Viime aikoina en ole päässyt juuri koneelle. Meillä on vain yksi wordillinen läppäri (toinen on musiikintekoa varten) ja mies on kirjoitellut opiskelujuttujaan töitten jälkeen (älkää mainitko sanaa ”ruuhkavuodet”, ainahan me ollaan tehty miljoonaa asiaa yhtä aikaa, nyt vaan bändihommat vaihtuneet vähäksi aikaa vauvan hoitoon). Koska rakastan listoja ja opetuksia, niin tässä pähkinänkuoressa se, mitä oivalluksia tässä kuuden kuukauden jälkeen on tullut:

- Sormiruokailun aloittaminen intuitiolla pari päivää ennen kuuden kuukauden täyttymistä oli ihan hyvä idea. Kuuden kuukauden kohdalla alkoi nimittäin viikon mittainen tiheän imun kausi, jolloin vauva ei jaksa keskittyä kiinteisiin kovin innostuneesti. Karmiva nälkä vaivaa koko päivän ja tekee kärttyisäksi. Sekä vauvan, että sohvaan naulitun äidin. Mutta hei, tämä oli nyt sitten viimeinen ikäkauteen liittyvä tiheän imun kausi! Parin kuukauden päästä todennäköisesti muistelen nostalgialla näitäkin.

- Toinen vaihtis olisi toki ollut aloittaa sormiruokailu vasta tiheän imun kauden jälkeen. Olisin säästynyt juuri vihannestikkuja jäystämään oppineen piraijan puremilta. Välillä jouduin pumppaamaan maitoa ja antamaan sitä pullosta, kun naskalihampaat iskivät tissiin kuin pahinkin nännilävistäjä. Tuska!

- Pureminen loppui nopeasti, kun älysin vaihtaa imetysasentoa, niin että vauva on hiukan takakenossa rintaan nähden.

- Tajusin, miksi pullomaito ei ole aina kelvannut vauvalle. Sillä ei ole mitään tekemistä pullon kanssa. Vaan pakastamisen. Olen pumppaillut maitoa säännöllisesti ”varastoon” niitä päiviä varten, jolloin on joku tärkeä meno tai olemme vaikka pitkään bussissa. Mies on luullut, ettei maito kelpaa, koska hän antaa sen vauvalle. Mutta vika onkin ollut lipaasientsyymissä, joka jatkaa lisääntymistään maidossa myös pakastettuna ja saa maidon maistumaan raudalta! Haistakaapas pakastettua maitoanne sulatuksen jälkeen ennen kuin annatte vauvalle ja ihmettelette, miksei se kelpaa. Omani haisi tooodella voimakkaasti raudalta.

- Tähänkin löysin ratkaisun. Maito pitää pumppaamisen jälkeen pastöroida, eli kuumentaa noin 80 asteeseen = ottaa pois liedeltä ennen kiehumista. Tällainen maito on kelvannut ihan yhtä hyvin kuin tuorekin, myös pakkasen kautta.

- Ei kannata muuttaa parvekkeettomaan ja hissittömään taloon vauvan kanssa! Monet vauvat nukkuvat päiväunia vain ulkona tai ainakin pidempään kuin sisällä. Noh, meilläpä ei ole parveketta, joten ainoa vaihtis yliväsyneen vauvan nukuttamiseen on lähteä ulos. Meillä ei ole myöskään hissiä, eikä kärryparkkia, joten olen jättänyt kärryt tai pelkän rengasosion rappuun. Donan kärryjä en uskalla jättää ulos, varsinkaan sen jälkeen, kun miehen pyörä pöllittiin rapun edestä ennen joulua.

Naapurit puolestaan jättivät kärryihin lapun, että niiden säilyttäminen rapussa on lainvastaista ja pian sen jälkeen huoltoyhtiö jätti ukaasin, että vaunut pitää heivata pois rapusta tai ne siirretään. Nyt vaihtoehtona on siis pitää kärryjä kotona, jolloin pitää odotella, että joku tulee auttamaan kärryjen ja vauvan kantamisessa neljä kerrosta suuntaansa tai, että mies kantaa renkaat pihalle töihin lähtiessään ja minä kopan vauvoineen. Sekin tosin alkaa painaa minulle liikaa. Paniikki iskee. Kantorepussa vauva ei nuku kunnon päiväunia, joten sekään ei ole vaihtis. Eli hakusessa hissillinen ja parvekkeellinen kolmio!

- Tukiverkkoja ei ole koskaan liikaa. Flunssakausina löytyy silloin aina joku terve jeesaamaan tai pitämään seuraa, ettei ahdistus iske. Toistaiseksi äitinäoloaikani ahdistavin asia on ollut jäädä nalkkiin neljän seinän sisälle, jos voimat eivät jonain päivänä riitä tähän vaunuralliin.

- Kuusi kuukautta synnytyksestä on tärkeä rajapyykki. Ystävät olivat oikeassa sanoessaan, että olo alkaa tuntua normaalimmalta kuuden kuukauden kohdalla. Sanotaan myös, että kroppa ja hormonitoiminta palaavat raskautta edeltävään tilaan vasta yhdeksän kuukauden jälkeen. Tässä vaiheessa palautumisen kuitenkin huomaa selkeästi. Suklaan syöntikin loppui kuin seinään, kun alkoi yhtäkkiä ällöttää. En ole koskaan mikään suklaan ystävä ollutkaan, paitsi täysimetyksen keston ajan. Nyt imetän vielä ihan yhtä paljon kuin ennen kiinteitäkin, mutta nyt kroppa huutaa etupäässä tavallista kotiruokaa.

- Olen alkanut tuntea vatsalihakseni vasta kuusi kuukautta synnytyksestä. Sitä ennen mahan kohdalla oli vain joku kummallinen kehosta irrallinen etureppu. Nyt tunnen lihakset päivittäisiä askareita tehdessä, eli yhteys alkaa palautua. Tässä vaiheessa harmittaa hiukan, etten hommannutkaan bellybinderia tai vastaavaa vatsan kurojaa. Saattaa nimittäin olla, että erkaumaa on vatsalihaksiin jäänyt, sillä mammamaha pömpöttää edelleen. Äiti-vauva-joogakin jäi harmillisesti kesken, koska aika ei sopinut vauvan rytmiin. Joo, olishan sitä kotonakin voinut jumpata, mutta meikäläinen tarvitsee jonkun potkimaan perseelle.

- Olen sopinut ajan fysioterapeutille, joka tsekkaa erkauman tilanteen ja antaa tarvittaessa harjoituksia, joilla tukilihakset saa kohdilleen. Epistä, että Suomessa naiset eivät saa kymmentä fysiokäyntiä synnytyksen jälkeen, kuten esim. Ranskassa! Tavoitteena ei ole mikään six-packi, vaan lähinnä lihasten asettuminen oikeille paikoilleen, pieni pömppis ei sinänsä haittaa. Kerron tapaamisesta fysion kanssa, kun homma saadaan alulle.