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään ”Mitä tuli tehtyä” -tyyppinen ”huumaus”, jossa joku hypnotisoisi sinut ja saisi sinut tekemään noloja ja nöyryyttäviä asioita muiden nauraessa vieressä.

Hypnovauvoja on syntynyt maailmalla jo 1990-luvulta lähtien ja Suomessakin kursseja on järjestetty jo lähes 10 vuoden ajan. Amerikassa ja Englannissa hypnosynnyttäminen on huomattavan yleistä. Hyvin harva on siitä silti kuullut. En minäkään ollut ennen blogiini saamia kommentteja ja Jennan kutsua hypnosynnytys-kurssille! Olemme nyt kurssin puolessavälissä, mutta jo nyt olen saanut huikeita oivalluksia ja oppinut erinomaisia hengitystekniikoita, joita esimerkiksi joogassakaan ei opeteta, sen verran spesifisti ne on suunniteltu juuri synnytykseen ja sen eri vaiheisiin. Sanoin ”olemme”, koska kurssille mukana ovat myös mieheni ja doulani, Nana. Kurssilla myös tukihenkilöt saavat uusia välineitä itsensä ja äidin rentouttamiseen ja tukemiseen syvärentoutuneessa tilassa.

Kurssi perustuu Marie Monganin
kehittämään metodiin.

Harjoittelu tekee mestarin - myös kivun hallinnassa


Kurssin vetäjä Jenna Moisala on koulutukseltaan fysioterapeutti, lymfaterapeutti ja doula ja luonteeltaan kerrassaan hurmaava ja aurinkoinen persoona! Koska kurssit järjestetään pienryhmissä, jokaisen henkilökohtaisille kysymyksille ja mahdollisille huolenaiheille on aikaa, joten ohjaus on mukavan personoitua. Tiedon lisäksi kurssilta saa konkreettisia välineitä: mielikuva-, rentoutus- ja hengitysharjoituksia harjoitellaan yhdessä ja kaikkea synnytykseen liittyvää, niin fysiologista, tunnepuolen juttuja kuin käytännön yksityiskohtiakin käsitellään kattavasti, jotta synnytystilanteessa rentoutumista eivät häiritsisi edellä mainitsemani kaltaiset, mieltä kaihertavat pelot.

Hypnosynnytyksessä tähdätään siihen, että syvärentoutuneessa tilassa tehtävät mielikuvaharjoittelut ja visualisoinnit saavat kivun tuntumaan hallittavalta ja jopa ohjattavalta, mieliala säilyy positiivisena ja tyynenä ja endorfiineja erittyy paljon. Kipu sinällään ei ole mikään huono juttu, jos sen kanssa osaa elää ja hengittää, kipuhan muun muassa ohjaa vaihtamaan asentoa vauvan liikkeiden mukaan. Parhaimmillaan äiti pääsee rentoutumistekniikoiden avulla eräänlaiseen synnytystranssiin, jossa ulkomaailman tapahtumat hälvenevät mielestä ja omat hormonit toimivat optimaalisesti. Eri synnytyksen vaiheisiin sopivat hengitystekniikat puolestaan huolehtivat siitä, että niin äiti, kohtu kuin lapsikin saavat riittävästi happea, eikä verenkierto jumiudu. Nainen on kosketuksissa kehonsa toimintoihin ja osaa antautua supistuksille ja ponnistusreaktiolle jännittämisen sijaan. Hän antaa kohdun hoitaa ponnistustyön luonnollisesti ja osaa myös liikkua itselleen ja vauvalleen optimaalisiin asentoihin, mikä lievittää kipua.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ilman harjoittelua tekniikat eivät luonnistu! Kurssillamme oleva kätilöopiskelija kertoi törmänneensä moniin äiteihin, jotka tulevat synnytyslaitokselle aikomuksenaan synnyttää luonnollisesti. Kun heiltä kysyy ovatko he siis valmistautuneet lääkkeettömyyteen harjoittelemalla luonnollisia tekniikoita, vastaus on useimmiten kielteinen. Siksi vain valitettavan harva tällainen lääkkeettömyysaikomus todella onnistuu käytännössä. Samoin kuin esiintyjänä olen oppinut, että mitä harjoitellumpi esitys, sen improvisoidummalta se vaikuttaa, voin sanoa, että luonnollinen tulee luonnostaan vain harjoituksen tuloksena.

Jos kiinnostuit Jennan HypnoSynnytys-kurssista, löydät lisätietoa tänä syksynä Helsingissä järjestettävistä kursseista ja HypnoSynnytyksestä täältä:

HypnoSynnytys
HypnoSynnytys-kurssit

***

Seuraa Facebookissa