Tämä juttu tulee erittäin viiveellä, koska olen ollut lomalla armaasta läppäristäni. Toisaalta meidän perheen joulukin jatkuu aina loppiaiseen asti, kiitos miehen pitkän loman ja espanjalaisen jouluperinteen. Etelässä lahjat saadaan nimittäin vasta loppiaisena, jolloin itämaan tietäjät tulevat ne tuomaan. Koska Lulu on kolmen kulttuurin lapsi, hän saa onnekkaasti jatkossa lahjat kolmelta taholta: joulupukilta, itämaantietäjiltä ja myös Katalonian joulukummajaiselta, lahjoja kakkivalta halolta, josta voi lukea lisää Tripsteriin kirjoittamastani artikkelista.

Kun edellisessä postauksessani kaavailin itselleni ja perheelleni stressitöntä joulua, niin pakkohan se on kehaista, että hyvin onnistui! Alun perin oli tarkoitus olla tekemättä jouluaatosta sen kummempaa numeroa, koska joulupäivän viettäisimme äidilläni takuuvarmasti hyvien jouluruokien parissa ja pakettejakin vaihdellen. Lopulta innostuimme kuitenkin rakentamaan aatosta juhlavan päivän viime tingassa. Ja näin aiomme varmasti toimia jatkossakin! Tuli todettua, että joulun ruokaostokset kannattaa tehdä aatonaattoiltana. Supermarketin käytävät hohtivat tyhjyyttään, eikä stressimielialaa ollut siis ilmoilla muidenkaan taholta. 

Improvisoin ostokset sellaiseksi, mitä itse jouluna kaipaisin. Viime joulun vietimme Kataloniassa, kuten myös joka toisen joulun viimeisten 12 vuoden aikana, joten ei ainakaan voi sanoa, että olisin liian kyllästynyt perinteisiin suomalaisiin jouluruokiin.

Koska en syö punaista lihaa, kinkkua ei meillä paistettu. Miehelle ostin kuitenkin Lidlin – kuulemma erinomaista – ilmakuivattua Iberian kinkkua ja itselleni graavikalaa. Uuniin päätyi meillä tylsästi lohi (koska nieriää ei ollut saatavilla). Mulle joulupöytään kuuluu ehdottomasti myös mäti-sipuli-suolakurkku-smetana-lajitelma, sienisalaatti sekä rosolli. Smetanan tilalla käytimme kauraversiota craime fraichesta. Kaupan rosolli tuunattiin lisäämällä sekaan pilkottua suolakurkkua ja em. ”valesmetanaa”. Maidottoman sienisalaatin sävelsin joka kaupan suolasienitölkistä, sipulista, valesmetanasta ja majoneesista.

Joulun aamupalan pitää tietty olla riisipuuro. Keitettiin neljän hengen satsi riisimaitoon (tuli jopa parempi kuin lehmänmaitoversiosta!), puolet syötiin puurona kanelin ja intiaanisokerin kera, toinen puoli päätyi maidottomaan juureslaatikkoon. Kyllä, tulin vahingossa kehittäneeksi uuden laatikon, vaikka vain porkkanaa oli tarkoitus väsätä. Nappasin nimittäin kaupasta vahingossa valmiin juuressoseen porkkanan sijaan, mutta erheeni takia saatiinkiin sitten vähän niin kuin kaikki laatikot samassa paketissa, koska juuressoseeseen sisältyi porkkanan lisäksi myös lanttua, palsternakkaa ja ties mitä muuta. Sose riisipuuron joukkoon, kananmuna, suolaa, muskottipähkinää ja päälle korppujauhetta ja paras laatikko tuli hetken päästä uunista. Jos ensi jouluna jaksaisi tehdä juuressoseen itse, niin päätyisin samaan sekaversioon!

Hauskinta kotijoulussa oli kiireettömyys: aamupuuroa hämmenneltiin yhden aikaan päivällä ja illallista lopeteltiin puolen yön maissa. Toinen hyvä oli se, ettei jouluun kuulunut ähkyä. Määrät oli tsäkällä mitoitettu niin, että safkaa riitti kahdelle lounaaksi ja illalliseksi, eikä yhtään enempää. Ruokajuomana meillä oli katalonialaista cavaa, totta kai.

Lulun joulun kohokohtiin kuului – edelleen – uuden mobilen kanssa leikkiminen (ja eläimille jutustelu), mummolta lahjaksi saadun Hevisaurus-levyn diggailu ja mummon luona keinuminen. (Muita joululahjoja Lulu ei saanutkaan, ehtii se lahjaähky tulla myöhempinä vuosinakin.) Kotona me ilkeät vanhemmat yritimme saada itselaukaisimella söpöä perhepotrettia, mutta Lulua poseeraaminen tympi, joten aika anarkistisia kuvia syntyi. Sattumalta kavereilta saatujen vauvanvaatteiden joukossa oli myös juuri oikeankokoinen tonttupuku (56 cm), joten Lulun vauvakirjaan päätyy vielä vänkä kuva ekasta joulusta tonttuna. 

Kuvat: Pau Ribas