Ihana kesä on hellinyt jo monta viikkoa! Talven ja kevään mittaan alkoi enenevässä määrin ahdistaa liika neljän seinän sisällä kökkiminen. Kuten olen valitellutkin, kopan raahaaminen neljä kerrosta ees-taas oli monena päivänä liian raskasta meikäläiselle. Sitten tuli toukokuu: kesä, vauva siirtyi istuvaan kärrymalliin ja oppi matkustamaan rintarepussa ja kaikkien olo helpottui! Olemme kierrelleet Helsingin ihania puistoja, rantoja ja kauniita katuja. Minulle kävely on aina ollut rakkain liikuntamuoto: meditatiivinen, rentouttava, rauhallinen, vauhdikaskin – kuten kerroin Vauva-lehden haastiksessa mies kutsuu minua liikanimellä ”cohete” eli raketti.

Vauvakirjoja täytellessä selailin Kättäriltä saatua Vauva-päivyriä, johon olen kirjannut Lulun tapahtumia joka päivältä ekojen kuukausien ajan ja nykyäänkin viikoittain. Tajusin, ettei me nyt niin mökkiytyneitä ollakaan oltu. Itse asiassa jonkin sortin bileitä on ollut joka kuukausi. Synttäreitä, tupareita, pikkujoulua, uutta vuotta, sukujuhlaa, kotibileitä, vappujuhlia ja myös festareita on vietetty koko perheen voimin säännöllisesti koko Lulun elämän ajan. Lähinnä ystävien ja sukulaisten luona, mutta myös puistossa ja ravintolaillallisten merkeissä. Vauva on aina rakastanut olla ihmisten ilmoilla mukana menossa.

Hyvää ruokaa ja juomaa, iloisia ihmisiä, ihailevia katseita ja lämpimiä sylejä on riittänyt. Meidän mielestä on ollut luonnollista osallistua illanviettoihin kuten aiemminkin (ördäysbileitä lukuun ottamatta), etenkin kun Lulun nukkumaanmenoaika on aina ollut myöhäinen. Ihanaa, että meitä on myös bilettämään kutsuttu. Näinhän vauvamme toisessa kotimaassakin tehdään, lapset ovat osa suvun ja ystävien elämää myös juhlien aikaan, eikä vanhempia syrjäytetä kotiin tai juhlimaan erillään.

Viime viikonloppuna saimme kutsun synttäreille Laajasalossa sijaitsevaan ihanaan kartanoon. Viini virtasi, pöydät notkuivat ruokaa ja esiintymässä nähtiin runonlausujia ja muusikoita. Kukaan ei ollut nakit silmillä, huutanut tai käyttäytynyt aggressiivisesti, vaan ilmassa raikui nauru, laulu ja iloinen puheensorina. Suomalaisten juomatyyli on selkeästi eurooppalaistunut. Lulu sai paljon ihailevia katseita, kommentteja ja huomiota osakseen. Lulu havainnoi lumoutuneena chileläisen kitaristi-laulajan esityksen alusta loppuun ja osallistui siihen lopulta itsekin laulamalla heleällä äänellään ”aaaa!” ja ”ääää!” tanssijalan vipattaessa ja siesta meni puutarhassa puun alla uinuessa.

Tuntematon juhlavieras tuli kommentoimaan, kuinka hyvin kasvatettu lapsi meillä on, kun ei itke. Kommentti särähti pahasti korvaan, kun emme sentään seitsenkuista ole mitenkään kasvattaneet (jos sillä tarkoitetaan palkitsemista, rankaisemista tai muuta käytöksen ohjailua), vaan ennen kaikkea pyrkineet tulkitsemaan vauvan viestejä, vastaamaan niihin mahdollisimman pian (lapsentahtinen imetys jatkuu edelleen aktiivisena) ja välittämään ylenpalttista rakkautta ja turvaa vaalien huumoria ja leppoisaa yhdessäoloa. Mutta totuus on, että itkua meillä kuuluu aika harvoin, varsinkin nyt, kun vauva on oppinut sanomaan ”mammammammammma” halutessaan maitoa ja ilmehtimään tietyllä tavalla, kun housussa on isompi lasti.

Toinen juhlavieras sanoi ihailleensa Andalusian matkallaan, kuinka vauvat kulkivat vanhempien mukana flamencoluolissa asti siinä missä Suomessa soitettaisiin vastaavassa tilanteessa jo lastensuojeluun. Tämäkin kohteliaisuus särähti korvaan: Suomessa viinan väärinkäytöllä on toki pitkät perinteet, mutta rauhallisiakin kemuja on olemassa, joiden iltapäivään ja alkuiltaan voi vallan mainiosti osallistua lapsen kanssa päivärytmistä riippuen. Olen itsekin sen verran välimerellistynyt, että välillä on vaikea muistaa, että meillä taitaa edelleen vaikuttaa tietynlainen tabukulttuuri mitä tulee lapsiin ja tilaisuuksiin, joissa nautitaan alkoholia. Osoittaahan alkoholilakikin, että täällä viiniä ei koeta ruoka- vaan kännäysjuomana, koska sitä ei ruokakaupassa myydä.

Uskon, että lapsi haluaa oppia juuri omilta vanhemmiltaan, olla osa juuri heidän elämäänsä. Meillä siis katsella kitaran soittoa ja laulua, kuunnella tietsikan näppiksen rauhoittavaa nakutusta ja hengailla isän ja äidin kanssa viihtyisässä (aina toki turvallisessa) seurassa oltiinpa sitten mummon synttäreillä thaimaalaisessa ravintolassa, ystävän puutarhajuhlissa, isotädin kotibileissä, kaupunginosafestareilla lähipuistossa tai brunssiremmin kanssa aamupalalla. Välimeren malliin.

p.s. Tällä kertaa vain kännyllä otettuja näpsyjä.