Huikea pressimatka on nyt ohi ja paluu Suomen vesisateeseen on ollut nihkeä. Onneksi on muistot ja pikainen paluu samoihin maisemiin parin viikon päästä. Olen kirjoittanut työkseni Kataloniasta juttuja lehtiin, nettiin, kolumneihin, blogeihin ja matkaopaskirjoihin kahdentoista vuoden ajan, joten oli mukavaa, että Katalonian ja Costa Bravan matkailu muistivat minua ja kuvaaja-aisapariani Tuuliaa maksetulla reissulla. Ohjelma oli koottu erittäin taidokkaasti ja vaikka olen reissaillut ympäri Kataloniaa ja Costa Bravaa vuosien ajan, matkallemme oli valikoitunut lukuisia ennen näkemättömiä paikkoja. Jos ette vielä tunne Costa Bravaa, tuota Barcelonan pohjoispuolelta Ranskan rajalle ulottuvaa rannikkoa, niin tässäpä fiilistelyä reissultamme.

Pressimatkaseurueeseemme kuului kymmenisen toimittajaa, bloggaajaa ja valokuvaajaa Suomesta ja viitisen tyyppiä Ruotsista sekä tietysti matkanohjaajamme: Helsingin Bulevardilla sijaitsevan Katalonian matkailun pirtsakka Àngels sekä Costa Bravan matkailussa työskentelevä Sandra. Tällaisilla ryhmäreissuilla harvemmin on yhtä hyvää ryhmähenkeä ja yhteistä huumorintajua kuin tällä matkalla. Pikkubussissa ehdimme koluta aiheita muinaisista roomalaisista henkimaailman juttuihin ja henkilökohtaisesta historiasta tulevaisuuden unelmiin.

Matkan teemana on Costa Bravan gastronomia, eli nälkä ja jano eivät totisesti päässeet vaivaamaan. Päinvastoin – nälkää ei edes ehtinyt kehitellä maistelujen, lounaiden ja illallisten väliajoilla. Rankkaa, eikö vain. Costa Bravan ruoka on puhdasta, pelkistettyä ja tuoretta lähiruokaa: kalaa, äyriäisiä, vihanneksia, hedelmiä, huippuluokan oliiviöljyjä ja ensiluokkaisia viinejä. Omaan ruoka- ja viinimakuuni maailman paras ruokakohde siis!

Ensimmäisen päivän eka kohde oli Jafren kylässä sijaitseva vuohi- ja lammastila, jossa valmistetaan vuohenjuustoa ja -jogurttia. Jäimme ihmettelemään vasta samana aamuna syntyneitä karitsoja, joiden emä ei suostunut antamaan poikasilleen maitoa, vaan potki niitä pois utareeltaan. Aika tyly mutsi! Itsellä tilanne oli aika lailla päinvastainen: rintavarustus ei meinannut aina vaatteisiin mahtua, kun lapsi ei ollut lähellä maitovarastoja tyhjentelemässä.

Perhetilalla maistelimme vain kahdesta ainesosasta valmistettavaa, viilimäistä vuohenjogurttia. Tiesittekö muuten, että vuohenmaidossa ei ole lainkaan kolesterolia, kuten lehmänmaidossa? Entäpä sitä, että kesällä vuohien maito muuttuu litkuksi – silloin tehdään jogurttia – ja talvella se muuttuu rasvaisemmaksi ja päätyy juustonvalmistukseen. Yllättävää, että Pauet-jogurtin yhtenä makuna oli mustikka, melko uusi tulokas katalonialaisessa keittiössä. Pakkohan tuota jogurttia oli maistaa, vaikka en ole varma ulottuuko maitoproteiiniallergiani myös vuohiin. Testatkaapa joskus, jos liikutte Costa Bravalla, myös Barcelonan hyvin varustetuista kaupoista tätä löytyy.

Vuohitilalta suuntasimme Torrentin kylässä sijaitsevalle Mas Ollerin viinitilalle. Meikäläinen on suuri Empordàn alueen viinien ystävä, eikä Mas Ollerkaan tuottanut pettymystä (paljon täyteläisiä punaviinejä, paljon lempirypälettäni garnatxaa!). Mas Ollerin tila aloitti toimintansa jo ammoisella 1600-luvulla, mutta lopetti sitten pitkäksi aikaa, kunnes nousi jälleen uuteen kukoistukseensa parisenkymmentä vuotta sitten. Tilalla valmistetaan kolmenlaista punaviiniä, yhtä valkkaria ja yhtä roseeta. Maistamamme punaviini oli erittäin hyvää, mutta yllätyksekseni myös valkoviini Mar oli erittäin raikasta ja miellyttävää. Vielä kun tätä saisi ostaakin jostain!

Empordàn seutu on Euroopan vanhimpia viininviljelyseutuja, joten tuntuu oudolta, että alueen viinit ovat edelleen niin tuntemattomia. Espanjassa ne jäävät toki jättialueiden Riojan ja Penedésin jalkoihin. Alkosta esimerkiksi saa vain kahta Empordàn alueen viiniä, joista molemmat tulevat samalta Peraladan tilalta. Viinitie tuo tietääkseni maahan – ja ravintoloihinsa – Mas Ollerin viinejä, joten pitääpä käydä ravintolassa siemailemassa, kun en käsimatkatavaroissa saanut kotiin tuomisia.

35 asteen helteen ja viininmaistelujen pökeryttäminä hurautimme vihdoin kohti lounasta. Sen meille valmisti näytöskeittiössä (Aula Gastronòmica de l'Empordà) herttainen huippukokki Toni Izquierdo, joka pyörittää Palamósin kaupungissa Mas dels Arcs -nimistä ravintolaa. Pääsimme näkemään, kuinka Palamóksen kuuluisat katkaravut valmistetaan oikeaoppisesti, samoin kuin tyypillinen katalonialainen riisiannos (joka ei siis ole paellaa). Toni käskytti oppipoikaansa Polia niin tomerasti, että kisälliparka ei pystynyt peittämään hermostuneisuuttaan, vaan tavaraa lensi lattialle. Harvemmin on keittiöön varmaan pöllähtänyt 15 pohjoismaista paparazziakin innokkaampaa kameran räpsijää, että saattoipa sekin toki jänskättää.

Toni kertoi meille käyttävänsä keittiössään ainoastaan lähiruokaa ja lähes pelkkää luomua. Kataloniassa tämä on kokkien normitapa, eikä sitä erikseen mainosteta. Omilta kotiseuduilta saa niin riisin, vihannekset, hedelmät, kalat, vuohen- ja lampaanjuuston, äyriäiset kuin lampaan, kanan ja Iberian possunkin. Siihen päälle maailman parhaat oliiviöljyt, oliivit, viinit ja kahvit, niin mitä muuta voi kokki – saatikka asiakas – toivoa! 

Tonin opetuskeittiön kolmen ruokalajin lounaan ja viinien jälkeen vuorossa oli sitten Palamósin kuuluisa kalahuutokauppa La Llotja, jolta Toninkin merenelävät olivat peräisin. Yöllä kalastettu saalis huudetaan täältä kauppoihin ja toreille aamuisin ja aamulla kalastettu iltapäivisin. Huutajien seassa näkyi muun muassa maan suurimpiin ruokakauppaketjuihin lukeutuva Mercadona. Vielä joskus kun Suomenkin kauppoihin – ja ravintoloihin – saataisiin tuoretta kalaa! Mutta ne hygieniahysteriat… Kalaa saa Suomessa kuulemani mukaan kuljettaa vain pakastettuna. Pakastus tuhoaa kalan omegat aika tehokkaasti, joten eipä ihme, että täällä on omegasta puutetta yhdellä sun toisella. Llotjan lähellä olevasta turisti-infosta ostin Lululle tuliaiseksi söpön mustekalapehmolelun. Rapu- ja katkarapupehmolelujakin olisi löytynyt, maassa maan tavalla ja silleen. Poro täällä, mustekala siellä.

Sa Puntan illalliseen sisältyi alkutapasten lisäksi vesimeloni-tomaatti-mansikka-gazpacho Palamoksen katkaravun kera, Palsin riisiannos vihannesten ja sienten kera, kummeliturska (merluza) cavakastikkeella, lihansyöjille lammasta ja meille lisää kalaa, jälkiruoaksi ananascarpaccio sitruunasorbetilla, suklaa- ja marmeladikonvehdit, Peraladan viinejä ja kahvi. Eli siis enemmän ruokaa kuin laki sallii, kukkaronnyörit antaisivat koskaan myöden tai syön joulunpyhinä yhteensä! Annokset olivat aika isoja siihen nähden, että pää- ja alkuruoka-annoksia oli yhteensä viisi ja jälkkärit päälle. Mutta syömään ja ruokaövereitä vetämäänhän matkalle oli tultu ja huiput viinit auttoivat ruoansulatuksessa. Yhtään ei voinut jättää, kun kaikki oli niin herkullista! 

Reissun ensimmäinen työpäivä kesti noin 15 tuntia ja toiveikkaana jäimme odottamaan seuraavan päivän antia, josta kerron seuraavassa postauksessa.