barcelona

Kielipuolen päiväkirja

27.7.16

Tuli täyteen kuukausi toisessa kotimaassa. Äitiyslomani vaihtui viikko sitten hoitovapaaksi. Lulu on alkanut syödä enemmän kiinteitä, oppinut taputtamaan, ilmaisemaan kuumuutta ja naurattamaan meitä hassuilla ilmeillään, leikkimään katalonialaista harakkahuttuakeittää-tyyppistä sormi kämmenellä leikkiä, pitelemään päätään, kun ylikuormitus iskee, nukkunut ensimmäiset yönsä omassa huoneessaan, tyytyväisenä ja sikeästi.

Costa Bravalta olemme siirtyneet pariksi yöksi Barcelonaan, kaupunkiin, jossa vietin parhaat nuoruusvuoteni, aloitin matkajournalisti-, kolumnisti- ja käännösurani, perustin oman yrityksen, soitin Espanjan parhaaksi tyttöbändiksi valitussa orkesterissa parhaiden ystävieni kanssa, menin naimisiin. Tähän kaupunkiin liittyy vain hyviä muistoja. Lululle suurkaupunki on ylivirittyneisyyden lähde, jatkuva virta uusia kasvoja, ääniä, värejä, tuoksuja, kieliä, valoja, autoja, katuja. Miehellä on sama vieraantumisentunne kuin itselläni Suomessa. Minä tunnen olevani kotona, elossa.


Meistä kääntäjistä sanotaan, että olemme kahden maan kansalaisia, tai ei edes yhden, asumme siellä rajalla ymmärtäen molempia, yrittäen saada heidätkin ymmärtämään toisiaan - omalla kielellään. Sama tunne on, kun on asunut pitkään muualla. Ajatukset ovat usein toisaalla. Sanasta koti tulee mieleen vieras, tuttu, nykyinen ja mennyt. 

Nyt majailemme ystävän asunnossa, jolla on melkein samanniminen tytär kuin meillä, melkein sama ammatti kuin minulla, melkein sama monikulttuurisuustausta. Hän viettää tietysti kesälomaansa Suomessa. Majailemme neliössä, kuten haluaisimme Helsingissäkin: kaksi makuuhuonetta ja yksi työ-. Kattoterassiallasta en Suomeen vaatisi, enhän pidä luistelusta. Vaikka tämä kaupunki kuinka huumaa, meidän kotimme on nyt Helsingissä. 

Aloimme jälleen haravoida neliöitä, edes kolmioita Oikotieltä. Vuokrat ovat 2 X Barcelona. Mikään ei ole mahdotonta, paitsi niiden maksaminen. Olemme urbaaneja, emme viihdy kaduilla vailla kahviloita, kauppoja, autoja, vilinää, elämää. Kolmio vähintään 1500 ja neliö 1800 €, utopiaa. Urbaanit pysykööt kaksioissaan. Penni ajatuksistanne – liittyen edullisiin vuokra-asuntotarjouksiin!

Gaudimaisella aallonharjalla

Kahdeksan vuotta Barcelonassa ja olin saavuttanut natiivipuhujaan verrattavan kielitaidon, nyt keskusteluissa huomaan takeltelevani hiukan, etsiväni sanoja, jotka viisi vuotta sitten pulppusivat pidäkkeettä. Miehen kanssa puhumme espanjaa koto-Suomessakin, mutta pikkuhiljaa kotikieleen on hiipinyt sanoja äidinkielestäni suomesta, englannista, katalaanista, isänkielestäni stadin slangista. Elän kielipuolen arkea. Treenikämppäsanasto tulee espanjaksi kun puhun suomea, samoin barrio, rallar, fianza, ático, joder, gilipollas, cabrón jne. Espanjalaisen puheen seassa vauvasanasto on suomeksi. Siempre hablamos sobre cosas como hoitolaukku, hoitopöytä, rintareppu, kantoliina, harso, neuvola, ihokontakti...

Tänään tapasimme miehen kolmikielisen serkun. Syntynyt Barcelonassa, puhuu äitinsä kanssa katalaania, isän kanssa saksaa ja vanhempien kotikieli espanja on tarttunut myös itsestään. Isän maassa käytiin kesällä ja jouluna, äiti oli asunut siellä kahdeksan vuotta ennen lasten syntymää. Kuulostaa erittäin tutulta asetelmalta. Vaikka isä oli ainut saksan puhuja, serkku oppi kielen niin hyvin, että on pystynyt suorittamaan maisterin tutkinnon ja tekemään töitä saksaksi. Tämä valoi uskoa kolmikielisyyden yksinkertaisuuteen. On vain puhuttava yhtä ja samaa, näin kielipuolisenakin.

kuvat: Pau Ribas

alga maris

Vauvan kanssa rannalla

20.7.16

Lululla kesti viikko tottua uuteen ilmastoon ja yli 30 asteen lämpötilaan (ja äiti reagoi vauvan totutteluaikaan myös!). Ekalla viikolla emme käyneet biitsillä kertaakaan, mikä tuntui oudolta, kun kesäkotimme on niin lähellä rantaa kuin mahdollista. Mutta tuntui paremmalta totutella aurinkoon ensin pikkuhiljaa kärrylenkeillä ja metsästää käsiimme paikallisten vauvojen suosima UV-suojateltta.

Välimeren rannikon aurinkoa ei oikein voi verrata Suomeen. Aurinkoa tulee siis koko taivaan täydeltä, ilman ylitse lipuvien pilvenhattaroiden suomaa lepoa. Varjoisia paikkoja on vähän ja kuumuus jatkuu läpi yön. Edes kävelylle emme lähde kuumimpaan aikaan, vaan pelkästään ennen keskipäivää tai neljän jälkeen iltapäivällä.

Mukana kulkee aina Ipanaiselta saatu todella kätevä Squeasy Snacker -vesipullo, josta on helppo juoda roiskimatta. Ilman korkin lisäosaa pullo sopii myös omatekoisille smoothieille!

Happy camper biitsillä!

Edelleen viimevuotiset raskausbiksut käytössä...

Aurinkosuojista


Teltan UV-suoja on 30, auringon lisäksi se suojaa toki myös Costa Bravan kuuluisalta tramuntana-merituulelta. Samalta rannikolta kotoisin oleva Salvador Dalí sanoi aikanaan, että paikalliset ovat enemmän tai vähemmän sekaisin juuri tämän päätä sekoittavan puhurin takia ja ymmärrän täällä ollessani, ettei tuo ollut vain höyrypään liioittelua. Aurinkovarjot vain viuhuvat hietikolla, kun kunnon puhuri iskee, onneksi emme ole vielä sentään itse joutuneet seivästetyiksi.

Pidämme vauvalla aurinkohattua ja suojakertoimella 50 varustettua aurinkorasvaa. Aurinkolasit eivät pysy vauvan päässä minkäänlaisella viritelmällä.

Sopivan aurinkorasvan löytäminen ei ollut muuten ihan yksinkertaista. Normiaurinkorasvojahan ei suositella vauvoille ollenkaan, aurinkotökötit kun ovat kosmetiikan pahimpia myrkkyjä ja vauvan ohuen ihon läpi imeytyy ties mitä hormonihäiritsijää. Mitä suurempi suojakerroin, sitä enemmän pahiksia on kuitenkin myös luonnonkosmetiikassa. Itse en ainakaan löytänyt alumiinitonta sk 50 -rasvaa (vinkatkaa jos sellaisesta tiedätte!).

Päädyimme lopulta Biosolisin 50+-rasvaan, vaikka siinä alumiinia onkin - palaminen on kuitenkin suurempi riski. (Toinen hyvä ja hellävärainen vaihtoehto vauvalle on Acorellen 50+.) Hyvin on Biosolisin rasva pelittänytkin: imeytyy hyvin, koostumus ja tuoksu ovat miellyttävän neutraalit, eikä Lulu on palanut laisinkaan. Me aikuiset käytämme raskaana ollessani mahtavaksi toteamaani Alga Marisin sk 30 -luonnonkosmetiikkasuihketta. Auringolle herkkähipiäinen mieheni käytti viime vuonna sk 50 norminiveaa ja paloi silti. Alga Maris on toiminut huomattavasti paremmin! Edit. seuraavana kesänä, kun Lulu on jo lähemmäs 2-vuotias, aiomme testata Alga Marisin 50 -lasten aurinkovoidetta (jota suositellaan yli 1-vuotiaille lapsille).


Hauskinta on leikkiä hiekalla! Ipanaisen vesipullo kulkee messissä.

Illalla teltan ulkopuolella. "Look at all the sand I could eat!"
Meidän "Rantapalatsi" :)

Vauvan biitsileikit


Biitsillä olemme käyneet Lulun kera vain muutaman kerran. Neito ei tunnu tykkäävän merestä, vaan vetää jalat timmeillä vatsalihaksillaan istuma-asentoon, kun yritämme kastaa jalkoja vedessä. Meri kuohuaa kovaäänisenä ja vesi on huimasti kylmempää kuin kotiammeessa. No good, siis! Teltassa vauva viihtyy paremmin lelujensa kanssa temmeltäen, ja kaikkein parhaiten hiekkaa kouriinsa kahmien ja yrittäen tunkea sitä kitaansa. Ei siis kovin rentouttavaa auringonottoa meille vanhuksille.

Jos totta puhutaan, kaikkein mieluiten menemme  rannalle ilman vauvaa, eli silloin kun àvia (isoäiti katalaaniksi) on paikalla. Onneksemme Lulun molemmilla isovanhemmilla on pieni 20 neliön rantakämppä samassa rakennuksessa. Kun me olemme yötä äitini kämpässä, avi ja àvia yöpyvät kolme kerrosta yläpuolella omassaan. Päiväkodissa työskentelevän anoppini kesäloma alkoi vasta tänään, joten nyt voimmekin alkaa hengailla biitsillä vähän useammin.  

alga maris

Vauvan kanssa rannalla

20.7.16

Lululla kesti viikko tottua uuteen ilmastoon ja yli 30 asteen lämpötilaan (ja äiti reagoi vauvan totutteluaikaan myös!). Ekalla viikolla emme käyneet biitsillä kertaakaan, mikä tuntui oudolta, kun kesäkotimme on niin lähellä rantaa kuin mahdollista. Mutta tuntui paremmalta totutella aurinkoon ensin pikkuhiljaa kärrylenkeillä ja metsästää käsiimme paikallisten vauvojen suosima UV-suojateltta.

Välimeren rannikon aurinkoa ei oikein voi verrata Suomeen. Aurinkoa tulee siis koko taivaan täydeltä, ilman ylitse lipuvien pilvenhattaroiden suomaa lepoa. Varjoisia paikkoja on vähän ja kuumuus jatkuu läpi yön. Edes kävelylle emme lähde kuumimpaan aikaan, vaan pelkästään ennen keskipäivää tai neljän jälkeen iltapäivällä.

Mukana kulkee aina Ipanaiselta saatu todella kätevä Squeasy Snacker -vesipullo, josta on helppo juoda roiskimatta. Ilman korkin lisäosaa pullo sopii myös omatekoisille smoothieille!

Happy camper biitsillä!

Edelleen viimevuotiset raskausbiksut käytössä...

Aurinkosuojista


Teltan UV-suoja on 30, auringon lisäksi se suojaa toki myös Costa Bravan kuuluisalta tramuntana-merituulelta. Samalta rannikolta kotoisin oleva Salvador Dalí sanoi aikanaan, että paikalliset ovat enemmän tai vähemmän sekaisin juuri tämän päätä sekoittavan puhurin takia ja ymmärrän täällä ollessani, ettei tuo ollut vain höyrypään liioittelua. Aurinkovarjot vain viuhuvat hietikolla, kun kunnon puhuri iskee, onneksi emme ole vielä sentään itse joutuneet seivästetyiksi.

Pidämme vauvalla aurinkohattua ja suojakertoimella 50 varustettua aurinkorasvaa. Aurinkolasit eivät pysy vauvan päässä minkäänlaisella viritelmällä.

Sopivan aurinkorasvan löytäminen ei ollut muuten ihan yksinkertaista. Normiaurinkorasvojahan ei suositella vauvoille ollenkaan, aurinkotökötit kun ovat kosmetiikan pahimpia myrkkyjä ja vauvan ohuen ihon läpi imeytyy ties mitä hormonihäiritsijää. Mitä suurempi suojakerroin, sitä enemmän pahiksia on kuitenkin myös luonnonkosmetiikassa. Itse en ainakaan löytänyt alumiinitonta sk 50 -rasvaa (vinkatkaa jos sellaisesta tiedätte!).

Päädyimme lopulta Biosolisin 50+-rasvaan, vaikka siinä alumiinia onkin - palaminen on kuitenkin suurempi riski. Hyvin on rasva pelittänytkin: imeytyy hyvin, koostumus ja tuoksu ovat miellyttävän neutraalit, eikä Lulu on palanut laisinkaan. Me aikuiset käytämme raskaana ollessani mahtavaksi toteamaani Alga Marisin sk 30 -luonnonkosmetiikkasuihketta. Auringolle herkkähipiäinen mieheni käytti viime vuonna sk 50 norminiveaa ja paloi silti. Alga Maris on toiminut huomattavasti paremmin! (Huom. tämä ei ole blogiyhteistyö, vaan ihan ilmaista hehkutusta, hehe…)


Hauskinta on leikkiä hiekalla! Ipanaisen vesipullo kulkee messissä.

Illalla teltan ulkopuolella. "Look at all the sand I could eat!"
Meidän "Rantapalatsi" :)

Vauvan biitsileikit


Biitsillä olemme käyneet Lulun kera vain muutaman kerran. Neito ei tunnu tykkäävän merestä, vaan vetää jalat timmeillä vatsalihaksillaan istuma-asentoon, kun yritämme kastaa jalkoja vedessä. Meri kuohuaa kovaäänisenä ja vesi on huimasti kylmempää kuin kotiammeessa. No good, siis! Teltassa vauva viihtyy paremmin lelujensa kanssa temmeltäen, ja kaikkein parhaiten hiekkaa kouriinsa kahmien ja yrittäen tunkea sitä kitaansa. Ei siis kovin rentouttavaa auringonottoa meille vanhuksille.

Jos totta puhutaan, kaikkein mieluiten menemme  rannalle ilman vauvaa, eli silloin kun àvia (isoäiti katalaaniksi) on paikalla. Onneksemme Lulun molemmilla isovanhemmilla on pieni 20 neliön rantakämppä samassa rakennuksessa. Kun me olemme yötä äitini kämpässä, avi ja àvia yöpyvät kolme kerrosta yläpuolella omassaan. Päiväkodissa työskentelevän anoppini kesäloma alkoi vasta tänään, joten nyt voimmekin alkaa hengailla biitsillä vähän useammin.  

lastenkasvatus

Kun lapsen tarpeet ahdistavat aikuista

13.7.16

Rantalomamme ensimmäinen pilvinen päivä. Tuulee kylmästi, tummat pilvet hiipivät salamyhkäisesti taivaan peitoksi ja meri pauhaa ikkunan alla. Me pesimme sisällä, luemme ja katsomme telkkarista espanjaksi dubattua hömppää.

Olen tällä matkalla lukenut huikean mielenkiintoista kotikorttelimme itsepalvelukirppikseltä eurolla löytämääni kirjaa What Mothers Do – Especially When It Seems Like Nothing. Jos ette koskaan lue muita vauvanhoitokirjoja (tai jos olette lukeneet vain ne perinteiset nukutus- ja päivärytmioppaat), niin lukekaa tämä! Kirjan kirjoittaja Naomi Stadlen on psykoterapeutti ja imetysohjaaja, joka on vetänyt vuosikausia äitien keskustelu- ja vertaistukiryhmää Lontoon Active Birth -synnytyskeskuksessa. Kirjassa on vallankumouksellisia oivalluksia äitiydestä, syyllisyydestä, huono ja hyvä äiti –vastakkainasettelusta, ambivalenssista äitiydestä, perinteisestä äidinrakkaudesta ja miten se ilmenee vauvoissa yms. Aion kirjoittaa kirjasta tarkemmin luettuani sen loppuun. Englantilaisen kirja-arvostelun voi lukea täältä.

Kännykällä surffatessa tuli vastaan blogikirjoitus pienen lapsen tarpeiden ignooraamisesta ja nöyryyttämisestä. Itkevän lapsen pyyntö päästä vessaan sivuutettiin ja kun pissa tuli housuun lasta toruttiin pahanteosta. Ahdistavasta stoorista heräsi monenlaisia ajatuksia. Psykoterapeuttina Stadlen todennäköisesti löytäisi kyseisen äidin käytökselle taustoja omasta kaltoinkohdellusta lapsuudesta. Itselle tuli ekana mieleen, että kyseessä on oku todella ylikuormittunut äiti, joka asettaa toistuvasti toisen tarpeet omiensa edelle (kuten alkoholistimiehen), oma persoona on hukassa ja lapsen tarpeet on helppo ohittaa ja jyrätä, koska siitä ei koidu äidille mustaa silmää, henkistä väkivaltaa (ainakaan vielä) tai muuta välitöntä ongelmaa.

Vaikka nykypsykologit ovat toistuvasti havainneet, että pienen lapsen ja varsinkin vauvan tarpeisiin on vastattava mahdollisimman pian ja neuvolassakin näin ohjeistetaan, on surullista kuinka vanha sodanjälkeinen mentaliteetti yhä vaikuttaa vanhemmuuteen. Sodan ja uudelleenrakentamisen aikaan lapsen hyve oli olla huomaamaton, tottelevainen, lähes näkymätön, poissa aikuisten jaloista, syödä ja nukkua määrättyinä kellonaikoina. Tällaisten sisäänrakennettujen mallien muuttaminen ei käy hetkessä.

Myrskyinen ranta.
Sama ranta eilen.

Itsestä tuntuu vaikealta asettua sellaisen nykyäidin asemaan, joka kokee lapsensa tarpeet uhkana ja häiriönä itselleen. Niiden tukahduttamisesta koituu taatusti enemmän ongelmia. Tarpeiden sivuuttaminen on lapselle vahingollinen viesti, joka altistaa myöhemmin itsearvostuksen puutteelle ja huonon kohtelun sietämiselle. Vessahädän pidättäminen johtaa pahimmillaan virtsatulehduksiin ja ummetuksiin, nälän ja janon pidättely syömis- ja juomishäiriöihin. Jos omista tarpeista ei saa kertoa omalle äidilleen, ei se lupaa hyvää lapsen luottamuksen ja itseilmaisun kehittymiselle.

Mietitäänpä em. blogin tilannetta, niin että lapsen asemessa olisi ollut toinen aikuinen. Kaksi naista kävelee kaupungilla ja toinen sanoo, että pitäisi muuten käydä vessassa. Kaveri huutaa: ”Ei me nyt ehditä, pissaat sitten myöhemmin”. Matkaa jatketaan, vessahätäinen päättää pidätellä seuraavalle vessalle saapumiseen asti, olo on niin tukala, että pitää kävellä jalat ristisssä. ”Nyt vauhtia, me ei pysähdytä sun typerän vessahätäs takia!”, kaveri tiuskaisee, vaikka näkee, että toisen on todella pakko päästä vessaan. Naiselta lorahtaa pissa housuun ja tirahtaa itkukin kaverin julmuudesta. ”Kattokaa kaikki mikä typerä lehmä! Se tarvii tenoja, kun ei pysty pidättelemään pissaansa!” Kaveri huutaa keskellä katua. Niinpä, kukaan ei kohtelisi kaveriaan näin, mutta omaa lastaan kyllä. Miksi?

Kaikessa alistamisessa – oli se sitten rotuun, sukupuoleen tai ikään liittyvää – lienee kyse siitä, että heikompaa sorretaan, koska se on helppoa. Aikuiset voivat perustaa liittoja, järjestöjä ja yhdistyksiä oikeuksiaan ajamaan, mutta lapsi ei. Sivustakatsojat eivät välttämättä halua vastaavissa tilanteissa ryhtyä puolustamaan lasta peläten aikuisen reaktiota, mutta myös nöyryyttävänsä lasta hänen äitiään läksyttämällä.

Naomi Stadlen puhuu kirjassaan siitä, kuinka jotkut lapsen tarpeisiin vastaamisen vaativaksi ja ahdistavaksi kokevat äidit ajattelevat olevansa itsenäisiä jopa feministisiä, kun eivät hoivaa lasta liikaa. Psykoterapeuttina Stadlen on kuitenkin havainnut, että tällaisten naisten oma persoona on kuitenkin pikemminkin ohut. Toisaalta he kokevat lapsen olevan osa itseään, toisaalta että lapsi on voimakas tyranni, joka vaatimusten armoilla aikuinen nainen on.

Kuinka te toimisitte kommentoimani blogin tilanteessa? Itse en osaa sanoa muuta kuin, että toivoisin, että naisia kannustettaisiin entistä enemmän oman persoonansa vahvistamiseen. Lapsi ei ole oman persoonan jatke ja aikuinen ihminen valitsee itse kuinka lapsen kanssa toimii. Lapsi ei ole nälkäinen tai vessahätäinen äitinsä kiusaksi ja äiti itse on vahva toimija päättäessään vastata lapsen tarpeeseen, ei hänelle alistuva palvelija.  

9 kk

Vauva 9 kk ja vanhempien 9-vuotispäivä

7.7.16

Lulu täytti eilen kokonaista yhdeksän kuukautta, eli on hengaillut maan päällä nyt yhtä kauan kuin lapsivedessä. Painoa on yhdeksän kiloa ja pituutta 73,5 cm.

Viime postauksessa valittelin kulttuurishokkireaktiotani, mutta jo seuraavana päivänä olo oli parempi! Kiitokset kaikille vertaistuesta! Viesteissä tuli ilmi, että oma shokkinsa tässä iässä on huomata, että pikkuruinen vauva on pian iso taapero. Paikan vaihto osoitti myös, että vaikken ehkä ollut tajunnut, meille oli ehtinyt kotona muodostua omat rytmimme, jotka täällä menivät uusiksi. Suomessa Lulu heräili yhdeksän aikaan, hengaili rinnalla koko aamupäivän, nukkui lyhyitä päikkäreitä, ulkoili iltapäivällä, hengaili illan rinnalla ja nukahti klo 23–24 maissa. Täällä Lulu herää klo 7–8, käy rinnalla pikaisesti vähän väliä, nukkuu pitkiä päikkäreitä ja käy nukkumaan kymmenen aikaan.

Silmätulehdus on kuulemani mukaan hyvinkin tavallista täällä Välimerellä. Ulapalta tuulee kovaa ja silmiin sinkoutuu samalla rantahiekkaa ja roskia. Paikallinen kotikonsti on huuhdella silmiä kamomillateellä. Kokeilimme äidinmaidon ja apteekin fysiologisten silmätippojen lisäksi myös sitä ja silmien punoitus onkin jo melkein haihtunut. Rähmimistä ja silmien kiinnimuurautumista ei onneksi ehtinyt tullakaan.

Korviketta pitkien automatkojen varalle löytyi apteekista, mutta vain 70 ml pulloissa! Muut korvikkeet myydään jättimäisissä maitojauhetöniköissä. Ihmettelivät suuresti, kun kerroin, että Suomessa korvikkeet ovat ruokakauppakamaa. Outoa siksi, että täällä korvikkeita käytetään enemmän kuin Suomessa. Liittyneekö sitten neuvolasysteemin puutteeseen, ettei korvikkeita annettaisi omin päin keskustelematta farmaseutin kanssa...

9 kk juhlittiin vesishotilla ;)


Mummon ja isomummon kanssa sai nauraa kunnon röhönaurut

Yhdeksänkuukautinen vauvamme ei vielä konttaa, ryömi tai nouse seisomaan, kierii vain ympyrää ja peruuttaa sekä istuu tukevasti kaatuilematta. Toisaalta hampaita on tullut sitä tahtia, että motorinen kehitys monilla jää taka-alalle. Alahampaita on kaksi, ylhäällä neljä ja kulmahampaita on alettu jo tehtailla. Ennen äitiyttä en tajunnut mikä siinä hampaiden tulossa niin vaikeaa muka on, mutta nyt vasta hiffaan: omatkin hermot olisivat pinkeällä, jos ikenien läpi seivästettäisiin teräviä luupiikkejä parin viikon ajan.

Eilen vierailimme anoppini työpaikalla: katalonialaisessa päiväkodissa, jossa oli lapsia pikkuvauvasta 3-vuotiaaseen. Kuten kaikki muutkin täällä, hoitajat ihmettelivät Lulun ulkoista eksotiikkaa: pituus, vaalea iho ja siniset silmät, Lulu on kuulemma aivan minun näköiseni. Hupaisaa, sillä Suomessa Lulua pidetään tummana, ruskeasilmäisenä ja täysin mieheni näköisenä.

Lisäksi ihmetyksen aiheita keräsivät Lulun herkeämätön tarkkaavaisuus ja kommunikointikyky. Siinä suhteessa vauva vaikuttaa kuulemma ikäistään kehittyneemmältä. Lulu osaa sanoa jo mamma ja papa (papa on silti välillä myös tätä), taputtaa käsiään, kun sanomme ”Bravo!”, pyytää maitoa, ilmaista, kun on väsynyt, kuumissaan tai kakannut, nauraa, hymyillä ja leikkiä piiloleikkejä, ottaa ja laittaa tavaroita samaan paikkaan, selata kirjoja jne.

Kavereita tapasimme terdellä mojito-lasillisen ääressä. Oli muuten terdellä muutamat muutkin lastenvaunut – harvinainen näky koto-Suomessa.

Grillattuja simpukoita, nams!

Vakava poseeraus! Sormiruokalija sai melonia.

Kassantädit huomioivat täällä aina vauvan ja ohikulkijat katsovat kärryihin. Suomessahan lasta(kin) kunnioitetaan etäisyyden ottamisella. ”Kyllä on kaunis vauva!”, ”Syötävän söpö!”, ”Ihana tyttö”, tuntemattomatkin kommentoivat kadulla ja kaupoissa. Toisaalta täällä on muutenkin tapana lausua kohteliaisuuksia päin naamaa. Meikäläiselle huudellaan kadulla ”guapa!” (= kaunis), mutta vain silloin kuin mies ei ole vieressä.

Lulu täytti eilen 9 kk ja tänään juhlimme meidän vanhempien 9-vuotispäivää kolmen ruokalajin lounasmenulla. Meille maidottomille löytyy ihan hyvin syötävää, kuten viime vuonna kirjoitin, paitsi jälkkäriksi on AINA pelkkää hedelmää, tällä kertaa sentään eksoottisemmassa muodossa: päärynä oli uitettu punaviiniin! Ja naapuripöydän nainen sanoi totta kai, että Lulu vaikuttaa ikäistään tarkkaavaisemmalta.

9 vuotta yhdessä <3
9 kk:n silmätulehdus onneksi paranemassa.


Espanja/Katalonia

Summertime blues

5.7.16

Ensimmäinen viikko täällä rantaparatiisissa takana ja olen ollut väsyneempi kuin pitkiin aikoihin. Tämä siitäkin huolimatta, että Lulu teki ennätyksensä ja nukkui kolme yötä putkeen heräämättä kertaakaan. Vauva on ollut iloinen ja virkeä, mutta minä en yhtään oma itseni: itkuherkkä, tooodella väsynyt ja alakuloinen. Ihan kuin pukkaisi pms-oireita. Kuukautisia ei ole siis vielä ollut synnytyksen jälkeen, eli puoleentoista vuoteen, joten siksikin olen jo ehtinyt nämä yliherkkyyspäivät ehtinyt unohtaa. Ei ole ikävä, mutta jos ilmaantuvat, niin selittyisipä osittain tämä outo olo.

Alakuloinen olo on minulle niin harvinaista, että läheisten on vaikea suhtautua siihen. Enhän ollut raskaana itkuherkkä enkä kärsinyt synnytyksen jälkeisestä alakulosta. Yleensä minä olen se, joka lohduttelee ja koittaa keksiä parannusta. 

Mikä kaikki täällä paratiisissa sitten on ahdistanut? Kuumuus ja voimakas merituuli eivät ole osoittautuneet rentouttaviksi vauvan kanssa. Kuumimpaan aikaan ei voi käydä ulkona ja ei-kuumin aikakin on vauvalle polttava. Rintarepussa on tukahduttavaa, matkarattaisiin ei saa kunnon aurinkosuojaa, varjoisia reittejä saa metsästää. Vauva repii aurinkolasit pois päästä, samoin hatun.

Kuumuudessa vauva haluaa rintaa koko_ajan. Meikäläinen on ollut jatkuvassa nestehukassa. Täällä ei ole varsinaisia vauvanhoito- ja imetyshuoneita, yleiset vessat ovat ällöjä imetyspaikkoja ja suojaisia sekä varjoisia puistonpenkkejä vähän. Korviketta ei voi pitää mukana varalta, koska se pilaantuu hetkessä eikä täältä valmista korviketta ole löytynytkään, pelkkää maitojauhetta. Siksi siis kaupungilla kävely on ollut suureksi osaksi varjon ja imetyspaikkojen tähyilyä.

Löysin varjon, bileet!

Paikallinen merituuli ja/tai asuntomme tuuletus on aiheuttanut vauvalle lievän silmätulehduksen, jota hoidamme toistaiseksi kotikonstein (sisäisellä ja ulkoisella äidinmaidolla).

Sukulaistapaamisia on paljon ja vauva käy siksikin ylikierroksilla, uusia sylejä, kovia ääniä, uusia paikkoja, kuumia automatkoja. Tällä aikavyöhykkeellä vauva käy nukkumaan semmoiseen aikaan, ettemme pääse paikallisille myöhäisille illallisille ollenkaan, pitkille lounaille onneksi kuitenkin. Vauva myös herää yhtäkkiä seitsemältä Espanjan aikaa, mihin totuttelu vie oman aikansa. Edes appivanhemmat eivät ole halunneet ottaa vauvaa hoitoon noin aikaisin, jotta saisimme viikonloppuna nukkua myöhempään.

Paikalliset ihmettelevät lapsentahtista imetystä: ”Eikös se ole lihava, taitaa syödä liikaa”, sitä että kiinteitä menee niin vähän eikä samaa ruoka-aikaa ole: ”Monelta Lulu syö, eikö pitäisi jo syödä enemmän?”, ”Niin  kauan, kun näkee, että saa rintaa, ei tule syömään kiinteitä kunnolla”, hatun käyttöä: ”Eikö oteta hattu pois, kun täällä on niin kuuma?”, sormiruokailua: ”Hirveä sotku”, ”Varo, ettei se tukehdu” jne. jne.

Vauva nauttii olostaan.

Olen jälleen todennut, että etelässä kaikkien oletetaan toimivan samoin ja erilaisuutta päivitellään todella värikkäin sanamuodoin ja ilmein. Minä olen siis se outo lapsentahtisesti hoitava (liikaa lasta huomioiva ja yli-imettävä) kummajainen, joka ei pakota lasta tämän yhteiskunnan muottiin. Eikä siis ihme, että täällä on eri muotit: lapset halutaan kasvattaa varhain yksin leikkijöiksi ja samaan aikaan samaa ruokaa syöviksi ja nukkuviksi, koska menevät nelikuisina päiväkotiin. Tuon ajan jälkeen imetys on harvinaista hemmottelua.

Unenpuute, nestehukka, omien vauvanhoitomenetelmien selittely ja puolustaminen, vauvan suojelu auringolta ja tuulelta, tässäpä näitä ahdistuksen aiheita kerrakseen. Onneksi olemme täällä vielä  reilun kuukauden, jotta koko loma ei mene totuttelussa ja ”kulttuurishokissa”. 

p.s. Lulu on ollut iloinen ja nauttinut suurimmaksi osaksi olostaan täysillä ja saanut kehuja tarkkaavaisuudestaan, älykkyydestään, nauravaisuudestaan, rauhallisuudestaan ja siitä kun ei juuri itke (vielä kun nämä osattaisiin yhdistää eksoottisen ”kasvatus”tapamme ansioiksi..)

Seuraa Facebookissa

Kultasen Pauloissa