Mitä vastasyntyneen kanssa tarvitsee

11.2.16

Ennen lapsen syntymää kelailin kovasti, mitä härpäkettä talouteen pitäisi haalia. Otetaanpas nyt tilannekatsaus siitä, mikä on oikeasti ollut tarpeen ja mikä ei.

Ammetta ei ihan heti tarvita.

Hanki ennen vauvan syntymää


Liivinsuojukset: Kukaan ei kertonut etukäteen, kuinka paljon liivinsuojuksia tarvitaankaan! Äitiyspakkauksesta tulee yhdet hyvät kestot, mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Alkuun käytin perusmarketin kertiksiä, vaikka hirveät määrät turhaa jätettähän niistä kertyy. Kauppojen omia merkkejä EI kannata ostaa, vaikka halvempia ovatkin, sillä niitten kanssa on koko ajan tunne kuin joku olisi kussut paitasi sisään ja suojuksen vaihtaminen nipistää ikävästi terveitäkin nännejä.

Joutsenmerkkiset anatomisesti muotoillut ovat jees, eikä niitä tarvitse vaihtaa 5–6 kertaa päivässä, kuten halpiksia. Kuljetan aina mukana pinollista suojuksia, siis edelleen, kun vauvalla on ikää 4 kk, koska maitoa tulee paljon pitkin päivää. Himassa käytän nykyään kestoja, joita omistan kuutisen paria. Pesukone laulaa päivittäin ja nämä peseytyvät kätsysti joka koneellisen mukana.

Siteet ja pikkuhousunsuojat: Toivottavasti muiden jälkivuoto ei kestä yhtä kauan kuin minulla. 11 viikon aikana siteitä kului huomattava määrä. Synnäriltä saa jättisiteitä alun runsaampaan jälkivuotoon, kotona pärjää ihan normikoolla. Pikkuhousunsuojia olen joutunut hätätilanteessa käyttämään myös liivinsuojina saksimalla ne kahtia. Imee muuten huomattavasti paremmin maitoa kuin varsinaiset paksut ja nihkeät kertissuojukset.

Isot imetysliivit: Aika moni hommaakin imetysliivit jo raskausaikana. Imetysaikana raskauskoko ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan vielä isompia. Koska maitoa valuu myös yöllä, joutuu liivejä suojuksineen käyttämään myös yöllä, joten niiden on parasta olla puristamattomat ja mukavat. Lindexin rumilusliivit on yleisesti parhaiksi todettu. Itselläni on parit XL:t yöksi (ei purista), parit L:t päiväkäyttöön ja sen lisäksi muutamat vähän paremmin muotoillut, kun asu niin vaatii. Kone pyörittää myös liivejä päivittäin, joten more is more.

Harsot: Näitä kuluu muutama päivässä kuolan, puklujen ja maidon pyyhkimiseen, sängyn ja sohvan suojaamiseen maitosuihkulta ja hoitopöydän suojana. 10 kpl kannattaa ainakin hommata.

Näitä kuluu urakalla.

Vaipat: Synnytyssairaalasta saa oleilun ajaksi vauvalle kertikset. Vastasyntyneen kertiksiä kannattaa hommata iso paketti tai pari, vaikka myöhemmin kestoihin siirtyisikin. Vaippoja vaihdetaan noin 8 kertaa päivässä, joskus enemmänkin. Nykyään biohajoavia merkkejä löytyy peruskaupoistakin niin suomalaista (Muumi) kuin ruotsalaistakin (Naty) merkkiä.

Kaukalo: Meillä ei ole autoa, mutta hommasimme silti oman kaukalon käytettynä parilla kympillä. Kaukalo vaaditaan jo vastasyntyneen kotiin roudaamiseen, eli kannattaa hommata ajoissa! Jos kuljet taksilla, voi tilauksen yhteydessä pyytää kaukalollista bilikkaa, mutta oma kokemus on osoittanut, että kaukalo on hyödyllinen peli. Se on ollut käytössä mummon ja vuokra-autossa sekä kotona nukutusvälineenä keikkuvan ominaisuutensa ansiosta. Kitisevää ja/tai mahavaivaista vauvaa on monesti helpottanut kaukalossa ”istuminen”, tuossa asennossa on helpompi kakkia.

Vaunuverho ja sadesuoja: Suomen vesi-, räntä- ja lumisaderalli jatkuu lähes vuoden ympäri. Vaunujen sadesuoja on siis ollut ahkerassa käytössä. Jos kärrymalliisi ei sisälly vaunuverhoa etkä halua käyttää harso-pyykkipoikaa-viritelmiä, niin sellainenkin kapistus on hyvä hommata. Suojaa tuulelta, kylmyydeltä, auringolta ja valolta. Meille kävi hyvä onni, kun ompelutaitoinen ystävä teki meille mieluisan jo hyvissä ajoin.

Pieni toppapuku ja välihaalari: Äitiyspakkauksen toppapuku ja haalari on kokoa mastodontti from jättiläisplaneetta, joten normivastasyntynyt kyllä hukkuu niihin kepeästi. Me saimme onneksi ystävän vauvalle pieneksi jääneen pienen toppapuvun ja välihaalarin, jotka puettiin bodyn ja potkuhousujen päälle jo sairaalasta lähtiessä. Vauvat on kerrospukeutujia.

Maitovempeleitä.

Tarpeellisia extroja


Maidonkerääjä: Koska ekat viikot, ellei kuukaudet menee tauottomaan imetykseen ja toisesta rinnasta valuu maitoa samalla, kun imetät toisesta, on hyvä idea kerätä muuten hukkaan valuvat maidonkerääjään. Päivän aikana kerätyt maidot voi yhdistää pieneen pulloon ja pakastaa myöhempää käyttöä varten. Liikkeellä ollessa nämä kapistukset ovat hankalat ja ainakin itsellä on valunut maidot kerääjästä yli monen monta kertaa, mutta sohvalla kölliessä se ei ole niin justiinsa. Nykyään käytän kerääjää toisessa rinnassa pumpatessani maitoa toisesta.

Hoitolaukku: Hoitolaukussa ei ole mitään ihmeellistä taikaa, voit käyttää mitä tahansa kassia, johon mahtuu parit vaipat, vaihtovaatteet ja harsot. Itse rakastan tilaajalahjoja ja tilasin pari kuukautta Vauva-leht osittain Finlaysonin hoitolaukun takia.

Hoitopöytä: Meillä erillinen hoitopöytä on ollut päivittäisessä käytössä, mutta jos kylpyhuoneessa olisi enemmän tilaa (ja säilytystilaa), heivaisin hoitosuojuksen pesukoneen päälle. Toisaalta hoitopöytään sisältyy usein myös säilytystilaa, joten meillä mööpeli on kätevä myös kesto- ja kertisvaippojen, imujen sun muun sälän varastoinnissa.

Ihanan tuoksuiset vauvan ekokosmetiikkatuotteet.

Ehtii myöhemminkin


Lisäimut ja riisipaperi kestoihin: Me siirryimme kestovaippoihin, kun vauva oli noin kuukauden ikäinen. Alle kolmikiloisella kestot eivät tahdo pysyä tiiviisti päällä ja ovat suhteettoman suuret vartaloon nähden. Edelleen käytämme kertiksiä yöllä ja kodin ulkopuolella. Kestoihin kannattaa varata jonkin verran lisäimuja ja varsinkin fleecepintaisten kanssa kannattaa käyttää riisipaperia, jottei vaipoista tartu nukkaa vauvan alaosastoon.

Rintapumppu: Pumppu ei ole kaikille tarpeen, mutta jos maitoa tulee paljon, niin ylimääräisiä pitää päästä pumppaamaan ulos, ettei hinkit räjähdä. Siltä tuo paine ainakin tuntuu. Pumpun ansiosta äiti voi myös olla hetken ilman vauvaa ilman täysimetyksen keskeytymistä. Ennen menoa pitää vain muistaa pumpata maitoa jääkaappiin tai pakkaseen.

Amme: Kylvetystä ei suositella ennen napanuoran irtoamista, joten ammeen ehtii ostaa lapsen syntymän jälkeenkin.

Vauvan hygieniatuotteet: Nämä eivät ole pakollisia, mutta me pesemme vauvasaippualla ja öljyämme babyoililla vauvan noin kerran viikossa. Samaa öljyä voi käyttää myös vauvahierontaan. Kemikaalittomia aineita totta kai! Ruohonjuuresta saa kemikaalittomia kosteuspyyhkeitä ja sinkkivoidetta vauvan pepun hoitoon. Kosteuspyyhkeet ovat meillä olleet lähinnä hätävarana hoitolaukussa ja sinkkivoidetta on käytetty kolmisen kertaa ärtyneelle iholle. Toimii.

Kantoliina ja rintareppu: Kannattaa pyytää eri merkkejä ja/tai materiaaleja lainaksi kavereilta ennen ostopäätöstä, koska vauvat eivät viihdy samoissa kantovälineissä. Eräät eivät missään.

Tuttipullo: Meidän vauva oppi syömään pullosta kolmikuisena. Suosittelen lämpimästi lasista pulloa luonnonkumisella tuttiosalla!

Sitteri: Monet vauvat eivät viihdy pitkiä aikoja selinmakuulla tai kantoliinassa, ei ainakaan meillä, vaan välillä pitää päästää sitteriin pystympään asentoon näkemään maailmaa.

Näitä ei ole tarvittu. Paitsi nännivoidetta huulille ;)

Monille tarpeen, vaan ei meille


Rintakumi: Jäänyt avaamattomaan pakettiin. Eli tämä kannattaa ehkä hommata vasta jos tarvis.

Lanoliinivoide: Äitiyspakkauksen voide jäi sekin käyttämättömänä kylppärin kaappiin, koska nännit eivät ole rohtuneet tai ärtyneet missään vaiheessa. Kunnes sain hyvän vinkin. 100 % lanoliinivoide on maailman paras huulirasva imetyshormonien kuivattamille huulille! Jotkut hyödyntävät myös vauvan pepun hoidossa.

Imetystyyny: Ei ole ollut tarpeen, koska kotona vauva syö aina vain kylkimakuuasennossa. Ja muutkin tyynyt tähän soveltuvat.

Tutti: Paria eri mallia on testattu, luonnonkumista ja perusmallia, mutta ei kelpaa. Ei muuten kelvannut vuonna miekka ja kivi minulle tai miehellenikään. Onkohan olemassa joku anti-tutti-geeni…?

Tulossa seuraavaksi


Seuraavat hankinnat ennen kuuden kuukauden ikää tulevat meillä olemaan kiinteiden syömiseen liittyviä vempeleitä, kuten syöttötuoli, lautanen ja muki. Niistä lisää tuonnempana!

(Kuvat: Pau Ribas)

Tsekkaa myös nämä

8 kommenttia

  1. Hei! Tutun kuuloisia asioita tarpeita :-) Jäin ihmettelemään tuota, jotta missä ohjataan noin, ettei lasta kylvetettäisi ennen napatyngän irtoamista? Siinähän kuitenkin kestää viikosta kahteen. Navan huolellista kuivaamista kylvyn jälkeen ei saa unohtaa, ettei se jää kosteaksi alustaksi bakteereille, mutta ei kylpyä välttää tarvitse :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kyseltiin fb:n puolellakin. Eli meille tosiaan neuvottiin näin Kättärillä sekä neuvolan taholta. Tosin meillä napanuora irtosikin sitten kolmen päivän päästä, eli ei sitä kylvetystä kovin kauaa tarvinnut odottaa :)

      Poista
  2. Nämä listaukset "mitä tarvitsee vastasyntyneen kanssa" ovat hauskoja. Eri ihmiset tarvitsevat niiiiin eri tavaroita! Esimerkiksi itse en omistanut yksiäkään imetysliivejä tai lastenvaunuja. Kaukaloakin taidettiin käyttää vasta isompana ekan kerran, kun taas kantoliina tarvittiin heti alussa sairaalasta kotiin kävellessä. :) Joku taas kokee tarvinneensa ehdottomasti yhtä jos toista satojen eurojen edestä.

    Esikoisen kanssa kyllästyin jo raskausaikana siihen tavaran mainostamiseen mitä joka paikasta sai niskaansa, ja ihan piruuttani päätin tehdä laskelmia. Lopputulos puoli vuotta vauvan syntymästä oli, että olimme taloudellisesti voitolla. Lapsilisät + äitiyspäivärahan erotus verrattuna opintotukeen riittivät kevyesti kaikkiin pikkuvauvan kuluihin, vaikka hommasimme myös ei-välttämättömiä tavaroita kuten hoitopöydän, ammeen ja itkuhälyttimen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Itkuhälytin unohtuikin tuolta meidän ei-tarpeellisten listalta (koska pieni kämppä yhdessä kerroksessa :) Ja se vielä lisättäköön, että oon ihan samalla fiiliksellä kulutuksen suhteen. Me ollaan onnekkaasti saatu kavereilta ja sukulaisilta lähes kaikki käytettynä.

      Poista
  3. Enniä komppaan. Vauva tarvitsee ravintoa, lämpöä, puhtautta ja syliä, ja se on sitten vanhemmista kiinni, miten nämä asiat järjestetään. Synnyttäneet ja imettävä äidit tarvitsevat lepoa ja ravintoa, mutta sekin on yksilöllistä, että kuinka paljon ja missä muodossa.

    Ihan hyvä tietää, mitä asioita voi tulla vastaan ja mihin kannattaa varautua, mutta loppujenlopuksi juuri mikään ei ole välttämätöntä ja kaiken saa kyllä hankittua - ellei nyt aivan korven keskellä tai saaressa asu :)

    ps. lämpimästi suosittelen kantamista ja vessahätäviestintää. Varsinkin jälkimmäisessä alun sählääminen maksaa itsensä takaisin monin kerroin. Eikä edes pelkästään rahassa vaan mukavuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpö, puhtaus, syli, totta mooses, mutta nämähän tietääkin etukäteen, sen sijaan materiapuoli on usein ensikertalaiselle tosi iso kysymysmerkki ja se valmistautuminen kuuluu osittain vauvan odotukseen esikoista odottavilla. Kuten sanottua, en ole mikään kerskakulutuksen puolestapuhuja, päin vastoin, meillä 99 % käytettynä saatua.

      Meillä vauva ei viihdy kantovälineissä kovin kauaa, vaikka olisin halunnut pitää 24/7. On tosi fyysinen ja liikkuvainen tapaus :) Ehkäpä jossain vaiheessa alkaa viihtyä enemmän...

      Vessahätäviestit tuntee oikeestaan nyt jo, ollaan aateltu odottaa kuukausi tai kaks, että oppii istumaan, niin sit pääsee potalle, kun viestii hätää. Joskin vaippoja sitä silti tarvii monessa tilanteessa.

      Vielä lisäisin, että stressiä ei vauvan hoidosta kannata ottaa, vaan parhaiten toimii, kun kuuntelee itseään ja vauvaansa ja hyväksyy myös vauvan ominaisluonteen. Kun äiti löytää tasapainon käytännöllisyyden, vaivattomuuden ja stressittömyyden kanssa, niin vauvakin on tyytyväinen. <3

      Poista
  4. Hei,

    Tohon vessahätäviestintään kannattaa suhtautua myös hiukan kriittisesti. Monet seksologit kritisoivat sitä seksuaalisen kehityksen kannalta. Osa on sitä mieltä, että liian aikainen kuivaksiopettelu olisi yhteyksissä seksuaalisiin häiriöihin myöhemmällä iällä. Ajatellaan niin, että kun lapsi on kehityksellisesti valmis (yleensä 2-3 vuoden kohdalla), niin hän tunnistaa itse vessatarpeensa, joka on yhteydessä nautinnon tunteeseen muutenkin. Liian aikainen vanhempien puuttuminen voi aiheuttaaa traumoja lapselle tulevaan nautintoon. Tästä uudesta vessaviestintätrendistä on puhuttu paljon kriittisessä mielessä.

    VastaaPoista

Seuraa Facebookissa