Blogin uusi nimi ja ilme

29.4.17


Follow my blog with Bloglovin
Pidin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen pienen tauon bloggaamisesta. Jos jotain olen bändivuosiltani oppinut, niin taukojen pitämisen tärkeyden. Välimatkan pitäminen on joskus hedelmällistä ja suositeltavaa, ettei fokus katoa, into laannu, luovuudesta tule pelkkää suorittamista ja vanhan toistoa.

2015 toukokuussa perustetun blogini tarkoitus oli käsitellä uutta elämäntilannetta – raskautta – ja horisontissa häämöttävää ja kuumottavaa synnytystä. Opin raskauden aikana huiman määrän luonnollisia keinoja parantaa raskausaikaa ja hälventää synnytyspelkoja ja –kipuja. Näistä voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan (kuten niistä mainituista bändivuosistakin)! Tietoa tuli kaivettua myös siksi, koska en löytänyt haluamistani aiheista tarpeeksi selkokielistä materiaalia, tai sellaista, johon itse voisin samaistua. Ainakin oma mielikuva oli, että joko tieto on liian kliinistä tai sitten hieman liian hörhöä. Vaikka minulla on akateeminen tausta, olen ennen kaikkea taiteilijasielu ja henkimaailman asiat ovat olleet jokapäiväistä kauraa syntymästä lähtien. Kaipasin siis tieteellistä tietoa ja fyysisiä harjoituksia henkisyydellä ryyditettynä, josta hyviä esimerkkejä esim. hypnosynnytys, raskausjooga ja doulat

Seuraava missio oli oppia vauvan hoidosta ja kehityksestä, imetyksestä ja muusta siihenastisessa elämässäni täysin ufologisesta. Blogin oli tarkoitus keskittyä raskausaikaan ja vauvavuoteen ja jäädä sitten telakalle mahdolliseen seuraavaan raskauteen asti. Vauva-ajan bloggauksista huomattavasti luetuin on paljon tieteellisiä lähteitä sisältävä postaus siitä, miksi imetyssuositukset ovat muuttuneet omasta lapsuudestamme ja mistä tunnistaa synnytyksen jälkeisen erkauman. Imetysasioista aion kirjoittaa jatkossakin, sen verran paljon vanhaa tietoa tämän aiheen ympärillä leijailee ja erkaumastakin olen saanut uutta tietoa.

Vauvavuotena vastaan tuli lukuisia mahtavia äitiysblogeja niine samoine teemoineen, mitkä itselläkin mielessä pyörivät: vauvan kehitys, syöminen, nukkuminen, pukeutuminen, blaablaablaa... Mitä enemmän samalla aaltopituudella olevien kirjoittajien äitiysblogeja tuli luettua, sitä vähemmän kirjoittamisen tarvetta tunsin. Varsinkin, kun oma vauva nukkui hyvin, söi ja kasvoi normaalisti eikä vielä puhua pukahtanut niillä kolmella kielellään.

Viime aikoina innostavia teemoja on yhtäkkiä alkanut taas pulpahdella blogiaiheiksi wordiini: taaperoimetys, monikielisen puhumaan oppiminen, valvotut yöt ja allergiat, energian buustausyritykset ja nautitut lisäravinteet, uudet työkuviot ja Tripsterin aluevaltaukset, luetut kirjat, Helsingin maidoton ja gluteeniton tarjonta, musakuviot, homekoulugate, muuttuneet tulevaisuudensuunnitelmat... on comebackin aika!

Hämmästyttävää kyllä blogilla on neljän kuukauden tauon aikana ollut päivittäin 300 ja kuukausittain 9000 lukijaa. Siis ilman postauksen postausta. En siis aio hylätä lukijoita, vaan jatkan samassa vanhassa Bloggerissa, vaikkakin uuden blogipohjan kera. Uuden kipinän syttymisen kunniaksi sivu sai modernimman ilmeen ja uuden nimen sekä osoitteen sen blogspot-ritirimpsun sijaan.

Blogin uusi nimi kuvaa tapaani tarttua aiheisiin, kulloisiinkin kiinnostuksenkohteisiin, elämään, lumoudun, uppoudun, olen täpinöissä ja jään inspiroivien asioiden pauloihin. (Kielitoimiston sanakirjan mukaan: paula = kuv., mon. Joutua jnk t. jkn pauloihin lumoihin. Kietoa jku pauloihinsa. Kietoa lemmen pauloihin.) Uusi logo katselee maailmaa vaaleanpunaisten sydänaurinkolasien läpi. Olenhan pohjimmiltani ikuinen hippi, romantikko, optimisti ja etelämaalainen haihattelija.

Kiitokset kaikille ihanille ja tervetuloa kietomaan viisaat paulamme yhteen!

Muistakaahan, että blogia voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.


p.s. Bloggeriin sopivan blogipohjan hommasin muuten Creative marketista, oman domainin Zonerilta ja sydänlasilogon piirsi mieheni, graafisesta ja koodauksellisesta säädöstä vastasi Tuulia.

Tsekkaa myös nämä

2 kommenttia

Seuraa Facebookissa