Vauva 9 kk ja vanhempien 9-vuotispäivä

7.7.16

Lulu täytti eilen kokonaista yhdeksän kuukautta, eli on hengaillut maan päällä nyt yhtä kauan kuin lapsivedessä. Painoa on yhdeksän kiloa ja pituutta 73,5 cm.

Viime postauksessa valittelin kulttuurishokkireaktiotani, mutta jo seuraavana päivänä olo oli parempi! Kiitokset kaikille vertaistuesta! Viesteissä tuli ilmi, että oma shokkinsa tässä iässä on huomata, että pikkuruinen vauva on pian iso taapero. Paikan vaihto osoitti myös, että vaikken ehkä ollut tajunnut, meille oli ehtinyt kotona muodostua omat rytmimme, jotka täällä menivät uusiksi. Suomessa Lulu heräili yhdeksän aikaan, hengaili rinnalla koko aamupäivän, nukkui lyhyitä päikkäreitä, ulkoili iltapäivällä, hengaili illan rinnalla ja nukahti klo 23–24 maissa. Täällä Lulu herää klo 7–8, käy rinnalla pikaisesti vähän väliä, nukkuu pitkiä päikkäreitä ja käy nukkumaan kymmenen aikaan.

Silmätulehdus on kuulemani mukaan hyvinkin tavallista täällä Välimerellä. Ulapalta tuulee kovaa ja silmiin sinkoutuu samalla rantahiekkaa ja roskia. Paikallinen kotikonsti on huuhdella silmiä kamomillateellä. Kokeilimme äidinmaidon ja apteekin fysiologisten silmätippojen lisäksi myös sitä ja silmien punoitus onkin jo melkein haihtunut. Rähmimistä ja silmien kiinnimuurautumista ei onneksi ehtinyt tullakaan.

Korviketta pitkien automatkojen varalle löytyi apteekista, mutta vain 70 ml pulloissa! Muut korvikkeet myydään jättimäisissä maitojauhetöniköissä. Ihmettelivät suuresti, kun kerroin, että Suomessa korvikkeet ovat ruokakauppakamaa. Outoa siksi, että täällä korvikkeita käytetään enemmän kuin Suomessa. Liittyneekö sitten neuvolasysteemin puutteeseen, ettei korvikkeita annettaisi omin päin keskustelematta farmaseutin kanssa...

9 kk juhlittiin vesishotilla ;)


Mummon ja isomummon kanssa sai nauraa kunnon röhönaurut

Yhdeksänkuukautinen vauvamme ei vielä konttaa, ryömi tai nouse seisomaan, kierii vain ympyrää ja peruuttaa sekä istuu tukevasti kaatuilematta. Toisaalta hampaita on tullut sitä tahtia, että motorinen kehitys monilla jää taka-alalle. Alahampaita on kaksi, ylhäällä neljä ja kulmahampaita on alettu jo tehtailla. Ennen äitiyttä en tajunnut mikä siinä hampaiden tulossa niin vaikeaa muka on, mutta nyt vasta hiffaan: omatkin hermot olisivat pinkeällä, jos ikenien läpi seivästettäisiin teräviä luupiikkejä parin viikon ajan.

Eilen vierailimme anoppini työpaikalla: katalonialaisessa päiväkodissa, jossa oli lapsia pikkuvauvasta 3-vuotiaaseen. Kuten kaikki muutkin täällä, hoitajat ihmettelivät Lulun ulkoista eksotiikkaa: pituus, vaalea iho ja siniset silmät, Lulu on kuulemma aivan minun näköiseni. Hupaisaa, sillä Suomessa Lulua pidetään tummana, ruskeasilmäisenä ja täysin mieheni näköisenä.

Lisäksi ihmetyksen aiheita keräsivät Lulun herkeämätön tarkkaavaisuus ja kommunikointikyky. Siinä suhteessa vauva vaikuttaa kuulemma ikäistään kehittyneemmältä. Lulu osaa sanoa jo mamma ja papa (papa on silti välillä myös tätä), taputtaa käsiään, kun sanomme ”Bravo!”, pyytää maitoa, ilmaista, kun on väsynyt, kuumissaan tai kakannut, nauraa, hymyillä ja leikkiä piiloleikkejä, ottaa ja laittaa tavaroita samaan paikkaan, selata kirjoja jne.

Kavereita tapasimme terdellä mojito-lasillisen ääressä. Oli muuten terdellä muutamat muutkin lastenvaunut – harvinainen näky koto-Suomessa.

Grillattuja simpukoita, nams!

Vakava poseeraus! Sormiruokalija sai melonia.

Kassantädit huomioivat täällä aina vauvan ja ohikulkijat katsovat kärryihin. Suomessahan lasta(kin) kunnioitetaan etäisyyden ottamisella. ”Kyllä on kaunis vauva!”, ”Syötävän söpö!”, ”Ihana tyttö”, tuntemattomatkin kommentoivat kadulla ja kaupoissa. Toisaalta täällä on muutenkin tapana lausua kohteliaisuuksia päin naamaa. Meikäläiselle huudellaan kadulla ”guapa!” (= kaunis), mutta vain silloin kuin mies ei ole vieressä.

Lulu täytti eilen 9 kk ja tänään juhlimme meidän vanhempien 9-vuotispäivää kolmen ruokalajin lounasmenulla. Meille maidottomille löytyy ihan hyvin syötävää, kuten viime vuonna kirjoitin, paitsi jälkkäriksi on AINA pelkkää hedelmää, tällä kertaa sentään eksoottisemmassa muodossa: päärynä oli uitettu punaviiniin! Ja naapuripöydän nainen sanoi totta kai, että Lulu vaikuttaa ikäistään tarkkaavaisemmalta.

9 vuotta yhdessä <3
9 kk:n silmätulehdus onneksi paranemassa.


Tsekkaa myös nämä

0 kommenttia

Seuraa Facebookissa