Olettekos ennen kuulleet unitaantumasta (sleep regression)? En ollut minäkään, ennen kuin vastaan tuli tämä artikkeli, joka selitti aika paljon viime viikkojen huonounisuudesta. Juuri 18 kuukauden iässä hyvä unirytmi ja vähäinen heräily vaihtuivat pahimmillaan tunnin välein havahtumiseen. Sanomattakin on selvää, että on väsyttänyt ihan sikana.

Kirjoitin syksyllä lempeästä unikoulusta, joka toimi meillä hyvin. Kunnes tuli pari muuttoa, rokotuksia, ulkomaanreissu, ensimmäinen kunnon räkä- ja kuumetauti, ensimmäiset eroahdistuksen merkit, meikäläisen ensimmäinen nielu- ja korvatulehdus (yhtä aikaa molemmat korvat ja nielu) sitten lapsuuden, kulma- ja poskihampaiden puhkeamissäryt jne. jne. Päädyimme toisin sanoen jälleen yöimetyksiin, joka kuitenkin on helpoin, nopein ja läheisin tapa auttaa niin säryssä, eroahdistuksessa, nälässä, flunssassa kuin vasta-aineiden tankkauksessakin.

18 kuukauden kohdalla nukkuminen huononi entisestään, syynä ilmeisesti kyseisen iän unitaantuma, jollaisia lapsilla on mainitsemani postauksen mukaan 4 kk, 8–10 kk, vuoden sekä 18 kuukauden iässä. 18 kuukauden iässä syynä unien huononemiseen ovat usein isojen hampaiden puhkeaminen, eroahdistus ja uusien taitojen oppiminen. Lisäksi tässä iässä uhmakohtaukset nostavat jo päätään, taaperot kieltäytyvät päiväunille menosta, vähäuniset vanhemmat stressaantuvat entisestään vastaanhangoittelusta, mikä jälleen vaikuttaa kaikkien uniin ja soppa on hämmennetty.

Onneksi jälleen kerran on olemassa vertaistukiryhmiä ja –ystäviä, joiden kanssa vaihtaa kokemuksia, koska neuvolachatin ainoa vastaus uniasioihin oli: ”Lopeta imetys”. Siis seinään tuosta noin vaan. Tämä neuvo on muutenkin näitä sarjassamme ”lopeta oman äidinvaistosi ja intuitiosi kuunteleminen ja toimi geneeristen ohjeiden mukaan kuin robotti, niin kaikki ongelmat poistuvat”. Onneksi olen jo sen ikäinen, etten edes pystyisi toimimaan tunteitani vastaan. Saan valittaa uupumusta, vaikka en toimi ”sääntöjen mukaan” ja saan kuulostella ja testailla, mikä meidän perheelle olisi toimivin ratkaisu näihin – meneillään ollessaan ikuiselta tuntuviin – kausiin. Koska, kuten vertaiset tietävät, kausiahan nämä vain ovat. Tämän tiedostaen olen pysynyt yllättävän rauhallisena kaiken univajeen ja sen aiheuttamien lieveilmiöidenkin keskellä.

Tuo imetyksen demonisoiminen kaikkien ongelmien alkulähteenä oudoksuttaa kyllä, ikään kuin minä itsekkyyttäni (tai kuten jotkut tulkitsevat, itseäni korottaakseni) imettäisin, jotta lapsella olisi mahdollisimman vaikeaa, enkä helpottaakseni lapsen oloa. Kuulemani mukaan ei-imetetyt heräilevät yhtälailla hammassärkyyn ja rauhoittuvat sitten imemällä tuttia tai peukaloa ja rutistamalla unilelua. Monia perheitä heräilyongelmat hymyilyttävät, sen kun laitetaan vain lapsi omaan huoneeseen nukkumaan, ovi kiinni ja ongelma on poistunut. Me emme kestä kuunnella lapsen paniikki-itkua ja siksi toiseksi, asumme kaksiossa. Samassa huoneessa vaikuttavat siis niin maidonhajuinen mutsi kuin maidonhimoinen tahtotaapero. 

Oli niin tai näin, äidinvaistoni sanoo, että aika on jälleen kypsä uudelle, lempeälle unikoululle ja uudet vinkitkin ovat tervetulleita, jotta tulos olisi pysyvä. Tällä kertaa aiomme toteuttaa sen vertaistuen, vinkkien ja rautaisen (vai pitäisikö unen yhteydessä sanoa höyhenisen?) ammattilaisen tuella. Osallistumme lempeän ja lasta huomioivan Heli Mäkelän Yökukkujasta nukkujaksi -valmennukseen ja bloggaan sitten kokemuksistamme. Toivoakseni pienemmin silmäpussein ja vähemmin kahvikupposin!

Pointteja, mitä olen nukkumisesta tähän mennessä oivaltanut: