Kahdeksan kuukauden ajan meillä oli vauva, joka nukkui yönsä heräämättä. Silloinhan sitä tuli hehkutettua ja varastoon nukuttua. Sentään totesin, että pitää hehkuttaa niin kauan kuin hehkutettavaa on ;) Sitten tapahtui jotain, olkoon se sitten ennen virallista suositusta 8 kk iässä matkan takia annettu MPR-rokote, kahden kuukauden ajan syödyt kiinteät allergeeneineen, näiden yhdistelmä tai sattuma, yhtä kaikki – hyvin yönsä nukkuneesta vauvasta tuli itkuinen, kärttyisä, huonosti kiinteitä hyväksyvä ja jatkuvasti öisin heräilevä hermokimppu.

Tämä on vaan joku kausi ja vaiheet menee ohi. Näin meille sanottiin ja mekin sanoimme: hampaat, eroahdistus, tiheän imun kausi, kehitysvaiheet, uusien taitojen oppiminen… Kaikki tulivat ja menivät, mutta eivät palauttaneet enää vauvaa lähtöasetuksiin. Kaksi muuttoa, tehosterokotus – yöt muuttuivat kauhukirkunan saattelemiksi ja olo alkoi olla sairas itselläkin. Eivätkä unikoulut auttaneet, kuin satunnaisesti, monina öinä huomasi, että joku oli vialla. Mutta mikä? Kaikkea epäiltiin, kaikkea kokeiltiin. Lopputulos oli sama: yöheräilyt itkien tunnin tai jopa puolen välein.

Hengitystieoireita, sairasteluja, tulehduksia tai ihottumia ei ollut. Siksi kesti aikaa ennen kuin alkoi raksuttaa: voisiko kyseessä olla jokin allergia? Tilasin kotiin G-vasta-aineita verestä mittaavan kotitestin, jossa taapero reagoi vaikka ja mille: maito, vehnä, gluteeni, kaura, manteli, palkokasvit, sitrukset, valkosipuli, riisi, maissi… 1v10kk tienoilla menimme suositellun yksityisen allergologin pakeille, vaikka tiesinkin jo vertaisryhmistä, etteivät suolistoperäiset allergiat välttämättä näy virallisissa E-välitteisissä allergiatesteissä. Niissäkin näkyi kuitenkin paljon ja etupäässä samoja kuin kotitestissä: vehnä, tattari, manteli ja sitten myös kananmuna, jota lapsi oli koko pienen ikänsä kieltäytynyt syömästä.

Ruokavalion karsiminen tappiin alkoi – lapsen ja imettävän äidin. Ei apua, päinvastoin oireet alkoivat voimistua ja hengityksen rohina, poskien lehahtelu punaiseksi, silmien ja nenän hierominen alkoivat. Allergologi määräsi Zyrteciä, josta oli aluksi apua, mutta aika pian enemmän harmia. Voisiko tämä olla sitä silent refluksia? Gavisconia testattiin, mutta ilman apua. Homeopatiaa testattiin, ei apua. Osteopatiaa testattiin, ei apua siitäkään.

Vietimme pari kuukautta Barcelonassa ja Costa Bravalla – yhden 360-sivuisen kirjan sain kirjoitettua, vaikken yhtään täyttä yötä nukuttua. Nukkumatta osallistuin myös matkasovelluksen keksimiseen, sisällöntuottamiseen, liiketoimintapuolen visiointiin ja Helsingin Sanomain säätiön mediainnovaatiokilpailun voittoon, Visit Finlandin digi-innovaatiokilpailuun osallistumiseen ja toisen sijan nappaamiseen ja Perhon liiketalousopiston Vastuullisen matkailun kurssin suorittamiseen. Niin ja yhteen osakeyhtiön perustamiseen, lukuisiin liikeneuvotteluihin, podcastien nauhottamiseen ja japanin käännösprojektin vetämiseen. Noin niin kuin työrintamalla.

Paluu Suomeen 2v2kk, lisää testejä ja hoitoja: osteopatiaa ja ulosteanalyysi. Patogeeninen klebsiella pneumoniae -bakteeri bongattiin, muttei neuvoja, kuinka sellaista häätää. 2v4kk löysimme funktionaalisen ravintoterapeutin, joka osasi tulkita testiä. Häätö aloitettiin luonnon antibioteilla: sianpuolukka- ja berberiinitipoilla samalla kun tankattiin hyviä bakteereja, kuituja, kalaöljyä ja L-glutamiinia. Ilon pilkahdus virisi: jospa tässä olisi lopulta se syy, jonka hoitamalla homma alkaisi toimia. Mutta berberiini aiheuttikin allergiaoireiden pahenemisen. Ajattelin, että nyt se pää sitten räjähtää lopullisesti, ei räjähtänyt. Viikon jälkeen berberiinin jättämisestä helpotti, eli siis palattiin siihen normaaliin parin kolmen kerran heräilyyn kymmenen sijasta.

Kaksi vuotta putkeen kuoleman väsyneenä heräämistä. Pakko nousta, pakko jaksaa. Pakko pyörittää arkea, googlata uusia ratkaisuja, lääkäreitä, vaihtoehtohoitoja, lisäravinteita, lääkkeitä allergioiden selättämiseen, löytämiseen, nukkumiseen, kaikettomia reseptejä, ainesosia ja ravintosisältöjä syömiseen. Päätyönä start-up-yrittäjyys, antoisa rakas duuni, jota teen välillä kahvista varastetulla täysteholla, usein kahvista huolimatta alienergialla. Syyllisyys ja turhautuneisuus työtovereina. Aivot eivät pysähdy koskaan, ne raksuttavat yhä moninaisempia ideoita, innovaatioita ja ratkaisuja kaikkeen, mitä jalkeilla ei jaksa, ei pysty, ei kaikkea.

Mutta moniallergisen kanssa eläminen on paljon muutakin: stressaavia ravintolareissuja, ruokavahinkoja, ruuan puutetta, hoitajia, jotka eivät ota yöksi, eivätkä saa syömään. Tuttuja ja puolituttuja, joista kuoriutuu allergia-asioiden ylitohtoreita, jotka eivät pelkää jakaa neuvojaan: pitää siedättää, pitää vaan unohtaa, pitää antaa väkisin, ei saa antaa väkisin, ei lasten ole pakko syödä, lapsen on pakko syödä, ei ole pakko nukkua ja on. Syynä on imetys ja sen puute, liikaa sitä ja liian vähän tätä. Vika on äidin korvien välissä, lapsi on hemmoteltu piloille tai häntä ei kuunnella tarpeeksi. Allergiat on peritty äidiltä tai äiti on aiheuttanut ne omilla toimillaan, olisi pitänyt altistaa, ei olisi saanut altistaa, olisi pitänyt tehdä itse aina kaikki ruuat, antaa pelkkää sormiruokaa, pelkkää sosetta, kiinteitä aiemmin, myöhemmin, hitaammassa ja nopeammassa tahdissa. Äidin olisi pitänyt syödä pelkkää vettä ja leipää, mutta ei ainakaan tuota vettä ja tuota leipää. Lapsi nukkuu, kun sille niin sanotaan, pitää laittaa aiemmin nukkumaan, muttei liian aikaisin. Ei saa olla liian lepsu, eikä liian ankara, ei liian stressaantunut eikä liian höveli. Ei saa olla liian itsekäs ja ajatella omia menojaan, pitää ottaa omaa aikaa. Koska lapsi vaistoaa ja reagoi. Kaikkeen. Aina. Ja etenkin silloin, kun pitäisi nukkua.

Tämä on sensuroimaton vuodatus. Vailla vastauksia. Kaikki on kesken ja avoinna. Yksityiskohtia kerin seuraavissa postauksissa.

(Kuvat: Tuulia Kolehmainen)