brunssi

Lulun eka brunssi

29.11.15

Lulu täyttää ylihuomenna kahdeksan viikkoa. Ulkona neiti on käynyt jo äidin ja Tuulia-”tädin” kanssa japanilaisessa ravintolassa, pikkujouluissa isomummon luona ja tänään siis ekalla brunssilla Brunssiremmin kanssa! Remmiin kuuluu siis vaihtuva joukko ystäviä muinaisesta "Ryyppyremmistämme" ja heidän 0-5-vuotiaat lapsensa. 

Kyseessä oli Naisasialiitto Unionin tiloissa Bulevardilla järjestetty vegaanibrunssi, jonka järjestivät yhdessä Naiset Rauhan Puolesta, Naiset ydinvoimaa vastaan ja Hyökyaalto ja tuotto meni ydinvoimanvastaiseen toimintaan. Mikä mahtava tapa tukea hyvää asiaa syömällä maistuvaa ruokaa!

Koko perhe brunssilla.

Brunssiremmin uusin jäsen. (Kuva: Tuulia Kolehmainen)

Ja äitikin sai kahvia juodaksee-he-he-heen... (Kuva: Tuulia Kolehmainen)

Toivottavasti vastaavia brunsseja on tulossa lisää, koska maitoallergisena ei kerrankin tarvinnut kysellä joka pöperöstä erikseen: ”Onks tässä maitoa, entä tässä, ja tossa…?” Ihania seitanleikkeleitä, focacciaa, kikhernelättyjä, voileipäkakkua, perunasalaattia, porkkanakakkua ja muuta herkullista söisi mielellään uudestaankin. Varsinkin Bulevardin toimipisteen mielettömissä ajan patinoimissa puitteissa!

En ole vieläkään oppinut imettämään mukavasti istuallani imetysliivien, harsojen, liivinsuojusten ja vauvan kanssa operoiden. Maitoa suihkuaa joka puolelle, vaatteet kastuvat, vauva painaa, räpiköi ja tippuilee rinnalta ja harsoja saa kaivella lattialta. Onneksi brunssittelupöytämme vierestä löytyi juuri passeli sohva, jolle sain kellistyä imettämään kylkiasennossa. Kun tottumattomana ja sekoilevana äitialokkaana mietin ääneen, että ”voikohan tässä imettää”, niin ystäväni Brunssiremmistä (itse jo kaksi neitokaista kunnialla imettänyt) totesi nauraen: ”Voiko parempaa paikkaa ollakaan, kuin Naisasialiiton sohva!”. Amen sille! Tämä paikka tulisi ilman muuta ideoimaani LAppsiin! Ja niin Lulu sai tankattua oman brunssinsa meikäläisen luomumaitobaarista.

Ajan patinaa Bulevardilla. 

Hopotihoi!

Ekat kerrat ulkona ovat vielä pientä hienosäätöä ja opettelua meille vaunuihin, hoitolaukkuihin, imetykseen ja muuhun säätöön tottumattomille vanhemmille, mutta Lulu käyttäytyi kuin kokenut seurapiirineiti konsanaan. Vauva suorastaan rakastaa olla seurassa ja kuunnella turinointiamme sylissä istuen (tai pilkkien). Neidistä tulee siis varmuudella Brunssiremmin vakkarijäsen!

Luen parhaillani Merete Mazzarellan todella inspiroivaa kirjaa Elämä sanoiksi, jossa kirjailija antaa huippuvinkkejä elämäkerran kirjoittamiseen. Kirjassa puhutaan muun muassa elämänsymboleista, eli muistoista, jotka saavat myöhemmin merkityksen ihmisen elämää ynnäävinä tapahtumina. Saa nähdä kertooko Lulu parinkymmenen vuoden päästä ensimmäisen brunssin viitoittaneen hänen kohtalonsa ydinvoimaa vastustavana vegaanifeministinä? En pistäisi pahakseni! 

buddhalaisuus

Kadonneen kastemekon tarina

27.11.15

Minut kastettiin viime vuosituhannella isänpuoleisten isovanhempieni luona Helsingissä. Ylläni oli karjalaisen mummini tekemä kastemekko – valkoista pitsiä koristi vaaleanpunainen satiininauha. Mummi oli uskomaton käsityöihme!

Sitä ennen mekossa oli kastettu vuotta vanhempi serkkuni. Minun jälkeeni samassa mekossa kastettiin pikkuveljeni, kaksi muuta serkkua, veljeni kaksi lasta ja serkkujen kahdeksan lasta – yhteensä kokonaista 15 vauvaa. Nyt oli vihdoin minun vuoroni saada tämä sukukalleus oman lapseni ristiäisiin.

Kerroin aikaisemmassa postauksessa, että isän puoleisesta suvustani ovat menehtyneet kaikki yhtä tätiäni lukuun ottamatta. En ole materiaan tarrautuva ihminen, mutta tämä kastemekko oli saanut uuden merkityksen. Se edusti linkkiä isän sukuun, joka ei voisi olla läsnä lapsen ”syntymäjuhlassa”. Ainakaan fyysisesti. Nyt tämä pitsinen mekko on mystisesti kadonnut. Sitä on etsitty kissojen, koirien ja meedion avulla, mutta hävinnyt mikä hävinnyt. Ehkä tarkoitus onkin, ettei minun lapseni saa kuolleiden sukulaisten energioita edes mekon välityksellä? Tai paremminkin, eihän hän niiden vaistoamiseen mitään mekkoa tarvitse.

Mun ristiäiset -79! Tässä olen kastemekon tehneen mummin sylissä ja
serkkutyttö vaarin sylissä.

Monet ovat kyselleet, aiommeko pitää ristiäiset vai nimiäiset. Sen verran tapakristitty kai olen, että omasta mielestäni kaste, konfirmaatio ja hautajaiset sopivat hyvin kirkon tontille. Rippileirillä jugendvaikutteisessa Villa Hvittorpissa oli jopa niin ikimuistoista, että päädyin tulevan bändikaverini kanssa isoseksi, jotta pääsimme noihin maisemiin toistekin (eikä pelkkien maisemien takia, kai meillä siellä jotain teini-ihastuksiakin oli). 

Mieheni on katolinen (paperilla), mutta omasta lapsestaan hän ei katolista halua. Kolmannen polven stadilaiseksi syntynyt Lulu kastetaan siis protestoimaan protestanttisena luterilaisena. Ristiäisiä vietetään ensi viikolla, meidän 7-vuotishääpäivämme. Numero 7 sopii hyvin kuvioon, sillä tapasimme toisemme 7.7.-07! Häitämme ei juhlittu kirkossa, vaan meidät vihki pittoreskin katalonialaiskylän, Tianan rauhantuomari - ja minä pukeuduin intialaiseen hääpukuun. Liekö tämän mystisen katoamisen tarkoitus se, että Lulukin kastettaisiin intialaisessa asussa…

Mulle oli ihan uutta, että kirkolta saa lainaksi kastemekkoja!

Henkisiltä tai hengellisiltä aatteiltani saatan olla lähimpänä buddhalaisuutta, mutta toisaalta näen kristinuskon osana kulttuuria, jossa elämme ja uskonnonopetuksen osana yleissivistystä ilman sen dramaattisempia vakaumuksia. Ja tekeehän kirkko paljon hyvää menneistä synneistään huolimatta.

Kirkolle kiitokset myös kastemekosta, jonka saimme lainaksi kadonneen tilalle!

p.s. Jos lukijoissani on selvännäkijöitä, niin vinkatkaahan, mistä perintöpukua voisi etsiä? 

Espanja/Katalonia

Suomen sukunimilaki on patriarkaalisempi kuin Espanjan

24.11.15

Lulun ristiäisiin on enää viikko ja molemmat etunimet on jo päätetty, niin vaikeaa kuin se aluksi olikin. Sukunimeä emme sen sijaan saa päättää itse, kiitos Suomen sovinistisen sukunimilain. Haluamme tyttärellemme molempien vanhempien kansalaisuuden, sehän on selvää. Tämä operaatio onkin suht yksinkertainen: maistraatin lisäksi lapsen syntymä rekisteröidään myös Espanjan suurlähetystössä. Käytännössä lapsi kirjataan perinteiseen libro de familiaan, eli ”perhekirjaan”, jonka saimme, kun meidät vihittiin Barcelonassa 2008. (Nyt käsittääkseni tästä muinaismuistosta ollaan Espanjassa luopumassa ja maa siirtää rekisterinsä Suomen tyyppiseen sähköiseen ja jokaiselle henkilökohtaiseen muotoon sen sijaan, että tiedot kirjattaisiin perheittäin.)

Libro de familia oli vähän kuin perheen passi.

Espanjan sukunimilain mukaan jokaiselle lapselle annetaan molempien vanhempien sukunimet, mallia ”García González”. Itse otin naimisiin mennessämme mieheni sukunimen omani perään osittain sen takia, että Barcelonassa asuessa viranomaisten (ja kaikkien muidenkin) oli niin vaikea käsittää yksiosaista sukunimeä, toista sukunimeä tivattiin kaikkialla. Tämän takia sukunimessäni ei myöskään ole suomalaistyyppistä väliviivaa (joka taas aiheuttaa päänvaivaa suomalaisissa järjestelmissä, jotka tulkitsevat Ribasin etunimekseni…). Yleensä espanjalaisen sukunimen ensimmäinen nimi on isältä ja toinen äidiltä, mutta lain mukaan järjestys voi olla toisinkin päin: äidin (ensimmäinen) sukunimi + isän (ensimmäinen) sukunimi. Tasa-arvoista, eikö totta!

Kun kirjaamme Lulun Espanjan kansalaiseksi, voimme siis valita hänen sukunimekseen joko Ribas Kultanen tai Kultanen Ribas. Jos valitsemme ensiksi mainitun, päädymme tilanteeseen, jossa meillä kaikilla kolmella on eri sukunimi (kuten Espanjassa on tapana). Suomessa asuessa Kultanen ensimmäisenä sukunimenä on tietynlainen plussa. Itse olen ainakin saanut osakseni suurta riemua ja iloa tämän kultasen sukunimen mainitsemisen yhteydessä. Niinpä olisi loogista valita Lulunkin sukunimeksi Kultanen Ribas, eli sama kuin hänen äidillään.

"Perhekirjassa" kysytään lapsen nimeä yksikössä ja sukunimiä monikossa.

Kuten tuossa mainitsin, Espanjassa tämä on täysin mahdollista, mutta entä Suomessa? Sähköpostivänkäykset ja puhelut maistraattiin ovat tehneet selväksi, että Suomen lain mukaan Lulun sukunimeksi voidaan rekisteröidä vain ja ainoastaan Ribas. Ei pelkkä Kultanen, ei Kultanen Ribas eikä Ribas Kultanen, vaan Kultanen heivataan absoluuttisesti romukoppaan ja vain ja ainoastaan Ribas on mahdollinen. 

Tämä siitäkin huolimatta, että olen kertonut lapsen saavan kaksoiskansalaisuuden ja molempien sukunimen Espanjan lain mukaan, joten kaksiosainen siitä tulee joka tapauksessa, mikä voitaisiin kirjata saman tien myös maistraattiin. Ei auta. Suomen kirjoihin tyttö rekisteröidään pelkällä isän sukunimellä, piste, halonisku, kuokan survaisu suohon (ja saunan taakse, jos ei miellytä). Sen jälkeen voimme kyllä mennä Espanjan suurlähetystöön hakemaan tyttärelle Espanjan passin ja espanjalaisen sukunimen ja palata sitten takaisin maistraattiin anomaan sukunimen vaihtoa. Ajan, paperin ja Kela-korttien tuhlausta (sillä niitä tehtaillaan nyt siis kahteen kertaan), mutta Suomessahan tunnetusti laki on laki ja paperisota rakas harrastus.

Äidinkieli = isän kieli?


Toinen mättävä kohta tässä maistraatin lapsen rekisteröintipaperissa on äidinkielen valinta. Äidinkieliähän saa ihmisellä Suomen lain mukaan olla yksi. Että terkut vaan kaikille suomenruotsalaisillekin tässä samalla! Varmasti monikielisten lasten jokaikisen kielen kirjaaminen aiheuttaisi byrokraattista hämminkiä, joten ymmärrettävää on, ettei vaikkapa suomenruotsalaisen ja katalonialaisen lapsen äidinkieliksi sentään kaikkia neljää kirjattaisi (vaikka miksipä ei?), mutta eikö olisikin loogista kirjata edes yksi kieli per vanhempi? Meillä äidinkieliä ovat siis suomi ja katalaani. Vaan Suomen lain mukaan meidän on tehtävä valinta: onko Lulun äidinkieli suomi vai katalaani? 

Maistraatin ohjeistuksia.

Jos Lulu käy koulunsa Suomessa, on todennäköisesti kannattavampaa valita äidinkieleksi katalaani, koska haluamme turvata sen opetuksen. Oman äidinkielen opetusta kun on koulussa annettava edes kaksi tuntia viikossa (mikäli samankielisiä lapsia on koulussa tietty määrä). Saattaa olla, että sama onnistuisi, vaikka äidinkieleksi kirjattaisiin suomi, mutta jos haluamme pelata varman päälle näiden rekistereitä kunnioittavien byrokraattien kanssa, parempi lienee kirjata katalaani oikein kirjoihin ja kansiinkin.

Näin Suomi on melkeinpä puolestamme päättänyt, että lapsemme on Ribas, jonka äidinkieli on katalaani. Sukunimen suomalaisen osion säilyttäminen onnistuu ramppaamalla Espanjan suurlähetystössä tekemässä neidille Espanjan passi. Mitäs tuumaatte, olisikohan jo aika päivittää näitä Väinämöisen aikaisia lakipykäliä? Allekirjoitin taannoin adressin useamman äidinkielen rekisteröintioikeuden puolesta, josta voi lukea aiheesta lisää.

Gifin saa pyörimään täältä.

p.s. Vinkatkaa myös, miten kahden kuukauden ikäisestä saa järkevästi passikuvan!

Kuvat: Pau Ribas

ikäriskiäiti

Ikäriskiäiti

19.11.15

Lokakuussa 2011 matkustin silloisesta kotikaupungistani Barcelonasta Helsinkiin kirjajulkkareihin promoamaan matkaopaskirjaani. Paluumatkalla vieressäni istui gynekologi, joka meni puolestaan Barcelonaan promoamaan uusia kierukoita. En tiedä, miten puheenaihe siirtyi hedelmällisyyteen, mutta hän toitotti, kuinka lapset on tehtävä ennen 35 vuoden ikää, koska sen jälkeen hedelmällisyys romahtaa ja muutkin riskit nousevat. Olin tuolloin 32-vuotias, lasten teko ei ollut käväissyt mielessäkään ja tuollaiset puheet aiheuttivat lähinnä epämääräistä ahdistusta. Ei kai minun ”parasta ennen” -päiväykseni sentään kolmessa vuodessa umpeutuisi? Ja oliko tämä rupsahtaminen noin vääjäämätöntä, teinpä sitten mitä tahansa?

36-vuotiaana olin lopulta valmis äidiksi. Tulin raskaaksi saman tien ja myös synnytin 36-vuotiaana, vuosi parasta ennen päiväykseni jälkeen. Raskauden seurannassa tämä näkyi niin, että sain lähetteen sikiön kromosomipoikkeavuussseulaan ja synnytyssairaalassa kyseltiin pariin otteeseen, oliko lapsi saanut alkunsa luonnollisesti (rivien välistä siis luin ”vaikka olet jo noin pirun vanha”).


Mikä tässä kohtelussa minua sitten pohjimmiltaan ärsytti? Se, että minua pidetään vanhana? Ei niinkään, sillä tietojani näkemättä kätilö veikkasi iäkseni 25. Enemmänkin se, että raskaana oleville tai raskautumista yrittäville ei tarpeeksi kerrota, kuinka tätä muussa tapauksessa vääjäämätöntä ”rappeutumista” voisi solutasolla hidastaa.

Oma hedelmöitymiseni tapahtui nopeasti ja raskaus sujui erinomaisesti. Osittain se johtunee siitä työstä, jota olin terveyteni eteen tehnyt jo muutaman vuoden ajan. En siis kärsinyt suolisto-ongelmista, vitamiinien ja hivenaineiden puutoksista tai muista hedelmällisyyteen vaikuttavista tekijöistä – enää! En ole terveysalan asiantuntija (ainakaan virallisesti, wink wink), mutta jaan teille omat kelani siitä, kuinka äitiyden ”ikä”riskiä  omasta mielestäni voi pienentää. Tosiasia kuitenkin on, että yhä useampi meistä tulee saamaan lapsensa vasta tuon maagisen 35 vuoden jälkeen.

Ikä ja hedelmällisyys


Aikaisemmin ihanteellisena ikänä tulla raskaaksi on pidetty 22–24 vuoden ikää (oma äitinikin sai minut 23-vuotiaana) ja tämä tuntuu vaikuttavan asenteisiin vieläkin. Naisten hedelmällisyysikä on kuitenkin noussut parinkymmenen vuoden aikana huomattavasti ja tuoreen hollantilaisen tutkimuksen mukaan nainen onkin hedelmällisimmillään 30–34-vuotiaana. Ikä ei siis romahdutakaan hedelmällisyyttä.

Itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että riski ei liity niinkään ikään kuin siihen, että mitä vanhemmaksi elää, sitä suuremmalla todennäköisyydellä on ehtinyt kehittää itselleen taudin tai oireyhtymän, joka haittaa hormonitoimintaa ja/tai ravintoaineiden imeytymistä. Tai jos ei ole tautia, niin elimistö on ehtinyt käyttää vitamiinivarastonsa, ja ellei nainen itse huolehdi vitamiini- ja hivenainetasojensa mittauksesta ja tankkaamisesta, tämäkin voi toisinaan olla riski hedelmöittymiselle tai raskaudelle. Vanhemmalla naisella on myös ollut enemmän aikaa altistua hedelmällisyyttä alentaville myrkyille kuten homeille ja torjunta-aineille, e-pillereille ja muille kemikaaleille. Taudit voi kuitenkin hoitaa, vitamiinitasoja nostaa ja myrkyistä puhdistua, vaikka 35 vuotta olisikin mittarissa.  


Toisaalta valistuneet ja vakavaraiset kolmikymppiset voivat syödä terveellisemmin kuin kaksikymppiset, mikä selittää osittain myös mainitun tutkimuksen tuloksen. Itseäni ei ainakaan olisivat nämä tylsät ravintoaiheet vähempää kaksikymppisenä kiinnostaa ja rahatkin taisivat kulua enemmänkin terveyden romuttamiseen baari-illoilla…

Vanhuus vai sairaus


Mitä vanhemmaksi elät, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kehität itsellesi jonkun – yleensä perinnöllisen ja vielä useammin diagnosoimattoman  – taudin tai oireyhtymän. Verenpaine tai paino nousee, suolisto, maksa, sydän, haima, kilpirauhanen tai muu elin alkaa piiputtaa, hormonitoiminta hiipuu, väsyttää, ei jaksa liikkua, muisti alkaa pätkiä, ruokaa ja juomaa ei enää voi vetää samaa tahtia kuin ennen. ”Olen tullut vanhaksi”, sanot itsellesi ja hyväksyt heikon hapen. TAI havainnoit muuttuvaa kondista ja otat selvää, mitä sisuksissa oikeasti tapahtuu.

Jos haluat parantaa hedelmällisyyttäsi, suosittelisin ekana tekemään pari simppeliä verikoetta: keliakia, gluteeniyliherkkyys, maitoproteiiniallergia (laktoosi-intoleranssin kyllä huomaa testaamattakin), kattavat kilpirauhaskokeet ja tärkeimmät vitamiinit ja hivenaineet. Käynti funktionaalisella lääkärillä ja/tai ravintoterapeutilla on aika hyvä idea ja maksaa itsensä takaisin.

Elintärkeä foolihappo, tai siis folaatti!


Kun taudit on eliminoitu ja hedelmöitys tapahtunut, meidän ”vanhojen” lapsilla sanotaan olevan suurempi riski sikiövaurioon. Useiden tutkimusten mukaan sikiövaurioihin ja etenkin downin syndroomaan saattaa liittyä raudan, foolihapon ja/tai muiden b-ryhmän vitamiinien puutos*. Niinpä kyseisiä aineita kannattaakin troppailla raskauden aikana ja mieluiten jo pari kuukautta ennen. (Hemoglobiini ei muuten läheskään aina kerro varastorautojen tilannetta ja b-vitamiinit saattavat hyvistä verikoelukemista huolimatta vain pörräillä veressä imeytymättä soluihin.)

Varsinkin foolihappo on erittäin tärkeä raskautta suunnitteleville ja raskaana oleville. Sitä suositellaan nykyään jo neuvoloissa ja THL:n taholtakin. Ongelma, josta ei kuitenkaan useinkaan puhuta, on että yllättävän monella meistä on geenivirhe, jonka takia synteettinen foolihappo ei muunnu bioaktiiviseksi folaatiksi tai sen syönti voi jopa estää folaatin imeytymistä. Tällöin varsinaisen foolihapon tankkaaminen ei auta, vaan voi jopa huonontaa puutostilaa ja ainoa vaihtis on syödä suoraan folaattia. Itse en ole geenivirhetestiä tehnyt, mutta b-ryhmän vitamiinit vedin ennen raskautta ja sen aikana varalta bioaktiivisessa muodossa.

Ravintohiiva on hyvä ja luonnollinen b-vitamiinin lähde.
(Kuva: Pau Ribas)

Vihreistä kasviksistakin voi folaattinsa yrittää tankata, mutta melkeinpä pitäisi silloin syödä lehtikaalia suoraan puskasta kilokaupalla. Eipä siis usein riitä. Hyvä tapa saada bioaktiivisia b-vitamiineja on myös ravintohiivan syönti. Itse maustan tällä kasvisruokia ja esim. pastaan se tuo juustoisen fiiliksen ilman maitoa, voipa siitä juustoa tehdäkin (resepti täällä). Purkista folaattia kannattaa joka tapauksessa ottaa lisää.

Monivitamiinit


Imetyksen aikana olen jatkanut raskausvitamiinien syöntiä ja hogasin vasta pari päivää sitten, että muuten niin luonnollisessa Solgarin Prenatal -monivitamiinissa onkin käytetty foolihappoa folaatin sijaan. Yleensä en monivitamiineja suosi, koska kukin meistä tarvitsee aineensa melko erilaisilla annostuksilla, jolloin on järkevämpää vetää kaikki erikseen oman tarpeen mukaan. Raskaus- ja imetysaikana ravintoaineiden tarve on sen verran suurempi kaiken suhteen, että olen kokenut monivitamiinin helpompana (sen lisäksi vedän erikseen lisää niitä, joista tarvitsen ekstraa, sekä omegoja, joita monivitamiinit eivät sisällä).

Thorne researchin monivitamiinissa on foolihapon sijaan folaattia, ja kuten tällä merkillä aina, kaikki muukin bioaktiivisena, mutta ilmeisesti sen tilaaminen Suomeen ei ole sallittua. Vasta nyt bongasin folaattia sisältävät Terra Novan monivitamiinit, joita saa esimerkiksi Ruohonjuuresta. Vihdoinkin bioaktiivisia hivenaineita saa siis myös Suomesta. Tätä siis mulle loppuimetyksen ajaksi!


Tämän postauksen tarkoituksena ei ole syyllistää ketään ravitsemuksellisista valinnoista (eikä todellakaan väittää, että sikiövauriot tai hedelmättömyys olisivat itseaiheutettuja!!) tai kannustaa lykkäämään lapsen saantia hamaan hautaan saakka. Lähinnä haluan kannustaa niitä, jotka itseni tavoin havahtuvat haluamaan äidiksi vasta pelotellun 35 ikävuoden jälkeen ja kyseenalaistaa ikä ainoana riskitekijänä. Iän ei tarvitse olla este raskautumiselle ja terveen lapsen voi ihan hyvin saada tässäkin iässä. Mutta jos olo ei ole hyvä, kannattaa selvittää miksi ja kenties myös tropata oikeita aineita oikeassa muodossa, oli ikä mikä tahansa.

Ja by the way, meinaan kyllä jatkaa ikääntymistä hidastavien aineiden vetelyä imetyksen jälkeenkin, että jaksan pysyä pikkusintin vauhdissa. :)

* Linkkejä:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15925294
http://www.down-syndrome.org/updates/2051/
http://dsdaytoday.blogspot.fi/2011/03/how-to-prevent-ds-in-your-next-child-60.html

p.s. Minulta on pyydetty kovasti postausta mainitsemastani parantumisprosessista puhdistuskuureineen. Kyseessä on pitkä stoori, joka tarvitsee todennäköisesti useammankin postauksen, mutta lupaan kirjoittaa aiheesta piakkoin.



imetys

Imetys- ja lastenvaunuappsi, eli LAppsi!

15.11.15

Lulu-vauvan ensimmäinen kuukausi meni oikein mallikkaasti ja ylihuomenna tulee tytölle jo kuusi viikkoa täyteen. Tästä olen erittäin tyytyväinen, koska univelkaisuus tekee ihmisistä raunioita (sairastellessa tuli erittäin selväksi). Paria ”bileiltaa” lukuun ottamatta aivotoiminta ja arki on pysynyt rauhallisena, mutta virkeänä. Jaksamme nauraa vauvan uusille ilmeille ja ääntelyille sen sijaan että yrittäisimme vain pysyä hereillä.

Tässä yhtenä päivänä ihmettelimme hyvän ystäväni kanssa, miksei kukaan koskaan ollut kertonut, kuinka hauskoja pikkuvauvat ovatkaan! Ja kuinka mielenkiintoisia ääntelyitä tuollainenkin parikiloinen pikkutyttö osaa tuottaa. Örinän ja murahtelun perusteella luulisi, että makkarissa koisii esim. joku rekkamies eikä vauva.

Saamme siis edelleen nukkua yömme hyvin, koska neitokainen herää keskimäärin kerran tai kaksi yössä syömään. Koska vauva ei juuri harrasta yösyöpöttelyä, menee päivästä suuri osa imettämiseen.  

Jos raskaana piti ulkonakäymisreitti kaavailla vähän sen mukaan, että lähellä olisi vessa, niin nyt pitää ulkoilulenkillä huomioida, että pääsee imettämään ja vaihtamaan vaippaa. Kesällä kaikki olisi toki helppo hoitaa vaikka pudessa, mutta kylmyys ja paljaat rinnat ja/tai pylly eivät ole ihanteellinen yhdistelmä. Rintatulehdus kuulostaa ystävien kokemusten perusteella niin kammottavalta taudilta, että mieluummin sitten olen vaikka liiankin tarkka siitä, että pääsen lämpimään imettämään.

Imettävän kärryilijän unelmapaikka voi näyttää vaikka tältä.

Ekan kerran imetin ”julkisesti”, kun synnytyksestä oli kulunut kaksi viikkoa. Kuin sattumalta päädyimme lounaalle Hakaniementorin kupeessa sijaitsevaan nepalilaiseen ravintolaan. Usein olin siellä käynyt ennenkin, mutta kas kummaa, en ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka tilavat käytävät ravintolassa oli! Vaunut mahtuivat pöydän viereen erittäin hyvin, portaiden alle oli pykätty taaperoille oma leikkinurkkauksensa ja imetyskin onnistui pöydässä hyvin.

Kauppakeskuksissa olen noviisina imettänyt pukukopissa (ulkopuolella odottelevat ovat saattaneet ihmetellä verhon takaa kuuluvaa lutkutusta), kunnes äitikaverit ovat jakaneet salojaan hoito- ja imetyshuoneiden sijainneista. Vasta viikko sitten tajusin, että kauppakeskuksessa, jossa useimmin käymme, on jopa oma vessa lapsellisille hoitopöytineen päivineen…

Nyt sitä alkaa bongata myös hankalia ravintoloita ja kauppoja. Pari kertaa, kun ahtautuu ruuhkaiseen ruokakauppaan lastenvaunujen kanssa, niin oppii välttelemään niitä ja kävelemään mieluummin vähän kauemmas väljempien käytävien tykö. Jotkin ravintolat näyttävät luoksepääsemättömiltä portaineen ja ahtaine ruokailutiloineen, mutta sitten ystävällinen henkilökunta rientääkin apuun ja tilan puute lakkaakin olemasta ongelma.

Julkiset hoitopöydät on useimmiten sijoitettu vessaan.

Viime viikolla kävin esimerkiksi Kumpulan Vekarakirpparilla, mutta kas kummaa, sinne ei saanut/mahtunut viemään kärryjä. Imetyskään ei ollut kaikkein mukavinta ahtaissa tiloissa loisteputkien alla. (Maidottomana hehkutan kuitenkin kahvilatarjontaa: myynnissä oli niin maidotonta pullaa kuin kahvimaitoakin!) Positiivisia ylläreitä ovat olleet Mäkelänkadun piskuinen japanilaisravintola Mashiro, jonka tarjoilija kantoi kärryni sisään aidosti hymyillen. Arabian Chico’sissa taas on yllättävän avarat käytävät kärryille ja mukava sohva imetystä varten. (Ja maidottomia jälkkäreitä täälläkin! Söin vegaaniset mustikkapannarit soijakermavaahdolla, nams!)

Ellei sellaista vielä ole keksitty heitän idean ilmoille vapaasti käytettäväksi: kehitelkää mobiilisovellus eli appsi eli Lappsi, joka kertoo minulle liikkuessani lähimmät hoitopöydät, lapsiystävälliset kahvilat, helppokulkuiset kaupat ja imetykseen soveltuvat julkiset tilat. Vai pitääkö nämäkin oppia sekoillen kantapään kautta?

Jakakaa ihmeessä vinkkejänne kommenttiosioon!

Tässä Brunssiremmimme vaunujen kanssa testaamia kahviloita Kalliossa.

Kuvat: Pau Ribas

musiikki

Lulun soittolista

13.11.15

Näin perjantain kunniaksi Lulu saa toimia dj:nä. Meillähän jatkuu bileet aina aamun pikkutunneille, kun viisiviikkoinen neiti haluaa valvoa kahteen, neljään tai eilen kuuteen aamulla… Nyt siis tanssitaan ja lauletaan! Ja jos musa loppuu, tyttö ikävystyy, koska show must go on!

Tulee ihan vanha rokkarielämä elämä mieleen. Bileet aamuun ja ulos pääsee vasta auringon laskettua. Omena ei ole pudonnut kauas ja niin poispäin…

Beatles-faneina olemme yrittäneet syöttää tytölle Fab Fouria kuuntelemalla bändin koko tuotantoa läpi pariin kertaan, mutta toinen on lotkauttamatta korvaansa, ettäs kehtaa, haha!

Tässä Lulu-beibin lempparibiisit tähän mennessä. Hyvää viikonloppua kaikille!

Kaunista ranskalaista:



Tämä soi myös synnytyssoittolistalla:



Velvetiä pitää soittaa levykaupalla!



Hyvä sanoma vauvoillekin:



Tänään tyttö innostui Baddingistä, jota kuuntelimme isomummolla.



Hassuinta on, että Lulun takuuvarmin tuutulaulu on tämä – minun hyräilemänäni, ja kyseessä on siis instrubiisi, hmm…


istukka

Hesari uutisoi istukan syömisestäni

6.11.15

Hesarista soitettiin eilen. Istukkabloggaukseni oli ylittänyt Hesarin uutiskynnyksen ja siitä tehtäisiin juttu lehden verkkosivulle. Hätkähdin hiukan, että näinkö salatusta aiheesta on edelleen kyse, etteivät muut siitä ole vielä kirjoittaneet? 

Itsehän en todellakaan pyrkinyt olemaan mikään Suomen pioneeri istukan kapseloinnissa (sillä on pitkät perinteet) enkä ole kiinnostunut tyrkyttämään omia elintapojani muille. Blogin idea on mun mielestä aina ollut päiväkirjamainen oman elämän kommentointi: mitä jännää sitä on tullut puuhasteltua.

Siksi haastattelun antaminen vähän arvellutti. Toisaalta artikkeli olisi kirjoitettu blogiini pohjautuen suostuinpa haastikseen tai en. Nyt sain sentään oikolukea kommenttini.

Toki olen iloinen, että aihe nousi maan alta ja pääsee parhaimmillaan hyödyttämään muitakin äitejä synnytyksestä palautumisessa. Pahansuovista kommenteistahan mun ei tarvitse välittää, anonyymejä huutelijoita tähän maailmaan mahtuu.

Omasta mielestäni juttu on tehty samaan tyyliin Hesarin muitten vaihtoehtohoidoista kertovien artikkelien kanssa. Ensin joku ”friikki” kertoo homeopatiasta / reikistä / istukan kapseloinnista ja sitten toimittaja etsii tutkimuksen, joka kumoaa asian hyödyllisyyden (mun tapauksessa eivät sellaista löytäneet, hah!). Lopuksi kommenttiosiossa ihmiset tappelevat siitä, onko jutun ”friikillä” oikeutta edes kertoa aiheesta julkisuudessa, vai onko se peräti vaarallista...

Jutun otsikko Istukkaa ei ole tarkoitettu äidin ravinnoksi”, sanoo lääkäri herättää miettimään, onko kemikaaleja ja synteettisiä lääkkeitä tarkoitettu ihmisen ravinnoksi? Jos istukkakapselit voivat pelastaa yhdenkin äidin synnytyksen jälkeiseltä masennukselta, on se minun mielestäni huikea etu. Yksikään lääkefirma ei tietenkään tällöin pääse asiasta hyötymään, koska äiti on itse ”lääkkeensä” tuottanut.

Eräs oivaltava lukijani kommentoi, että hänen mielestään toimittajan asenne paistaa läpi artikkelin viimeisestä kappaleesta:

”Ensin sanotaan, että hyödyistä ei ole tutkimusnäyttöä. Sitten "päinvastoin" syömisen riskeistä ei ole tietoa. Tuon päinvastoin-sanan perusteella odotin tietoa, että tutkitusti on haittaa. Olisikohan ollut objektiivisempaa uutisointia kertoa, että istukan syömistä ei ole tutkittu, joten tietoa sen paremmin eduista kuin riskeistäkään ei ole.”

Mitä ajatuksia artikkeli teissä herätti?

maidoton juusto

Testissä Violifen vegaanijuustot

5.11.15

Kuukausi sitten kerroin blogiyhteistyöstäni Violifen kanssa varpajaispostauksessani. Koska nämä vegaaniherkut ovat rantautuneet suomalaisiin ruokakauppoihin, he lähettivät minulle Kreikasta asti paketillisen juustoja testattavaksi ja minun tehtäväkseni jäi siis syödä ne ja kertoa havainnoistani. Juustot menivät napaan jo pari viikkoa sitten, mutta olen odotellut valmistajalta tarkempia tietoja tuotteiden valmistusprosessista vastausta saamatta. Tyydyn siis kertomaan omista makukokemuksistani.

Olisiko tässä avaimet Kreikan talouden nousuun?

Juustojen pääraaka-aineita ovat vesi, kookosöljy, tärkkelys ja merisuola. Ne eivät maistu tippaakaan kookokselta, kuten babyshower-postauksessa mainitsemani (ravintorikkaampi) juusto. Aiemmin tofujuustoihin ällööntyneenä iloitsin Violife-juustojen mausta, käyvät ihan oikeasta juustosta, myös kaikkiruokaisen mieheni mielestä. Varsinkin parmesaani on täysin autenttisen makuista herkkua! Ei ihme, että Violifelle on myönnetty Vegfest awardsien vuoden vegaanituote 2015 - ja PETA:n vuoden vegaaniruoka 2015 -palkinnot.

Ja vihdoinkin vielä kuukausi sitten kielletty punkku ja jo kaksi vuotta allergian takia kieltolistalla ollut juusto pääsevät tekemään paluun ruokalistalleni! Bileet!

Tässä oma rankkaukseni kaikista minulle lähetetyistä Violife-juustoista:

1. Parmesaani

Maidottomien juustojen kingi!

Violife-juustojen ehdoton kunkku Prosociano with parmesan flavour maistuu parmesaanilta. Siis ihan oikeesti! Tätä olen raastanut pastan sekaan: tämänhetkinen suosikkipastani on sairaan hyvän (ei kuitenkaan punajuuren) makuinen punajuuri-spelttispagetti savustettujen purkkisimpukoiden, tuoreen basilikan ja tämän parmesaanin kera. Lisäksi olen pistellyt tätä poskeeni voileipäkeksien kanssa tai sellaisenaan punaviinin kera.

2. Savujuusto

Höylättävien juustojen kuningas (näytepakkauksessani valmiiksi höylättynä)

Tältä smoked flovourilta ei kannata mitään Kippari-elämystä odottaa, koska savulta se ei maistu. Mutta silti rankkaan sen numero ykköseksi leivän päälle höylättävistä juustoista! Ei mitään kummia sivumakuja, vaan goudamaiselta juustolta maistuu.

3. Pizzajuustot

Juustottomien pizzojen aika on ohi!

For pizza on paras maidoton juusto uuniruokia varten. Tofujuustot eivät sula kunnolla uunissa, vaan niistä tulee vain sellainen nihkeä kelmu pizzan päälle, mutta tämä pelittää! Olen testannut niin kotitekoisen pizzan kuin pitafalafelinkin kanssa ja tuote sulaa ansiokkaasti, näyttää ja tuntuu suussa siltä itseltään. Kerran tein jopa kuten eräs viisas lukijani neuvoi ja vein omat juustosiivut lähipizzeriaan ja käskin laittaa heidän lättynsä päälle, ettei tarvinnut kuivaa juustotonta vetää.

 Pizza flavour sen sijaan toimii leivän päällä. Ei mikään erityisyys, turhan miedon makuinen meikäläiselle.

4. Paprikajuusto

Leivänpäällistä neutraalimpaan makuun

Paprikajuustoa olen kaivannut kaikki nämä maidottomat vuodet, joten odotukset olivat korkealla with peppersin suhteen. Pettymys oli melkoinen, kun tämä juusto olikin aikas neutraalin mauton tapaus. Omilla pennosillani ostin viime viikolla saman sarjan hot peppers -makua ja se kyllä toimii! On makua ja tulisuutta.

5. Mozzarella

Tylsä makuelämys

En ole koskaan ollut mikään mozzarellan ylin ystävä, eikä mozzarella flavour siksikään uppoa. Eikä tämä edes oikein mozzarellaa muistuta maultaan eikä varsinkaan koostumukseltaan. Testasin siti lempparimozzarellareseptiäni, jonka opin Barcelonan anopilta, eli linssisalaattia: keitettyjä vihreitä linssejä (laakerinlehtiä keitinveteen makua antamaan), tomaattia, saksanpähkinöitä ja mozzarellaa (itse laitoin sekaan myös Barcelonassa harvinaista basilikaa), runsaasti oliiviöljyä ja hyvälaatuista suolaa. Ei tämä valemozzarella ruokaa onnistunut ainakaan pilaamaan.

6. Tomaatin ja basilikan makuinen tuorejuusto

Tämä oli omaan makuuni niin pahaa, että mies sai syödä koko boksin :)

Pahnan pohjimmaisena tämä levitettävä tuorejuusto Creamy tomato & basil. Nimi kuulostaa hyvältä, mutta maku ei miellytä. Melkein kuin laittaisi philadelphialla vaalennettua tomaattisosetta leivälle. Ei kiitos tätä omilla rahoilla.

Summa summarum: kolmea ensiksi mainitsemaani aion ostaa lisää! Ja pitää kai testata sarjan muutkin höylättävät maut: oliivi, cheddar, oliiviöljy, sieni ja yrtti. Muille tuorejuustomauille en lämpene tämän ja tofujuustokokeilujen jälkeen. Vielä kun duunaisivat oman versionsa manchegosta ja sinihomejuustosta, niin a vot!

Tällä hetkellä jääkaapissa odottaa uusi parmesaanisatsi pasta-aterian valmistusta ja lasillista punaviiniä. Ah!

p.s. Kommenttiosioon saa mielellään informoida, mistä näitä saa ostaa Helsingissä. Itse olen nähnyt niitä myytävän Ruohonjuuressa, Ekolossa, Vegekaupassa ja Arabian S-marketissa.

***

Kuvat: Pau Ribas

doula

Söin oman istukkani, freak out!

2.11.15

Tänään se sitten alkoi, nimittäin varsinainen mammaloma, eli yksin pärjääminen kolmiviikkoisen kanssa, kun miehen isyysloma päättyi (eli ne 18 päivää, jotka isä saa olla kotona äitiysloman aikana). Hyvinpä nuo vaipat vaihtuvat meikäläiseltäkin. Käytämme vielä toistaiseksi kertiksiä, kun vauva on niin pieni ja kapeapyllyinen, mutta pikapuoliin siirrymme kestovaippoihin, jotka odottavat siis jo kaapissa käyttöönottoa.

Mutta vaippa-asioista sitten joskus myöhemmin lisää, sillä nyt avaudunkin nopean synnytyksestä palautumiseni saloista. Lyhyt versio: söin istukkani! Nyt, kun istukkakapselikuuri on päättynyt, voin kertoa myös pitkän kaavan kautta, mistä on kyse ja mitä vaikutuksia tästä on vointiini ollut.

Kuulin istukan kapseloinnista ensimmäistä kertaa loppuraskauden aikana aktiiviseen synnytykseen keskittyvässä keskusteluryhmässä. Istukan kuivattaminen ja kapselien syöminen synnytyksen jälkeen ei kuulostanut omiin korviini lainkaan absurdilta kaikkien muiden ravintolisien ja superfoodien jälkeen, mitä tästä kurkusta on vuosien saatossa alas kipattu. Maailmalla käytäntö on melko yleinen, Suomessa lähinnä meidän luomuhörhöjen parissa. Kysyin Kättärillä, kuinka moni synnyttäjä haluaa säästää istukkansa, eikä meitä hirveästi ole, mutta aika monet kuulemma luomusynnyttäjät pyytävät, ettei istukkaa heitettäisi rodeen (muista kertoa tämä synnytystoivelistassasi tai jätesäkki viuhuu!).


Luomuiluun istukan syömisen ei sinänsä tarvitse liittyä mitenkään, toimii se palautuslääkkeenä muillekin. Lääkinnällisesti istukkaa on käytetty jo antiikin kulttuureissa ja kiinalaisessa lääketieteessä immuniteetin vahvistamiseen. Koska istukka on geneettisesti osa sikiötä, sikiön kantasolujen uskotaan auttavan lukuisten tautien parantamisessa. Kosmetiikkateollisuus käyttää istukkauutetta muun muassa ryppyvoiteissa ja hiustuotteissa ja lääketeollisuus kaljuuntumisen ja uupumuksen hoidossa.

Suurin osa nisäkkäistä syö oman istukkansa, osittain kai pedoilta jälkensä peittääkseen, mutta osittain myös synnytyksestä toipuakseen ja kivunlievitykseksi. Synnytyksessä me nisäkkäät menetämme suhteellisen paljon verta ja verenvuoto jatkuu myös joitakin viikkoja sen jälkeen. Istukkakapseleiden tarkoituksena on paitsi vähentää verenvuotoa, myös toimia rautalisänä äidille.

Raudan lisäksi istukka sisältää muun muassa monia vitamiineja, hivenaineita ja aminohappoja sekä hormoneita. Synnytyksen jälkeen äidin raskaudenaikaiset hormonitasot romahtavat radikaalisti, mikä monilla johtaa synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Istukan nauttimisen uskotaan tuovan apua tähän sekä vähentävän infektioriskiä ja unettomuutta. Istukkahormonit vaikuttavat lisäksi maidontuloon, hiusten ja ihon kuntoon.



Itsehän en ainakaan ole ollut hiukkaakaan mieli maassa istukkakuurillani. Itse asiassa olen ollut elämäni kunnossa: pirteä, hyväntuulinen ja sikeäuninen. Maitoa on ainakin toistaiseksi tullut reippaasti, iho ja hiukset ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan. Jos kaikki tämä ei ole ollut istukkakapselien ansiota, eivät ne voinnille näemmä ainakaan haitaksikaan ole olleet.

Miten istukkakapselien valmistus sitten käytännössä toimii? Itse suosittelen pyytämään tarkat ohjeet istukan käsittelyyn esimerkiksi doulalta, omani auttoi minua tässä operaatiossa. Koska istukka on EU:n mukaan uusioelintarvike, jokaisen on käsiteltävä itse oma istukkansa tai pyydettävä apua puolisalaisesti, jottei elintarvikelaki puutu asiaan. Ei sinänsä ihme, kukapa ei tätä nuorentavaa, mielialaa kohottavaa, ryppyjä siloittavaa ja hiuksia voimistavaa ihmelääkettä haluaisi ostaa synnyttäneiltä, hehe. 

Vaikka vaikutus on ollut mielestäni erinomainen, en itse ainakaan suostuisi syömään toisen istukasta tehtyä uutetta. Istukkaan siirtyvät nimittäin myös äidin raskasmetallit ja haitalliset mikrobit. Sen takia esim. tupakoiville äideille ei suositella istukan kapselointia. Itse suosittelisin myös raskasmetallitasojensa testaamista, jos epäilystä kovasta altistuksesta on. Itse tein ennen raskautta monenmoiset puhdistuskuurit lois- ja homemyrkkyhäädöistä raskasmetallitasojen testaukseen ja raskauduin ainakin suht puhtaana (nuo hoidot liittyivät siis terveyteni kohentamiseen pitkän sairastelun jälkeen, ei raskauden tavoitteluun).

Tältä istukkakapselit näyttävät luonnossa. Ei siis kovin suuri ero muihin luontaistuotteisiin.
(Kuva: Pau Ribas)

Omasta 400-grammaisesta istukastani tuli noin 70 kapselia, jotka riittivät kolmeksi viikoksi. Halutessani olisin voinut säästää osan vaihdevuosilääkkeeksi, mutta uskon, että vaikutus oli ihanteellisin juuri synnytyksen jälkeiseen hormonitasojen romahtamisen tasapainottamiseen, maidonnousun helpottamiseen ja ensimmäisen imetyskuukauden hivenainetankkaukseen.

Jos uskallatte kertoa omia kokemuksianne tästä vielä aika undergroundista aiheesta, niin sana on jälleen vapaa kommenttiosiossa!

Lisätietoja: www.placentanetwork.com

Seuraa Facebookissa

Kultasen Pauloissa