neuvola

Raskausdiabetes

30.7.15

Raskausviikko 30. Jokaikinen viikko on ollut helppo, kivuton, rela. En ole kärsinyt liitoskivuista kuin kahden viikon ajan (oireet menivät ohi joogaamalla). En ole kokenut mielialamuutoksia, en ole vollottanut kertaakaan. Ensimmäiset viikot menivät väsymyksessä ja jotkut hassut ruoat kuvottivat lievästi, mutta en ole oksentanut kertaakaan. En ole kärsinyt turvotuksesta (muuta kuin jalkojen turpoamisesta Espanjan helleaallon aikaan) enkä ummetuksesta. Iho ei kuki, hiukset ovat paksuuntuneet. En ole kärsinyt unettomuudesta (mitä nyt välillä on vaikea nukahtaa, jos sisällä potkitaan). Maha-asukki ei ole potkinut minua ns. ”munille” tai kipeästi muuallekaan. Voin edelleen maata selälläni ilman ongelmia. Vielä taivun solmimaan kengännauhat, joogaamaan, pyöräilemään, uimaan. Syön säännöllisesti ja terveellisesti. Olen elämäni kunnossa!

Tässäpä tämä maha viikolla 30. (Kuva: Pau Ribas)

MUTTA: sain kaikesta huolimatta raskausdiabetesdiagnoosin! Minä? Normiruokavaliooni ei kuulu vehnä tai sokeri (mitä nyt raskauden aikana on tullut syötyä enemmän lakua ja salmiakkia huimaukseen), mutta Espanjan-matkalla tuli herkuteltua kolmen viikon ajan vehnäpatongeilla, sorbeteilla, muffinsseilla, tummalla suklaalla, soijajogurtilla ja muilla maidottomilla herkuilla sekä cokiksella, sitruunalimulla (alkoholittoman oluen seassa), jääteellä ja muilla makeilla janojuomilla. Neuvola osui suoraan matkan jälkeen ja neuvola-aamuna satuin poikkeuksellisesti syömään vielä makean aamiaisen (sokeripitoista pikapuuroa, banaanin ja teen hunajalla), mitä en tee koskaan. Pissanäyte helähti tummanvihreäksi ja neuvolatäti antoi lähetteen sokerirasitustestiin.

Itse asiassa sokerirasitustestin kuuluisi olla pakollinen kaikille yli 25-vuotiaille äideille, koska niin monen haima käy raskaana ylikierroksilla, eikä kykene tuottamaan tarpeeksi insuliinia kahden hengen tarpeisiin. Jostain syystä tästä käytännöstä on kuitenkin luovuttu ja testaukseen passitetaan lähinnä riskiryhmäläiset: yli 40-v. mutsit, ylipainoiset, raskauden aikana reilusti lihoneet, sukurasituksesta kärsivät ja/tai ne, joiden vauva on kasvanut erityisen isoksi. Itse en siis kuulu riskiryhmään. Kiloja on tullut tässä vaiheessa vain viisi (sikiö, istukka, lapsivesi ynnä muut härpäkkeet painavat lopussa noin 12 kiloa, joten vielä voi viimeisten 10 viikon aikana tulla huoletta lisäkiloja), olen alle 40, suvussa ei ole diabetesta ja vauvan kokokin menee keskikäyrillä.

Valistusmoniste hiilaripitoisuuksista. Raskaana olevien pitäisi saada päivässä 160-230 g
hiilareita liikunnan määrästä riippuen, eli aika paljon! Me maitoallergiset
emme tämän listan tuotteista voi syödä puoliakaan. 

Sokerirasitustesti sinänsä ei ole mikään kauhistuttava kokemus, vaikka netissä jotkut järkyttyneeseen sävyyn siitä meuhkaavatkin. Koe tehdään mahdollisimman aikaisin aamulla, koska sitä ennen pitää olla syömättä n. 12 tuntia. Aamulla otetaan ensimmäinen verikoe (”paastoarvo”) ja sitten imaistaan kitusiin kolmisen desiä makeaa litkua (maku tyyliä hiilihapoton muumilimu). Tunnin ja kahden päästä uudet verikokeet, joilla testataan paljonko verensokeri litkusta nousee. Ikävintä testissä on venailla terveyskeskuksessa tuo parituntinen (sillä ulos ei kesken kaiken saa poistua).

Tulokset paukahtivat nettiin jo seuraavana päivänä. Paastoarvo näytti meikäläisellä normaalia, mutta ”muumilimun” jälkeiset arvot olivat 0,1 yksikköä yli viitteen. Ei siis mikään järisyttävä tulos – ilman raskautta tätä ei noteerattaisi millään tavalla (ei-raskaana olevien viitteet ovat myös paljon korkeammat). Mutta kun nyt kuitenkin raskaana olen ja yli viitteiden mentiin, niin raskausdiabetes (eli tuttavallisesti rd) -diagnoosihan siitä paukahti. Pakko myöntää, että olen aivan varma, että niin virtsa- kuin verikokeenkin tulos olisi ollut normaali vaikkapa viikkoa myöhemmin, kun olin jo palannut normiruokavaliolleni. Mutta mikäpäs tässä, sain neuvolan taholta uuden harrastuksen: piikittämisen!

Piikkiä sormeen!

Seuraavaksi sain kutsun neuvolan rd-ryhmään, jossa kokoonnuimme kertomaan syömisistämme ja raskauksistamme. Pakko sanoa, etten todellakaan kokenut kuuluvani joukkoon. Olin ryhmästä reilusti pisimmällä raskaudessa, mutta silti pienimahaisin ja normaalipainoisin. Useimmat kertoivat elävänsä vehnäleivällä, pastalla ja herkuilla ja syövänsä milloin sattuu. Ryhmän vetäjä valisti, että ateriavälit on tasaisen verensokerin kannalta pidettävä raskauden aikana 3–4 tunnissa, eikä yölläkään saa mielellään tulla yli 10 tunnin taukoa syömiseen. Lisäksi hiilareita on saatava tarpeeksi PALJON, jotta kroppa ei rupea itse kompensoimaan tilannetta. Saamamme ruokavalio-ohjeet eivät siis poikkea arkisyömisestäni juuri mitenkään, muuta kuin, että minulta poissa ovat maitotuotteet (maidonkorvikkeissa on huomattavasti vähemmän hiilareita, kuin lehmänmaidossa), vehnä edes täysjyvänä (Eroon vehnästä -kirjan mukaan täysjyvävehnäkin nostaa verensokereita enemmän kuin valkoinen sokeri!), margariinit ja muut rasvattomat ja kevyttuotteet, joita neuvolan ruokavalmentajat niin kovin komppaavat.

Testiliuska kastetaaan vereen

Lisäksi saimme ihkaomiksi mukaamme verensokerimittarit testiliuskoineen ja neuloineen. Sokeriarvoja testaillaan koko loppuraskaus niin, että joka toinen viikko mitataan paastoarvo ennen aamupalaa (neljästi viikossa) ja joka toinen viikko testataan (vain yhtenä päivänä) arvot ennen ja jälkeen syömisten. Toistaiseksi mitatut aamuarvot ovat olleet reippaasti alle viitteen, ensi viikolla sitten nähdään, näkyykö arvoissa jotain hälyttävää syömisten jälkeen… Pysykää siis kuulolla! Myönnän, että asenteeni on rd-diagnoosini suhteen hiukan huono. En oikein usko koko tautiin omalla kohdallani, kun oireita ei ole ja ruokavalio on kohdillaan. Kyseessä oli mielestäni enemmänkin tilanne tuon mässäilyloman jälkeen. Mutta toki mahtavaa, että asiaan tartuttiin ja ”sain” alkaa testailla itseäni, jotta vauva ei vahingossa rupeaisi yhtäkkiä paisumaan liikaa.

Tulos ilmestyy mittariin (aamuarvon tulee pysyä alle 5,3 mmol/L)

Päällimmäisin ajatus, mikä tästä hässäkästä heräsi oli, että kuinkahan monet ko. diagnoosin saisivat, jos itsensä testaisivat? Ja edelleen: miksi raskausajan ruokavalio-ohjeissa ei sokeria ole mainittu sanallakaan, kun kerran tiedetään, ettei paksuna olevan haima sitä siedä? Itse voin suositella kaikkia yli 25-v. äitejä pyytämään lähetettä testeihin (n. rv 28 jälkeen) varmuuden vuoksi, vaikkei riskiryhmään kuuluisikaan tai oireista kärsisikään – varsinkin jos sokeria tuntuu menevän enemmän kuin ennen raskautta. Ja ei muuta, kuin tervetuloa piikittelijöiden kerhoon! J Testauspiikityksillä välttää useimmiten insuliinipiikittelyt ja raskauden jälkeen ”tauti” (ehkä enemmänkin ylikuormitustila) häviää lähes poikkeuksetta itsestään. 

alkoholiton olut

Ruokarajoitteisena Espanjassa

21.7.15

Suomen suvi on tänä vuonna tuottanut ison pettymyksen myös meikäläiselle. Turvotukset hävisivät jaloista saman tien Välimeren kuumuuden lakatessa, mutta muita hyviä puolia tästä säästä on vaikea kaivaa (vaikka neuvolantäti sanoi, että raskaana oleville tämä on ihanteellinen kesä). Minä, joka olen perusväriltäni vaaleista vaalein, en pääse leuhkimaan harvinaisella rusketuksellani, kun ulkona ei voi käyttää kesämekkoja – ainakaan ilman legginsejä ja pitkähihaista (joskin vilustuin ja sain kuumetta pitkin lahkein ja hihoinkin, siis HEINÄKUUSSA, haloo!).

No mutta säänillitykset sikseen ja palaan vielä sen verran muistoissani taannoiseen matkaani, että raportoin toisten ruokarajoitteisten pyynnöstä hiukan espanjalaisesta/katalonialaisesta keittiöstä ja ruokakauppojen tarjonnasta maidottoman, gluteenittoman ja lihattoman ruokavalion vinkkelistä.

Maidoton


Tulevaisuudessa raportoin enemmän maitoallergiasta (jota ei siis pidä sekoittaa laktoosi-intoleranssiin!) ja vaiheista, joiden kautta kyseisen diagnoosin sain. Koska kyseessä on tila, jossa allergisen elimistö tuottaa vasta-aineita maidon proteiineja vastaan, diagnosoimaton allergia tuhoaa ennen pitkää suolinukan ja johtaa autoimmuunitauteihin (kilpirauhasen vajaatoiminta, diabetes, Sjögrenin syndrooma, reuma yms.). Itselleni oli allergiasta ehtinyt kehittyä autoimmuuniperäinen kilpirauhasen vajaatoiminta. Autoimmuunireaktion olen onneksi saanut reilun vuoden maidottomalla ruokavaliolla balanssiin. Tämän allergian v-mainen puoli on se, ettei maidon nauttimisesta tule minkään valtakunnan välittömiä oireita, kuten laktoosista tulisi, vaan oireet tulevat aina viiveellä, eikä niitä osaa yhdistää maitoon, jonka vuoksi diagnoosi jää valtaosalta kokonaan saamatta ja epäilemättä.

Kauramaitotötsä

Meidän maidottomien pitää siis välttää paitsi maitoa sinällään, myös juustoa, voita, herajauhetta, kermaa, jäätelöä jne. Suomen maitovoittoisessa kulttuurissa allergia on melko rasittava, sillä maitoa löytyy ihan kaikesta aina perunalastuista korvapuusteihin, pizzasta täytettyihin oliiveihin ja perunamuussista kermakastikkeisiin. Espanjassa maito ei ole yhtä pyhä lehmä kuin Suomessa, ei ainakaan lehmänmaito. Ikäväkseni itselläni on todettu allergia myös lampaan- ja vuohenjuustolle, joten näistäkään lempiherkuistani en Espanjassa päässyt nauttimaan.

Tyypillinen pääruoka on gluteeniton, maidoton, vhh ja
(vähintäänkin punainen) lihaton.

Onneksi suuri osa perinteisestä espanjalaisesta keittiöstä on kuitenkin maidotonta, joten kolmiviikkoinen loma sujui kulinaristisissa merkeissä: paellaa, grillattuja jättikatkarapuja, höyrytettyjä simpukoita, valkosipuli-persiljaöljyssä paistettua seepiaa, kalmarirenkaita, peruna- ja kesäkurpitsamunakasta, marinoituja paprikoita ja herkkusieniä, gazpachoa, kummeliturskaa, tonnikalafilettä riisin tai salaatin kera, artisokkalastuja, mustekalapintxoja, linssisalaattia, kurpitsakeittoa, friteerattuja sardiineja jne... Perinteinen aamiainen, täytetty patonki, ei sekään ole ongelma (toisin kuin Ranskassa), sillä voin tai margariinin sijaan leipä kostutetaan oliiviöljyllä ja tomaatilla.

Ravintoloiden ainoa miinus maidottoman näkökulmasta liittyy maitoa heruvaan jälkkäriosastoon: paahtovanukasta, crema catalanaa, jogurttia, jäätelöä, whiskitorttua, omena- ja suklaakakkua ei auta kuin ihailla muiden lautasilla, siinä missä itselle valittavaksi jää usein vain hedelmäosasto: ananasta, mansikoita, vesimelonia tms. Jotkut ravintolat tarjoavat myös sorbetteja, mutta niidenkin kanssa pitää olla supertarkkana. Sen ainoan kerran, kun erehdyin olemaan varmistamatta, ettei sorbetti varmasti sisällä maitoa, sain lopulta tietää, että maitoa tuli vahingossa nautittua (näiden pikku erheiden takia eivät maidon vasta-aineeni ole vielä yli vuoden maidottomallakaan laskeneet normaaleiksi).

Varmistetusti maidoton sorbetti!

Espanjalainen ja katalonialainen ateria kruunataan tietty kahvilla. Oma suosikkinikahvini aamiaisella oli ennen muinoin café con leche (katalaniksi cafè amb llet) eli iso maitokahvi ja ruoan päätteeksi cortado (tallat) eli espresso, tai carajillo eli espresso Baileysillä. Vaan ei onnistu enää. Kesällä paras muoto nauttia kahvi on tietysti ihanan virkistävä jääkahvi, eli café con hielo (cafè amb gel), jota minäkin sain siemailla!

Entäpä perinteiset ruokakaupat? Erona Suomeen ainakin se, ettei normisipseihin ole ängetty heraa tai muuta maitoa (perunalastuja saa myös oliiviöljyllä suomalaisten transrasvalastujen sijaan) ja tummaa suklaata saa ilman ”saattaa sisältää maitoa” -uhkaa. Myös maidonkorvikevalikoimat ovat yllättävän runsaat. Ainakin meidän reissulla jokaisen pienemmänkin ruokakaupan valikoimaan kuului kaura-, soija- ja riisimaito (esp. leche de avena/soja/arroz). Perusmarkettien lisäksi kävimme myös ekokaupoissa haalimassa luomuaurinkorasvan lisäksi kookosjuustoa (päihittää tofujuuston mennen tullen) ja vegetuotteita.

Paras välipala helteellä: nestemäinen salaatti, eli gazpacho
ja maidottomat ja transrasvattomat sipsit.

Gluteeniton


Maitoallergiani alkuvaiheessa kärsin myös gluteeniyliherkkyydestä ja olinkin vuoden päivät täysgluteenittomalla ruokavaliolla. Suoliston parannuttua tämä ja monet muut yliherkkyydet kuitenkin onneksi väistyivät, enkä enää joudu välttelemään gluteenia (maidossakin jo tarpeeksi riesaa). Vehnää en kotioloissa syö, mutta Espanjassa sitä on varsinkin ulkona syödessä melkoisen vaikea välttää. Vehnällä leivitetään kalat ja lihat, suurustetaan kastikkeet, vehnäleipää tuodaan aina ruoan kyytipojaksi ja se on myös pintxojen pohjana. Onneksi gluteenitontakin valikoimaa on paljon: paistetut ja grillatut lihat ja kalat salaatin tai perunan kera, paella, munakkaat ja monet tapakset.

Pintxoissa löytyy paljon maidottomia versioita, mutta
harvemmin gluteenitonta leipää.

Kaupoissa keliakian yleistymisen huomaa paremmin: joka kaupan hyllyt notkuvat gluteenittomia leipiä, pullia, muffinseja, croisantteja, jauhoja jne. Huoneiston vuokranneen gluteenittoman on siis viisainta syödä aamiaisleipänsä kotosalla, hotelleista gluteenitonta tarjontaa toki saa etukäteen pyytämällä

Lihaton


Maidottomuuden lisäksi ruokarajoitteisiini kuuluu myös lihattomuus. Olen ollut ovo-lakto-pescovegetaristi 18-vuotiaasta lähtien lähinnä eettisistä syistä, joskaan en myöskään jostain syystä sulattanut koskaan kunnolla naudanlihaa (syynä lienevät ne samat lehmän proteiinit, mitä maidossakin), joten lihattomuus on aina tuntunut luonnolliselta valinnalta. Kun proteiinin kulutukseni tippui maitorahkan, jogurtin, raejuuston ym. tuotteet hylättyäni, havaitsin alkavani kärsiä aminohappojen puutteesta. Kun raskauden alussa hemoglobiinikin lähti laskuun aiheuttaen heikotuksen ja hengästymisen, päätin rohkeasti kokeilla edes satunnaisia lihatuotteita, kuten kalkkunaleikkelettä, grillattua kanaa ja verilettuja! Kynnys sikaan ja nautaan on huomattavasti korkeampi, joten niitä välttelin tälläkin reissulla.

Biitsin jälkeinen snäkki: gazpachoa ja leipää.
Oikeanpuoleisella leivällä tofusalamia.

Espanjalaisissa ekokaupoissa on onneksi aivan mahtavat – ja jopa paremmat kuin Suomessa – valikoimat vegetuotteita: herkullisia seitannuggetteja ja -pihvejä, erinomaisia tofuleikkeleitä jne. Varsinaiset vegeravintolat ovat kuitenkin kortilla. Espanjalaisessa keittiössä on toki muutenkin tarjolla kasvisruokia: linssisalaattia, gazpachoa, vuohenjuustosalaattia, grillattua parsaa, pinaatticanneloneja jne. Vinkiksi, jos olet tyypillisellä kolmen ruokalajin lounaalla tai illallisella eikä pääruokalistalta löydy lihatonta vaihtoehtoa, voit tilata kaksi ruokaa alkuruokalistalta. Patonkien täytteistä vegejä ovat ainakin juusto ja perunamunakas.

Joskus etenkin vanhan koulukunnan spanskien on kuitenkin vaikea hahmottaa lihattomuutta tässä ilmakuivatun kinkun, chorizon, fuetin ja lihapatojen luvatussa maassa. Hyvä esimerkki tästä oli, kun matkasimme appivanhempien kanssa autolla Barcelonasta Costa Bravalle ja sisäinen kelloni potki siihen malliin, että ruokaa tänne ja heti! Pysähdyimme siis maantienvarren taukopaikalle (paikallinen ABC), nappasimme tarjottimet, kihvelit ja kahvelit ja astelimme ruokatiskille tilaamaan. Koska nälkäni ei enää ollut salaattiasteella, himoitsin reissun ensimmäistä täytettyä patonkia. Vitriinissä näkyivät valikoimat: kinkku-perunamunakas, kinkku-kana, kinkku-juusto ja kinkku. ”Hola! Olisko teillä mahdollisesti myös joku lihaton patonki?”, kysyin nälästä ärhäkkänä. ”Toki. Kinkku”, kuului viiksekkään papparaisen vastaus. ”Öö… jaa teillä on tofukinkkua?”, ajattelin mielessäni, mutta kärsivällisesti pyysin kuitenkin sitä kinkku-perunamunakasta ilman kinkkua. Onneksi olin jo Barcelonassa vuosikaudet asuttuani tottunut siihen, että kinkku on Espanjassa vihannes (samoin kuin Suomessa HK:n sininen), joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Minä ja masuasukki saimme vatsamme kylläisiksi.

Pau & Paula 8-v.!

p.s. Raskauden takia ruoka/juomarajotteisiin pitää tietysti lisätä myös alkoholittomuus! Espanjassa on onneksi hyvät valikoimat alkoholittomia oluita joka baarissa, ravintolassa ja kaupassa. Ainoa alkoholipitoinen, mitä olen koko 29 raskausviikon aikana nauttinut, oli matkalle osuneen 8-vuotispäivämme kunniaksi maistamani pari huikkaa punaviiniä. Nams!

Espanja/Katalonia

Raskaana lentämisestä

13.7.15

Ekaa kertaa raskaana ollessa tulee vastaan monta ekaa kertaa: ekat helteet, ekat potkut, ekat holittomat bileet ja nyt myös ekat lentomatkat raskaana.

Koska raskaana saa lentää


Kesälomamme sattuivat osumaan sopivasti lentämiselle ihanteellisimpaan aikaan, eli keskiraskauteen (rv 14–28). Alkuraskauteen nyt liittyy muutenkin yleisesti enemmän riskiä ja vikalla kolmanneksella lentoyhtiöt pelkäävät joutuvansa kätilöiksi. Niinpä monet lentoyhtiöt vaativat rv 28 jälkeen lentäviltä lääkärintodistuksen, jonka mukaan raskaus on sujunut normaalisti ja ilman komplikaatioita. Viimeisenä raskauskuukautena ei ainakaan Finskillä saa lentää kuin lyhyitä kotimaan tai Skandinavian lentoja. Omalla kohdallani menolento Espanjaan osui siis viikolle 24 ja paluu viikolle 27, joten en tarvinnut lääkärintodistusta tai muitakaan selittelyitä. Molemmat matkat sujuivat raskauden kannalta hyvin. Paine ei tuntunut pahalta mahassa ja vauva liikehti tavalliseen tapaansa.

Menomatkalla maha oli vielä näin snadi

Mitkä paikat varata raskaana


Lentoyhtiöiden sivuilla kehotetaan raskaana olevia varaamaan käytäväpaikka, jotta tilaa olisi enemmän ja vessassa ravaaminen olisi kätevämpää (toki kehotetaan, kun paikan varaus on nykyään maksullista). Itse vedin riskillä ja ikkunapaikkahan meikäläiselle menomatkaksi arpoutui. Mies sai keskipaikan ja joku kirjaansa uppoutumiseen kovasti tähtäävä sai sitten käytäväpaikaltaan hyppiä eestaas, kun meikäläinen ramppasi toiletissa. (Eikä tässä vielä suurin kärsimys, mitä läsnämatkustajallemme aiheutimme, mutta siitä lisää tuonnempana.)

Paluumatkalla sain mielestäni ihanteellisen paikan: hätäuloskäytävältä, eli koneen parhaat jalkatilat! Koska lomakohteessamme ei ollut nettiyhteyttä, emme päässeet tekemään lähtöselvitystä kuin viimetipassa, jonka takia mies sijoitettiin istumaan takana olevalle penkkiriville. Hän sai kuitenkin vaihdettua paikkaa ystävällisen kiinalaisen matkaajan kanssa (kuinkahan monta kertaa suomalaisen kanssa paikan vaihtoa yrittäessä on tullut vastaan: ”Tämä on MUN paikka, lipussa lukee niin”…) vedoten vaimon siunattuun tilaan.

Stuertti puolestaan tämän kuullessaan hoksasi, ettei raskaana oleva (tai muuten "discapacitado" eli vajaakykyinen!) voikaan istua hätäuloskäynnin luona ja kiirehti kysymään asiasta esimieheltään. Tsiisus, juuri kun olin saanut ne taivaalliset jalkotilat ja miehenkin viereeni. Nytkö olinkin sitten liian vajaa ansaitakseni tätä paikkaa? Onneksi stuertti Antonio panikoi kuitenkin turhaan ja sain luvan pysyä ruhtinaallisissa tiloissani.

Lentoyhtiön valinta


Yleisesti ottaen en voi muuta kuin ylistää Finnairia aika monen vuoden halpislentoyhtiövuoden jälkeen. Onneksi on Hullut Päivät! Jalkatilaa on normipaikoillakin niin paljon, etten minä pitkäkoipinen joutunut istumaan tuttuun tapaan polvet kurkussa, tai edes kiinni etummaisessa penkissä, vaikka edessä oleva laski istuimensa niin taakse kuin mahdollista. Luksusta. Koneessa ei ollut kylmä eikä kuuma, ikkunoista ei vetänyt ja huippua: ilmaiset juomat! Tosin siis vain kahvi, tee, vesi ja mehu, mutta mitä muuta sitä raskautunut kaipaisikaan.

Suomalainen lentokapteeni ja espanjalaiset lentoemännät -yhdistelmä toimi sekin mahtavasti, harvoin olen saanut koneessa yhtä ystävällistä palvelua (Finnair: ilmaisia lentolippuja saa lähettää meikäläisen suuntaan). Naureskelimme tosin miehen kanssa espanjalaista stuerttia, joka ah niin eksoottista mustikkamehua maanmiehilleen tarjoillessaan totesi, että ”En sitten tiedä, tykkäättekö tästä oudosta marjamehusta”. Meihin se ainakin upposi kybällä!

Strategiset vessakäynnit


Lentomatka Helsingistä Barcelonaan kestää noin 3 tuntia 45 minuuttia. Tänä aikana käyn normitilassa vessassa kerran, mutta toista ihmistä majoittavana kolmasti. Menomatkalla tein sen strategisen virheen, että rynnin käytävälle aina samaan aikaan lentoemäntien kärrykaravaanien kanssa ja vietin suuren osan lennosta jumittuneena roska- ja myyntikärryn, nuokkuvan käytäväpenkkiläisen ja tablettiaan takovan teinin ristitulessa. Paluumatkalla olinkin jo viisaampi: eka vessakäynti pitää ajoittaa heti kärkeen, ennen kuin ensimmäinenkään kahvikärry on lanseerattu matkaan. Toinen käynti sijoitetaan heti ruokakärryn jälkeen ennen myyntivaljakoita ja kolmas yritetään ujuttaa myynti- ja roskakärryn väliin ennen laskeutumista. Nerokasta eikö totta!

Räjähtäneet vanhemmat kukonlaulun aikaisella lennolla.
Maha on kasvanut kolmessa viikossa selvästi!

Jalkojen turpoaminen


Johtuneeko sitten käytävällä tepastelustani vai mistä, mutta kumma kyllä jalat eivät koneessa juurikaan turvonneet. Suositeltuja tukisukkia en ollut muistanut/jaksanut/kehdannut hommata, mutta runsaalla veden litkimisellä, nilkkojen pyörittelyllä ja kenkien riisumisella pääsin jo pitkälle. Itse asiassa koneen sijaan jalat turvahtivatkin sitten vasta parituntisella automatkalla Barcelonan kentältä Platja d’Aroon…


Omat eväät


Eväsasia ei sinänsä raskauteen liity, mutta kiinnostanee ruokarajoitteisia kanssakulkijoita. Olin jo etukäteen tsekannut Finskin ruokalistan ja todennut sen koostuvan perisuomalaiseen tapaan maidosta, maidosta ja maidosta – ja taisi siellä olla vielä maitoakin. Maitosuklaata, maitopitoisia leivonnaisia, puuroa voilla, juustosalaattia, juustosämpylää, kaikenlaista sämpylää margariinilla jne. jne. Koska en syö myöskään punaista lihaa, homma vaikeutui entisestään.

Olisin toki voinut tehdä etukäteisvarauksen ja pyytää jotakin maidotonta ja lihatonta, mutta koska lentsikan hinnat ovat mitä ovat, en halunnut joutua tilanteeseen, jossa pulitan kympin jostain pelkällä salaatilla täytetystä vehnäleivästä. Jos olette minkään sortin ravitsemusliikettä avaamassa, niin vinkiksi niin teille kuin lentoyhtiöillekin: hyviä maidottomia safkoja voisivat olla esim. ruisleipä tai maidoton karjalanpiirakka keitetyllä kananmunalla ja majoneesilla (tai vaikka sitten maidottomalla margariinilla) tai tonnikalapatonki oliiviöljyllä.

Tonnikalasta pääsenkin kätevästi aasinsiltaa pitkin alussa mainitsemaani kanssamatkustajien rääkkäämiseen. Eli siis niihin omiin eväisiin. Eväiden suunnittelu koneeseen ei ole niin helppoa kuin luulisi: hedelmät muussaantuvat pienissä käsimatkatavaroissa, kurkut sun muut täyteet vettyvät matkalla jne. Olin siis ovelasti pakannut mukaan meille molemmille kaksi palaa oliiviöljyllä ja tomaatilla kostutettua kauraleipää ja sellaisen kätevän ja vähän tilaa vievän kaupan tonnikalapussin, josta pursotimme tonnaria kummankin käntyille. Virhe. Samantien ilmoille tulvahti vahva kissanruoan haju, nice. Vierustoveri sai pidellä kiinni nenästään syödessämme ja myös koko loppumatkan ajan, sillä väärin ajoitettujen vessareissujen takia onnistuimme missaamaan roskakärryn joka kerta, kun se ohi suhasi, joten avattu tonnaripussi haisi mukanamme koko kolmituntisen. Sori vierustoverit!

Paluumatkalla tähtäsin neutraalimman hajuisiin eväisiin. Samat oliiviöljy-tomaattileivät ja itselleni kaupan miniperunamunakas. Mies sai tällä kertaa olla ainoa hajusteleva voimakkaine chorizoineen. Mutta tällä kertaa onnistuimme dumppaamaan roskat stuertille ajoissa.

Kadonneet laukun odottelua Helsinki-Vantaalla
(Kuva: Pau Ribas)

Laukun oikeaoppinen pakkaaminen


Tämäkään kohta ei yksinomaan raskauteen liity, mutta jaettakoon viisautta tästäkin. Olen reissuillani oppinut, että laukut voivat hävitä suuntaan jos toiseenkin ja pysyä kateissa pitkäänkin. Niinpä oikea pakkaaminen on tärkeää. Erään kerran hävinneessä matkalaukussani oli ensimmäisen kirjani lähes valmiin tekstin ainoa kopio muistitikulla. Paniikki oli silloin melkoinen, mutta onneksi sain laukun lopulta takaisin.

Viimeksi hävinneessä pakaasissa oli hellevaatteita ja sandaaleita etelänmatkaa varten ja päällä vain suomalaisen kelin vaatimaa vermettä. Kuumuus ajoi tuolloin törsäämään uusiin kuteisiin pitkähkön pennin. Näistä vahingoista viisastuneena pakkaan nykyään käsimatkatavaroihin sään mukaiset romppeet ainakin kolmeksi päiväksi, lääkkeet, vitamiinit, kirjan, meikit, tärkeät paperit, kännykän laturin ja muut vastaavat joiden häviäminen olisi hankalaa. Tälläkin reissulla luulimme yhden laukuistamme hävinneen – Helsingin päässä – mutta onneksi se tunnin hihnalla väijymisen jälkeen seilasikin viimein potkitun näköisenä luoksemme.

barcelona

Raskausoire 4: Turvotus – magnesium ja jalkarasvat

8.7.15

Ihana Costa Bravan matka alkaa olla loppusuoralla. Suomen tämänvuotisen feikkikesän rinnalla voimme olla onnellisia täkäläisestä lämpöaallosta: lähes kolmiviikkoisen matkamme aikana lämpötila on viihtynyt jatkuvasti siinä kolmen- ja neljänkymmenen asteen välillä. Uutiset pauhaavat kuumuusvaroituksia, metsäpalot riehuvat ja vanhuksia tuupertuu kaduille. Kumma kyllä, itse en ole kuumuudesta juuri kärsinyt, turvotusta lukuun ottamatta. Lähinnä olen nauttinut siitä, että olen saanut hengata koko päivän pikkupikkubikineissä, varvastossuissa, sandaaleissa ja kesämekon hepenissä. Ei puristavia housuja, takkeja, sukkia ja kenkiä, ah!

Nakkeja ja tunnottomia tukkeja


Varasimme lomamatkan tarkoituksella ennen rv 28, jotta en tarvitsisi lääkärintodistusta lentämistä varten. Hullujen päivien pakkasten aikaan emme osanneet myöskään arvioida, mikä vointini olisi hamassa tulevaisuudessa, joten matka varattiin heti miehen loman alusta (eli ajoittuu raskausviikoille 24–27). Koska kyseessä on ensimmäinen raskauteni, en osaa sanoa liittyykö turvotus muutenkin näihin viikkoihin, mutta epäilemättä neljänkympin helle ei ainakaan tilannetta paranna.

Onneksi turvotus iskee minun tapauksessani vain raajoihin: jalkoihin, nilkkoihin ja sormiin (sormet ovat kuin nakit, mutta jostain syystä vain aamuisin), eikä toistaiseksi esim. kasvoihin, kuten raskausoppaat varoittelevat. Joskin silloin, kun jalat paisuvat oikein kunnolla, ei sekään mikään miellyttävä olotila ole. Kun alaraajoissa näkyy kaksi tunnotonta tukkia, jotka painavat tonnin kappale, tekisi mieli tilata rollaattori tai täyttää saappaat jäähileellä…


Turvotuksen syy


Mikä jalkojen turpoamista sitten aiheuttaa? Raskaushormonit tietty. Mutta mitkä toimet eivät ole suositeltavia, jos turvotuksesta kärsii? Oman kokemukseni mukaan kannattaa välttää pitkään istumista, seisomista tai kävelyä. Päivittäiset kävelylenkit rantabulevardilla pitää ehdottomasti katkaista piipahduksella vilvoittavaan, ilmastoituun kenkä- tai vaatekauppaan (meikäläiselle näiltä pakollisilta levähdyksiltä mukaan on tarttunut jo mekko, nilkkurit, sandaalit, hattu, uv-suojalla varustetut aurinkolasit ja vauvanvaatteita).

Maha rv 27+1 ja uus mekko, lasit ja sandaalit
(Kuva: Pau Ribas)

Tähän mennessä pahimpia turvotuspäiviä ovat olleet ne, jolloin olemme reissanneet autolla. Istuminen kuumassa autossa maha köytettynä ei muutenkaan ole sieltä miellyttävimmästä päästä. Reissun ekalla viikolla kävimme vanhassa kotikaupungissamme Barcelonassa. Mies kävi ostoksilla vanhempiensa kanssa ja minä treffasin hyvän ystäväni ja vanhan bändikaverini The Satellites of Lovesta, Annan. Vaikka päivä oli aivan ihana, kävelyä ja istuskelua mahtui 38-asteiseen päivään liiankin kanssa.

Annan kanssa Beatles-keikalla (Kuva: Pau Ribas)

Anoppi vei meidät aluksi Tallers-kadun alkupäähän avattuun lastenvaatekauppaan, joka on erikoistunut beibien bändi- ja tatska-aiheisiin paitoihin ja bodeihin. Mukaan tarttuivat housut, joissa yhdistyvät omat suosikkini: sydämet ja leopardikuosi! Sitten kävimme Annan kanssa lounaalla Barcelonan parhaassa vegeravintolassa, Teresa Carlesissa, jonka maidoton suklaakakku oli aivan huikean herkullista! Vanhana Beatles-fanina oli pakko käydä tsekkaamassa myös tänä vuonna ekaa kertaa järjestetty Barcelona Beatles Weekend -festari (josta kirjoitiin Tripsteriinkin). Festarialueen paahteessa käpytellessä jalat alkoivat jo vedellä viimeisiään ja loppusilauksen toi kahden tunnin autossa vietetty paluumatka Platja d’Aroon. Auts!

Sydäntä ja leopardia sen olla pitää!

Reissun toinen automatka ei ollut yhtä pitkä. Viime lauantaina varasimme esittelykierroksen Salvador Dalín vaimolleen Galalle ostamaan linnaan. Emmepä kuitenkaan osanneet varausta tehdessä aavistaa, että kyseessä sattui olemaan vuoden kuumin päivä (41 astetta). Auton ikkunoista ei puhaltanut vilvoittava tuuli, vaan pikemminkin tulenlieskojen henkäyksiltä se tuntui. Linna oli aivan upea mesta ja viimeinen kohde, jossa en ollut käynyt Dalín kolmio -kohteista (muut kaksi siis: Figueresin Dalí-museo ja Cadaquesin Dalín kotimuseo). Harmi vain, että vanha ystäväni huimaus iski heti perille päästyäni. Onneksi linnan vilvoittaviin uumeniin könyttyäni meni huimauskohtauskin ohi. Uutisten kuumuusvaroituksissa mummelit sanovat aina pakenevansa kuumuutta kirkkoon, itse siis olen hyväksi havainnut linnat ja vaatekaupat (ja lisäksi kirjaston, jossa tätäkin blogia nakuttelen!). Paluumatkalla poikkesimme myös La Bisbalissa tsekkaamassa toista linnaa. Nimittäin sitä hotelliksi muutettua, jossa vietimme häämatkamme seitsemän vuotta sitten… memories…! Legendan mukaan Dalí halusi muuten alun perin ostaa Galalle tämän rakennuksen Púbolin linnan sijaan.

Galan linnassa

Vinkkini jalkojen turvotusta vastaan


Mutta mitäs niille tukkijaloille sitten voi tehdä? Kengät hiertävät, koivet painavat tonnin ja muuttuvat lopulta tunnottomiksi. Hyväksi havaitsemiani keinoja ovat olleet 1.) lepo ja jalat ylös: päivä pitää rytmittää niin, että välillä pääsee oikaisemaan sohvalle, sängylle tai biitsin lepotuolille, 2.) kylmät kääreet: biitsillä käärin jalkani kylmällä merivedellä kasteltuun pyyhkeeseen (enää en uskalla käyttää merivesipulloa, ettei tule toistamiseen hörpättyä meren pörriäisiä sisuksiin), sama käsittely tarpeen mukaan myös päivän päätteeksi sohvalla maatessa, 3.) magnesium: auttaa niin jalkakramppeihin, kuin kaikenlaisiin turvotuksiinkin, pahimpina turvotuspäivinä tuplaan annoksen, 4.) vilvoittava voide: paikallisesta ekokaupasta löytyi rasittuneille jaloille tarkoitettua luonnontuotetta, joka sisältää aloeveraa, mentolia ja kamomillaa. Säilytän purtiloa jääkaapissa ja sivelen aineella jalkani kerran, kaksi päivässä, toimii! Doulani suositteli omana raskausaikanaan hyväksi toteamaansa Weledan jalkavoidetta, mutta sitä en ole täältä löytänyt, 5.) jalkahieronta: ja sitten omaan suosikkiini. Ihana mieheni antaa minulle päivän päätteeksi vilvoittavan jalkahieronnan aloeveralla tai muulla voiteella. Luksusta!

Vilvoittava voiteeni

Espanja/Katalonia

Perheen perustaminen Espanjassa – kallista lystiä

5.7.15

(Varoitus: tämä postaus sisältää kliseitä ja yleistyksiä ja saattaa aiheuttaa närästystä.)

Tiedän, että olen onnekas, sillä minulla on ihana anoppi. Nuorekas ja aurinkoinen hippityylinen tyttönen, jonka kanssa on helppo jutella aiheesta kuin aiheesta. Tässä yhtenä iltana olimme Platja d’Aron rantabulevardilla illallisella, kun keskustelu kääntyi tulevaan äitiyteeni ja Suomen käytäntöihin lapsen saannin suhteen. Kerroin äitiys- ja isyyslomien pituuksista, hoitovapaamahdollisuudesta, lapsilisästä, äitiyspakkauksesta ja jopa ilmaisesta koulusta (kirjoineen ja ruokineen päivineen).

Lehden mukana meidän talouteen päätyi selfietikku (!),
jolla räpsäistiin kuba biitsipiknikistä appivanhempien kanssa

Minimaalinen äitiysloma


Keskustelun jälkeen sain tuntea olevamme vielä onnekkaampia. Ainakin, mitä tulee lapsen saannin taloudelliseen puoleen Suomessa vs. Espanjassa. Täällä äitiysloman pituus on vain 16 viikkoa, joista äidin on pakollista pitää vain kuusi viikkoa heti synnytyksen jälkeen. Loput kymmenen saa pitää jakaa pidettäväksi ennen synnytystä tai sen jälkeen ja osan tuosta kymmenestä viikosta voi antaa isän pidettäväksi. Normitilanteessa äiti pitää siis esim. kaksi viikkoa ennen synnytystä, 12 viikkoa synnytyksen jälkeen ja isä kaksi viikkoa yhdessä äidin kanssa.

Äitiys- ja isyyslomalta maksetaan samaa palkkaa kuin ennen ”lomalle” jäämistä, mutta vain jos palkkaa on sitä ennen saanut (työttömät eivät siis saa pennin hyrrää). 16 viikon jälkeen ei lisätukia heru, mikä tarkoittaa sitä, että valtaosan äideistä on palattava työelämään, kun lapsi on kolmen kuukauden ikäinen. Siis kolmikuinen! Tämä minivauva laitetaan joko päiväkotiin tai yleisemmin aluksi isovanhempien hoteisiin (mikäli nämä ovat jo jääneet eläkkeelle).


Minimaalinen imetyksen kesto


Mitäs tämä sitten tarkoittaa imetyksen suhteen? Tilastojen mukaan yli kolmikuisia imettää Espanjassa ainoastaan 44 % äideistä! Töihin menon takia vieroitus saatetaan tehdä jo kahden kuukauden iässä. Ei siksi, että äidit niin haluaisivat, vaan käytännön pakosta. Anoppini on yksi näistä äideistä, joka joutui lopettamaan imetyksen parin kuukauden jälkeen. Toisaalta espanjalaisissa synnytyssairaaloissakaan imetystä ei juuri tueta, vaan melkeinpä tyrkytetään korvikemainoksia kouraan heti, jos imetys ei välittömästi onnistu. Näin ollen synnytyssairaaloista lähtijöistä vain 76 % imettää vastasyntynyttään.

Lain mukaan työssäkäyvillä äideillä on oikeus kahteen puolen tunnin tai yhteen tunnin imetystaukoon päivässä kunnes lapsi täyttää yhdeksän kuukautta, mutta harvalla on mahdollisuutta toteuttaa tätä käytännössä. Niinpä espanjalaislapset kasvavat pääosin äidinmaidonkorvikkeilla. Ainakaan miehessäni ja hänen veljessään ei tästä kuitenkaan mitään haittapuolia näy: molemmat ovat pääosin korvikkeilla kasvaneita, mutta olleet koko ikänsä olleet terveitä kuin pukit: ei korvatulehduksia, oksutauteja, allergioita tai suolisto-ongelmia... Uskonkin, että imetyksen lisäksi immuniteettia voi parantaa myös imetyksen jälkeisen ruoan laadulla: anoppini ei koskaan syöttänyt lapsilleen teollista purkkiruokaa, vaan omatekoisia, tuoreista vihanneksista ja lihasta tekemiään soseita. Joka tapauksessa tuntuu pahalta, etteivät äidit saa mahdollisuutta valita imetyksen kestoa.

Ei täällä lapsilla ainakaan tylsää ole (kuva: Pau Ribas)

Minimaaliset tuet


Pitkien työpäivien takia työn ja lastenhoidon yhdistäminen on melko vaikeaa. Työpäivät kestävät usein kuuteen, seitsemään tai jopa kahdeksaan illalla. Tämä tarkoittaa sitä, että päiväkotilaisista yli 22 % joutuu olemaan hoidossa yli kahdeksantuntisia päiviä. Muun muassa tämän takia syntyvyys Espanjassa on Euroopan alhaisinta: keskimäärin lapsia saadaan 1,4. Rankan työn lisäksi syntyvyyttä vähentää tietysti tukien puute. Työttömät pariskunnat ja yksinhuoltajaäidit jäävät käytännössä tyhjän päälle. Lasten köyhyys on Euroopan huippua, lapsilisiä ei tunneta ja vähävaraisten äitiystuet ovat olemattomat (työttömät yksinhuoltajaäidit ja alle tonnin kuussa yhteensä tienaavat perheet saavat tukea huikeat 290 € vuodessa eli n. 24 € kuussa). Lapsen saamisen edellytyksenä onkin melkein järjestään hyvätuloinen duuni (edes jommallakummalla vanhemmista), hyvin toimeentulevat ja mieluiten eläkkeellä olevat isovanhemmat ja/tai lapsen syntymää varten kerätyt säästöt.

Maksimaaliset päiväkotipäivät ja ryhmäkoot


Suomessa päiväkotien hoitajamääriin vaikuttavat leikkaukset ovat tapetilla syystäkin, mutta Espanjassa tilanne on päästetty pahaksi jo aikoja sitten. Anoppini työskentelee julkisessa päiväkodissa 45 tuntia viikossa (käytännössä n. klo 8–18, eli 10 tuntia päivässä, kun palkaton ruokatauko lasketaan mukaan). Hänen ryhmässään 2–3-vuotiaita taaperoita on yhteensä 18, yksin hänen hoidettavanaan. Kun siis vaippaa vaihtaa yhdelle, 17 muuta jäävät ilman valvovaa silmäparia. Silti anoppi on kiitollinen, ettei lapsia on ”vain” 18 eikä lain sallimaa maksimimäärää, eli kahtakymmentä (alle 1-vuotiaita vauvoja saa yhtä hoitajaa kohden olla Espanjassa enintään 8 ja 1–2-vuotiaita 13). Kalliissa yksityisissä päiväkodeissa tilanne on luonnollisesti parempi, mutta harvalla perheellä niihinkään on varaa, kun kuukausimaksut ovat maan minimikuukausipalkan luokkaa.

Lasten riemua Platja d'Arossa (kuva: Pau Ribas)

Minimaaliset tulot, maksimaaliset kulut


Kun tähän yhtälöön lisää kalliit vuokrat (Barcelonan vuokrataso on lähes Helsingin luokkaa, mutta asumistukia ei ole), pienet palkat (keskipalkat noin tonnin vähemmän kuin Suomessa), ruoan hinnan jatkuvan kallistumisen, Suomen hintatasoa selvästi kalliimmat sähkö-, kaasu-, vesi-, puhelin- ja nettilaskut, niin lapsen saaminen on kyllä melkoinen taloudellinen haaste. Usein mietimme mieheni kanssa, olisiko meillä ollut mahdollisuutta ”hankkia” lapsia Barcelonassa asuessamme. (Mahdollista kenties, mutta hyvin hankalaa epäsäännöllisillä tuloillamme, kun mies oli pätkätöissä ja minä yrittäjänä.)

Kuten niin monella muullakin elämän saralla, myös lapsiasian suhteen tulee usein toivottua, että maidemme parhaat puolet voisi yhdistää samaan pakettiin: lämmin ilma ja hyvät palkat, rento meininki mutta hyvin rakennetut asunnot, edulliset ravintolat ja lyhyet työpäivät, jenejene. Taloudellinen puoli sikseen, perheen perustamisessa täällä olisi tietysti ollut myös hyvät puolensa. Espanjalaislapsista ei ainakaan ulospäin näy perheen taloushuolten aiheuttamia traumoja, vaan kyllä ne vaikuttavat hyvinkin huolettomilta, iloisilta, aktiivisilta ja ulospäinsuuntautuneilta. Aikaisella päiväkotiin menolla on omat huonot puolensa, mutta opettaahan se myös sosiaaliseksi pienestä pitäen ja isovanhempien kanssa vietetty aika opettaa tulemaan toimeen kaikenikäisten kanssa. Perheillä ei myöskään yleisesti ottaen ole suomalaistyyppistä asennetta, jonka mukaan, kunkin tulee tulla toimeen omillaan, vaan suvun tuki ja läheisyys on enemmänkin itsestäänselvyys (mikä ei läheisyyskammoisille ole välttämättä pelkästään iloinen asia). Lapsien hellittelyä ja kehumista ei säästellä ja naperoita ja lapsiperheitä kohdellaan yleisesti ottaen ilolla ja hellyydellä – paitsi valtion taholta.

Seuraa Facebookissa

Kultasen Pauloissa