Ensimmäiset potkut, vauvaunet – ja liitoskivut!

15.5.15

Helatorstai oli jännä päivä, useiden ekojen kokemusten kimppu, rv 19+2 (viides kuukausi).

Päätimme lähteä mieheni kanssa Roihuvuoren Kirsikkapuistoon flippailemaan Suomen suurimmasta kirsikankukkakeskittymästä. Ja psykedeelinen näkymähän se olikin: vihreä ruoho, vaaleanpunaiset puut ja kymmenittäin japanilaisiin perinnevaatteisiin ja manga-asuihin pukeutuneita tyyppejä, joiden hiukset loistivat oransseina, violetteina, sinisinä jne. Lavalla hämmentäviä tanssimuuvejaan esitteli pari japanilaisen tanssin ryhmää. Puisto oli pullollaan niitä ketun ja pehmolelun sekoituksen näköisiä japanilaisia koiria. Kaikkialla raikasi japanin kieli. Selvinpäinkin voi siis tuntea olevansa huomattavankin sekavissa sfääreissä….

Duunien takia emme kuitenkaan voineet viivähtää kirsikkapuiden katveessa kovin kauaa. Jonotimme teemaan kuuluvia nuudeli- ja riisiannoksiamme puolisen tuntia, kunnes jälleen tuttu huimausefekti iski päälle. Uusimman kartoitukseni mukaan potentiaalisimpia vaaran paikkoja huimauksen suhteen ovat 1.) sauna, 2.) tunkkaiset tilat (kuten kaupat ja kirppikset), 3.) jonot ja muut tilanteet, joissa pitää seistä pitkään (kävellä ja pyöräillä voin vaikka maailman ääriin, mutta varokaakin pysäyttämästä!). Jouduin siis jättämään miehen jonottelemaan ja siirtymään takavasemmalle istuskelemaan ja suolavettä litkimään.

Pau & Paula Kirsikkapuistossa

Ja silloin se tapahtui: ekat potkut! Babykin taisi vaistota surrealistisen ilmapiirin ja ilmaisi sen kunnon räpiköinnillä. Outo tunne: ei se ainakaan potkimiselta tuntunut, vaan enemmänkin – hyvää ystävääni lainatakseni – kuplinnalta. Vähän kuin ruoansulatuksen toiminnalta, mutta vatsan sijaan kohdussa. Viime aikoina olen välillä melkein unohtanut olevani raskaana, kun maha on vielä sen verran pieni, että normikuteet mahtuvat päälle eikä sisällä kasvavan olion liikkeitä ole havainnut millään tavalla. Mutta nyt sain konkreettisen muistutuksen, että siellä sitä ollaan ja melskataan! (Tänään kaveri innostui räpiköimään, kun telkkarista tuli Red Hot Chili Peppersiä.)

Kotimatkalla käppäilyä taisi kertyä ainakin viitisen kilsaa, kunnes sain havaita seuraavan ensimmäisen kerran: liitoskivut! Tai sellaisiksi ne ainakin tulkitsin… En ole eläissäni kärsinyt selkäkivuista, mutta nyt rupesi jomottamaan oudolla – uudella – tavalla ristiselän oikealla puolella. Olen aina ollut intohimoinen kävelijä (mieheni kutsumanimi minulle on cohete, eli raketti, koska hän ei koskaan meinaa pysyä tahdissani) ja kävelen mielelläni kilometrikaupalla ilman väsymystä tai kolotuksia, tai niin ainakin ennen eilistä. Tänään kävelylenkille lähtiessäni laitoin eri kengät, jospa selkäjomotusta ei tulisikaan. Turha toivo, tämä vaiva taisi tulla jäädäkseen. Mutta mikäs siinä, kun pyöräilykausi on kukkeimmillaan, niin eipä tarvitse paikoillaan sentään kököttää. Ja onneksi äitiysjoogassa opetettiin juuri ihania ristiselän hierontataktiikoita, joita harjoittelimme pareittain ristiselän potentiaalisiin jumikohtiin. ”Näitä voitte jatkaa sitten kotona kumppaninne kanssa”, opettaja totesi tunnin lopussa ja kiirehti lisäämään: ”Mutta niin päin, että mies hieroo teitä!”. Edeltävien vuosien oppilas oli päätyinyt työstämään (epäilemättä erittäin tyytyväisen) miehensä paikkoja.

Vielä ei maha ole suuren suuri...
(Kuva: Pau Ribas)

Ja entäs ne unet sitten? Helatorstain vastaisena yönä baby teki ensiesiintymisensä unissani.  Sinisilmäinen ja tummatukkainen poika! Poikaa olemme kumpikin jo pitkään ounastelleet, mutta itse olen ollut ihan varma, että miehen ruskea silmien väri dominoisi minun sinistä perimääni. Eipä silti, ei värillä ja sukupuolella niin väliä, jännä nähdä, pitävätkö yleensä niin enteelliset uneni paikkansa. Toisessa unessa olin synnytyssalissa ja koko synnytysprosessi oli tapahtunut niin nopesti ja kivuttomasti, etten ollut ehtinyt edes tajuta, että lapsi oli jo syntynyt. Tämän ainakin toivon olevan enneuni (in my dreams...). Lopussa olimme yhdessä kotona. Vauva itki, mutta tyynnytin sen niin ikään nopeasti ja kivuttomasti ja lopuksi isä kylvetti vauvan. Mietin, kuinka helppoa vauvan kanssa olikaan (ainahan sitä voi uneksia).

Kornein osuus unesta oli kuitenkin se, että taustalla soi taukoamatta tekemäni kappale The Chosen One, jonka levytimme The Satellites of Love -yhtyeeni kanssa joitakin vuosia sitten. Jos kuuntelette kappaleen, tulette huomaamaan, että unissani odotan vähintäänkin uutta Siddharta Gautamaa syntyväksi (kyyneleet-silmissä-naurava-hymiö). ¡Madre mía...!

Tsekkaa myös nämä

0 kommenttia

Seuraa Facebookissa