Täydellinen vauva

13.10.15

Kuten nokkelimmat varmasti ovat jo päätelleetkin, kymmenen päivän bloggaustauko tarkoittaa juurikin sitä itseään: kävin synnyttämässä! Monet teistä ovatkin minulta kyselleet, tuleeko sitä synnytyskertomusta blogiin ja tuleehan se. Sen verran pitkä stoori kuitenkin kyseessä, että tikattuna vaikea istua vielä niin pitkää kirjoitusrupeamaa ja kun imetyskin on nyt intensiivisimmillään, kerron näin alkuun tunnelmia ensimmäisestä viikosta kotona.

Alkuun esittely. Pikkuneiti syntyi tasan laskettuna päivänään, 6.10. klo 14.06 (astrohörhöille tiedoksi, että hän on vaaka, nouseva jousimies ja leijonakuu). Ensin ajattelimme, ettemme paljastaisi vauvan nimeä ennen ristiäisiä, mutta lopulta päädyimmekin espanjalaiseen tyyliin: jos nimi ja naama sopivat yhteen, niin nimi on päätetty. Pikkuneitimme on siis nimeltään Lulu! Toinen nimi julkistettakoon sitten vasta ristiäisissä.

Ensikuva vauvan kanssa.


Ja pikkuneiti ihan kirjaimellisesti: syntymäpainoa oli 2787 g ja pituutta 47 cm (ei siis tosiaankaan mikään sokerivauva…). Suomessa alle kolmikiloisuus tuntuu olevan suurenkin haloon paikka. Mieheni painoi syntyessään täsmälleen saman verran, eikä sitä Välimerellä outona pidetty. Sen sijaan suomalaiset ystäväni ovat kertoneet, että heidän vauvojensa isokokoisuutta ihmetellään Espanjan neuvoloissa. Jos käyriä halutaan seurata, niin valittakoon ne siis geeniperimän mukaan.

Viisi päivää sitten Kättäriltä lähtiessä Lulun paino oli tippunut 2,5 kiloon, joten viime päivät ovat olleet yhtä imetysmaratonia. Onneksi maitoa tulee yllin kyllin (tai kuten synnytyskertomukseen on kirjattu ”vuolaasti”). Tänään neuvolantäti teki kotikäynnin ja punnitus osoitti, että syöttäminen on tehonnut. Paino on noussut jo yli syntymäpainon (2840 g), vaikka yleensä tämän saavuttamiseen menee kuulemma 10 päivää viiden sijaan. ”Sulla on kermamaitoa!”, totesi neuvolantäti. (En viitsinyt mainita, kuinka paljon oliiviöljyä tulee kipattua naamariin ohjeistettujen kevytlevitteiden sijaan.) Painokehityksen takia saimme luvan piipahtaa ulkomaailmassa ja kävimmekin ekalla kärrylenkillä Puu-Vallilassa, jee happea!

Painon lisäksi tutkittiin ihon väriä, navan parantumista (napatynkä tippui jo toissapäivänä), jäntevyyttä ja imuotetta. Lopulta neuvolantäti totesi mukanaan olleelle harjoittelijalle ihastuksissaan: ”Katso nyt, tässä on täydellinen vauva!”.

Täydelliseltä on tuntunut myös vauva-arki, ainakin tämän ekan viikon ajan. Lulu on zeniläisen tyyni (näytti syntyessään tiibetiläiseltä, kuten minäkin, haha), eikä turhista säiky tai hötkyile. Syö vähintään kolmen tunnin välein ja nukkuu muut ajat. Yöllä neiti ei herää rääkymään, vaan tuhisee hiukan nälän merkiksi ja imetetään kahdesti, jonka jälkeen nukahdamme jälleen yhtä nopeasti kuin heräsimmekin. Ekan viikon olemme nukkuneet kaikki samassa sängyssä, Minä ainainen unihäiriöinen olen nukahtanut yöllä kuin tukki ja nukahtanut vaivatta myös yösyöttöjen jälkeen. Välimeren rytmimme on muotoutunut niin, että menemme nukkumaan yön pikkutunneilla ja heräämme aamupäivällä. Minä keskityn imettämiseen, mies hoitaa vaipat ja pesut kolmiviikkoisen isyyslomansa ajan. Oi autuutta!

Chillailua kotisohvalla

Onko arki siis ollut sellaista kuin odotin? Ei, vaan parempaa! Ei unettomia öitä, selittämättömiä itkuraivareita (äidillä tai lapsella) tai väsymystä. Chillailua sohvalla, imetystä, syömistä, vieraita – la buena vida!

Yllätyksen aiheet uutena äitinä top 5


  1. Vauva nukkuu ja antaa nukkua. Hyvästi unettomuus!
  2. Mikä synnytysmasennus? Hysteerisiä naurukohtauksia sen sijaan riittää, yhtäkkiä kaikki on hulvatonta!
  3. Imetys sujuukin ongelmitta. Tästä peloteltiin etukäteen – ja paljon.
  4. Nännien imeminen tuntikausia ei satu. Mutta kun vauva iskee superterävät kissankyntensä räjähtämäisillään oleviin tisseihin, niin auuuuts!
  5. Raskauskilot jäivät synnärille ja maha palautui raskautta edeltävään tilaansa. Bellybanditille ei siis olisi ollut käyttöä, pizzerioiden ja noutoraflojen numeroita olisi sen sijaan kannattanut haalia, että ehtii syödä yhtä paljon kuin kuluttaa.

Tsekkaa myös nämä

13 kommenttia

  1. Ihanaa, Lulu (mahtava nimi) on täällä! Paljon onnea pikkuisesta. <3

    Olen blogiasi seurannut alusta asti ja tykkään todella paljon, mutta en vaan ole saanut kommentoitua aiemmin. Kaikki aiheesi ovat hirmu kiinnostavia; niin ruokavalio, monikulttuurisuus kuin "hörhö"-jututkin. ;) Nyt jään innolla odottamaan sitä synnytystarinaa sitten.

    Omaa blogia päivittelen aina silloin tällöin, mutta se on enemmänkin vain sellaista itseni iloksi puuhastelua... Saa tietty kuitenkin käydä kurkkaamassa!


    -Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, kiva kuulla! Ja ehdottomasti käyn kurkkaamassa sun blogia!

      Poista
  2. Upeeta!! Meilläkin yöt sujuu rauhallisesti. Se on ihanaa. On käynyt hyvä tuuri kyllä. Pelkäsin niin kamalasti niitä yökiljumisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin, ehkä enemmän kuin mitään, just ku oon niin huonouninen, mut onneks menikin nyt päinvastoin, ku kuvitteli unien suhteen! :) Hienoo, et teilläkin rauhalliset yöt! Ihan luksusta.

      Poista
  3. Moi! Onnea hirmuisesti vauvasta Kaunis nimi hänellä. Nyt en malta olla kommentoimatta tuota uniasiaa, se on nimittäin yhden oman projektini kannalta juuri nyt niin mielen päällä. Olen seuraillut tätä blogia ja huomannut, että tykkäät ottaa asioista itse selvää etkä tyydy vain perusneuvontaan. Se onkin hyvä! Uniasiassa kannattaa ilman muuta olla myös aktiivinen. Oma projektinikin liittyy vähän siihen, miten vanhemmat (minä olen tehnyt saman) olettavat vähän turhan helposti että jos vauva nukkuu aluksi hyvin, hän jatkaa hyvin nukkumista myös myöhemmin. Valitettavasti ei pidä paikkaansa kuin hyvin harvoin. Kannattaakin tässä hiljalleen ottaa vähän selvää siitä minkälaiset hyvät unitavat ohjaisivat lasta kohti hyvää unta jo aika pienestä pitäen. Jos ei ole jo tuttu, niin ainakin suomalaiseen unikirjaan Unihiekkaa etsimässä kannattaa tutustua. Lisäksi MLL:llä on itse asiassa erittäin asialliset ja ajantasaiset ohjeet täällä: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/uni/vastasyntynyt/. Kannattaa lukea kohta "Vinkkejä unettomien öiden vähentämiseksi". Sen otsikko olisi minusta hyvä olla "Vinkkejä unettomien öiden ehkäisemiseksi". Hellävarainen ohjaaminen kohti hyvää unta kannattaa minusta aloittaa ajoissa, jo viimeistään parin kuukauden iässä, jottei huonoja unitapoja pääsisi edes syntymään. Mutta ennen sitä saakin toki nautiskella jos omalla vauvalla ei ole mitään valvottavia vaivoja tai muuta! Ihania ensiviikkoja teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Erinomainen vinkki! Olenkin lukenut, että vauvan rytmi alkaa kehittyä, tai siihen voi alkaa vaikuttaa tuolla kolmen kuukauden kieppeillä. Ilman muuta siihen pitää kiinnittää huomiota! Jotenkin olen olettanut, että Lululla olis sama yökukkujan rytmi kuin sikiönä (ainakin neuvolassa sanottiin, että aktiiviset ajat kohdussa on usein aktiivisia myös kohdun ulkopuolella) ja meillä vanhemmilla. Mutta odotellaan rauhassa ja katsotaan, kuinka paljon tarvitsee sitten alkaa ohjata aktiivisestikin. Tietty jossain vaiheessa pitää myös oma rytmi saada tähän yhteiskuntaan sopivaksi :D

      Poista
    2. Vauva todennäköisesti opettaa sinut jossain vaiheessa yhteiskuntakelpoiseksi :D. Paitsi rytmiin kannattaa sitten vähän myöhemmin kiinnittää huomiota siihen erityisesti siihen ettei vauva nukahtaisi rinnalle tai syliin vaan opettelisi nukahtamista samaan sänkyyn missä olisi tarkoitus nukkua loppuyökin. Ja jos vauva vähän älisee, ei kannata ihan heti sännätä hyssyttämään. Hätäisen itkun ja uneenvajoamisääntelyn eroja oppii huomaamaan, ja vauvalle kannattaa jossain vaiheessa antaa vähän aikaa vajota ihan itse uneen. Näillä pääsee jo tosi pitkälle. Onnea vielä!

      Poista
  4. Onnea pikkuisesta! <3 Ihana kuulla, että teilläkin nukutaan, meillä kaikki viisi nukkuneet hyvin ja olleet rauhallisia ja oon palautunut nopeasti omiin mittoihin. Kiva kuulla muistakin, äiti-kerhoissa vähän orpoa, kun ei ongelmia ja tuntuu, että ei viitsi edes sanoa, että meillä on kaikki nukkuneet ja nukkuu edelleen. Ihanaa vauva arkea teille, koko perheelle!! <3 Kauniita kuvia ja onnellisia hyvinvoivia ihmisiä. Minäkin bloggaan, aloitin vasta. Luonnollinen lapsi on blogini. Lulu on nätti nimi. Meillä mies herätti minut syöttämään vauvaa, kysymällä, anteeksi, pitäisköhän vauvan syödä :) , nukuin kuin tukki. Muuten oon kyllä mielestäni herkkävastoinen äiti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh! Kuulostaa tutulta toi miehen herättely! Ja ihana kuulla, että meitä "ongelmattomia" (mahtavalla viikon kokemuksella hyvä mennä kehuskelemaan ;) on enemmänkin! Ja toi on just niin totta, että me ollaan usein se hiljainen joukko, sama vaivattomien raskauksien kanssa, että ongelmatapaukset on äänekkäämpiä tai saa enemmän suunvuoroa julkisesti. Mutta hehkutetaan me ainakin niin kauan kuin hehkutettavaa riittää! :) Vähentäisi monien sellaistenkin pelkoja, jotka lasta harkitsevat. Käynpäs kurkkaamassa sun blogia! Kiitos onnitteluista!

      Poista
    2. Niinpä Paula, hyvä pointti tuo, että hehkutetaan me. Nimittäin osa ei ole edes kuullut kuin niitä kauhujuttuja. Mun yksi kätilökään ei ollut nähnyt luonnollista syntymää ja tuli halamaan ja kiittämään siitä kauneudesta. Itse olen niin antaunut siihen maailmankaikkeuden voimaan, että en tajua mitä ympärillä tapahtuu, annan vain voimien viedä. <3 Ja kiitos kurkkauksesta! :)

      Poista
  5. Onnea valtavasti! Ja Lulu – miten hurmaava nimi (juuri ihanasti rock 'n' roll)! Olen seuraillut blogia, mutta kommentointi aina jää, kun yleensä imetän samalla, kun selaan nettiä puhelimen pikku ruudulta ;-) Oma tyttöni ei koskaan ole ollut ihan noin rauhallinen, ei edes rinnalla ollessaan. Meillä kanssa laskettuna päivänä syntynyt "sokerivauva" oli 47 cm ja reilut 2600 g, siispä eteläeurooppalaiset mitat perinyt hänkin. Nyt puolivuotias ja melkein 20 cm jo pidempi, ilmeisesti silti ikäisekseen pienehkö ainakin Suomen käyrillä. Mutta mitäpä me käyristä! Jään taas seurailemaan vauvaonneanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Jenni! Kukin näyttää kasvavan omaa tahtiaan. Itsekin olin aika pieni syntyessäni (49 cm) ja koko vauva-ajan, mutta nyt sitten itse neuvolan mittauksen mukaan kasvanut ihan aikuisenakin sentin :D Eli 171,4 cm nykyään. Voidaan olla tyytyväisiä, että ei tarvinnut kohdussa kantaa tuon isompaa (eikä nykyisin sitten käsivarsilla tai kantovälineissä). Ehkä Lulukin venähtää sitten kolmikymppisenä kuten minä :D

      Poista

Seuraa Facebookissa