Terkut vihdoin täältä Välimereltä, joka on tukikohtamme seuraavat puolitoista kuukautta. Netti on vihdoin saatu pelittämään ja univelkoja on lyhennelty päivittäisillä koko perheen siestatuokioilla.

Viime postauksessa kerroin, että jännitin Lulun ekaa lentomatkaa ja että pakkaamiseen meni koko päivä. Nyt viisaampana voin kertoa, että jännittäminen oli täysin turhaa. Nelituntinen lento meni paremmin kuin hyvin: ei itkua, hermostumista tai vaikeuksia syömisen tai nukkumisen kanssa.

Huolellinen pakkaaminen oli puolestaan sairaan hyvä veto. Sulloimme yhteen käsimatkatavaralaukkuun valmiiksi pakatun hoitolaukun, joka oli kätevä vetää esille lentomatkalla ja sujauttaa penkin alle nousun ja laskun ajaksi. Hoitolaukussa oli viihdykettä vauvalle: leluja sekä kirja, josta riitti hupia pitkäksi aikaa, eväänä smoothieita ja maissinaksuja ja vaihtovaatteet, koska kylmään koneeseen puimme pitkät hihat ja lahkeet, jotka vaihdettiin ennen laskeutumista kesämekkoon. Lisäksi laukkuun pakattiin kuulosuojaimet. Ne päässä Lulu ei reagoinut nousun ja laskun kovaan hurinaan tai paineeseen mi-ten-kään!

Luurit päähän ja menoks!

Päikyt tuli tarpeeseen, lennon jälkeen piti istua vielä pari tuntia autossa.

Lento oli suksee!

Emme koskaan raaski ostaa paikkoja, vaan luotamme tuuriin. Kannatti ainakin tällä kertaa. Saimme paikaksi takapenkin, eikä samalla rivillä ollut muita matkustajia, joten imetys onnistui ihmisten liikkeistä häiriintyvän pöllöniskan kanssa ilman mitään vaikeuksia. Vessa oli ihan vieressä ja ruokakärry tuli ekana meidän luo, eikä sitä tarvinnut väistellä käytävällä. Harkitsen jopa samojen paikkojen varaamista paluumatkaksi!

Kentällä liikkuminen oli luksusta! Laukkuja emme saaneet vauvan takia jostain syystä tsekata ineen automaatilla, mutta tiskillä palvelu oli harvinaisen ystävällistä eikä laukkuja punnailtu erikseen (hyvä niin, sillä painoa taisi olla hiukan liikaa). Kaukalo piti kiikuttaa erityismatkatavarahihnalle. Rintarepussa vauva nukkui koko turvatarkastuksenkin ajan, vaikka reppu piti riisua metallinpaljastimen läpi kulkiessa. En jotenkin ollut koskaan kiinnittänyt huomiota lapsiperheiden erillisiin sisäänpääsyihin ja jonoihin – tai siis niiden puuttumiseen. Turvatarkastuksessa pääsimme siis jonon ohi ja saimme sielläkin tavallista parempaa palvelua ja jeesiä sen hermoja raastavan tarjotinrumban kera.

Kenttäpäikkyjen lisäksi Lulu nukkui onneksi hyvin koneessakin. Nelituntisesta lennosta 1,5 tuntia meni hirsiä vedellessä.

Onnistuneen lentomatkan salat pähkinänkuoressa

1. Rintareppu kentällä palloiluun.

2. Luurit nousun ja laskun ajaksi.

3. Valmiiksi pakattu hoitolaukku käsimatkatavaroissa.

4. Tarpeeksi viihdykettä mukaan: leluja, kirja jne.

5. Oma peitto tai harso peitoksi, niin uni maistuu paremmin.

6. Pitkähihainen ja lahkeinen varustus koneeseen.

7. Ruokalappu mukaan, jos vauva syö muutakin kuin rintaa.

8. Lapsentahtinen imetys!

9. Paikat koneen takaosassa.

Lue myös:

Vinkit raskaana lentämiseen

Viime vuonna saimme viettää juhannusta kahteen otteeseen: ensin Suomen viikonloppuun siirretty versio ja sitten Katalonian virallinen juhannus. Minä olin paksuna, joten juhlajuomat eivät kuohuneet. (Nyt tuntuu olo siinä mielessä paksummalta, ettei mitkään normivaatteet mahdu päälle, kiitos 2 kuppikokoa kasvaneen etuvarustuksen...)

Tänä vuonna vietämme juhannusta pakkaamalla. Huomenna lähdemme kuuden viikon reissuun Kataloniaan! Lululle (8,5 kk) tulee taas monta ekaa kertaa: ensimmäinen lentomatka, eka kerta toisessa kotimaassa, eka kerta kaupungissa, jossa isä syntyi ja vanhemmat tapasivat ja menivät naimisiin (Barcelona), ensimmäinen vierailu isovanhempien luona (Vic) ja eka loma meidän perheen loma-asunnossa (Platja d’Aro).

Että tämmönen pakkauskaaos tällä kertaa.

Itseäni lentomatka hiukan jänskättää: tuleeko Lululle korvakipua tai muuta tuskaa koneessa, ja jos, niin nouseeko kanssamatkustajilla ulokkeita otsaan? Entä miltä se yli kolmenkympin helle vauvasta tuntuu? Mielenkiintoista nähdä myös, tykkääkö Lulu paellasta ja tapaksista ja miten etelässä suhtaudutaan sormiruokailijaan ja ”näin isoon” imetettävään (Espanjassa imetys loppuu useimmiten kolmen kuukauden paikkeilla, kun äitiysloma loppuu).

Kemikaalittomat aurinkorasvat huljahtivat juuri matkalaukkuun. Seuraava bloggaus tuleekin sitten Välimeren rannalta! Hyvää juhannusta!

Loppuun vielä kesäinen instrumentaali, jonka nauhoitimme viime viikolla:

Lulu pääsi viime viikolla elämänsä ekalle ulkomaanmatkalle. Toisen kotimaan sijaan eka reissu suuntautui Gabriellalla Stokikseen. Reissun tarkoitus oli päästä viettämään aikaa serkkujen kanssa, joista nuorin on kolmen kuukauden ikäinen vauvakollega.

Ennen kävimme parin kuukauden välein yökyläilemässä veljelläni Tampereen suunnassa, enää emme yhteensä neljän lapsen kanssa oikein mahdu heille – saatikka meidän minikaksioon. Siksi päädyimme varaamaan risteilyn, jolla saisimme viettää kaksi yötä yhdessä. Lopulta reissu paisui mittavammaksikin sukukokoukseksi, kun mukaan tulivat myös lasten kaksi mummoa, isomummo ja isotäti (suomalaiset isoisät ovat poistuneet keskuudestamme, joten sukukokoukset ovat hyvin naisvoittoisia). Yhteensä meitä oli siis kaksitoista henkeä ikähaitarilla 3 kk - 83 vuotta.

Hytiksi olimme varanneet vastarempatun parisängyllisen ja telkkarillisen mallin. Lulu nukkui meidän vieressä oikein makoisasti, minä en niinkään, kun sätkivä vauva uinailee tavallisesti pinnasängyssään.

Tukholman päivä meni perinteisissä merkeissä. Meillä on miehen kanssa ollut sama Söder-kaava joka vuosi Suomeen muuton jälkeen: kävelemme satamasta ensimmäiseen ruokakauppaan ostamaan halpaa aamiaista, kuten kahvia ja matkaevästä, jotka nautimme matkalla tai lähipuistossa istahtaen. Sitten koluamme musakauppoja ja Hornsgatanin second hand -puoteja (kuten Myrorna). Niin myös nyt, matkaseurana seurueesta ainoa ripeässä kävelytahdissa pysyvä Riikka-tätini, jonka kanssa hommasimme ensitöiksemme ihkut 50's-pannat Fröken sötistä (olisi muuten löytynyt tosi söpöjä mekkoja Lulullekin, mutta en antanut kiusaukselle periksi tällä kertaa). 

Musakauppojen aatelia Söderissä edustaa legendaarinen Hellstone Music, jonka omistajaan, vanhempaan rokkirumpaliherraan Sveniin tutustuimme pari vuotta sitten. Hellstonesta löytyy vinyyleitä, musa-aiheisia T-paitoja, julkkia, korviksia ja muuta pikkusälää, mutta pääosassa ovat vintagekitarat, -bassot ja ennen kaikkea rummut ja rumputarvikkeet. Joka vuosi mukaan on tarttunut vähintään rumpukalvoja, vinyyleitä, plektrakorvikset, milloin mitäkin. Rumpalit ympäri Euroopan saapuvat tänne tekemään löytöjä ja vaihtokauppoja. Kun mies astui kauppaan Lulu rintarepussa, Sven huikkasi, että vaihdatkos tuon! Vauvan nimen kuultuaan hän riemastui kovin rockhenkisyydestä ja ilahtui: ”Very cool name!”. Samantein hän poistui hakemaan Lululle lahjaksi Hellstonen pinkkiä vauvojen t-paitaa, jota olimme katsastelleet oven suussa. Saaliiksi päätyi myös Sonorin laadukas sheikkeri tuleviin nauhoituksiin.

Lounaalla emme aiemmilla reissuilla ole käyneet, mutta imetystaipaleeni aikana on ollut pakko syödä usein ja tukevasti tai tulee kuvottava olo. Itse asiassa totesin juuri ystävälleni, että oksumpi olo tässä imettäessä on ollut kuin ikinä raskaana (kärsin tosin vain ns. köyhän-naisen-raskauspahoinvoinnista).

Onni on ihana Tripsteri-yhteisö: Tukholman Tripsterimme Soile antoi minulle loistavan listan Söderin maidottomista paikoista ja niiden sopivuudesta lastenrattaille. Suosituksista reittimme varrella oli trendikäs Kalf & Hansen. Superterveellistä ja täyttävää lähiruokaa vegaaneille ja "sekaaneille", voin suositella! Miinuksena vessattomuus ja suosion kääntöpuoli: jonot. Jälkkäriksi oli tarkoitus hakea maidoton jätski samalla kadulla sijaitsevasta 18 smakerista tai juoda kahvit raakakakkuineen Johan & Nyströmillä, mutta aika loppui kesken kirppareita kolutessa. Kaffebarissa ehdin sentään heittää huiviin raikkaan vihermehun.

Imetän 8 kk vauvaa edelleen 8–10 kertaa päivässä. Yllättäen ahkera rintamaidon tankkaajamme ei kuitenkaan Tukholmassa malttanutkaan rauhoittua imetettäväksi. Menimme siis kaupan smoothieilla, maissinaksuilla, pullomaidolla – ja meidän vanhempien suurella ihmetyksellä. Sormiruokaa lähti mukaan myös Stokiksen ruokakaupasta: paprikasydämiä, banaani- ja mansikkarenkaita. Huomasin jälkikäteen, että rinkulat sisältävät vehnää, mutta onneksi ei tullut yliherkkyysreaktioita siitäkään. Toistaiseksi Lulu ei ole reagoinut niin mihinkään ruokaan ihottumalla, vatsavaivoilla tai muutenkaan, ei edes korvikemaitoon, jota joskus matkoilla on saanut.

Laivan buffa ei ollut järin hyvä idea vauvan kanssa. Ihmiset parveilivat ruokalaarien äärellä kuin korppikotkat ja hyökkäsivät kulhojen kimppuun niin ahnaasti, että päätyivät kompuroimaan Lulun syöttötuolin jalkoihin. Ei kovin rentouttavaa. Pyytäessä sain Lululle lautasellisen sormiruokailuun soveltuvia höyrytettyjä juurestikkuja. Hälyinen tila ja ihmispaljous eivät kuitenkaan houkuttaneet syömään ja vauva väsyi hetkessä. Onneksi äitini oli passissa ottamassa Lulun hetkeksi omiin huomiinsa, niin saimme me vanhemmat syödä. 

Buffaan oli muuten merkitty tosi pätevästi kaikki maidolliset ainekset (tuttipullologolla!) ja maidottomia (sekä lihattomia) vaihtiksia oli paljon, taidan vaan olla niin hyvällä ruoalla hemmoteltu, ettei itselle maistunut. Kala oli vanhan makuista ja kasvispöperöt mauttomia. Jälkiruokapöydässä oli pelkkää lehmänmaitoa, mutta erikseen pyytämällä sain niin hyvää maidotonta suklaakakkua vaniljajätskin ja mansikkakastikkeen kera, että siti piti santsatakin! 33 € euroa suklaakakusta ja viinistä ei ehkä kuitenkaan ole vaivan arvoista. Buffa ei jatkoon…

Ihaninta reissulla oli juuri se, miksi matkaan lähdettiin: sukulaisten ja varsinkin vauvaserkusten yhdessäolo. Vuosittainen sukuristeily ei olisi pöllömpi idis. Seuraava matka suuntautuukin sitten jo aavan Välimeren rannalle, muutaman päivän päästä! Olé!

En olisi ikimaailmassa uskonut, että minulla voisi olla maitoallergia. Eikös se ole lastentauti? Eikös olisi pitänyt tulla oireita heti maitotuotteiden syömisen jälkeen? Voiko sitä olla, kun ei edes juo maitoa? Ei, ei ja kyllä.

Alun perin päädyin epäilemään allergiaa kolme vuotta sitten, kun minulla todettiin autoimmuunitauti nimeltä hashimoto. Kyseessä ei ole varsinaisesti kilpirauhasen toimintahäiriö, vaan autoimmuunireaktion aiheuttama vajaatoiminta. Elimistön omat solut alkoivat hyökätä kilpirauhasta vastaan. Koko kroppa oli hiljaisessa tulehdustilassa. Vajaatoimintainen kilpirauhanen vaikuttaa elimistön joka soluun: aineenvaihdunta, ajatustoiminta, hormonitoiminta, kaikki hidastuu. Pää tuntuu tahmealta ja kroppa turvonneelta. Elimistö on alilämpöinen, ääni käheytyy, hiukset ohenevat, nukuttaa, mutta nukkuminen ei onnistu, kiloja kertyy, vaikkei söisi mitään ja lopulta alkaa masentaa oudosti ilman syytä. Tulehduskierre jyllää poskionteloissa, virtsaputkissa, kellä missäkin.

Julkisen puolen lääkärit sanoivat verikokeiden tulokset nähtyään, että kyseessä on loppuelämän krooninen sairaus. Ensin järkytyin, sitten tulistuin: minähän en rupea loppuikääni sairastelemaan!

Kilpirauhasen vajaatoiminnan vertaistukiryhmissä opin, että autoimmuunitulehdusta voi alentaa tai jopa päästä siitä kokonaan ruokavaliomuutoksilla. Funktionaalisen lääkärin Olli Sovijärven kirjoituksia voi lukea mm. täältä ja täältä. Keliakia suljettiin pois kokeella, mutta lähetettä gluteeniyliherkkyys- ja maitoallergiatesteihin en saanut, koska ”aikuisilla ei ole maitoallergiaa” ja ”laktoosi-intoleranssin (sic) kyllä huomaisit itsekin” ja muutenkaan ”ruokavaliolla ei ole mitään tekemistä kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa”.

Vaihdoin yksityiseen lääkäriin. Kilpirauhaseen erikoistunut tohtori lykkäsi minulle ensi töikseen lähetteen maitoallergiatesteihin joissa paljastui, että minulla oli yksi rajuimpia allergioita, mitä lääkäri oli tavannut. Tulokset viittasivat suolistovaurioon ja suolen läpäisevyyteen. Tämän vuoksi moni muukin ruoka-aine tuntui ärsyttävän ja kärsin useista vitamiini- ja hivenainepuutoksista, koska ruoka ei imeytynyt oikein. Lääkärin havainto oli, että eliminoimalla allergisoiva tekijä (useimmiten maito tai viljat), myös kilpirauhasen autoimmuunitulehdus loppuisi. Näin minullekin kävi. Vuoden maidottoman ruokavalion jälkeen kilpirauhasen autoimmuunitulehdusta ei enää ollut (se siitä loppuelämän riesasta).

Suoliston toipuminen kestääkin sitten kauemmin. Nyt olen ollut maidotta yli kaksi vuotta, mutta maidon vasta-aineet eivät ole vieläkään normalisoituneet. Jokusen kuukauden välein syön vahingossa tietämättäni hippusen maitoa tarjoilijan, kokin tai oman erehdykseni takia. Koska maassamme on maidon huikea ylituotanto, sitä tungetaan lähes kaikkiin tuotteisiin perunalastuista leipään ja kastikkeista levitteisiin. Kaupassa maito (tai kerma-, voi-, tavallinen tai laktoositon maitojauhe-, hera-, herajauhe- jne. pitoisuuden) tarkistaminen on helppoa, ravintolassa ja kahvilassa hankalampaa. Henkilökunta harvemmin tietää laktoosin ja maitoproteiinin eroa tai että voi sisältää maitoa.

Sitten on olemassa myös sellainen hyvin tuntematon kenttä kuin samankaltaisten proteiinirakenteiden aiheuttamat ristiallergiat. Joillain maitoallergia kohdistuu vain lehmänmaitoon, itselläni kokeilun ja testaamisen kautta selvisi, että myös vuohen- ja lampaanmaitoon. Olen lukenut tutkimuksia, joiden mukaan maitoproteiinille allergiset reagoisivat usein myös naudanlihaan (itse en syö punaista lihaa). Lääkärini on havainnut tiettyjen pähkinöiden (etenkin hasselpähkinä ja manteli) olevan sopimattomia useimmille maitoallergisille.

Kaikille allergisille ei toki puhkea kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta hyvin suurella osalla vajaatoimintaisista on havaittu maitoallergia (tai keliakia.). Kaikille allergisille ei myöskään puhkea kilpirauhasen vajaatoimintaa tai tulehdusta, vaan sen sijaan muita hormonihäiriötä, autoimmuunitauteja ja tulehduksia, kuten sukuhormonihäiriöitä, mielialahormonien häiriöitä (masennusta), verensokeria säätelevien hormonien häiriöitä (diabetes) tai hengityselinten tulehduksia, nivelten, ihon ja ruoansulatuselimistön tulehduksia (reuma, fibromyalgia, urtikaria, refluksi, crohnin tauti, mahahaava ja katarri).

Tässä siis pitkä vastaus kaikille, jotka kysyvät, että: ”Kai sä vähän voit maistaa?”, ”Mitä sulle muka tapahtuu, jos syöt vähän maitoa?”, ”Etkö voi vaan noukkia ne fetan palat pois ruoasta?”. Vain keliaakikko osaa samaistua välttelyn tarkkuuteen. Suoliston kannalta on sama syönkö palan juustoa kerran kuussa tai litran maitoa päivässä: suoliston läpäisevyys pysyy yllä kummallakin tavalla. Toiset eivät ole yhtä tarkkoja siitä, saavuttavatko koskaan optimaalista toimintakykyä, jos se tarkoittaa lempiruoista luopumista tai vaikeilua yhteisillä illallisilla ja muissa tilaisuuksissa.

Vaikka oma autoimmuunitulehdukseni on nyt saatu parannettua, olen yhä kilpirauhaslääkityksellä. Toiveita päästä jossain vaiheessa lääkkeettömäksi on, mikäli maidon vasta-aineet saadaan laskemaan normaaleiksi. Ja ikävä kyllä se tarkoittaa täyskieltäytymistä kaikesta maidollisesta. 

Muut maidottomat juttuni löytyvät yläpalkin Maidottomat-otsikon alta.

Tietoa allergiatesteistä:

Minulle ei tullut koskaan välittömiä reaktioita maidosta, eikä tule monelle muullekaan aikuisiällä diagnosoiduista. Jos oireet tulisivat heti maitotuotteen nauttimisen jälkeen, ei testejä tarvitsisikaan, sen kun jättäisi vaan reaktioita aiheuttavan aineen ruokavaliosta. Suurin osa lääkäreistä antaa silti jostain syystä lähetteen ainoastaan välittömiä oireita eli E-vasta-aineita mittaavaan testiin (S-MaitE). Jos oireet ovat epämääräisiä, mutteivät ilmaannu heti minkään syömisen jälkeen, kannattaa kuitenkin ottaa seuraava verikoe: S-MaitEIA, joka sisältää S-MaitAbA ja S-MaitAbG eli suoliston läpäisevyyttä ja vaurioita mittaavat A- ja G-vasta-aineet. Jossain labroissa tämä yhdistelmä tunnetaan nimellä S-MaitAb (esim. Cityterveydessä tähän testiin voi mennä ilman lähetettä ja koe sisältää tarkemman erittelyn maidon eri proteiinista. Joku saattaa olla allerginen heralle, mutta ei kaseiinille, jolloin pystyy syömään juustoa!).

Toissapäivänä se sitten tapahtui. Vauvan eka yökyläily mummolassa nimittäin. Ja vieläpä melko spontaanilla varoitusajalla. Ennen äitiyttä ja heti synnytyksen jälkeen ajattelin, etten pystyisi jättämään vauvaa yökylään ennen vuoden ikää. Toisaalta olen alusta pitäen käyttänyt tärkeimpänä ohjenuorana äitiydessä intuitiota, joka sanoi, että aika olisi nyt kypsä.

Juhlistamisen aihettakin oli: intensiivisen työn ohessa opiskelun jälkeen mies valmistui ammattiin ja sai vakituisen työpaikan! Yleensä minä olen meidän perheen juhlavastaava, mutta tällä kertaa mies ehdotti juhlistamista puistopiknikin merkeissä ja kutsui ystävät koolle. Saimme viettää mahtavan illan hyvien ystävien kanssa viiniä naukkaillen ja yön kahden kesken ilman herätyksiä.

Jos olisin kertonut asiasta millä tahansa vauvafoorumilla, joku olisi ennen pitkää tokaissut: ”Miksi teitte lapsen, jos on pakko päästä juhlimaan?”. Sitten joku vastaisi: ”Oli meidänkin lapset kolmen viikon iästä asti yötä poissa, eikä traumoja tullut.” Näiden ääripäiden väliin mahtuu paljon itseni kaltaisia mutsi-ihmisiä (varsinkin esikoisten/ainokaisten äitejä), jotka pohdiskelevat asioita aika monelta muultakin kantilta. Itse olen tajunnut olevani superanalyyttinen tyyppi, vai onko tämä nyt sitten tullut äitiyden myötä…?

Osa piknikseurueesta.

Tällaista kaikkea kelailua yökyläilyyn meillä liittyi:

Tunti/kuukausi

Kehityspsykologit suosittelevat usein nyrkkisäännöksi erossa ololle tunti/ikäkuukausi -laskutapaa. Eli kahdeksan kuukauden ikäinen Lulu saisi olla meistä erossa kahdeksan tuntia ja vasta vuoden ikäinen koko yön. Tämä perustuu samaan ilmiöön, josta mainitsen viime postauksessani: pieni vauva ei vielä hahmota itseään erillisenä äidistään ja ilman äitiä saattaa tällöin iskeä paniikki.

Lulu täytti eilen kokonaista kahdeksan kuukautta, eli on kohta elellyt yhtä kauan minun ulko- kuin sisäpuolellani. Vauvalla tämä äidin sisällä asuminen vaikuttaa pitkään omaan minäkäsitykseenkin. Psykologit sanovat, että lapsella menee noin 8–10 kuukautta hahmottaa, etteivät hän ja äiti olekaan yksi yksikkö, vaan vauva on oma persoonansa. Sen jälkeen alkaa useimmilla vierastaminen. Meillä ei erityisempää vierastusta vielä ole näkynyt, mutta vieraille hymyilyä sen sijaan yhä enemmän.

Tähän fysiologisesti pahimpaan vierastuskauteen on luvassa vauvan ensimmäinen yökyläily mummolassa (kun juhlistamme miehen valmistumista) ja pidempi oleilu Lulun toisessa kotimaassa toisten isovanhempien luona. Neuvolan täti sanoi hyvin, ettei isovanhempia usein vierastetakaan samalla tavalla, koska vauva tunnistaa heissä jotain hyvin tuttua, vaikkei aikaa olisi paljon yhdessä vietettyjään: omien vanhempien eleitä, ilmeitä, kasvonpiirteitä, äänensävyjä jne.

Noin kuukausi sitten Lulu alkoi jokeltelun lomassa ensi kertaa hokea samoja äänteitä: ”Ma-ma-ma…”. Huomasimme, että tämä viittasi aina siihen, että nyt pitäisi saada ”mamman maitoa”. Pari viikkoa sitten isä sai nimekseen ”tä-tä”. Mies alkoi kuumeisesti hokea: ”eikun pa-pa!”, mutta tätänä pysyy vieläkin. Kielitieteilijänä rupesin muistelemaan, mitäs meille yliopistolla kerrottiinkaan kielen oppimisesta. Alkuun opitaan kahden kirjaimen tavuja, joita toistellaan peräkkäin. Mutta miksi juuri mama ja tätä ovat niin loogisia ensiäänteitä?

Mama on tosi monella kielellä ”äiti” eri tavoin kirjoitettuna vain: mamá, mom, mamma jne. Vanhassa suomessa äiti oli emä. M-äänne on bilabiaalinen nasaali, eli sen ääntämiseksi huulet puristetaan sisäänpäin. Monessa kielessä samoin kuin äitiä, myös ”minää” tarkoittavat sanat alkavat m:llä – sisäänpäin äännetty sana ikään viittaa fyysisestikin puhujaan itseensä: me, minä, min, mi, mein jne. Mama äännetään sisimpään, samoin kuin minä – äiti ja minä koetaan yhdeksi ja samaksi. Myös ”maito” alkaa monessa kielessä m:llä: milk, mjölk, milch, maito jne. ja M:n ääntäminen muistuttaa oikeastaan maidon imemistä. Äiti on lapselle myös yhtä kuin ruoka.

Entä sitten tätä? T-äänne on alveolaarinen klusiili, eli kieli on lähellä suun etuosaa ja t äännetään ikään kuin ulospäin. T:llä (tai sen soinnillisella variantilla D:llä) alkavat monissa kielissä ”sinua” tarkoittavat sanat: tu, du jne. samoin suomen kielen ”sinä” oli alun perin muotoa tinä (vertaa myös e-mä ja i-sä). Englannissa tä-tä reaalistuu da-da:nä (dad). Jos äiti on yhtä kuin ”minä”, niin isä on lapselle perinteisesti ensimmäinen itsen ulkopuolisena nähty ”sinä”. Myös muut itsen ulkopuolelle viittaavat pronominit sisältävät näitä äänteitä: that, tämä jne.

Jos nyt oikein  kielitieteellisesti halutaan tulkita (ja totta ihmeessä halutaan ;), niin Lulu on siis ilmaissut hahmottavansa minut osana itseään (ja ruokanaan) ja isän sinä perheen toisena ihmisenä. Saa nähdä, oppiiko neiti isän loman aikana lausumaan pa-pa, joka äännetään ma-man tavoin labiaalisesti – lähempänä itseä. Mitä ensiääntelyitä teidän perheissä on esiintynyt?