Mistä apua lapsen allergioihin? Osa 2: Suolistoanalyysi ja ravintovalmennus
27.6.18
Tässä postaussarjassa kerron, mistä kaikesta me olemmesaaneet apua lapsen allergioihin. Viime kerralla kerroin Facebookin parhaistavertaistukiryhmistä, kotona tehtävästä yliherkkyytestistä ja Helsinginparhaista lasten allergialääkäreistä. Tähän liittyen surullisena uutisena sain
kuulla, että Mehiläisen ihana Leena Kujala jää eläkkeelle lokakuussa, eikä
siksi ota enää vastaan uusia potilaita. Tämän postauksen kommenttikenttään saa halutessaan
vinkata muita ihania allergialääkäreitä Liisa Kuikan lisäksi pääkaupunkiseudulta
ja kauempaankin, sillä harvassa tuntuvat olevan. Toinen ikävä uutinen on, että
Food Detective -ruokayliherkkyystestin myynti on toistaiseksi lopetettu Suomessa
tiukentuneen EU-lainsäädännön takia. Vinkkinä, että monipuolisia useamman
kymmenen ruoka-aineen IgG-välitteisiä (eli suolioireista kieliviä) testejä otetaan
ainakin Antioksidanttiklinikoilla ja MDD:llä (jälkimmäisessä testin saa myös
ilman lähetettä). Sitten jatkoa tarinaamme…
Funktionaalinen ravintovalmentaja
Lääkärikäynnit olivat siis vieneet meitä eteenpäin, moni IgE-välitteinen
allergia jäi kiinni verikokeissa ja lähetteellä saatu MDD:n suolistoanalyysi oli
tehty. Silti olimme jääneet omillemme monen asian kanssa: mitä lisäravinteita
syödä rajoitetulla ruokavaliolla, miten parantaa unia yms. Oireita ilmeni yhä, häiritsevimpänä
yöheräily, eikä meillä ollut tarkkaa hajua suolistoanalyysin tulkinnasta,
vaikka MDD:n lääkäri oli puhelimessa meitä pikaisesti neuvonut. Tutulta
diplomiravintoneuvojalta sain suosituksen kääntyä lapsiin erikoistuneen FLT ravintovalmentaja® Tanja Hakalan puoleen, joka osaa tulkita myös MDD:n labroja. Jotenkin en ollut aiemmin tajunnut, miten monipuolista palvelua ravintovalmentajalta saakaan, siis paljon muutakin kuin ruokaohjeita.
Tanja Hakala on koulutukseltaan sekä terveydenhoitaja (YAMK)
että funktionaalisen lääketieteen keinoihin sairauksien hoitamisessa ja
terveyden palauttamisessa erikoistunut FLT ravintovalmentaja®, joka ottaa
vastaan Helsingissä, mutta tapaaminen onnistuu myös etänä esim. skypen
välityksellä. Ennen skype-vastaanottoamme Tanja lähetti meille täytettäväksi
oirelistaa ja pyysi pitämään ruokapäiväkirjaa, jota hän sitten analysoi
ravintoaineiden saannin kantilta. Vaikka lapsella on aika paljon allergioita,
on meillä silti moniin verrattuna melko ruhtinaallisesti syötäviäkin: paria
poikkeusta lukuun ottamatta kaikki lihat, kalat, vihannekset, hedelmät, marjat
jne. Kuitujen saanti ilman viljoja saattaa olla haasteellista ja soijan pois
jättämistä Tanja myös suositteli, vaikkemme olleet osanneet yhdistää oireita
siihen liittyen.
Suolistoanalyysi
Tanjalta saimme vihdoin myös MDD:n suolistoanalyysin perusteellisen
tulkinnan. Myös tämä analyysi (viljattomuuden ja ummetuksen ohella) viittasi
kuitujen puutteelliseen saantiin. Saimme ohjeeksi kokeilla psyllium-kuitulisää
ruuan seassa. Myös hyviä rasvoja saimme analyysin perusteella ohjeen syödä.
Päädyimme apteekkituotteisiin vakuutuksen kattavuuden takia ja omegaöljyksi Tanja
suositteli Lysiä. Hyviä bakteereita lapsella oli analyysin mukaan ihan
mukavasti, mutta silti suositukseksi tuli ottaa palettiin mukaan bulardii ja
probiootit, jotka olivat meillä olleet satunnaisesti käytössä. Hivenaine- ja
vitamiinipuolelta Tanja suositti D:n lisäksi magnesiumia sisältävää
kalsiumvalmistetta, A-vitamiinia ja jodia (maidottomuuden takia). Refluksiepäilyymme
tuli testiin Silicean piigeeli ja suolistoa vahvistamaan Solgarin L-glutamiini.
Suolistoanalyysissä suurin kysymysmerkki oli meille ollut
patogeeniseksi todettu klebsiella pneumoniae. Kaikilta tuota enemmän tai
vähemmän löytyy, mutta kun se pääsee dominoimaan, on häädön paikka.
Patogeeninen pahisbakteeri voi aiheuttaa levottomuutta, huonounisuutta,
ummetusta ja vaikka mitä. Pahikset pääsevät dominoimaan muun muassa silloin kun
hyviltä bakteereilta puuttuu ravintoa, kuten kuituja ja hyviä rasvoja. Usein
näihin häätöihin saatetaan määrätä antibiootit, jolloin ennestään herkässä
tilassa oleva suolisto saattaa kokea kolauksen, vaikka bakteeri häätyisikin.
MDD:n lääkäri, lapsen allergologi ja Tanja suosittelivat kaikki välttämään
antibiootteja ja kokeilemaan luonnollisempia menetelmiä. Suolistoanalyysissä
oli testattu myös eri yrttien tehokkuutta kyseisen bakteerin häätöön, kuten
berberiini, sianpuolukka ja oreganoöljy. Jälkimmäinen on alle 3-vuotialle liian
tuju aine, mutta saimme testiin berberiini- ja uva ursi (eli sianpuolukka)-tipat
Tanjan suosittelemalla annostuksella.
Eliminaatio vs. siedätys
Tärkeä neuvo oli, ettei suolistoa tulisi ärsyttää
kokeilemalla todennäköisiä ärsyttäjiä, kuten spelttiä, vuohenjuustoa tms., vaan
suolistolle piti antaa rauha parantua. Niitä sopiviakin ruoka-aineita olisi
hyvä kierrättää rotaatioruokavalion periaatteiden mukaan, eli kutakin ainetta
vain neljän päivän välein. Näin se oma intuitiokin aina on sanonut, vaikka
neuvola ja muu old school –väki on liputtanut siedättämisen, allergia- ja
ummetuslääkkeiden nimeen. Tanja huomautti myös lapsen manteliallergiaa
ihmetellessäni (kun ei ole mantelia syönytkään), että kivelliset hedelmät (kuten
luumu, persikka, nektariini, aprikoosi) voivat aiheuttaa ristiallergiaa
mantelin kanssa.
Tämänhetkinen tilanne
Seuraavalla tapaamisellamme oli tapahtunut aika paljonkin
muutosta. Viikko–pari soijan jättämisen jälkeen ummetus oli väistynyt ja unet
parantuneet sen verran, ettei heräilyä tällä hetkellä ole kuin kerran yössä:
mega iso parannus meikäläisille 10 heräilykertaan ”tottuneille”.
Berberiinistä lapsi sai välittömiä allergiaoireita, kuten
silmien ja nenän kutinaa, mutta sianpuolukka tuntui hyvältä aineelta. Tämäkin
saattoi myötävaikuttaa ummetuksen väistymiseen. Lisäksi klebsiellan häätö vaikutti
suuresti tärkkelystoleranssiin. Jos ennen oireilutti jopa peruna, riisi ja
maissi, niin tämän kuurin jälkeen saimme nämä takaisin ruokavalioon. Useiden
ravintolisien antaminen ei ollut helppo nakki, esim. psyllium ei meinannut
mennä alas millään, joten saimme sen tilalle suosituksen kokeilla akaasiakuitua,
joka ei turpoa samalla tavalla nesteissä. Seuraavaksi uusimme
suolistoanalyysin, jotta nähdään, onko bakteerikannassa tapahtunut riittävästi
parannusta, vai jatkammeko häätöjä tai muita toimenpiteitä.
On ilo olla Tanjan osaavissa käsissä, sillä hänen osaamisalueensa ja tietopohjansa on niin laaja ja kokonaisvaltainen ja lisäksi hänellä on kokemusta myös lapsipotilaista. Lämmin suositus! Tanjan yhteystiedot ja ajanvarauksen ja muut palvelut löytää osoitteesta: omppupolku.fi
On ilo olla Tanjan osaavissa käsissä, sillä hänen osaamisalueensa ja tietopohjansa on niin laaja ja kokonaisvaltainen ja lisäksi hänellä on kokemusta myös lapsipotilaista. Lämmin suositus! Tanjan yhteystiedot ja ajanvarauksen ja muut palvelut löytää osoitteesta: omppupolku.fi
Tarinamme jatkuu ja siitä lisää lähitulevaisuudessa…
Tässä vielä esimerkkejä aterioistamme, kun kyseessä on viljaton,
maidoton, munaton, soijaton, naudaton, palkokasviton, pähkinätön, sitrukseton (tontontonton…)
ruokavalio:
Aamu-, väli- ja iltapaloja
- murot ja uunikeksit: hirssi-, amarantti-, quinoamuroista
- puurot: teff-, amarantti-, riisipuuro
- pannuleipä: quinoa-, kookos-, teff-, peruna-,
maissijauhoista
- kaupan luontaisesti gluteenittomat ja tattarittomat leivät
(riisi- ja maissijauhopohjaisia)
- leivän päälle: oliiviöljy, kookosöljy, seesamöljy,
avokadoöljy, tahini, muussattu avokado, kurpitsansiementahna, oliivitahna,
mätitahna, vegaaniset soijattomat ja kaurattomat juustot
ja levitteet (kookospohjaisia), vehnättömät leikkeleet (maidoton margariini hyvin harvoin esim. jos kahvilassa ei ole tarjolla muuta)
- puuron ja murojen kanssa: kookos-, hirssi-, hamppu-,
quinoa- ja riisimaito, marjat ja hedelmät
- marjat, hedelmät, avokado
- smoothie / vihermehu
- kookosjogurtti
- chiansiemenvanukas kookoskermaan
Lounas/päivällinen
- kala, kana, kalkkuna, lammas, riista, porsaanliha (tätä Tanja ei tosi suosittele kovin usein, sillä se sisältää paljon omega6:a, joka
lisää tulehdusta kehossa. Lisäksi porsaalle on voitu syöttää mm. vehnää ja porsaalla ei ole lymfajärjestelmää, joten sen liha on hyvin kuonaista
ja epäpuhdasta)
- karitsan-, hirven-, kalkkunanlihapullat quinoajauhojen ja
raastetut kesäkurpitsan/porkkanan kanssa
- kalakeitto, siskonmakkarakeitto, kasviskeitto
- uunikala, paistettu kala, quinoajauhoilla leivitetty kala
- kasvis-katkarapukastike kookoskermaan
- janssoninkiusaus riisikerman kera
- makaronilaatikko riisikerman ja kookospohjaisen vegaanijuuston
kera
- lisukkeita: perunamuussi (oliiviöljyn tai maidottoman
margariinin ja riisimaidon kera), peruna-kukkakaali-parsakaali-porkkanamuussi, itse tehdyt ranskanperunat (tai joskus harvoin ravintolassa), uuniperunat, riisi, quinoa, polenta, gluteeniton spagetti,
makaroni, pasta (tattariton, soijaton, kikherneetön, linssitön), höyrytetyt,
keitetyt tai uunikasvikset, salaatti
- kastikkeet: tomaatti-, kookos- ja riisikermapohjaisia
- munan korvikkeena: VEGG, psyllium, vegaaninen majoneesi,
ei mitään!
- kakut: vegaaniset, viljattomat ja mantelittomat raakakakut
- jäätelö: riisimaitojäätelö (jonka glukoosisiirappi ei ole
vehnäpohjainen!), mehujää, itse tehdyt puikot: käytettävissä olevia maitoja,
marjoja ja hedelmiä. Nämä siis juhlaherkkuja, valkoinen sokeri ei kuulu päivittäiseen ruokavalioon. (Tanja huomauttaa, että valkoisen sokerin
välttäminen on myös tärkeää suolistoa kunnostaessa, koska se ruokkii vääränlaista
bakteerikantaa ja aiheuttaa tulehdusta.)
Oletteko itse harkinneet ravintovalmentajan palveluja allergiatapauksissa? Olisi kiva kuulla muittenkin kokemuksia!
0 kommenttia