intuitio lapsen hoidossa

Unikoulu meidän tyyliin

22.12.16


Viime postauksessa kerroin, kuinka olemme kärsineet katkonaisista öistä viimeiset pari kuukautta ja miten olimme yrittäneet unia parantaa. Tätä ennen, eli vauvavuotena, nyt 14 kk ikäinen tyttömme nukkui pitkiä pätkiä heräten korkeintaan kaksi kertaa yössä, joten en tätä ennen tiennyt, mitä jatkuva heräily on. Eli piinaa!

Pienen lapsen vanhemmilla on aina enemmän tai vähemmän univelkaa ja unettomuuden kanssa pärjää kuka paremmin, kuka huonommin. Mieheni esim. herää yllättävän pirteänä töihin, vaikka olisi nukkunut kuinka katkonaisesti. Minulla kilpirauhasen vajaatoiminta ja taipumus mataliin kortisoleihin (ja kaipa sillä yöimetyksellä hormoneineenkin vaikutusta asiaan) muuttavat fysiikkaa sen verran, että en palaudu huonojen öiden jälkeen kunnolla, vaan olen sitten zombina koko päivän. Ja huonolla tarkoitan sellaista yli viisi kertaa heräämistä yön aikana; 1–2 heräämistä on ihan ok.

Lopulta tilanne kulminoitui siihen pisteeseen, että perjantaina tunsin painontunnetta kaulalla (vanha ystäväni kilpirauhanenhan se siellä vinkui). Voimat olivat tiessään, oli pakko päästä ulos, pelotti lähteä raahaamaan vaunuja alas rapun ramppia. Pyörrytti, heikotti ja oksetti. En saanut kiinni ketään apuun juuri tuolla hetkellä. Päälle vyöryi pienoinen paniikintunne. Aikani syvään hengiteltyä pääsin ulos vaunujen kanssa ja ajatus kirkastui mielessä: minun on pakko saada nukuttua yöllä tai voimat loppuvat.

Aiemmin unikoulu ei ole käynyt edes mielessä, mutta toisaalta eipä sitä usein tule kokeiltuakaan ennen kuin omat voimat uhkaavat loppua. Nimenomaan unikoulu kannattaa toteuttaa siinä vaiheessa, kun voimat uhkaavat loppua, eikä vasta sitten, kun ovat jo loppuneet. Emme ole juuri perehtyneet unikouluihin, mutta päätimme vetää intuitiolla ja katsoa mitä tapahtuisi. Hyväksi onneksi tapasin samana päivänä kadulla doulani, joka kertoi omista onnistuneista kokemuksistaan, kuinka yöimetyksen voi lopettaa perhepedissäkin.

Nyt voin sanoa, että mahtavaa, että rohkaistuimme kokeiluun, koska yöt muuttuivat välittömästi paremmiksi, siis heti ekasta yöstä lähtien! Nyt kelpaa lähteä joulun viettoon ja kahden viikon etelän reissuunkin uusin paukuin. 

Tässä meidän toimintamallimme:

1. Päätimme, että taaperon herätessä mies ottaa vetovastuun, koska ei tuoksu maidolta. Aiemmin minä olen aina ottanut heräävän lapsen rinnalle, mutta nyt ideana oli, että minä saisin nukkua ja yöimetys vähentyä reippaasti. Aloitimme perjantaina, jotta miehen ei tarvitsisi mennä töihin seuraavana aamuna.

2. Nukutin ja nukutan taaperon edelleen rinnalle meidän sänkyyn, josta nostamme hänet omaan sänkyynsä, kun menemme itse nukkumaan.

3. Halusimme kokeilla lempeää unikoulua, eli syliä tms. fyysistä kontaktia ja läheisyyttä, koska se tuntuu meille luontevimmalta. Kun tyttö heräsi kahden tunnin unien jälkeen, mies otti hänet syliinsä pinnasängystä ja siirtyi heijaamaan lasta toiseen huoneeseen. Minun karmivaksi tehtäväkseni jäi odotella makuuhuoneessa, kauanko itku jatkuisi (olin lukenut, että voisi kestää kaksi tuntiakin). Käsivarsilla ollessaan taapero yritti heittäytyä pois sylistä, joten mies asetti lapsen sohvalle ja taputteli uneen. Itku loppui 10 minuutissa. Tyttö nukahti, kannettiin omaan sänkyyn eikä herännyt uudestaan ennen aamua. Hallelujah!

4. Seuraavana yönä taaperon herätessä mies otti hänet syliinsä ja itku loppui saman tien! Minuutin heijaaminen uneen ja takaisin sänkyyn kahdesti yön aikana ja muuten rauhaisat yöunet, sama seuraavana yönä.

5. Siirsimme pinnasängyn sivuvaunuksi meidän sänkymme viereen, jotta uneen tassuttelukin onnistuu nousematta ylös.

6. Maitoa annan vasta, kun oli kulunut seitsemän tuntia nukkumaan menosta.

Jos olisin tiennyt, että näin helpolla, eli 10 minuutin itkuilla tästä selvittiin, olisimme toteuttaneet unikoulun jo kaksi kuukautta sitten, kun univaikeudet alkoivat. Ennen luulimme, että lapsi rauhoittuu takaisin uneen vain rinnalla, mutta tuon yhden itkuisen yön jälkeen hän on hyväksynyt isänkin rauhoittelut ja nukahtanut niihin. Olo on niin eri, kun päässä ei suhise ja lihakset ole spagettia. Unikoulun myötä lapsi on ollut rauhallisempi ja hyväntuulisempi päivälläkin, kun huonojen öiden jälkeen kiinteä ruoka ei maistunut kunnolla ja olo oli levoton.

Rohkaisun sanana siis muille samassa tilanteessa painiskeleville: unikoulu ei välttämättä ole yhtä kuin huudatus ja parhaimmillaan yöunet paranevat jo yhdessä–kahdessa yössä! Jos mietit, olisiko teillä aika kokeilla unikoulua, niin todennäköisesti silloin näin on. Meillä ainakaan ajatus ei käynyt mielessäkään, ennen kuin väsymys alkoi käydä sietämättömäksi. Unikoulun toteuttamistapoja on varmaan yhtä monta kuin vanhempaakin. Tässä muutamia:
http://www.kemikaalicocktail.fi/2015/06/vauvan-unikoulu-tehoaa-parissa-yossa/
http://valeaiti.blogspot.fi/2012/10/unikouluohjeet.html
http://jalkeilla.blogspot.fi/2016/12/pikkulasten-unikoulu-voi-pelastaa_18.html

Rauhaisaa joulunodotusta – ja ennen kaikkea öitä! – kaikille!

homeopatia

Tuhansia töitä, valvottuja öitä

13.12.16

Uusi koti tuntuu jo kodilta. (Kuva: Pau Ribas)
Blogi on viettänyt hiukan hiljaiseloa. Olen pohdiskellut syntyjä syviä, tulevaa ja mennyttä, unelmia ja suunnitelmia, omaa alaa, paikkaa ja maata. Normieksistentialistista kriisiä siis jälleen, kun aikaa pohtia on näin hoitovapaalla. 

Päivät ovat täyttyneet myös opiskeluista, verkkoluennoista, tieteellisten artikkelien lukemisesta, esseiden laatimisesta. Kasvatustieteen perusopinnot ovat olleet sairaan mielenkiintoiset! Niiden tarkoituksena siis hakea lukemaan pedagogiikkaa ja pätevöityä vuoden opinnoilla espanjan opeksi. Ajatuksenani oli saada kasvatustieteen perusopinnot suoritettua syksyn aikana, mutta nyt olen joutunut höllentämään tahtia. Muun muassa siksi, että 14 kuukauden ikäisen taaperon yönukkuminen on ollut katastrofaalisen huonoa, ainakin verrattuna vauvavuoteen.

Tyttömmehän nukkui koko vauvavuotensa heräten maksimissaan kaksi kertaa yössä, minkä tajuan nyt luksukseksi! Nykyisin olen pirteä kuin peipponen, jos yöheräämisiä on vain kaksi! Muuton (tai siis kahden) jälkeen, kun vuosi tuli mittariin, alkoivat toistuvat heräilyt, huuto ja valitus unissa, herääminen pariksi tunniksi hengailemaan sen jälkeen, kun luulimme yöunien jo alkaneen ja sitä rataa. Tällaista kaikkea on koettu ja kokeiltu unien parantamiseksi:

Huoneen pimennys


Muuton jälkeen meillä ei ollut pimennysverhoja, ainoastaan suomalaiset sälekaihtimet (joiden merkitystä en ole koskaan ymmärtänyt, kun eiväthän ne pimennä juuri lainkaan. Espanjalaisiin sälekaihtimiin tottuneen mielestä ainakaan). Reissu Ikeaan, pimennysverhon asennus ja taapero nukkui pari yötä sikeämmin.

Nenän tyhjennys


Ennen kuin taloyhtiöön saatiin lämmöt päälle, täällä oli aika kylmä ja taapero vilustui hiukan, eli nenä oli räästä tukossa pari päivää. Kohotimme pinnistä, laitoimme viereen sipulia ja tyhjensimme nenän NenäFriidalla. Flunssa meni ohi salamana, mutta huonounisuus jatkui.

Uusi takapihamme ensilumen jälkeen. Näissä maisemissa kelpaa kärrytellä!


Ilmankostutin


Sitten kun ne lämmöt saatiin päälle, ilma kuivui sellaiseksi nenänlimakalvot korputtavan kuivaksi. Taaskaan taapero ei saanut rohinaltaan nukuttua. Hommasimme ilmankostuttimen, joka auttoi em. vaivaan, vaan ei juurikaan uniin.

Yksien päiväunien taktiikka


Taapero on pitkään nukkunut kahdet päikkärit ja joku vinkkasi, että siirtymällä yksiin yöunet voisivat parantua. Tätä testattiin kolmena–neljänä päivänä huonoin tuloksin. Kun luulimme, että umpiväsynyt taapero nukahtaisi vihdoin yöunilleen, hän vetäisikin toiset ”päivä”unet, heräten klo 23 täynnä virtaa jatkamaan leikkejään. Siirryimme takaisin kaksiin päiväuniin.

Hammaslääkkeet


Monina öinä tuskaa ovat aiheuttaneet hampaat. Homeolääke Chamomilla (ja Panadol) ovat lievittäneet kipuja, mutta ei niidenkään voimin ole täyttä yötä hirsiä vedetty. Lasten homeopaattisella kotiapteekkikurssilla on toistaiseksi ollut ainakin se etu, että öiset kauhunhuudot ja kiemurtelu loppuivat saman tien Belladonna-lääkkeellä. Todennäköisesti muutto (tai siis kaksi muuttoa!) vuoden korvilla aiheutti turvattomuutta ja jopa pelkoa, jotka ilmenivät painajaisina.

1-v. synttärit ja Simppeli sormiruokakeittiö-
ryhmästä saatu idea: hedelmähai!
(kuva: Tuulia Kolehmainen)

Kävelytys


Tällä hetkellä taapero on todella lähellä kävelemään oppimista. Hän nousee jatkuvasti seisomaan ilman tukea, kävelee seinien ja huonekalujen laitoja pitkin ympäri kämppää, nousee sohvalle, sängylle, tuolille ja käpyttelee vanhempien tukemana. Kävelyttäminenkään ei ole parantanut unia.

Puhuminen


Taapero treenaa myös puhumista ja pälpättelee kovasti. Hän vastaa molemmilla äidinkielillään kysyttäessä, mitä ankka, lehmä, lammas, koira, kissa, krokotiili, tiikeri, leijona, pöllö ja käärme sanovat ja näyttää myös molemmilla kielillä kysyttäessä nenän, korvan, suun, silmän, pään ja navan. Lempilauluun Viisi pientä ankkaa hän osaa laulaa kvaak kvaak -kohdan. Puhelinleikeissä puhelimeen vastataan ”Hola!”. Kaikki hedelmät ovat ba (ei vain banaani), pallo on pa, kukka on kakku ja sitä rataa. Puhetta riittää, vaikuttaakohan sekin uniin?

Nukkuminen vanhempien kanssa


Joinain öinä emme edes yritä laittaa taaperoa pinnikseen, muina öinä vähintään loppuyö menee perhepedissä. Eroahdistus, hammassärky ja mitä näitä nyt olikaan. Tyttö kaipaa enemmän läheisyyttä ja paljon rintaa. Koska tyttömme liikkuu paljon, minä en hänen vierellään nuku niin syvästi, että heräisin virkeänä aamuun.

Lulun 1-vuotiskuvat (ja perhekuvat) otti mammajoogakaverini Eeva Anundi. Suosittelen lämpimästi!
(www.eevaanundi.com)

Vaikka en ole nukkunut tarpeeksi, tai ehkä juuri siksi, olen tehnyt oivalluksia, ajatellut tulevaa, opiskellut ja tehnyt hommia. Olen myllännyt ja kyseenalaistanut moneen kertaa omia tulevaisuuden suunnitelmiani: mitä haluan tehdä ja missä töissä toimia. Olen pistänyt alulle erään luovan projektin, josta ei parane hiiskua vielä tässä vaiheessa.

Somen vanhempien vertaistukiryhmissä taaperon katkonaisia yöunia käsitellään onneksi usein, lohduttavaa ajatella, että se vain kuuluu monilla tähän ikään. Heittäkäähän tekin unikikkailuvinkkejä ja lohduttavia sanoja univajeiselle! zzzzz

home

Homemuuttajan päiväkirja

9.10.16

Viime postauksessa kerroin, kuinka asunnon vaihto pelottaa, koska kosteusvauriot ja home ovat niin yleisiä ongelmia helsinkiläisissä(kin) vuokrakämpissä. Tyytyväisenä totesin, ettei uudessa Töölön kodissa voi olla hometta, koska olisimme sen jo huomanneet kahdella käynnillämme. Kuinka väärässä olinkaan! Tässä vaiherikas tuplamuuttoprosessimme:

29.9. torstai

Koko viikko on mennyt muuttolaatikoiden välissä puikkelehtimiseen. Lulu repii tavaraa ulos ja me koitamme änkeä sitä takaisin sisään. Ihanaa päästä pian 42 neliöstä 76:een!

Töölön entinen asukas muuttaa ulos asunnosta ja pääsemme illalla viemään yhden autokuormallisen sisään, kun äitini tulee vahtimaan Lulua, joka sattuu olemaan kuumeessa ensimmäistä kertaa elämässään (muuttostressiäkö?).

Maallinen omaisuutemme laatikoissa.


30.9. perjantai

Mies vie aamulla toisen autokuorman uuteen kämppään ja puolen päivän aikaan saapuvat muuttomiehet. Tämä on ensimmäinen muuttomme, jossa käytämme apuna ihan oikeaa muuttofirmaa: kuorma-autoa ja kolmea muuttomiestä. Neljäs kerros ilman hissiä, pesukoneen roudaus ja uudessa paikassa kolmas kerros ilman hissiä eivät ole sopiva yhtälö meille, varsinkaan vauvan kanssa. Onneksi äitini on jälleen mukana Lulun kanssa jeesaamassa.

Kesken muuttoa paikalle saapuu 50-luvun funkkissenkki, jonka olen ostanut tori.fi:stä. Koska mööpeli ei ole mitään ikeakartonkia, se painaa ihan sikana! Muuttomiesten huoleksi tämäkin siis. Facebookin kierrätysryhmässä myymäni sohva tullaan myös hakemaan pakulla kaiken hässäkän keskellä. Itse olemme ostaneet Töölön ex-asukilta isomman divaanisohvan, joka odottaa jo meitä perillä.

Kun muuttoauto on lastattu, mies menee autolla samaan osoitteeseen roudaamaan, maksaa muuton (500 €) ja tulee takaisin hakemaan meidät. Uuden kodin käytävällä pönöttää 40 muuttolaatikkoa odottamassa purkua. Olemme niin poikki kuumeisen vauvan kanssa valvotuista öistä ja muutosta, että heitämme patjan makkarin lattialle ja käymme nukkumaan. Lulu ei nuku omassa huoneessaan, koska heräilee kipeänä tankkaamaan maitoa ja sympatiaa.

Uusi senkki uudessa asunnossa.


1.10. lauantai

Ensimmäinen aamu uudessa kodissa! Joka paikkaa kolottaa ja väsyttää armottomasti. Laitamme sen muuton piikkiin. Kun kävelen keittiön perälle pöydän ääreen, päässä alkaa huipata ja tulee outo olo. Liian tuttu viimeistä edellisestä asunnosta. Kauhun tunne kuohahtaa sisälläni. Miehelle tulee sama hometoksiinipöhnä. Jospa tämä on vain muuttoväsymystä, emmekä ole nukkuneetkaan pariin päivään. Tai olisiko syksyn syy, kun ulkona on homeitiöitä. Ehkä tämä tästä.

Miehen työkaveri ajaa pakettiautonsa pihaan ja lähtee hakemaan lisää mööpeleitä äitini luota, joka lähtee huomenna pariksi viikoksi etelään. Keskustelemme epäilyistämme. Työkaverin perheellä on myös omat kauhukokemukset homepaikassa asumisesta. Mikrobien tuottamat hermomyrkyt vievät ihmisen semmoiseen koomaan, ettei energiaa riitä oikein mihinkään.

Iltaa kohden oireet senkun voimistuvat: lihaskipuja, silmät painavat tonnin ja kirvelevät, kuumeinen ja huumeinen olo, yskittää, väsyttää epäluonnollisen paljon, nenästä alkaa vuotaa verta. Huomaan keittiön katossa pari tummaa länttiä, joiden päälle on sudittu maalia, mutta tummuus alkaa puskea läpi. Ikkunan yllä olevasta seinästä alkaa valua outoja tummia rantuja ja huoneen kulma on tummien täplien peitossa, joita ei näkynyt ensi käynneillämme. Kauhu valtaa mielen toden teolla.

2.10. sunnuntai

Päätämme, että tänään minä en astu keittiöön nähdäksemme onko ongelma vain siellä, ehkä sen voisi jopa korjata… Makuuhuoneessakin tuntuu tosin olevan huono ilma, kärsin jälleen nukahtamisvaikeuksista ja sydämentykytyksistä, kuten ennen muinoin. Muistamme, että edellinen asukki suositteli käyttämään makuuhuoneessa kattotuuletinta.

Miehen olo pahenee entisestään, minulla vointi pysyy samana. On selvää, että keittiö on pahin ongelmakohta. Home-ekspertti ystävämme saapuu tsekkaamaan tilannetta. Heti sisään astuessaan hän huomaa, että asunnossa on huono ilma. Vähän ajan päästä hänen äänensä painuu maahan. 

Keskustelemme vaihtoehdoistamme olohuoneessa ennen keittiöön astumista. Ystävä on itse hiljattain joutunut turvautumaan lakimieheen saadakseen vuokrasopimuksen purettua ilman irtisanomisaikaa ja saaden takuuvuokrat takaisin. Meillä on asunnossa kiinni lähes 3000 € takuuvuokrina. Ensimmäistä vuokraa emme ole vielä maksaneet.

Keittiöön astuttuaan ystävälle tulee kauhea olo. Hän kehottaa meitä lähtemään asunnosta mahdollisimman pian: ystävien tai sukulaisten luo, hotelliin, minne tahansa. Home on vaarallista, ainakin tämä sortti.

Vietämme loppupäivän ulkona kävellen ja ravintolassa syöden. Lulu on kolmatta päivää kuumeessa. Kroppani on paniikinomaisessa pakene tai taistele tilassa. Mitä voimme tehdä ja minne mennä… Meillä kesti kuukausia löytää ”sopiva” asunto. Kuun alussa vapaita kämppiä ei ole, kaikki on juuri vuokrattu. Entä jos emme saa takuita takaisin ja joudumme maksamaan kahden kuukauden vuokran irtisanomislain mukaan. Kuusi tonnia kankkulan kaivoon plus tonni muuttoihin… Kaikki on avoinna, mutta tunnemme olevamme umpikujassa. Syyttelemme itseämme siitä, että olemme tuoneet pienen vauvamme turvallisesta kodista tähän sairastuttavaan. Oi miksi lähdimme havittelemaan lisätilaa…

Haurasta on niin muuttokuorma kuin muuttajatkin...


3.10. maanantai

Kolmas yö homeessa. Mies ottaa sairaslomaa järkyttävien oireiden takia. Pakkaamme pienen kassin ja lähdemme lähellä asuvan mummoni luo. Pyydämme saada bunkata kolmisin hänen vuodesohvallaan. Lähetän vuokranantajalle meilin, jossa pyydän vuokrasopimuksen purkua ja takuiden palautusta, koska emme tienneet asunnon tilasta sopimuksen solmimishetkellä. Lähetän kuvia keittiön länteistä ja rannuista. Ystävän neuvosta viittaan seuraaviin lainkohtiin:

"Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta 63. pykälä on varsin yksiselitteinen: Vuokralaisella on oikeus heti purkaa vuokrasopimus, jos vuokralaisen, hänen kotiväkeensä kuuluvan tai vuokralaisen palveluksessa olevan terveydelle aiheutuu ilmeistä vaaraa huoneiston käyttämisestä sopimuksessa edellytettyyn tarkoitukseen. Lain esitöissä (HE 304/1994) on todettu suoraan, että purkuperuste on myös silloin kun purkaminen johtuu vuokralaisen alttiudesta sairastua tai sairaus. Kyseessä ei tarvitse olla lain esitöiden mukaan altistus, joka aiheuttaisi laajemmalla väestönosalla oireilua."
Vuokranantaja soittaa ja pyytää saada mennä asuntoon kosteusmittarin kera. Mittarin mukaan kosteutta ei ole (tietenkään). Totean, että kosteushan on selvästi rakenteissa, ei seinän pinnalla ja vetoan oireisiimme. Rakenteet eivät kuulemma ole vuokraisännän vastuulla, eikä meillä näin ollen ole oikeutta purkaa sopimusta. Lupaan palata asiaan lakimiehen välityksellä.

Selailemme kuumeisesti vuokra-asuntoilmoituksia. Siihen ei mene kauaa, koska asuntoja on minimaalisesti. Joidenkin ilmoitusten kuvista näkee kosteusvaurioita tai sitten kylppärin lattia on rajattu nerokkaasti pois kuvasta. Lopulta löydän ilmoituksen heti vapaasta punavuorelaisesta kaksiosta, jonka näyttö olisi torstaina. Otan välittäjään yhteyttä ja selitän tilanteemme, pyydän näyttöä jo aiemmin. Välittäjä heltyy ja sovimme tapaamisen asunnolle iltapäivällä.

Matkalla Punavuoreen vuokraisäntä soittaa ja kertoo, että hän on tullut toisiin ajatuksiin. Olemme kuulemma tulkinneet lakia väärin, eikä heillä ole mitään velvollisuutta palauttaa rahojamme, mutta koska olemme nuori perhe, he haluavat tehdä meille palveluksen, jotta voimme jatkaa elämäämme. Saamme siis rahamme takaisin mikäli tyhjennämme kämpän huomiseen mennessä. En itsekään jaksa lakimiessoppaa, vaikka tiedän olevamme oikeassa. Lupaudun siis tyhjentämään asunnon, vaikka uudesta ei ole vielä varmuutta. Ehkä Punavuori tärppää!

Perillä ihastumme asuntoon ja täytämme hakupaperit. Sovimme silti varalta myös näytön Saton heti vapaaseen yksiöön huomisaamuksi. Tutkimme mihin varastoon tavaramme pitäisi viedä, jos asuntoa ei löydy tai löytyy liian pieni. Punavuoren omistaja asuu toisella puolella maapalloa, joten saisimme tiedon asunnosta myöhään yöllä ja huomisaamuna.

4.10. tiistai

Nukumme jälleen huonosti kapealla vuodesohvalla Lulun potkiskellessa vuoroin minun, vuoroin miehen selkää liikkuessaan. Sentään hengitämme puhdasta ilmaa! Ja Lulun kuumekin on poissa. Vauva treenailee kovasti seisomaan nousemista mummon huonekaluihin tukeutuen.

Aamulla saamme tiedon, ettei meitä ole hyväksytty Punavuoren kaksioon (liekö syynä se, että laitoin muuttosyyksi vesivahingon). Nyt harmittaa! Mutta ei muuta kuin vauva rattaisiin taas ja kohti Saton yksiötä.

Yksiö on mahtavalla paikalla Kampissa. Kyllä täällä pari kuukautta menisi, asunto on heti vapaa ja saisimme sen, jos haluaisimme. Takuukin olisi vain 250 €. Asuntoon astuessamme havaitsemme oudon hajun ja tunkkaisen ilman. Ei enää riskejä. Tätä emme ota. Alamme pitää varastoa ainoana vaihtoehtona tavaroidemme sijoituspaikaksi.

Kävelemme tuulessa ja tuiverruksessa, kun meiliini tulee Oikotien ilmoitus vapaasta vuokrakaksiosta. Kyseessä on vvo:n ”kotinyt”-asunto, jonka saa se, joka ekana ehtii klikkailla. Kännykkä jumittelee ja akku on lopussa. Rynnimme Foorumin yläkerran kahvilaan, josta saa vegaanista syötävää ja kahvimaitoa – ja onneksi myös Samsungin laturin lainaan! Pääsen lopulta klikkaamaan vuokraukseen, jossa vaaditaan molempien muuttavien aikuisten pankkitunnarit (muuttohässäkän takia ne ovat meillä poikkeuksellisesti mukana!). Tunnistaudun, maksan ekan vuokran (takuuta ei peritä) ja kämppä on meidän!

Soitan vvo:lle, josta sanotaan, että saamme avaimet vasta huomenna. Pyydän vuokraisännältä lisäaikaa huomisaamuun, tänään emme asuntoa ehdi tyhjentää. Sitten onnistumme tilaamaan muuton huomiseksi! Emme ole nähneet uutta kotia kertaakaan, mutta riskillä aiomme sinne taas koko omaisuutemme roudata.

5.10. keskiviikko

Toinen yö mummon sohvalla takana. Kello soittaa kuudelta, puen pikaisesti ja tilaan taksin, jolla lähden hakemaan uuden kotimme avaimia. Palaan taksilla ja mies lähtee Töölöön ottamaan muuttomiehiä vastaan hyvän ystävämme kera.

Töölön naapurit ihmettelevät pikaista lähtöämme. Ystävämme kertoo heille tilanteesta ja naapurit ilmoittavat, että meidän asunnossa oli ollut muutama vuosi sitten vesivahinko. Ilmankos…
Kun muuttoauto on pakattu, ystävä tulee hakemaan minua ja Lulua ja hyppäämme bussiin, mies ajaa uudelle asunnolle pyörällä. Muutto saadaan hoidettua ja se kustantaa jälleen samat 500 €.

Asunto on vasta täysrempattu ja ilmakin vaikuttaa puhtaalta. Järjestelemme tavaroita, kun Töölön asukilta ostettu sohva alkaa aiheuttaa homeoireita. Hankkidumme sohvasta eroon ja oireet poistuvat.

Uusi koti, tutut lelut!

6.10. torstai

Lulun 1-vuotissyntymäpäivä. Vauvasta on tullut taapero! Mies on palannut töihin. Asettelen Lulun leluja tutulle matolle ja Lulu alkaa vihdoin leikkiä vapautuneesti. Pikkuparka on mahtanut olla poissa tolaltaan odottaen, koska palaisimme kotiin. Tästä tulee uusi koti. Olemme jälleen 42 neliöisessä kaksiossa – sohvaa vailla, mutta olemme terveitä!

7.10. perjantai

Töölön vuokraisäntä palauttaa takuuvuokramme. 

home

Muuttohässäkkää ja katkonaisia yöunia

27.9.16

Muistattehan, kun kehaisin, ettei kaikki vauvat valvota? Moni jo kommentoikin, että ei vielä. Niinpä. Liikkeelle lähdön myötä Lulunkin yöt ovat tulleet rauhattomammiksi ja yöheräilyjä on viimeisen kuukauden aikana ollut reippahasti. Tulos: vanhemmilla esiintyy muistikatkoksia, keskittyminen heittelee ja hermot ja herkkyys on pinnassa. Kämppä jää imuroimatta, ulos jää lähtemättä, gourmetruoat kokkaamatta. Teiltä kokeneemmilta vanhemmilta olen kuullut, että yöt saattavat rauhoittua, kun lapsi saa oman huoneen. Perjantaina se nähdään, nimittäin muutamme kaksiosta kolmioon!

Tämä on eka muuttomme vauvan kanssa. Samaan syssyyn mahtuvat vielä kasvatustieteen opintoni (verkossa) esseineen ja tieteellisten artikkelien lukuineen. Älyttömän mielenkiintoista asiaa kasvatussosiologian kurssilla onkin! Tehtävässä pohtia sukupolveni koulutusta ja sen onnistumista tein valtavasti oivalluksia mm. pätkätöistä massailmiönä ja modernissa työelämässä menestymisen saloista. 

Jiihaa!

Väsymys on siinä mielessä helpottava tekijä, että päässä humisee siihen malliin, että on helppo sulkeutua omaan kuplaansa väsäämään kasvatustieteellistä analyysiä, kun muuttolaatikot täyttyvät ympärillä ja vauva repii niistä samaan tahtiin tavaraa pois. Odotukset ovat melko suuret parempien unien suhteen. Unikouluja tai rinnasta vierotuksia ei ole toistaiseksi näköpiirissä.

Uuden kodin valinta jännittää aina. Ei niinkään vieraan seudun tai tuntemattomien naapureiden takia, vaan siksi, että koskaan ei voi varmuudella tietää, onko asunnossa hometta. Olen elämässäni joutunut asumaan monessa homeisessa asunnossa ja suurimman osan kanssa tajunnut ongelman vasta pitkällä viiveellä. Läheskään aina home ei haise eikä seinillä näy mustia täpliä, vaikka olen kyllä asunut sellaisissakin. Onneksi saimme tilaisuuden palata tarkastelemaan uutta kotia entisen vuokralaisen opastuksella. Vietimme asunnossa sen verran kauan, että homeoireita olisi meille molemmille tullut, jos häikkää olisi. Minulta on pyydelty laajempaa juttua homeoireista ja puhdistumiskeinoista. Postaan näistä tuonnempana.

Hiekkalaatikon kiintoisin anti: hiekka!

Sunnuntaina kävimme heittämässä pienen jäähyväiskiekan vanhassa rakkaassa kotikorttelissa, jossa olemme asuneet kaikki nämä viisi vuotta Barcelonasta muuton jälkeen. Hämeentien kirpputori Metka on ehdottomasti rakkain putiikki näillä kulmin, Puu-Vallilan leikkipuistossa tapaa usein tuttuja, niin nytkin. Ihanassa Kahvila Suvannossa piti myös käydä sumpilla ja tuttujahan sielläkin!

Muuton loppurutistus ja katse kohti Töölöä, missä juhlitaan pian Lulun 1-vuotissynttäreitä. Vauvavuosi alkaa olla takana päin! 

anne vuotari

Vauvojen vyöhyketerapia ja homeopatia

8.9.16

Kiinnostuin vauvojen vyöhyketerapiasta jo raskausaikana homeopaattini Anne Vuotarin vastaanotolla. Ennen raskautta sain homeopatiasta buustausta omaan hormonitoimintaan (kilpirauhanen ja lisämunuainen) ja raskausaikana sillä ylläpidettiin tasapainoista oloa ja sokerinhimoonkin sain apua (enpä silloin tiennyt, ettei raskausajan sokerihimo ollut mitään verrattuna imetysaikaan!).

Annella on vyöhyketerapeutin, klassisen homeopaatin ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen rekisteröimän hierojan koulutus ja eritoten hän on erikoistunut naisten hormonitoimintaan ja vauvojen vyöhyketerapiaan. Homeopatian lopputyönsä hän teki lapsettomuuden hoidosta, jonka parissa hän on saavuttanut todella hyviä tuloksia. Jo ennen lapsentekoaikeita tuntui turvalliselta tietää, että tähänkin saisi tarvittaessa apua.

Raskausaikana avauduin Annelle huolistani tulevien yöunien suhteen, eli rääkyisikö lapsi kaiket yöt tehden minusta hermoraunion juuri kun olin parantunut vuosikausien unettomuudesta. Anne lohdutteli, ettei siitä kannata murehtia ja että hän todennäköisesti voisi auttaa, mikäli vauva olisi kovin itkuinen ja/tai nukkuisi yönsä erittäin katkonaisesti. Synnytyksen tiimellyksessä vauvalle voi myös jäädä pieniä vaivoja eri puolille kehoa, joten tarkoitukseni oli käydä tsekkaamassa tilanne jo kuukausia sitten, vaikkei itkuisuutta ja huonounisuutta ollutkaan. Vauva-aika on lipunut ohi sellaista vauhtia, että unohdin koko asian, mutta kun Lulu ei vielä kymmenkuisena kontannut ja kouristeli säärtään, muistin vyöhyketerapian ja varasin ajan Annelle.


Vauvojen vyöhyketerapia


Vauvojen vyöhis kestää puolisen tuntia, eli juuri sen ajan, jonka vauva jaksaa keskittyä hermostumatta. Anne tarkasti Lulun suoliston ja hermoston tilan kehon, jalkapohjien ja korvien pisteitä painelemalla. Hän ihasteli ihon täydellistä kuntoa, uteliaisuutta, tarkkaavaisuutta ja perusturvallisuuden tunnetta, jota Lulu huokui. Suolisto oli erinomaisessa kunnossa, samoin hermosto.

Suoliston kuntoon on epäilemättä vaikuttanut suotuisasti oma maidottomuuteni (Jes! Iloitsen aina, kun maitoallergiasta on jotain hyötyäkin), probioottien syönti jo raskausajasta alkaen ja toki myös imetys ja kiinteiden aloittaminen vasta 6 kk ikäisenä. Anne kertoi nähneensä paljon hyviä tuloksia vauvan koliikkiin, kun imettävä äiti on jättänyt kaikki maitotuotteet ruokavaliostaan. Koliikkioireita voidaan toki helpottaa myös vyöhyketerapiassa. Annen vyöhistä vauvoille suositeltiin meillä jopa neuvolassa!

Lulu oli hoidon jälkeen rento ja nukkui hammaskipuilusta huolimatta yönsä rauhallisesti. Annen kanssa on ihana jutella syvällisiä, hän on empaattinen kuuntelija ja tuo myös hyviä pointteja esiin. Tällä kertaa keskustelimme muun muassa lapsen kanssa samalle aaltopituudelle virittäytymisestä vauvan viestien tulkitsemiseksi. 


Vauvojen homeopatia


Vauvat eivät ymmärrä placebosta mitään, joten jos homeopatia toimii, niin se toimii ilman mielikuvitustakin. Ainakaan siitä ei ole mitään haittaa oikein käytettynä – länsimaisen lääketieteen tukena. Meidän vauva on saanut apua hampaidentulokipuiluun ja rokotusten yhteydessä.

Ensimmäisten hampaiden ilmaantuessa turvauduimme Panadoliin, mutta pian kävi ilmi, että aikamoisen satsin saisi koko parivuotisen hammasrumban aikana antaa, sillä hampaat = tuskaa! Kärttyisyyttä, katkonaista unta, jatkuvaa epämukavuutta ja yöheräilyä. Sitten hoksasin kysäistä neuvoa Annelta, joka vinkkasi tehokkaan avun: Chamomilla C200 -rakeet. (Helsingissä homeopaattisia lääkkeitä saa ainakin PUR Farmasiasta, konsultoi kuitenkin aina ammattilaista ennen lääkkeen käyttöä.)  

Akuutin kivunlievityksen lisäksi Chamomilla katkaisee kipukierteen, jolloin vauva ei pelkää kipua ja reagoi jokaiseen kipuiluun niin voimakkaasti. Täyskivuttomuutta ei hampaiden tulon aikaan olla saavutettu, mutta huomattavasti rauhallisempi tyttö on ja nukkuu vähemmillä heräämisillä.

Flunssiin ja korvatulehduksiin tulemme myös kokeilemaan homeota koululääketieteen tukena, vaikka toivottavasti säästymme niiltä vielä mahdollisimman pitkään.

Yhteystiedot

Luontaishoitola Anne Vuotari sijaitsee Vallilassa (Sturenkatu 43). Ajan voi varata numerosta 040 535 0161. Vauvojen vyöhyketerapia maksaa 40 €.

p.s. Mitään ongelmaa ei vauvan jalkaan liittyen ilmennyt, kuten ei myöhemmin lastenlääkärilläkään. Pari päivää myöhemmin tajusimme, että jalan kouristelu liittyykin nälkään. Nälänilmaus on vaihtunut itkusta äänettömään malliin. Ja konttaamisenkin neitokainen aloitti kun 10,5 kk tuli mittariin.

***

lasten neurologi

Kaoottinen elokuu

26.8.16

Suomeen paluusta on jo lähes kolme viikkoa. Blogini on ollut tuon ajan hiljainen. Ei siksi, ettei olisi tapahtunut mitään kertomisen arvoista, vaan pikemminkin päinvastoin. En muista yhtä kaoottista kuukautta pitkiin aikoihin. Tai yhtä uupunutta oloa.

Työkeikalla tuli pyörähdettyä Flow’ssa, uusia työtarjouksia on tippuillut meiliin, on tullut tanssittua hyvän ystävän häitä ja käytyä asuntoesittelyissä ympäri kaupunkia. Hakusessa on ollut kolmio hissillisessä ja parvekkeellisessa talossa lähempänä keskustaa, jossa olisi mahdollisimman uusi kylppäri ja keittiö (eli ei kosteusvaurioita).

Ikävä kyllä kuukauteen mahtuu myös huonoja uutisia: tieto läheisen vakavasta sairaudesta, sairaaloita, hoitokoteja, lääkäreitä. Olen aina ollut herkkä vaistoamaan läheisten sairauksia, ensimmäinen yliluonnollinen kokemukseni oli 12-vuotiaana näkemäni uni, jossa isoisä ilmoitti minulle kuolinkellonaikansa – sen ansiosta ehdin nähdä hänet viimeisen kerran. Osittain valtava uupumus on enteillyt ikäviä uutisia. Huomenna palaamme Barcelonaan tapaamaan läheistämme viimeistä kertaa – jos ehdimme ajoissa.


Samikset häissä. (Kuvat: Tuulia Kolehmainen)

Vauvalle sentään kuuluu hyvää! 10,5 kk tyttönen ei varsinaisesti konttaa vieläkään, saatikka seiso tukeakaan vasten. Hän keskittyy tutkimaan paikkoja, tarkkailemaan ihmisiä, viihdyttämään ja hurmaamaan ilmeikkäillä kasvoillaan ja tapailemaan sanoja (Ba on banaani, Ppu lamppu, Ta-a on guitarra jne.) – niin ja kasvattamaan hampaita! Yhteensä leegoja on puhjennut jo seitsemän ja kolme uutta on tuloillaan, eli nukkuminen on ollut harvinaisen katkonaista.

Kävimmepä näyttämässä vauvaa lastenneurologillakin. Äitini huolestui Lulun tavasta jännittää ja kouristella säärtään lattialla istuessaan. Itse olen ajatellut sen liittyvän tähän liikekannalle hakeutumiskauteen. Arvostettu neurologi sanoi, ettei vauvassa ole mitään vikaa. Liikkumisen kehitys on keskivertoa hitaampaa, mutta monelta muulta osin vauva on kehityksessä edellä. Siis sata euroa tiedosta, jonka jo tiesin. Lisäksi kävimme ihanalla vyöhyketerapeutilla ja homeopaatilla, josta lisää piakkoin!

Imetystä olemme alkaneet vähentää hiukan, mutta sitten hampaidentulokausina ei muu ravinto kelpaakaan, kuin rintamaito. Tällä hetkellä imetän yhdestä rinnasta ja pumppaan toisesta, sillä uusin hampain jyrsitystä boobsista imettäminen on tuskaa! Kiirettä lopettamiseen ei ole (ellen sitten tule jyrsityksi tämän enempää). Jospa säästyisimme viruksilta tänäkin talvena... Tämänhetkinen veikkaus on, että jos emme pääse WHO:n suosittamaan kahteen, niin vähintäänkin 1,5 vuoteen .

Ja kaiken kaoottisuuden sekaan iloinenkin uutuus: Lulun ekaa synttäriä tulemme juhlimaan uudessa kodissa, sillä kolmion metsästys kulminoitui, kun allekirjoitimme tänään uuden vuokrasopimuksen! Meikäläinen palaa Töölöön, missä asustelin ennen Barcelonaan muuttoa ja Lulusta tulee neljännen polven töölöläinen. Hissiä ja parveketta ei ole uudessakaan osoitteessa, mutta silti tiesimme heti sisään astuessamme, että tässä se meidän uusi koti nyt vihdoin on.

costa brava

Matkailutoimittajan hommissa

6.8.16

Huomenna koittaa vihdoin paluu Suomeen kuuden viikon Katalonian oleilun jälkeen. Olimme oikeassa, että pitkä aika oli hyvä idea vauvan kannalta, ehti tottua ilmastoon, eri rytmiin, uusiin ääniin, hajuihin, väreihin ja valoihin. Ja viettää PALJON aikaa isovanhempien kanssa, kokonaisen yönkin kolmeen otteeseen. Ensimmäiset päivät ja viikot menivät isovanhempiin totutellessa ja lopussa Lulu oli avin ja ávian kanssa vähän väliä, kun me vanhemmat kävimme uimassa, kaupassa tai lasillisella. Ikävä tulee varmasti olemaan, niin Lululla leikkiseuraa kuin meillä hoitoapua. Kiitos päiväkodissa työskentelevän anoppini, Lululla on nyt plakkarissa melkoinen määrä katalonialaisia leikkejä ja lastenlauluja koreografioineen.

Vika ilta biitsillä

Kiitos isovanhempien, pääsin pitkästä aikaa tekemään matkailujournalistin hommia. Hyväksi onneksi Mondon ja Tripsterin Barcelona-oppaiden kuvaajaystäväni Tuulia vietti kesälomaa samaan aikaan samoilla lakeuksilla, joten pääsimme parina päivänä suhailemaan Barcelonan uusissa paikoissa, kuten Messin vasta-avatussa ravintolakompleksissa, uusissa vegaanisissa paikoissa ja tapasravintoiloissa.

Reportterinne Barnassa. (Kuva: Tuulia Kolehmainen)

 Costa Bravan turisti-infosta saimme pariksi päiväksi vuokra-auton käyttöömme, joten pääsimme kartoittamaan uusia kohteita rannikollakin: mies kuskina, minä journalistina ja Tuulia kameran varressa. Uusin proggikseni on siis uuden Costa Brava -oppaan teko Tripsteriin! Toivon mukaan opas avautuu vielä tämän vuoden puolella.

Kekkosen aikaset journalistit työn touhussa. (Kuva: Pau Ribas)

Barcelonassa asuessani teimme miehen kanssa paljon retkiä Costa Bravan kohteisiin, joten alue on tuttuakin tutumpi. Tällä reissulla kävimme vielä niissä muutamassa kohteessa, joissa en aiemmin ollut käynyt, kuten Pyreneiden niemimaan itäisen nyppylä Cap de creus (ylläolevassa kuvassa), tuntemattomampi rantapoukama Tamariu ja venetsiamainen Empuriabrava, jonka ”kadut” ovat vettä ja liikkuminen paikasta toiseen tapahtuu veneellä.

Täydelliseen kesään on mahtunut rantaa, vuorta, juhlaa, arkea, matkailua, suurkaupunkia, pikkukyliä, ystäviä, sukulaisia, rokkikeikkoja Lulun kanssa ja ilman, isoisän 60-vuotisjuhlat, hyvän ystävän 38-vuotisbileet, vanhempien baari-ilta ja pitkiä siestoja vauvan kanssa. Onnekas olo!

Isovanhemmat järkkäsivät sukujuhlat Lululle.

Monta juttuaihetta jäi vielä hampaankoloon, joten luvassa ainakin vauvojen ruokailusuositusten vertailua Katalonia vs Suomi, erot ovat mielenkiintoiset.

Saapa nähdä, kuinka Lulu sopeutuu jälleen Suomen ilmastoon ja hiljaisuuteen – puhumattakaan äidistä!

barcelona

Kielipuolen päiväkirja

27.7.16

Tuli täyteen kuukausi toisessa kotimaassa. Äitiyslomani vaihtui viikko sitten hoitovapaaksi. Lulu on alkanut syödä enemmän kiinteitä, oppinut taputtamaan, ilmaisemaan kuumuutta ja naurattamaan meitä hassuilla ilmeillään, leikkimään katalonialaista harakkahuttuakeittää-tyyppistä sormi kämmenellä leikkiä, pitelemään päätään, kun ylikuormitus iskee, nukkunut ensimmäiset yönsä omassa huoneessaan, tyytyväisenä ja sikeästi.

Costa Bravalta olemme siirtyneet pariksi yöksi Barcelonaan, kaupunkiin, jossa vietin parhaat nuoruusvuoteni, aloitin matkajournalisti-, kolumnisti- ja käännösurani, perustin oman yrityksen, soitin Espanjan parhaaksi tyttöbändiksi valitussa orkesterissa parhaiden ystävieni kanssa, menin naimisiin. Tähän kaupunkiin liittyy vain hyviä muistoja. Lululle suurkaupunki on ylivirittyneisyyden lähde, jatkuva virta uusia kasvoja, ääniä, värejä, tuoksuja, kieliä, valoja, autoja, katuja. Miehellä on sama vieraantumisentunne kuin itselläni Suomessa. Minä tunnen olevani kotona, elossa.


Meistä kääntäjistä sanotaan, että olemme kahden maan kansalaisia, tai ei edes yhden, asumme siellä rajalla ymmärtäen molempia, yrittäen saada heidätkin ymmärtämään toisiaan - omalla kielellään. Sama tunne on, kun on asunut pitkään muualla. Ajatukset ovat usein toisaalla. Sanasta koti tulee mieleen vieras, tuttu, nykyinen ja mennyt. 

Nyt majailemme ystävän asunnossa, jolla on melkein samanniminen tytär kuin meillä, melkein sama ammatti kuin minulla, melkein sama monikulttuurisuustausta. Hän viettää tietysti kesälomaansa Suomessa. Majailemme neliössä, kuten haluaisimme Helsingissäkin: kaksi makuuhuonetta ja yksi työ-. Kattoterassiallasta en Suomeen vaatisi, enhän pidä luistelusta. Vaikka tämä kaupunki kuinka huumaa, meidän kotimme on nyt Helsingissä. 

Aloimme jälleen haravoida neliöitä, edes kolmioita Oikotieltä. Vuokrat ovat 2 X Barcelona. Mikään ei ole mahdotonta, paitsi niiden maksaminen. Olemme urbaaneja, emme viihdy kaduilla vailla kahviloita, kauppoja, autoja, vilinää, elämää. Kolmio vähintään 1500 ja neliö 1800 €, utopiaa. Urbaanit pysykööt kaksioissaan. Penni ajatuksistanne – liittyen edullisiin vuokra-asuntotarjouksiin!

Gaudimaisella aallonharjalla

Kahdeksan vuotta Barcelonassa ja olin saavuttanut natiivipuhujaan verrattavan kielitaidon, nyt keskusteluissa huomaan takeltelevani hiukan, etsiväni sanoja, jotka viisi vuotta sitten pulppusivat pidäkkeettä. Miehen kanssa puhumme espanjaa koto-Suomessakin, mutta pikkuhiljaa kotikieleen on hiipinyt sanoja äidinkielestäni suomesta, englannista, katalaanista, isänkielestäni stadin slangista. Elän kielipuolen arkea. Treenikämppäsanasto tulee espanjaksi kun puhun suomea, samoin barrio, rallar, fianza, ático, joder, gilipollas, cabrón jne. Espanjalaisen puheen seassa vauvasanasto on suomeksi. Siempre hablamos sobre cosas como hoitolaukku, hoitopöytä, rintareppu, kantoliina, harso, neuvola, ihokontakti...

Tänään tapasimme miehen kolmikielisen serkun. Syntynyt Barcelonassa, puhuu äitinsä kanssa katalaania, isän kanssa saksaa ja vanhempien kotikieli espanja on tarttunut myös itsestään. Isän maassa käytiin kesällä ja jouluna, äiti oli asunut siellä kahdeksan vuotta ennen lasten syntymää. Kuulostaa erittäin tutulta asetelmalta. Vaikka isä oli ainut saksan puhuja, serkku oppi kielen niin hyvin, että on pystynyt suorittamaan maisterin tutkinnon ja tekemään töitä saksaksi. Tämä valoi uskoa kolmikielisyyden yksinkertaisuuteen. On vain puhuttava yhtä ja samaa, näin kielipuolisenakin.

kuvat: Pau Ribas

alga maris

Vauvan kanssa rannalla

20.7.16

Lululla kesti viikko tottua uuteen ilmastoon ja yli 30 asteen lämpötilaan (ja äiti reagoi vauvan totutteluaikaan myös!). Ekalla viikolla emme käyneet biitsillä kertaakaan, mikä tuntui oudolta, kun kesäkotimme on niin lähellä rantaa kuin mahdollista. Mutta tuntui paremmalta totutella aurinkoon ensin pikkuhiljaa kärrylenkeillä ja metsästää käsiimme paikallisten vauvojen suosima UV-suojateltta.

Välimeren rannikon aurinkoa ei oikein voi verrata Suomeen. Aurinkoa tulee siis koko taivaan täydeltä, ilman ylitse lipuvien pilvenhattaroiden suomaa lepoa. Varjoisia paikkoja on vähän ja kuumuus jatkuu läpi yön. Edes kävelylle emme lähde kuumimpaan aikaan, vaan pelkästään ennen keskipäivää tai neljän jälkeen iltapäivällä.

Mukana kulkee aina Ipanaiselta saatu todella kätevä Squeasy Snacker -vesipullo, josta on helppo juoda roiskimatta. Ilman korkin lisäosaa pullo sopii myös omatekoisille smoothieille!

Happy camper biitsillä!

Edelleen viimevuotiset raskausbiksut käytössä...

Aurinkosuojista


Teltan UV-suoja on 30, auringon lisäksi se suojaa toki myös Costa Bravan kuuluisalta tramuntana-merituulelta. Samalta rannikolta kotoisin oleva Salvador Dalí sanoi aikanaan, että paikalliset ovat enemmän tai vähemmän sekaisin juuri tämän päätä sekoittavan puhurin takia ja ymmärrän täällä ollessani, ettei tuo ollut vain höyrypään liioittelua. Aurinkovarjot vain viuhuvat hietikolla, kun kunnon puhuri iskee, onneksi emme ole vielä sentään itse joutuneet seivästetyiksi.

Pidämme vauvalla aurinkohattua ja suojakertoimella 50 varustettua aurinkorasvaa. Aurinkolasit eivät pysy vauvan päässä minkäänlaisella viritelmällä.

Sopivan aurinkorasvan löytäminen ei ollut muuten ihan yksinkertaista. Normiaurinkorasvojahan ei suositella vauvoille ollenkaan, aurinkotökötit kun ovat kosmetiikan pahimpia myrkkyjä ja vauvan ohuen ihon läpi imeytyy ties mitä hormonihäiritsijää. Mitä suurempi suojakerroin, sitä enemmän pahiksia on kuitenkin myös luonnonkosmetiikassa. Itse en ainakaan löytänyt alumiinitonta sk 50 -rasvaa (vinkatkaa jos sellaisesta tiedätte!).

Päädyimme lopulta Biosolisin 50+-rasvaan, vaikka siinä alumiinia onkin - palaminen on kuitenkin suurempi riski. (Toinen hyvä ja hellävärainen vaihtoehto vauvalle on Acorellen 50+.) Hyvin on Biosolisin rasva pelittänytkin: imeytyy hyvin, koostumus ja tuoksu ovat miellyttävän neutraalit, eikä Lulu on palanut laisinkaan. Me aikuiset käytämme raskaana ollessani mahtavaksi toteamaani Alga Marisin sk 30 -luonnonkosmetiikkasuihketta. Auringolle herkkähipiäinen mieheni käytti viime vuonna sk 50 norminiveaa ja paloi silti. Alga Maris on toiminut huomattavasti paremmin! Edit. seuraavana kesänä, kun Lulu on jo lähemmäs 2-vuotias, aiomme testata Alga Marisin 50 -lasten aurinkovoidetta (jota suositellaan yli 1-vuotiaille lapsille).


Hauskinta on leikkiä hiekalla! Ipanaisen vesipullo kulkee messissä.

Illalla teltan ulkopuolella. "Look at all the sand I could eat!"
Meidän "Rantapalatsi" :)

Vauvan biitsileikit


Biitsillä olemme käyneet Lulun kera vain muutaman kerran. Neito ei tunnu tykkäävän merestä, vaan vetää jalat timmeillä vatsalihaksillaan istuma-asentoon, kun yritämme kastaa jalkoja vedessä. Meri kuohuaa kovaäänisenä ja vesi on huimasti kylmempää kuin kotiammeessa. No good, siis! Teltassa vauva viihtyy paremmin lelujensa kanssa temmeltäen, ja kaikkein parhaiten hiekkaa kouriinsa kahmien ja yrittäen tunkea sitä kitaansa. Ei siis kovin rentouttavaa auringonottoa meille vanhuksille.

Jos totta puhutaan, kaikkein mieluiten menemme  rannalle ilman vauvaa, eli silloin kun àvia (isoäiti katalaaniksi) on paikalla. Onneksemme Lulun molemmilla isovanhemmilla on pieni 20 neliön rantakämppä samassa rakennuksessa. Kun me olemme yötä äitini kämpässä, avi ja àvia yöpyvät kolme kerrosta yläpuolella omassaan. Päiväkodissa työskentelevän anoppini kesäloma alkoi vasta tänään, joten nyt voimmekin alkaa hengailla biitsillä vähän useammin.  

alga maris

Vauvan kanssa rannalla

20.7.16

Lululla kesti viikko tottua uuteen ilmastoon ja yli 30 asteen lämpötilaan (ja äiti reagoi vauvan totutteluaikaan myös!). Ekalla viikolla emme käyneet biitsillä kertaakaan, mikä tuntui oudolta, kun kesäkotimme on niin lähellä rantaa kuin mahdollista. Mutta tuntui paremmalta totutella aurinkoon ensin pikkuhiljaa kärrylenkeillä ja metsästää käsiimme paikallisten vauvojen suosima UV-suojateltta.

Välimeren rannikon aurinkoa ei oikein voi verrata Suomeen. Aurinkoa tulee siis koko taivaan täydeltä, ilman ylitse lipuvien pilvenhattaroiden suomaa lepoa. Varjoisia paikkoja on vähän ja kuumuus jatkuu läpi yön. Edes kävelylle emme lähde kuumimpaan aikaan, vaan pelkästään ennen keskipäivää tai neljän jälkeen iltapäivällä.

Mukana kulkee aina Ipanaiselta saatu todella kätevä Squeasy Snacker -vesipullo, josta on helppo juoda roiskimatta. Ilman korkin lisäosaa pullo sopii myös omatekoisille smoothieille!

Happy camper biitsillä!

Edelleen viimevuotiset raskausbiksut käytössä...

Aurinkosuojista


Teltan UV-suoja on 30, auringon lisäksi se suojaa toki myös Costa Bravan kuuluisalta tramuntana-merituulelta. Samalta rannikolta kotoisin oleva Salvador Dalí sanoi aikanaan, että paikalliset ovat enemmän tai vähemmän sekaisin juuri tämän päätä sekoittavan puhurin takia ja ymmärrän täällä ollessani, ettei tuo ollut vain höyrypään liioittelua. Aurinkovarjot vain viuhuvat hietikolla, kun kunnon puhuri iskee, onneksi emme ole vielä sentään itse joutuneet seivästetyiksi.

Pidämme vauvalla aurinkohattua ja suojakertoimella 50 varustettua aurinkorasvaa. Aurinkolasit eivät pysy vauvan päässä minkäänlaisella viritelmällä.

Sopivan aurinkorasvan löytäminen ei ollut muuten ihan yksinkertaista. Normiaurinkorasvojahan ei suositella vauvoille ollenkaan, aurinkotökötit kun ovat kosmetiikan pahimpia myrkkyjä ja vauvan ohuen ihon läpi imeytyy ties mitä hormonihäiritsijää. Mitä suurempi suojakerroin, sitä enemmän pahiksia on kuitenkin myös luonnonkosmetiikassa. Itse en ainakaan löytänyt alumiinitonta sk 50 -rasvaa (vinkatkaa jos sellaisesta tiedätte!).

Päädyimme lopulta Biosolisin 50+-rasvaan, vaikka siinä alumiinia onkin - palaminen on kuitenkin suurempi riski. Hyvin on rasva pelittänytkin: imeytyy hyvin, koostumus ja tuoksu ovat miellyttävän neutraalit, eikä Lulu on palanut laisinkaan. Me aikuiset käytämme raskaana ollessani mahtavaksi toteamaani Alga Marisin sk 30 -luonnonkosmetiikkasuihketta. Auringolle herkkähipiäinen mieheni käytti viime vuonna sk 50 norminiveaa ja paloi silti. Alga Maris on toiminut huomattavasti paremmin! (Huom. tämä ei ole blogiyhteistyö, vaan ihan ilmaista hehkutusta, hehe…)


Hauskinta on leikkiä hiekalla! Ipanaisen vesipullo kulkee messissä.

Illalla teltan ulkopuolella. "Look at all the sand I could eat!"
Meidän "Rantapalatsi" :)

Vauvan biitsileikit


Biitsillä olemme käyneet Lulun kera vain muutaman kerran. Neito ei tunnu tykkäävän merestä, vaan vetää jalat timmeillä vatsalihaksillaan istuma-asentoon, kun yritämme kastaa jalkoja vedessä. Meri kuohuaa kovaäänisenä ja vesi on huimasti kylmempää kuin kotiammeessa. No good, siis! Teltassa vauva viihtyy paremmin lelujensa kanssa temmeltäen, ja kaikkein parhaiten hiekkaa kouriinsa kahmien ja yrittäen tunkea sitä kitaansa. Ei siis kovin rentouttavaa auringonottoa meille vanhuksille.

Jos totta puhutaan, kaikkein mieluiten menemme  rannalle ilman vauvaa, eli silloin kun àvia (isoäiti katalaaniksi) on paikalla. Onneksemme Lulun molemmilla isovanhemmilla on pieni 20 neliön rantakämppä samassa rakennuksessa. Kun me olemme yötä äitini kämpässä, avi ja àvia yöpyvät kolme kerrosta yläpuolella omassaan. Päiväkodissa työskentelevän anoppini kesäloma alkoi vasta tänään, joten nyt voimmekin alkaa hengailla biitsillä vähän useammin.  

lastenkasvatus

Kun lapsen tarpeet ahdistavat aikuista

13.7.16

Rantalomamme ensimmäinen pilvinen päivä. Tuulee kylmästi, tummat pilvet hiipivät salamyhkäisesti taivaan peitoksi ja meri pauhaa ikkunan alla. Me pesimme sisällä, luemme ja katsomme telkkarista espanjaksi dubattua hömppää.

Olen tällä matkalla lukenut huikean mielenkiintoista kotikorttelimme itsepalvelukirppikseltä eurolla löytämääni kirjaa What Mothers Do – Especially When It Seems Like Nothing. Jos ette koskaan lue muita vauvanhoitokirjoja (tai jos olette lukeneet vain ne perinteiset nukutus- ja päivärytmioppaat), niin lukekaa tämä! Kirjan kirjoittaja Naomi Stadlen on psykoterapeutti ja imetysohjaaja, joka on vetänyt vuosikausia äitien keskustelu- ja vertaistukiryhmää Lontoon Active Birth -synnytyskeskuksessa. Kirjassa on vallankumouksellisia oivalluksia äitiydestä, syyllisyydestä, huono ja hyvä äiti –vastakkainasettelusta, ambivalenssista äitiydestä, perinteisestä äidinrakkaudesta ja miten se ilmenee vauvoissa yms. Aion kirjoittaa kirjasta tarkemmin luettuani sen loppuun. Englantilaisen kirja-arvostelun voi lukea täältä.

Kännykällä surffatessa tuli vastaan blogikirjoitus pienen lapsen tarpeiden ignooraamisesta ja nöyryyttämisestä. Itkevän lapsen pyyntö päästä vessaan sivuutettiin ja kun pissa tuli housuun lasta toruttiin pahanteosta. Ahdistavasta stoorista heräsi monenlaisia ajatuksia. Psykoterapeuttina Stadlen todennäköisesti löytäisi kyseisen äidin käytökselle taustoja omasta kaltoinkohdellusta lapsuudesta. Itselle tuli ekana mieleen, että kyseessä on oku todella ylikuormittunut äiti, joka asettaa toistuvasti toisen tarpeet omiensa edelle (kuten alkoholistimiehen), oma persoona on hukassa ja lapsen tarpeet on helppo ohittaa ja jyrätä, koska siitä ei koidu äidille mustaa silmää, henkistä väkivaltaa (ainakaan vielä) tai muuta välitöntä ongelmaa.

Vaikka nykypsykologit ovat toistuvasti havainneet, että pienen lapsen ja varsinkin vauvan tarpeisiin on vastattava mahdollisimman pian ja neuvolassakin näin ohjeistetaan, on surullista kuinka vanha sodanjälkeinen mentaliteetti yhä vaikuttaa vanhemmuuteen. Sodan ja uudelleenrakentamisen aikaan lapsen hyve oli olla huomaamaton, tottelevainen, lähes näkymätön, poissa aikuisten jaloista, syödä ja nukkua määrättyinä kellonaikoina. Tällaisten sisäänrakennettujen mallien muuttaminen ei käy hetkessä.

Myrskyinen ranta.
Sama ranta eilen.

Itsestä tuntuu vaikealta asettua sellaisen nykyäidin asemaan, joka kokee lapsensa tarpeet uhkana ja häiriönä itselleen. Niiden tukahduttamisesta koituu taatusti enemmän ongelmia. Tarpeiden sivuuttaminen on lapselle vahingollinen viesti, joka altistaa myöhemmin itsearvostuksen puutteelle ja huonon kohtelun sietämiselle. Vessahädän pidättäminen johtaa pahimmillaan virtsatulehduksiin ja ummetuksiin, nälän ja janon pidättely syömis- ja juomishäiriöihin. Jos omista tarpeista ei saa kertoa omalle äidilleen, ei se lupaa hyvää lapsen luottamuksen ja itseilmaisun kehittymiselle.

Mietitäänpä em. blogin tilannetta, niin että lapsen asemessa olisi ollut toinen aikuinen. Kaksi naista kävelee kaupungilla ja toinen sanoo, että pitäisi muuten käydä vessassa. Kaveri huutaa: ”Ei me nyt ehditä, pissaat sitten myöhemmin”. Matkaa jatketaan, vessahätäinen päättää pidätellä seuraavalle vessalle saapumiseen asti, olo on niin tukala, että pitää kävellä jalat ristisssä. ”Nyt vauhtia, me ei pysähdytä sun typerän vessahätäs takia!”, kaveri tiuskaisee, vaikka näkee, että toisen on todella pakko päästä vessaan. Naiselta lorahtaa pissa housuun ja tirahtaa itkukin kaverin julmuudesta. ”Kattokaa kaikki mikä typerä lehmä! Se tarvii tenoja, kun ei pysty pidättelemään pissaansa!” Kaveri huutaa keskellä katua. Niinpä, kukaan ei kohtelisi kaveriaan näin, mutta omaa lastaan kyllä. Miksi?

Kaikessa alistamisessa – oli se sitten rotuun, sukupuoleen tai ikään liittyvää – lienee kyse siitä, että heikompaa sorretaan, koska se on helppoa. Aikuiset voivat perustaa liittoja, järjestöjä ja yhdistyksiä oikeuksiaan ajamaan, mutta lapsi ei. Sivustakatsojat eivät välttämättä halua vastaavissa tilanteissa ryhtyä puolustamaan lasta peläten aikuisen reaktiota, mutta myös nöyryyttävänsä lasta hänen äitiään läksyttämällä.

Naomi Stadlen puhuu kirjassaan siitä, kuinka jotkut lapsen tarpeisiin vastaamisen vaativaksi ja ahdistavaksi kokevat äidit ajattelevat olevansa itsenäisiä jopa feministisiä, kun eivät hoivaa lasta liikaa. Psykoterapeuttina Stadlen on kuitenkin havainnut, että tällaisten naisten oma persoona on kuitenkin pikemminkin ohut. Toisaalta he kokevat lapsen olevan osa itseään, toisaalta että lapsi on voimakas tyranni, joka vaatimusten armoilla aikuinen nainen on.

Kuinka te toimisitte kommentoimani blogin tilanteessa? Itse en osaa sanoa muuta kuin, että toivoisin, että naisia kannustettaisiin entistä enemmän oman persoonansa vahvistamiseen. Lapsi ei ole oman persoonan jatke ja aikuinen ihminen valitsee itse kuinka lapsen kanssa toimii. Lapsi ei ole nälkäinen tai vessahätäinen äitinsä kiusaksi ja äiti itse on vahva toimija päättäessään vastata lapsen tarpeeseen, ei hänelle alistuva palvelija.  

9 kk

Vauva 9 kk ja vanhempien 9-vuotispäivä

7.7.16

Lulu täytti eilen kokonaista yhdeksän kuukautta, eli on hengaillut maan päällä nyt yhtä kauan kuin lapsivedessä. Painoa on yhdeksän kiloa ja pituutta 73,5 cm.

Viime postauksessa valittelin kulttuurishokkireaktiotani, mutta jo seuraavana päivänä olo oli parempi! Kiitokset kaikille vertaistuesta! Viesteissä tuli ilmi, että oma shokkinsa tässä iässä on huomata, että pikkuruinen vauva on pian iso taapero. Paikan vaihto osoitti myös, että vaikken ehkä ollut tajunnut, meille oli ehtinyt kotona muodostua omat rytmimme, jotka täällä menivät uusiksi. Suomessa Lulu heräili yhdeksän aikaan, hengaili rinnalla koko aamupäivän, nukkui lyhyitä päikkäreitä, ulkoili iltapäivällä, hengaili illan rinnalla ja nukahti klo 23–24 maissa. Täällä Lulu herää klo 7–8, käy rinnalla pikaisesti vähän väliä, nukkuu pitkiä päikkäreitä ja käy nukkumaan kymmenen aikaan.

Silmätulehdus on kuulemani mukaan hyvinkin tavallista täällä Välimerellä. Ulapalta tuulee kovaa ja silmiin sinkoutuu samalla rantahiekkaa ja roskia. Paikallinen kotikonsti on huuhdella silmiä kamomillateellä. Kokeilimme äidinmaidon ja apteekin fysiologisten silmätippojen lisäksi myös sitä ja silmien punoitus onkin jo melkein haihtunut. Rähmimistä ja silmien kiinnimuurautumista ei onneksi ehtinyt tullakaan.

Korviketta pitkien automatkojen varalle löytyi apteekista, mutta vain 70 ml pulloissa! Muut korvikkeet myydään jättimäisissä maitojauhetöniköissä. Ihmettelivät suuresti, kun kerroin, että Suomessa korvikkeet ovat ruokakauppakamaa. Outoa siksi, että täällä korvikkeita käytetään enemmän kuin Suomessa. Liittyneekö sitten neuvolasysteemin puutteeseen, ettei korvikkeita annettaisi omin päin keskustelematta farmaseutin kanssa...

9 kk juhlittiin vesishotilla ;)


Mummon ja isomummon kanssa sai nauraa kunnon röhönaurut

Yhdeksänkuukautinen vauvamme ei vielä konttaa, ryömi tai nouse seisomaan, kierii vain ympyrää ja peruuttaa sekä istuu tukevasti kaatuilematta. Toisaalta hampaita on tullut sitä tahtia, että motorinen kehitys monilla jää taka-alalle. Alahampaita on kaksi, ylhäällä neljä ja kulmahampaita on alettu jo tehtailla. Ennen äitiyttä en tajunnut mikä siinä hampaiden tulossa niin vaikeaa muka on, mutta nyt vasta hiffaan: omatkin hermot olisivat pinkeällä, jos ikenien läpi seivästettäisiin teräviä luupiikkejä parin viikon ajan.

Eilen vierailimme anoppini työpaikalla: katalonialaisessa päiväkodissa, jossa oli lapsia pikkuvauvasta 3-vuotiaaseen. Kuten kaikki muutkin täällä, hoitajat ihmettelivät Lulun ulkoista eksotiikkaa: pituus, vaalea iho ja siniset silmät, Lulu on kuulemma aivan minun näköiseni. Hupaisaa, sillä Suomessa Lulua pidetään tummana, ruskeasilmäisenä ja täysin mieheni näköisenä.

Lisäksi ihmetyksen aiheita keräsivät Lulun herkeämätön tarkkaavaisuus ja kommunikointikyky. Siinä suhteessa vauva vaikuttaa kuulemma ikäistään kehittyneemmältä. Lulu osaa sanoa jo mamma ja papa (papa on silti välillä myös tätä), taputtaa käsiään, kun sanomme ”Bravo!”, pyytää maitoa, ilmaista, kun on väsynyt, kuumissaan tai kakannut, nauraa, hymyillä ja leikkiä piiloleikkejä, ottaa ja laittaa tavaroita samaan paikkaan, selata kirjoja jne.

Kavereita tapasimme terdellä mojito-lasillisen ääressä. Oli muuten terdellä muutamat muutkin lastenvaunut – harvinainen näky koto-Suomessa.

Grillattuja simpukoita, nams!

Vakava poseeraus! Sormiruokalija sai melonia.

Kassantädit huomioivat täällä aina vauvan ja ohikulkijat katsovat kärryihin. Suomessahan lasta(kin) kunnioitetaan etäisyyden ottamisella. ”Kyllä on kaunis vauva!”, ”Syötävän söpö!”, ”Ihana tyttö”, tuntemattomatkin kommentoivat kadulla ja kaupoissa. Toisaalta täällä on muutenkin tapana lausua kohteliaisuuksia päin naamaa. Meikäläiselle huudellaan kadulla ”guapa!” (= kaunis), mutta vain silloin kuin mies ei ole vieressä.

Lulu täytti eilen 9 kk ja tänään juhlimme meidän vanhempien 9-vuotispäivää kolmen ruokalajin lounasmenulla. Meille maidottomille löytyy ihan hyvin syötävää, kuten viime vuonna kirjoitin, paitsi jälkkäriksi on AINA pelkkää hedelmää, tällä kertaa sentään eksoottisemmassa muodossa: päärynä oli uitettu punaviiniin! Ja naapuripöydän nainen sanoi totta kai, että Lulu vaikuttaa ikäistään tarkkaavaisemmalta.

9 vuotta yhdessä <3
9 kk:n silmätulehdus onneksi paranemassa.


Seuraa Facebookissa

Kultasen Pauloissa