Lulu pääsi viime viikolla elämänsä ekalle ulkomaanmatkalle. Toisen kotimaan sijaan eka reissu suuntautui Gabriellalla Stokikseen. Reissun tarkoitus oli päästä viettämään aikaa serkkujen kanssa, joista nuorin on kolmen kuukauden ikäinen vauvakollega.

Ennen kävimme parin kuukauden välein yökyläilemässä veljelläni Tampereen suunnassa, enää emme yhteensä neljän lapsen kanssa oikein mahdu heille – saatikka meidän minikaksioon. Siksi päädyimme varaamaan risteilyn, jolla saisimme viettää kaksi yötä yhdessä. Lopulta reissu paisui mittavammaksikin sukukokoukseksi, kun mukaan tulivat myös lasten kaksi mummoa, isomummo ja isotäti (suomalaiset isoisät ovat poistuneet keskuudestamme, joten sukukokoukset ovat hyvin naisvoittoisia). Yhteensä meitä oli siis kaksitoista henkeä ikähaitarilla 3 kk - 83 vuotta.

Hytiksi olimme varanneet vastarempatun parisängyllisen ja telkkarillisen mallin. Lulu nukkui meidän vieressä oikein makoisasti, minä en niinkään, kun sätkivä vauva uinailee tavallisesti pinnasängyssään.

Tukholman päivä meni perinteisissä merkeissä. Meillä on miehen kanssa ollut sama Söder-kaava joka vuosi Suomeen muuton jälkeen: kävelemme satamasta ensimmäiseen ruokakauppaan ostamaan halpaa aamiaista, kuten kahvia ja matkaevästä, jotka nautimme matkalla tai lähipuistossa istahtaen. Sitten koluamme musakauppoja ja Hornsgatanin second hand -puoteja (kuten Myrorna). Niin myös nyt, matkaseurana seurueesta ainoa ripeässä kävelytahdissa pysyvä Riikka-tätini, jonka kanssa hommasimme ensitöiksemme ihkut 50's-pannat Fröken sötistä (olisi muuten löytynyt tosi söpöjä mekkoja Lulullekin, mutta en antanut kiusaukselle periksi tällä kertaa). 

Musakauppojen aatelia Söderissä edustaa legendaarinen Hellstone Music, jonka omistajaan, vanhempaan rokkirumpaliherraan Sveniin tutustuimme pari vuotta sitten. Hellstonesta löytyy vinyyleitä, musa-aiheisia T-paitoja, julkkia, korviksia ja muuta pikkusälää, mutta pääosassa ovat vintagekitarat, -bassot ja ennen kaikkea rummut ja rumputarvikkeet. Joka vuosi mukaan on tarttunut vähintään rumpukalvoja, vinyyleitä, plektrakorvikset, milloin mitäkin. Rumpalit ympäri Euroopan saapuvat tänne tekemään löytöjä ja vaihtokauppoja. Kun mies astui kauppaan Lulu rintarepussa, Sven huikkasi, että vaihdatkos tuon! Vauvan nimen kuultuaan hän riemastui kovin rockhenkisyydestä ja ilahtui: ”Very cool name!”. Samantein hän poistui hakemaan Lululle lahjaksi Hellstonen pinkkiä vauvojen t-paitaa, jota olimme katsastelleet oven suussa. Saaliiksi päätyi myös Sonorin laadukas sheikkeri tuleviin nauhoituksiin.

Lounaalla emme aiemmilla reissuilla ole käyneet, mutta imetystaipaleeni aikana on ollut pakko syödä usein ja tukevasti tai tulee kuvottava olo. Itse asiassa totesin juuri ystävälleni, että oksumpi olo tässä imettäessä on ollut kuin ikinä raskaana (kärsin tosin vain ns. köyhän-naisen-raskauspahoinvoinnista).

Onni on ihana Tripsteri-yhteisö: Tukholman Tripsterimme Soile antoi minulle loistavan listan Söderin maidottomista paikoista ja niiden sopivuudesta lastenrattaille. Suosituksista reittimme varrella oli trendikäs Kalf & Hansen. Superterveellistä ja täyttävää lähiruokaa vegaaneille ja "sekaaneille", voin suositella! Miinuksena vessattomuus ja suosion kääntöpuoli: jonot. Jälkkäriksi oli tarkoitus hakea maidoton jätski samalla kadulla sijaitsevasta 18 smakerista tai juoda kahvit raakakakkuineen Johan & Nyströmillä, mutta aika loppui kesken kirppareita kolutessa. Kaffebarissa ehdin sentään heittää huiviin raikkaan vihermehun.

Imetän 8 kk vauvaa edelleen 8–10 kertaa päivässä. Yllättäen ahkera rintamaidon tankkaajamme ei kuitenkaan Tukholmassa malttanutkaan rauhoittua imetettäväksi. Menimme siis kaupan smoothieilla, maissinaksuilla, pullomaidolla – ja meidän vanhempien suurella ihmetyksellä. Sormiruokaa lähti mukaan myös Stokiksen ruokakaupasta: paprikasydämiä, banaani- ja mansikkarenkaita. Huomasin jälkikäteen, että rinkulat sisältävät vehnää, mutta onneksi ei tullut yliherkkyysreaktioita siitäkään. Toistaiseksi Lulu ei ole reagoinut niin mihinkään ruokaan ihottumalla, vatsavaivoilla tai muutenkaan, ei edes korvikemaitoon, jota joskus matkoilla on saanut.

Laivan buffa ei ollut järin hyvä idea vauvan kanssa. Ihmiset parveilivat ruokalaarien äärellä kuin korppikotkat ja hyökkäsivät kulhojen kimppuun niin ahnaasti, että päätyivät kompuroimaan Lulun syöttötuolin jalkoihin. Ei kovin rentouttavaa. Pyytäessä sain Lululle lautasellisen sormiruokailuun soveltuvia höyrytettyjä juurestikkuja. Hälyinen tila ja ihmispaljous eivät kuitenkaan houkuttaneet syömään ja vauva väsyi hetkessä. Onneksi äitini oli passissa ottamassa Lulun hetkeksi omiin huomiinsa, niin saimme me vanhemmat syödä. 

Buffaan oli muuten merkitty tosi pätevästi kaikki maidolliset ainekset (tuttipullologolla!) ja maidottomia (sekä lihattomia) vaihtiksia oli paljon, taidan vaan olla niin hyvällä ruoalla hemmoteltu, ettei itselle maistunut. Kala oli vanhan makuista ja kasvispöperöt mauttomia. Jälkiruokapöydässä oli pelkkää lehmänmaitoa, mutta erikseen pyytämällä sain niin hyvää maidotonta suklaakakkua vaniljajätskin ja mansikkakastikkeen kera, että siti piti santsatakin! 33 € euroa suklaakakusta ja viinistä ei ehkä kuitenkaan ole vaivan arvoista. Buffa ei jatkoon…

Ihaninta reissulla oli juuri se, miksi matkaan lähdettiin: sukulaisten ja varsinkin vauvaserkusten yhdessäolo. Vuosittainen sukuristeily ei olisi pöllömpi idis. Seuraava matka suuntautuukin sitten jo aavan Välimeren rannalle, muutaman päivän päästä! Olé!