Viime postauksessa kerroin, kuinka olemme kärsineet katkonaisista öistä viimeiset pari kuukautta ja miten olimme yrittäneet unia parantaa. Tätä ennen, eli vauvavuotena, nyt 14 kk ikäinen tyttömme nukkui pitkiä pätkiä heräten korkeintaan kaksi kertaa yössä, joten en tätä ennen tiennyt, mitä jatkuva heräily on. Eli piinaa!

Pienen lapsen vanhemmilla on aina enemmän tai vähemmän univelkaa ja unettomuuden kanssa pärjää kuka paremmin, kuka huonommin. Mieheni esim. herää yllättävän pirteänä töihin, vaikka olisi nukkunut kuinka katkonaisesti. Minulla kilpirauhasen vajaatoiminta ja taipumus mataliin kortisoleihin (ja kaipa sillä yöimetyksellä hormoneineenkin vaikutusta asiaan) muuttavat fysiikkaa sen verran, että en palaudu huonojen öiden jälkeen kunnolla, vaan olen sitten zombina koko päivän. Ja huonolla tarkoitan sellaista yli viisi kertaa heräämistä yön aikana; 1–2 heräämistä on ihan ok.

Lopulta tilanne kulminoitui siihen pisteeseen, että perjantaina tunsin painontunnetta kaulalla (vanha ystäväni kilpirauhanenhan se siellä vinkui). Voimat olivat tiessään, oli pakko päästä ulos, pelotti lähteä raahaamaan vaunuja alas rapun ramppia. Pyörrytti, heikotti ja oksetti. En saanut kiinni ketään apuun juuri tuolla hetkellä. Päälle vyöryi pienoinen paniikintunne. Aikani syvään hengiteltyä pääsin ulos vaunujen kanssa ja ajatus kirkastui mielessä: minun on pakko saada nukuttua yöllä tai voimat loppuvat.

Aiemmin unikoulu ei ole käynyt edes mielessä, mutta toisaalta eipä sitä usein tule kokeiltuakaan ennen kuin omat voimat uhkaavat loppua. Nimenomaan unikoulu kannattaa toteuttaa siinä vaiheessa, kun voimat uhkaavat loppua, eikä vasta sitten, kun ovat jo loppuneet. Emme ole juuri perehtyneet unikouluihin, mutta päätimme vetää intuitiolla ja katsoa mitä tapahtuisi. Hyväksi onneksi tapasin samana päivänä kadulla doulani, joka kertoi omista onnistuneista kokemuksistaan, kuinka yöimetyksen voi lopettaa perhepedissäkin.

Nyt voin sanoa, että mahtavaa, että rohkaistuimme kokeiluun, koska yöt muuttuivat välittömästi paremmiksi, siis heti ekasta yöstä lähtien! Nyt kelpaa lähteä joulun viettoon ja kahden viikon etelän reissuunkin uusin paukuin. 

Tässä meidän toimintamallimme:

1. Päätimme, että taaperon herätessä mies ottaa vetovastuun, koska ei tuoksu maidolta. Aiemmin minä olen aina ottanut heräävän lapsen rinnalle, mutta nyt ideana oli, että minä saisin nukkua ja yöimetys vähentyä reippaasti. Aloitimme perjantaina, jotta miehen ei tarvitsisi mennä töihin seuraavana aamuna.

2. Nukutin ja nukutan taaperon edelleen rinnalle meidän sänkyyn, josta nostamme hänet omaan sänkyynsä, kun menemme itse nukkumaan.

3. Halusimme kokeilla lempeää unikoulua, eli syliä tms. fyysistä kontaktia ja läheisyyttä, koska se tuntuu meille luontevimmalta. Kun tyttö heräsi kahden tunnin unien jälkeen, mies otti hänet syliinsä pinnasängystä ja siirtyi heijaamaan lasta toiseen huoneeseen. Minun karmivaksi tehtäväkseni jäi odotella makuuhuoneessa, kauanko itku jatkuisi (olin lukenut, että voisi kestää kaksi tuntiakin). Käsivarsilla ollessaan taapero yritti heittäytyä pois sylistä, joten mies asetti lapsen sohvalle ja taputteli uneen. Itku loppui 10 minuutissa. Tyttö nukahti, kannettiin omaan sänkyyn eikä herännyt uudestaan ennen aamua. Hallelujah!

4. Seuraavana yönä taaperon herätessä mies otti hänet syliinsä ja itku loppui saman tien! Minuutin heijaaminen uneen ja takaisin sänkyyn kahdesti yön aikana ja muuten rauhaisat yöunet, sama seuraavana yönä.

5. Siirsimme pinnasängyn sivuvaunuksi meidän sänkymme viereen, jotta uneen tassuttelukin onnistuu nousematta ylös.

6. Maitoa annan vasta, kun oli kulunut seitsemän tuntia nukkumaan menosta.

Jos olisin tiennyt, että näin helpolla, eli 10 minuutin itkuilla tästä selvittiin, olisimme toteuttaneet unikoulun jo kaksi kuukautta sitten, kun univaikeudet alkoivat. Ennen luulimme, että lapsi rauhoittuu takaisin uneen vain rinnalla, mutta tuon yhden itkuisen yön jälkeen hän on hyväksynyt isänkin rauhoittelut ja nukahtanut niihin. Olo on niin eri, kun päässä ei suhise ja lihakset ole spagettia. Unikoulun myötä lapsi on ollut rauhallisempi ja hyväntuulisempi päivälläkin, kun huonojen öiden jälkeen kiinteä ruoka ei maistunut kunnolla ja olo oli levoton.

Rohkaisun sanana siis muille samassa tilanteessa painiskeleville: unikoulu ei välttämättä ole yhtä kuin huudatus ja parhaimmillaan yöunet paranevat jo yhdessä–kahdessa yössä! Jos mietit, olisiko teillä aika kokeilla unikoulua, niin todennäköisesti silloin näin on. Meillä ainakaan ajatus ei käynyt mielessäkään, ennen kuin väsymys alkoi käydä sietämättömäksi. Unikoulun toteuttamistapoja on varmaan yhtä monta kuin vanhempaakin. Tässä muutamia:

Rauhaisaa joulunodotusta – ja ennen kaikkea öitä! – kaikille!

Uusi koti tuntuu jo kodilta. (Kuva: Pau Ribas)

Blogi on viettänyt hiukan hiljaiseloa. Olen pohdiskellut syntyjä syviä, tulevaa ja mennyttä, unelmia ja suunnitelmia, omaa alaa, paikkaa ja maata. Normieksistentialistista kriisiä siis jälleen, kun aikaa pohtia on näin hoitovapaalla. 

Päivät ovat täyttyneet myös opiskeluista, verkkoluennoista, tieteellisten artikkelien lukemisesta, esseiden laatimisesta. Kasvatustieteen perusopinnot ovat olleet sairaan mielenkiintoiset! Niiden tarkoituksena siis hakea lukemaan pedagogiikkaa ja pätevöityä vuoden opinnoilla espanjan opeksi. Ajatuksenani oli saada kasvatustieteen perusopinnot suoritettua syksyn aikana, mutta nyt olen joutunut höllentämään tahtia. Muun muassa siksi, että 14 kuukauden ikäisen taaperon yönukkuminen on ollut katastrofaalisen huonoa, ainakin verrattuna vauvavuoteen.

Tyttömmehän nukkui koko vauvavuotensa heräten maksimissaan kaksi kertaa yössä, minkä tajuan nyt luksukseksi! Nykyisin olen pirteä kuin peipponen, jos yöheräämisiä on vain kaksi! Muuton (tai siis kahden) jälkeen, kun vuosi tuli mittariin, alkoivat toistuvat heräilyt, huuto ja valitus unissa, herääminen pariksi tunniksi hengailemaan sen jälkeen, kun luulimme yöunien jo alkaneen ja sitä rataa. Tällaista kaikkea on koettu ja kokeiltu unien parantamiseksi:

Huoneen pimennys

Muuton jälkeen meillä ei ollut pimennysverhoja, ainoastaan suomalaiset sälekaihtimet (joiden merkitystä en ole koskaan ymmärtänyt, kun eiväthän ne pimennä juuri lainkaan. Espanjalaisiin sälekaihtimiin tottuneen mielestä ainakaan). Reissu Ikeaan, pimennysverhon asennus ja taapero nukkui pari yötä sikeämmin.

Nenän tyhjennys

Ennen kuin taloyhtiöön saatiin lämmöt päälle, täällä oli aika kylmä ja taapero vilustui hiukan, eli nenä oli räästä tukossa pari päivää. Kohotimme pinnistä, laitoimme viereen sipulia ja tyhjensimme nenän NenäFriidalla. Flunssa meni ohi salamana, mutta huonounisuus jatkui.

Uusi takapihamme ensilumen jälkeen. Näissä maisemissa kelpaa kärrytellä!

Ilmankostutin

Sitten kun ne lämmöt saatiin päälle, ilma kuivui sellaiseksi nenänlimakalvot korputtavan kuivaksi. Taaskaan taapero ei saanut rohinaltaan nukuttua. Hommasimme ilmankostuttimen, joka auttoi em. vaivaan, vaan ei juurikaan uniin.

Yksien päiväunien taktiikka

Taapero on pitkään nukkunut kahdet päikkärit ja joku vinkkasi, että siirtymällä yksiin yöunet voisivat parantua. Tätä testattiin kolmena–neljänä päivänä huonoin tuloksin. Kun luulimme, että umpiväsynyt taapero nukahtaisi vihdoin yöunilleen, hän vetäisikin toiset ”päivä”unet, heräten klo 23 täynnä virtaa jatkamaan leikkejään. Siirryimme takaisin kaksiin päiväuniin.

Hammaslääkkeet

Monina öinä tuskaa ovat aiheuttaneet hampaat. Homeolääke Chamomilla (ja Panadol) ovat lievittäneet kipuja, mutta ei niidenkään voimin ole täyttä yötä hirsiä vedetty. Lasten homeopaattisella kotiapteekkikurssilla on toistaiseksi ollut ainakin se etu, että öiset kauhunhuudot ja kiemurtelu loppuivat saman tien Belladonna-lääkkeellä. Todennäköisesti muutto (tai siis kaksi muuttoa!) vuoden korvilla aiheutti turvattomuutta ja jopa pelkoa, jotka ilmenivät painajaisina.

1-v. synttärit ja Simppeli sormiruokakeittiö- ryhmästä saatu idea: hedelmähai! (kuva: Tuulia Kolehmainen)

Kävelytys

Tällä hetkellä taapero on todella lähellä kävelemään oppimista. Hän nousee jatkuvasti seisomaan ilman tukea, kävelee seinien ja huonekalujen laitoja pitkin ympäri kämppää, nousee sohvalle, sängylle, tuolille ja käpyttelee vanhempien tukemana. Kävelyttäminenkään ei ole parantanut unia.

Puhuminen

Taapero treenaa myös puhumista ja pälpättelee kovasti. Hän vastaa molemmilla äidinkielillään kysyttäessä, mitä ankka, lehmä, lammas, koira, kissa, krokotiili, tiikeri, leijona, pöllö ja käärme sanovat ja näyttää myös molemmilla kielillä kysyttäessä nenän, korvan, suun, silmän, pään ja navan. Lempilauluun Viisi pientä ankkaa hän osaa laulaa kvaak kvaak -kohdan. Puhelinleikeissä puhelimeen vastataan ”Hola!”. Kaikki hedelmät ovat ba (ei vain banaani), pallo on pa, kukka on kakku ja sitä rataa. Puhetta riittää, vaikuttaakohan sekin uniin?

Nukkuminen vanhempien kanssa

Joinain öinä emme edes yritä laittaa taaperoa pinnikseen, muina öinä vähintään loppuyö menee perhepedissä. Eroahdistus, hammassärky ja mitä näitä nyt olikaan. Tyttö kaipaa enemmän läheisyyttä ja paljon rintaa. Koska tyttömme liikkuu paljon, minä en hänen vierellään nuku niin syvästi, että heräisin virkeänä aamuun.

Lulun 1-vuotiskuvat (ja perhekuvat) otti mammajoogakaverini Eeva Anundi. Suosittelen lämpimästi! (www.eevaanundi.com)

Vaikka en ole nukkunut tarpeeksi, tai ehkä juuri siksi, olen tehnyt oivalluksia, ajatellut tulevaa, opiskellut ja tehnyt hommia. Olen myllännyt ja kyseenalaistanut moneen kertaa omia tulevaisuuden suunnitelmiani: mitä haluan tehdä ja missä töissä toimia. Olen pistänyt alulle erään luovan projektin, josta ei parane hiiskua vielä tässä vaiheessa.

Somen vanhempien vertaistukiryhmissä taaperon katkonaisia yöunia käsitellään onneksi usein, lohduttavaa ajatella, että se vain kuuluu monilla tähän ikään. Heittäkäähän tekin unikikkailuvinkkejä ja lohduttavia sanoja univajeiselle! zzzzz