Viisi kuukautta sitten tuskailin, miksi maistraatti ei anna laittaa lapselle kaksiosaista sukunimeä, joka hänelle Espanjan kansalaisuuden myötä joka tapauksessa tulisi. Toissapäivänä postiluukusta kolahti vihdoin uusi Kela-kortti, jossa nimi on kuten alun perin halusimme. Kuusikuukautisella vauvalla on siis jo ehtinyt olla kaksi Kela-korttia kahdella eri sukunimellä. Kerrataanpa, miten tähän on tultu:

Minä otin kaksiosaisen sukunimen naimisiin mentyämme – ilman väliviivaa. Asuimme tuolloin Barcelonassa, missä yksiosainen sukunimeni herätti aina kummastusta. Kaikkihan saavat automaattisesti sekä isän että äidin sukunimen.

Koska Espanjan kansalaisuus tarkoittaa, että lapsemme saisi sekä isän että äidin sukunimen, ja minun kaksoissukunimeni sisältää nämä myös, päädyimme siihen, että olisi loogista antaa Lululle sukunimi samassa järjestyksessä kuin minulla: Kultanen Ribas. Jos sukunimi olisi Ribas Kultanen, koko perheellä olisi eri sukunimet – normaalia Espanjassa, mutta outoa Suomessa. Miehen mielestä Kultanen on parempi ensimmäinen sukunimi, koska asumme Suomessa.

Kuvittelimme, että minun sukunimeni olisi voitu rekisteröidä automaattisesti Lululle myös maistraatissa, mutta Suomen lain mukaan lapselle voi periytyä ainoastaan isän sukunimi silloin, kun äidin sukunimi on kaksiosainen. Niinpä Lulu on ollut tähän saakka pelkkä Ribas. Jotta nimen saisi vaihdettua, maistraatti tarvitsi kopion Espanjan passista haluamamme sukunimen kera.

Passia hommaamaan siis. Ristiäisten jälkeen, joulukuussa painelimme Espanjaan suurlähetystöön paksun paperipinkan kanssa. Englanninkielinen syntymätodistus sairaalasta (tämän saavat kaikki, joiden toinen vanhempi on ulkomaalainen), Lulun virkatodistus maistraatista (myös englanniksi, hinta 8 €), minun virkatodistukseni, josta käy ilmi omien vanhempieni nimet (enkuksi 8 €), miehen syntymätodistus Barcelonasta, molempien vanhempien henkkarit, meidän perheen libro de familia sekä kaksi passikuvaa vauvasta.

Espanjan suurlähetystön naisvirkailija kummasteli sukunimijärjestystä, jossa äidin sukunimi tulisi ensimmäiseksi. Vaikka vuodesta 1999 Espanjan lain mukaan sukunimet voivat olla kummassa järjestyksessä tahansa, käytännössä isän sukunimi laitetaan aina ensimmäiseksi.

Paperisäätö saatiin kuosiin ja kuukausi sitten saimme käydä noutamassa Lululle Espanjan passin suurlähetystöstä. Tämän jälkeen sitten kävimme allekirjoittamassa sukunimen (ja kansalaisuuden) muutospaperin maistraatissa. Ja tadaa, tytär sai haluamamme sukunimen (tämän jälkeen mahdolliset seuraavat lapsemme saavat automaattisesti saman sukunimen) kuukausien paperisotien ja odotusten jälkeen. I love byrokratia.

Hupaisaksi tämän sählingin tekee se, että Hesarissa uutisoitiin viikko sitten, että kaksiosaiset sukunimet saattavat saapua Suomenkin käytäntöön! Suomi on kansainvälistynyt, hienoa, jos lait seuraavat perässä. Hupaisaa on myös, että Espanjan lain mukaan Lulu saa täysi-ikäisenä halutessaan vaihtaa sukunimiensä järjestyksen. Teoriassa hänellä voisi siis 18-vuotiaana olla jo elämänsä kolmas sukunimi, vaikka huoltajat olisivat olleet koko ajan samat eikä vihillä olisi käyty.

Lue myös:

Suomen sukunimilaki on patriarkaalisempi kuin Espanjan

Kolmikielisen lapsen nimi – kolminkertainen haaste!