Tähystys sinne

6.1.16

Viimeksi kerroin saamastani lähetteestä kohdun tähystykseen ja residuan poistoon. Ja eilen tämä suuri päivä sitten koitti. Kyseessä oli talven kylmin päivä, 20 astetta pakkasta! Vauvalle puettiin neljä kerrosta vaatteita, kommandopipo, neulepipo ja kolme huppua ja vaunujen patjan alle lampaantalja eristeeksi kylmää ulkomaailmaa vastaan. Miehellä oli onneksi edelleen joululomaa, joten pääsi minua vauvan kanssa saattelemaan. Mukana kulki myös tuttipullo ja pari pulloa pumppaamaani maitoa toimituksen ajaksi.

Pääsimme Jorvin sairaalaan spora-metro-bussi-yhdistelmällä reilussa tunnissa. Kaikki pääkaupunkiseudun tähystykset on siis keskitetty Espooseen, joten ne tehdään varmoin ottein ja ammattitaidolla. Kun vihdoin löysimme oikean osaston, sain tervetuliaisiksi viisi kappaletta antibioottitabletteja nieltäväksi ”varmuuden varalta”. Kotona olin jo ottanut pyydetyt kaksi parasetamolia ja kaksi buranaa. Antibiooteista ja niiden vaikutuksesta suolistoon mulla on erittäin ikäviä kokemuksia, mutta onneksi edellisestä koko kuurista on aikaa jo yli kolme vuotta ja sen jälkeen olen syönyt probiootteja säännöllisesti. Ja onhan tämä kerta-annos antibiootteja totta kai pienempi paha kuin kohtutulehdus, josta olen kuullut kauhutarinoita sen kärsineiltä!

Tähystysoperaatiossa oli mukana kaksi kätilöä ja gynekologi, kaikki aivan ihania naisia! Ei kyllä ihmetytä yhtään, että juuri kätilöt hurmasivat Sipilän muuttamaan leikkauslistaansa. Miten voikin olla niin hyväsydämistä ja lämmintä väkeä tässä ammattikunnassa! Tällä kertaa myös lääkäri oli ihanan inhimillinen.

Palautumassa

Ultrassa kalvon siivu näkyi jälleen, mutta onneksi edellisultraa pienempänä, joten tähystysvälineeksi valittiin mahdollisimman kapea putki, eikä kohdunsuuta näin ollen tarvinnut puuduttaa. Tähystysvälineellä suihkutettiin vettä kohdunsuun avaamiseksi, mikä ei tuntunut oikeastaan miltään. Mutta tässä vaiheessa ilmeisesti lääkkeiden vaikutus alkoi nousta hattuun ja meikäläistä alkoi pyörryttää oikein olan takaa. Enkä selvästikään ollut ensimmäinen, sillä tähän oli varauduttu muunneltavalla laverilla, jonka pääosasto laskettiin alas. Olin siis koko toimituksen ajan pää alaspäin ja kylmä kääre otsalla.

Tähystysputkilon siirtyminen kohdun puolelle ei sekään tuntunut juuri miltään, vaikka residuaa oli loppupeleissä sen verran paljon, että sitä piti tonkia ulos useampaankin otteeseen. Ultra ei siis kertonut koko totuutta kalvon palojen määrästä. Tässä operaatiossa olisin saanut tilaisuuden nähdä kohtuni kuvaruudulta realistisena värikuvana, mutta koska päässä pyöri urakalla, en halunnut lisätä heikotuksen määrää tajuttomuuden rajamaille. Veden ruiskuttaminen kohtuun aiheutti paineen tunnetta mahaan, mutta tämäkään ei ollut mikään iso juttu. Kiitin onneani tekniikan kehittymisestä, sillä ennen nämä operaatiot tehtiin kuulemma raavaammin rautainstrumentilla kohdunseinämät kaapien (eli raapien), mikä aiheutti ikävämpiä jälkimaininkeja.

Kun roskat oli kerätty inessiivistä, piti kohtuun vielä ruiskuttaa kiinnikkeitä ehkäisevää geeliä (mahdollisiet kiinnikkeet haittaisivat siis jatkossa istukan kiinnittymistä kohdun seinämään). Tämä oli operaation kivuliain kohta, sillä nyt tarvittiin puudutuspiikki, levitin ja isompi vehje, jolla geeli saatiin ruiskutettua sisään. Enemmän kuin kivuliasta, se oli kuitenkin epämiellyttävää. Varsinkin näillä täysimettäjän kuivilla limakalvoilla. Kaiken kaikkiaan suht helppo ja kivuton operaatio siis, jonka inhottavin puoli, raju pyörrytys, ei kaikkia koske. Kätilöt sanoivat, että lääkemäärät ohjeistetaan kaikille samoiksi, vaikka potilaiden painoissa ja toleranssissa on suuriakin eroja. Meikäläiselle olisi siis helposti riittänyt pienempikin troppaus.

Jokaista neuvotaan kuulemma operaation jälkeen odottamaan istuen puoli tuntia ennen kotiin lähtöä. Koska itsellä heitti päässä pelkkä istumisen yrittäminen, minut kärrättiin sängyssä toipumishuoneeseen, jossa makoilin puolisen tuntia. Mies ja vauva saivat tulla mukaan ja pääsin jopa imettämään sairasvuoteellani kätsysti. Vauva ei siis ollut huolinut tuttipulloa miehen hyvistä yrityksistä huolimatta (tuttipullon kärjen kastaminen maitoon, eri asennot, hörpytys jne.). 

Onkohan tästä jo tehty suomalainen versio? Societyn tilalle tietty Teri Niitti. Tää pitää kyllä aikas hyvin paikkaansa.

Eli siinä olis jälleen kaikkien imettäjien antisankarille Teri Niitille uutta tietoa, että jotkut vauvat ei muusta lähteestä suostu syömään, kuin siitä julkisesti niin kauhean ahdistavasta tissistä. Itseäni ei muuten Niitin kommentit edes loukkaa. Eiköhän herran kommentit perustu ihan vain puhtaaseen ignoranssiin. Jos ystäväpiirissään olisi yksikin imettäjä, niin suhtautuminen olisi todennäköisesti valistuneempi. Ja tämän kohun jälkeenhän sitä tietoa on salakuvaajalle ja siinä sivussa monelle muulle asiaan vihkiytymättömälle sitten saavikaupalla kannettukin, joten "blessing in disguise", kuten imetysmaratonieni viihdyttäjä Larry David sanoisi. (Mulle on näemmä tullut lehmänhermot, kun en jaksa tästäkään vetää pinnoja.)

Loppupäivä menikin sitten sohvalla tokkurassa maaten ja torkahdellen. Myös vauva viihtyi rinnalla useamman tunnin, kun päivällä ei ollut ehtinyt saada tarpeekseen. 20 asteen pakkasessa en sentään imettäisi liikennevälineissä.

p.s. Koska itsellenikin imetys on kolmen kuukauden täysimetyksen jälkeenkin aikamoinen mysteeri, olen imetyssuosituksia ja niiden muuttumista kovasti tutkinut ja aion havainnoistani kirjoittaa piakkoin lisää!

Tsekkaa myös nämä

0 kommenttia

Seuraa Facebookissa