Kadonneen kastemekon tarina
27.11.15
Minut kastettiin viime vuosituhannella isänpuoleisten
isovanhempieni luona Helsingissä. Ylläni oli karjalaisen mummini tekemä kastemekko
– valkoista pitsiä koristi vaaleanpunainen satiininauha. Mummi oli uskomaton
käsityöihme!
Sitä ennen mekossa oli kastettu vuotta vanhempi serkkuni.
Minun jälkeeni samassa mekossa kastettiin pikkuveljeni, kaksi muuta serkkua,
veljeni kaksi lasta ja serkkujen kahdeksan lasta – yhteensä kokonaista 15
vauvaa. Nyt oli vihdoin minun vuoroni saada tämä sukukalleus oman lapseni
ristiäisiin.
Kerroin aikaisemmassa postauksessa, että isän puoleisesta
suvustani ovat menehtyneet kaikki yhtä tätiäni lukuun ottamatta. En ole
materiaan tarrautuva ihminen, mutta tämä kastemekko oli saanut uuden
merkityksen. Se edusti linkkiä isän sukuun, joka ei voisi olla läsnä lapsen
”syntymäjuhlassa”. Ainakaan fyysisesti. Nyt tämä pitsinen mekko on mystisesti
kadonnut. Sitä on etsitty kissojen, koirien ja meedion avulla, mutta hävinnyt
mikä hävinnyt. Ehkä tarkoitus onkin, ettei minun lapseni saa kuolleiden
sukulaisten energioita edes mekon välityksellä? Tai paremminkin, eihän hän niiden
vaistoamiseen mitään mekkoa tarvitse.
Mun ristiäiset -79! Tässä olen kastemekon tehneen mummin sylissä ja serkkutyttö vaarin sylissä. |
Monet ovat kyselleet, aiommeko pitää ristiäiset vai
nimiäiset. Sen verran tapakristitty kai olen, että omasta mielestäni kaste,
konfirmaatio ja hautajaiset sopivat hyvin kirkon tontille. Rippileirillä jugendvaikutteisessa
Villa Hvittorpissa oli jopa niin ikimuistoista, että päädyin tulevan
bändikaverini kanssa isoseksi, jotta pääsimme noihin maisemiin toistekin (eikä pelkkien maisemien takia, kai meillä siellä jotain teini-ihastuksiakin oli).
Mieheni
on katolinen (paperilla), mutta omasta lapsestaan hän ei katolista halua. Kolmannen polven stadilaiseksi syntynyt Lulu kastetaan siis
protestoimaan protestanttisena luterilaisena. Ristiäisiä vietetään ensi
viikolla, meidän 7-vuotishääpäivämme. Numero 7 sopii hyvin kuvioon, sillä tapasimme toisemme 7.7.-07! Häitämme ei juhlittu kirkossa, vaan meidät vihki pittoreskin katalonialaiskylän, Tianan rauhantuomari - ja minä pukeuduin intialaiseen hääpukuun. Liekö tämän mystisen katoamisen
tarkoitus se, että Lulukin kastettaisiin intialaisessa asussa…
Mulle oli ihan uutta, että kirkolta saa lainaksi kastemekkoja! |
Henkisiltä tai hengellisiltä aatteiltani saatan olla
lähimpänä buddhalaisuutta, mutta toisaalta näen kristinuskon osana kulttuuria,
jossa elämme ja uskonnonopetuksen osana yleissivistystä ilman sen
dramaattisempia vakaumuksia. Ja tekeehän kirkko paljon hyvää menneistä synneistään
huolimatta.
Kirkolle kiitokset myös kastemekosta, jonka saimme lainaksi
kadonneen tilalle!
p.s. Jos lukijoissani on selvännäkijöitä, niin vinkatkaahan,
mistä perintöpukua voisi etsiä?
2 kommenttia
Tosi ihailtava asenne sulla näistä kirkkoon ja kristinuskoon liittyvistä jutuista. :)
VastaaPoistaHaluisin kysyä niistä istukkakapseleista, miten se kuivattaminen ja kapseleiksi väsääminen käytännössä tapahtuu? Pahoittelen jos tän infon olisi saanut luettua siitä linkistä, en jaksanut nyt justiinsa keskittyä lukemaan englantia. :--)
Kiitos kommentista! Tätä kapselointia on multa kyselty niin paljon, että uusimmasta postauksesta löytyy nyt linkki opetusvideoon, enjoy! :) http://kultasenpauloissa.blogspot.fi/2015/12/mita-doula-tekee-osa-3-synnytyksen.html
Poista