Raskausoire 6: Sisustusvimma ja vauvan roinien haaliminen

21.9.15

Raskausoirelistaukseni on jäänyt yllättäen paljon vähäisemmäksi kuin alun perin odotin. Varsinkin henkisten oireiden suhteen. Mielialaheilahduksia ei ole kuulunut, ei itkuraivareita, yliherkkyyttä jotain söpöä nähdessä, kateutta kavereille tai miehelle, jotka ”saavat” riekkua vapaasti tai närkästymistä muiden raskaana olevien tai jo synnyttäneiden tavasta hoitaa itseään tai lastaan (jää nähtäväksi nostaako tämä dumarimutsi päätään sitten synnytyksen jälkeen). Fyysisistä oireistakin ovat jäänyt puuttumaan ne tavalliset oksentelut, aineenvaihdunnan ongelmat, närästykset ja muut. Mutta raskauskuvailuissa usein mainittu pesänrakennusvietti, siihen voin jopa samaistua!

Kirjastosta mukaan on tarttunut aimo läjä sisustuskirjoja, joita plärään ihan fiiliksissä, vaikken edes ole suunnittelemassa muutoksia nykyiseen kämppään, niitä kuvia on vaan niin kiva katsella! Pakko johtua raskaushormoneista! Sisustuslehdistä suosikkini on hipahtava Unelmien Talo&Koti -lehti, jonka selaan läpi aina jos se jossain käsiini sattuu. Sisustusblogeista fanitan Justina Blakeneyn modernia boheemityyliä edustavaa The Jungalowia, josta on rapakon tuolla puolen muodostunut jo oma tyylikäsitteensä. Kaikkeen sitä voikin hurahtaa...

Koukussa sisustuskirjoihin

Lastenhuonetta meillä ei ole ja työpiste/kotimusastudiokin sijaitsee olohuoneen perukoilla, mutta kunhan tästä pääsemme isompaan asuntoon, niin modernit boheemivinkit tulevat kyllä käyttöön! Nykyiseen kämppään – joka vielä Tekniikan museon valokuvakilpailussa esiintyy aika riisutussa muodossaan  on raskauden aikana tullut tehtyä vähän pehmennystä. Olohuoneeseen teimme Vallilan poistomyynnistä hommatusta kankaasta taulun (mies teki raamit koulunsa veistovehkeillä) ja Tigerin vinyylilevykehyksillä saimme levynkansitaidetta seinille. Etsystä löydetty julkka esittää Lou Reedin Transformer-levyn biisejä kirjoina (joka on tietty viittaus entiseen bändiimme The Satellites of Loveen).

Ja taas on riemunkirjavaa.
Siellä se fysiopallo odottaa jääkaapin päällä synnytyksen käynnistymistä. ;) 

Ja entä ne tähän mennessä kertyneet vauvan kamat? Neuvolassa kysellään joka kerta: ”Noh, jokos teillä on kaikki hommattuna vauvaa varten?” Eipä siihen voi oikein muuta vastata, kuin että: ”Toivottavasti”. Eihän sitä noviisina loppupeleissä tiedä, mitä kaikkea se uusi ihminen lopulta tarvitsee.

Ilman kaukaloa ei synnytyssairaalasta päästetä lähtemään.

Kelan äitiyspakkaus on aika ensiarvoinen apu kaikkine pyyhkeineen, makuupusseineen ja talvihaalareineen. Tämän vuoden paketissa on aika nätit kuositkin. Ystäviltä olemme saaneet omaksi sekä lainaan ensisängyksi tarkoitetun kopan, rintarepun, kantoliinan ja kasapäin vaatteita sekä harsoja. Isovanhemmat sijoittivat kunnon vaunuihin. Itse olemme hommanneet käytettynä hoitopöydän, kaukalon ja läjän kestovaippoja villahousuineen ja uutena vaatesäilytystarvikkeita, hoitolaukun ja vaunujen sadesuojan. Ihana ompelutaitoinen ystävämme lupasi tehdä itse tuulisuojan, kun emme ole löytäneet yhtään esteettisesti sopivaa liiloihin vaunuihimme.

Äidille: saappaat ja sadetakki (kun syysvauvasta on kyse), imetysliivejä, rintakumit, maidonkeräysvempele ja rintaliivinsuojuksia (lanoliinivoide tuli onneksi äitiyspakkauksen mukana). Turha roina on omasta mielestäni aika minimissä, jos ei lasketa mukaan niinkin hyödyllistä ostosta, kuin kenkiä – siis ihmiselle joka ei osaa edes kävellä... Kaikkeen pikkusälään saa menemään yllättävän paljon rahaa. En uskalla edes miettiä, mistä olisimme käärineet massit kaiken ostamiseen uutena.

First things first! Kultaselle kultaset kengät - ja tietty leopardit myös!
Lainakoppa
Hoitopöytä lähti käytettynä kympillä.
Tehokastaa tilankäyttöä pikkukämpässä.
Uhrasin puolet vaatekaapistani vauvan kledjuille. ;)

Jos oikein olen kärryillä lapsiasioissa, niin romppeista puuttuisi vielä vauvan amme, sitteri ja syöttötuoli, mutta niitä nyt ei ihan heti tarvita. Mies, joka on meistä kahdesta se käteväkätinen, lupasi askarrella beibille mobiilin Isyyspakkauksen ohjeiden mukaan.

Sanokaas te kokeneemmat, tarvitaanko me mitään muuta materiarintamalta? Ja mitkä roinat on teillä jääneet kokonaan käyttämättä?

Entä ne muut raskausoireeni sitten? Tässä listattuna:

Tsekkaa myös nämä

0 kommenttia

Seuraa Facebookissa