Olen moneen otteeseen kirjoittanut meidän univaikeuksista ja spekuloinut niiden syillä, kuten nyt vaikka 18 kk unitaantuma. Unikoulutkin jäivät pois kokeilusta, kun itku oli niin raastavaa. Mainitsin, että äidinvaistoni sanoo, että nyt lapsi voisi olla valmis uuteen nukahtamisen opetteluun. Ja siltäpä tosiaan vaikuttaisi. Sain parhaan äitienpäivälahjan, eli kokonaisia yöunia!

Hyödynsimme hyvän, meitä lähellä asuvan ystäväni ulkomaan reissun ja pyysin häneltä avaimet lainaan, jotta minä voisin nukkua pe–la ja la–su väliset yöt pois kotoa maidolta haisemasta. Mies ei ole Lulua toistaiseksi vielä nukutellut, koska tuo tahtotaapero on aina raivoisasti huudellut maidon perään. Koska meikäläisellä on ensi kuussa neljän yön duunireissu, halusimme molemmat harjoitella isän nukutustaitoja – ja minä nukkua keskeytyksettä ekaa kertaa moneen moneen kuukauteen.

Perjantaina jännitti kovin häipyä kotoa, koska mummolakyläilyjä lukuun ottamatta Lulu oli vain ja ainoastaan nukahtanut rinnalle. Selostimme Lululle, mistä on kyse ja että äiti tulisi aamulla takaisin. Meikäläinen nukkui yksin ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Monelle ehkä ihan itsestäänselvä juttu, mutta itsellä ei ole aiemmin ollut tarvetta nukkua erossa perheestä. Intuitio oli kuitenkin oikeassa, että nyt aika oli vihdoin kypsä! 

Outoa, mutta kummallisen kirkkaalta tuntui pääkoppa seuraavana aamuna pyöräillessäni pitkin Ullanlinnan rantaa kohti kotia. Ilman pumppua ei pidemmästä erosta olisi tullut mitään.

Seuraavana yönä sama kaava. Nukutukset menivät ihmeellisen hyvin ja yöt vähin heräilyin. Uudelleen nukahtaminen sujui nopeasti. Toisena aamuna heräsin vielä levänneempänä – äitiyteni toiseen äitienpäivän aamuun, keitin kahvit ja palasin kotiin. Äitienpäivää juhlimme mummoni luona neljän polven naisten ja kolmen polven äitien voimin, harvinaista herkkua sekin!

Viime yönä nukuinkin jo kotona – tosin vielä sohvalla, jotta mies sai hoitaa samat hyvät nukutusrutiininsa. Ja hyvin meni taas! Vaikea uskoa, että saimmeko todellakin yöimetykset lopetettua tuosta vain…, mutta saako silti jo tuulettaa?! Osa kiitoksesta kuuluu Kasvun tai’an univalmennukselle, jonka opetusvideoita katselimme pitkin viikkoa. Varsinainen valmennus alkoi tänään. Kirjoitan erikseen tuosta kurssista sen päätyttyä. Tässä vaiheessa vain: suosittelen etsimään itselle resonoivaa tietoa, valmennusta tai muuta apua, vaikka se tuntuisi aluksi vaikealta ajatukselta. Olemme oppineet paljon sellaista, mitä muualta ei ole kuulunut. Toisaalta silloin kun sitä on ihan zombiväsynyt, ei myöskään jaksa alkaa miettiä mitään nukkumisstrategioita, vaan imettäminen tuntuu helpoimmalta vaihtoehdolta, vaikka se ei sitä jaksamisen kannalta olisikaan, siksi tuki on ollut ihanaa. Ja nimenomaan meidän "kasvatus"tapamme tukeminen, ei "ota tai jätä tämä malli tai kärsi" -tyyppinen besserwisseröinti, mitä meille esim. neuvolachatissä on tarjottu. Yes I do but not with you... Omaan intuitioon on vaan pakko luottaa näissä asioissa, mikä tuntuu oikealta juuri omalle perheelle.

Tänään aivot ovat tuntuneet ihmeellisiltä: skarpeilta, näkö kirkkaammalta ja kroppa kevyemmältä. Ehkä ärsyttävintä yöheräilyissä on se tukkoinen, krapulainen, zombi ja ennen kaikkea raskas ja turvonnut olo, mikä siitä seuraa. Yöheräilyt todellakin lihottavat ja pistävät aineenvaihdunnan säästöliekille, ainakin minulla! Jospa tästä jaksaisi vaikka alkaa liikkuakin enemmän ja päästä pudottamaan vauva- ja taaperoaikana kroppaan jumiutuneet ylijäämät (nelisen kiloa) pois. Ehkä sitten seuraavaan äitienpäivään mennessä.