Maha pystyssä musisointi ja sikiön musamaku

28.5.15

Lauantaina kävimme pitkästä aikaa miehen kanssa treeniksellä soittamassa, drum & bass -kokoonpanolla. Jostain syystä raskaana ollessa musiikki on jäänyt aika lailla taka-alalle. Joillain vähenee lukemani mukaan seksihalut, itselläni rokkaus. Siitä on tullut outo ja hämmentynyt olo. Tarkoittaako raskaus tästä elämänalueesta luopumista? Viimeiset 12 vuotta olen kuitenkin soittanut, laulanut, keikkaillut tai vähintäänkin säveltänyt hyvinkin säännöllisesti.

Sikiö kuulee parhaiten matalat taajuudet, eli basso
on hyvä väline viestiä kohtuun. :)
(Kuva: Pau Ribas)

Alkuraskaudessa olo oli sen verran väsynyt, ettei treenaamisen fyysinen rasitus tuntunut hyvältä (yhtä aikaa laulaminen ja soittaminen ei ole mitään aivan kevyttä puuhaa), sen jälkeen kuvioon astui huimaus, joka verotti myös treeniksellä käyntifiiliksiä. Koska kyseessä on ensimmäinen raskauteni, en uskaltanut ottaa vastaan myöskään keikkatarjouksia pitkälle eteenpäin, koska en ollenkaan osannut arvioida kuntoani, mahan kokoa (hankala bassoa soittaessa) tai basson painon kuormittavuutta viidennellä kuulla – vahvistimen roudauksesta puhumattakaan. Nyt, raskausviikolla 21 huomaankin olevani elämäni kunnossa, eikä mahan kokokaan olisi vielä menoa haitannut… Live and learn.

Toisaalta musiikin tekemiseen liittyy ainakin itselläni tietty moodi, joka vaatii eräänlaista itsekkyyttä ja omaan maailmaan uppoamista siinä missä ”siunatussa tilassa” on vaikea olla ajattelematta kahden puolesta. Inspiraatiolla on myös ollut tapana iskeä aamuyön tunteina, johon asti en raskaana ollessa ole valvonut, ja muutama lasi viiniä on auttanut tuohon moodiin pääsemisessä. Yhtälö mättää.

Pau paukuttamassa

Keikkailuun taas sisältyy ”lieveilmiöitä”, jotka eivät tällä hetkellä ole päällimmäisiä kiinnostuksen kohteita: valvominen, baarit, ilmainen viina, pitkään istuskeleminen/seisoskeleminen, aikatauluttaminen ja odotteleminen jne. Kuulostaa tylsältä, mutta elämäntapa, jota olen niin pitkään rakastanut, joutuu nyt olemaan jonkin aikaa telakalla. Samalla kaipaus lavalle ja bändin kanssa soittamaan on kova. Mutta kuten viisas mieheni totesi, olemme eläneet rock-elämää vuosikaudet ja nyt on välillä uudet kuviot. Kotistudiossa syntyy jatkuvasti uutta musaa, josta on hyvä jatkaa, kun teemme comebackin keikkapaikoille. Sitä odotellessa!

Soittaminen treeniksellä, vaikka vain duonakin, tuntui kyllä pitkästä aikaa äärettömän hyvältä: säröbasso täysille jyrisemään ja ajatukset narikkaan! Tai ainakin siihen asti, kunnes tyttö mahassa rupesi tanssimaan sisälläni musan tahdissa. Jee! Ainakin skidi diggaa vanhempiensa musaa (tällä hetkellä kynästämme lähtee indie/grunge-tyyppistä rämistelyä). Ekojen potkujen tuntumisen jälkeen olen huomannut, että tytön mieleen ovat myös Red Hot Chili Peppers, Jimi Hendrix ja Elvis – not bad! Viime viikonlopun Maailma kylässä  -festareiden etninen meininki ei sen sijaan miellyttänyt, vaan liike lakkasi kokonaan. ”Taitaa pidellä korvistaan kiinni”, totesi ystäväni.  


Duomatskuamme (kuvattu ennen raskautta). 

p.s. Jos jotakuta kiinnostaa kuunnella, minkälaista musaa sitä on tullut vuosien saatossa tehtyä, niin täältä pääsee kuuntelemaan:

https://soundcloud.com/amapolar (suomenkielistä pop-rockia)
https://soundcloud.com/emmagoldman (pääosin instrumentaalia indietä)
https://soundcloud.com/golden-grass (60’s-vaikutteista folk-pop-rockia)

Tsekkaa myös nämä

0 kommenttia

Seuraa Facebookissa