Suomen sukunimilaki on patriarkaalisempi kuin Espanjan

24.11.15

Lulun ristiäisiin on enää viikko ja molemmat etunimet on jo päätetty, niin vaikeaa kuin se aluksi olikin. Sukunimeä emme sen sijaan saa päättää itse, kiitos Suomen sovinistisen sukunimilain. Haluamme tyttärellemme molempien vanhempien kansalaisuuden, sehän on selvää. Tämä operaatio onkin suht yksinkertainen: maistraatin lisäksi lapsen syntymä rekisteröidään myös Espanjan suurlähetystössä. Käytännössä lapsi kirjataan perinteiseen libro de familiaan, eli ”perhekirjaan”, jonka saimme, kun meidät vihittiin Barcelonassa 2008. (Nyt käsittääkseni tästä muinaismuistosta ollaan Espanjassa luopumassa ja maa siirtää rekisterinsä Suomen tyyppiseen sähköiseen ja jokaiselle henkilökohtaiseen muotoon sen sijaan, että tiedot kirjattaisiin perheittäin.)

Libro de familia oli vähän kuin perheen passi.

Espanjan sukunimilain mukaan jokaiselle lapselle annetaan molempien vanhempien sukunimet, mallia ”García González”. Itse otin naimisiin mennessämme mieheni sukunimen omani perään osittain sen takia, että Barcelonassa asuessa viranomaisten (ja kaikkien muidenkin) oli niin vaikea käsittää yksiosaista sukunimeä, toista sukunimeä tivattiin kaikkialla. Tämän takia sukunimessäni ei myöskään ole suomalaistyyppistä väliviivaa (joka taas aiheuttaa päänvaivaa suomalaisissa järjestelmissä, jotka tulkitsevat Ribasin etunimekseni…). Yleensä espanjalaisen sukunimen ensimmäinen nimi on isältä ja toinen äidiltä, mutta lain mukaan järjestys voi olla toisinkin päin: äidin (ensimmäinen) sukunimi + isän (ensimmäinen) sukunimi. Tasa-arvoista, eikö totta!

Kun kirjaamme Lulun Espanjan kansalaiseksi, voimme siis valita hänen sukunimekseen joko Ribas Kultanen tai Kultanen Ribas. Jos valitsemme ensiksi mainitun, päädymme tilanteeseen, jossa meillä kaikilla kolmella on eri sukunimi (kuten Espanjassa on tapana). Suomessa asuessa Kultanen ensimmäisenä sukunimenä on tietynlainen plussa. Itse olen ainakin saanut osakseni suurta riemua ja iloa tämän kultasen sukunimen mainitsemisen yhteydessä. Niinpä olisi loogista valita Lulunkin sukunimeksi Kultanen Ribas, eli sama kuin hänen äidillään.

"Perhekirjassa" kysytään lapsen nimeä yksikössä ja sukunimiä monikossa.

Kuten tuossa mainitsin, Espanjassa tämä on täysin mahdollista, mutta entä Suomessa? Sähköpostivänkäykset ja puhelut maistraattiin ovat tehneet selväksi, että Suomen lain mukaan Lulun sukunimeksi voidaan rekisteröidä vain ja ainoastaan Ribas. Ei pelkkä Kultanen, ei Kultanen Ribas eikä Ribas Kultanen, vaan Kultanen heivataan absoluuttisesti romukoppaan ja vain ja ainoastaan Ribas on mahdollinen. 

Tämä siitäkin huolimatta, että olen kertonut lapsen saavan kaksoiskansalaisuuden ja molempien sukunimen Espanjan lain mukaan, joten kaksiosainen siitä tulee joka tapauksessa, mikä voitaisiin kirjata saman tien myös maistraattiin. Ei auta. Suomen kirjoihin tyttö rekisteröidään pelkällä isän sukunimellä, piste, halonisku, kuokan survaisu suohon (ja saunan taakse, jos ei miellytä). Sen jälkeen voimme kyllä mennä Espanjan suurlähetystöön hakemaan tyttärelle Espanjan passin ja espanjalaisen sukunimen ja palata sitten takaisin maistraattiin anomaan sukunimen vaihtoa. Ajan, paperin ja Kela-korttien tuhlausta (sillä niitä tehtaillaan nyt siis kahteen kertaan), mutta Suomessahan tunnetusti laki on laki ja paperisota rakas harrastus.

Äidinkieli = isän kieli?


Toinen mättävä kohta tässä maistraatin lapsen rekisteröintipaperissa on äidinkielen valinta. Äidinkieliähän saa ihmisellä Suomen lain mukaan olla yksi. Että terkut vaan kaikille suomenruotsalaisillekin tässä samalla! Varmasti monikielisten lasten jokaikisen kielen kirjaaminen aiheuttaisi byrokraattista hämminkiä, joten ymmärrettävää on, ettei vaikkapa suomenruotsalaisen ja katalonialaisen lapsen äidinkieliksi sentään kaikkia neljää kirjattaisi (vaikka miksipä ei?), mutta eikö olisikin loogista kirjata edes yksi kieli per vanhempi? Meillä äidinkieliä ovat siis suomi ja katalaani. Vaan Suomen lain mukaan meidän on tehtävä valinta: onko Lulun äidinkieli suomi vai katalaani? 

Maistraatin ohjeistuksia.

Jos Lulu käy koulunsa Suomessa, on todennäköisesti kannattavampaa valita äidinkieleksi katalaani, koska haluamme turvata sen opetuksen. Oman äidinkielen opetusta kun on koulussa annettava edes kaksi tuntia viikossa (mikäli samankielisiä lapsia on koulussa tietty määrä). Saattaa olla, että sama onnistuisi, vaikka äidinkieleksi kirjattaisiin suomi, mutta jos haluamme pelata varman päälle näiden rekistereitä kunnioittavien byrokraattien kanssa, parempi lienee kirjata katalaani oikein kirjoihin ja kansiinkin.

Näin Suomi on melkeinpä puolestamme päättänyt, että lapsemme on Ribas, jonka äidinkieli on katalaani. Sukunimen suomalaisen osion säilyttäminen onnistuu ramppaamalla Espanjan suurlähetystössä tekemässä neidille Espanjan passi. Mitäs tuumaatte, olisikohan jo aika päivittää näitä Väinämöisen aikaisia lakipykäliä? Allekirjoitin taannoin adressin useamman äidinkielen rekisteröintioikeuden puolesta, josta voi lukea aiheesta lisää.

Gifin saa pyörimään täältä.

p.s. Vinkatkaa myös, miten kahden kuukauden ikäisestä saa järkevästi passikuvan!

Kuvat: Pau Ribas

Tsekkaa myös nämä

29 kommenttia

  1. Jes, asiaa. Verenpaineeni toki nousi hieman, kun ajattelin taas näitä viranomaisvirityksiä. Mulla on myös kaksiosainen sukunimi (viivalla – haluaisin mieluummin ilman, mutkun ei käy), ja kaksiosainen olisi ollut valintani myös tytöllemme. Mutta eihän se siis käy. Ja tosi hyvä, että kirjoitit tuosta äidinkieliasiasta ja adressista myös, jotta tietoisuutta saadaan taas eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun valistit mua adressista! Ehdin allekirjottaa, mutta harmi, ettei enää ole voimassa. Tuntuu niin vanhalta maailmalta aatella, et kaikilla ois vaan yks äidinkieli...

      Poista
    2. Tuli mieleen, että ehkä mä sain siksi sukunimen ilman väliviiva, kun mentiin naimisiin Barcelonassa (missä asuttiin sillon). Missä te menitte naimisiin?

      Poista
    3. Voi ei, harmi jos se adressi ehti jo mennä kiinni!

      Me mentiin naimisiin Italiassa, jossa tapana on, ettei kenenkään sukunimi muutu avioliitossa miksikään. Eli esim. mieheni äidillä on edelleen sama sukunimi kuin lapsesta asti. En yhtään tiedä, olisinko voinut siellä ruveta tappelemaan sukunimeäni kaksiosaiseksi (viivattomaksi), kun vakituinen "residenssini" (apua, mikä se on suomeksi?!) oli häiden aikaan Suomessa.

      Suomessa muutin häiden jälkeen (maksusta!) sukunimeni yhdistelmänimeksi. Ja viivatonta ei siinä kohden saa. Ymmärrän suomalaisen perustelun, että molemmat sukunimet katsotaan samanarvoisiksi ja viiva tarvitaan sitä varten (vrt. yhdyssana liha-makaronilaatikko), mutta entä jos itse haluan olla ensisijaisesti tyttöniminen ja vasta toissijaisesti miehenniminen, tyyliin Möttönen Rossi? Ei onnistu se.

      Tyttäremme sai tosiaan automaattisesti pelkän miehen sukunimen.

      Poista
    4. Lasteni äidinkielet ovat suomi ja englanti mutta byrokratia ei vielä tähän taivu. Välillä koulun tulkinnaksi on tullut,että he ovat maahanmuuttajia, kun olen merkinnyt, että heillä on kaksi äidinkieltä. Suomenkielinen vanhempi tulee helposti heivatuksi kaikesta pois. Eskoinen haettiin nimen ja ulkonäön perusteenna äidinkieln tunnilta suomi toisena kielenä -opetukseen. Opettaja oli kovin ihmetellyt mistä eskoiseni on niin hyvän suomen kielen oppinut ja oli arvellut tuntien muodostuvan tylsiksi. Meidän vanhempien kanssa ei kukaan keskustellut. Pelleily loppui soitettuani rwhtorille,joka ei myöskään ymmärtänyt miksi oli toimittu kuten oli toimittu. Totesin arvelevani,että lapsen ulkonäkö ja nimi voittivat (äidin)kielen hallinnan. Lapsen tiedoissa äidinkieli oli ilmoitettu olevan suomi. Sitkeä pitää jaksaa olla..

      Poista
    5. Aika ihme säätöä... Ei oo kyllä lapsillekaan kivaa tommoinen. Ei kaksikielisyyden pitäisi olla näin ihmeellinen asia enää tähän maailman aikaan. Mähän en nyt sitten saanut laittaa maistraatissa kuin yhden äidinkielen ja katalaani tuli, jos tällä valinnalla voin vaikuttaa isän kielen opetuksen turvaamiseen... Mutta oudolta tuntuu, että virallisesti suomi nyt sitten muka ei olis lapseni äidinkieli ollenkaan.

      Poista
  2. Siis kumma kyllä, mutta me ainakin 1,5 v sitten kirjattiin lapsen äidinkieliksi suomi ja saksa, eikä siitä kukaan mutissut? Ja whaaat, eikö tossa ohjeistuksessa just sanota, että sukunimen voi valita, jos vanhemmilla on eri sukunimet? Vai onko se niin, että kun teidän yhteinen sukunimi on Ribas, niin lapsi on silloin Ribas?

    Kyllä, verenpaine täälläkin nousi!!


    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eli tää on just se patriarkaalinen osuus, kun maistraatissa sanotaan, että: "Äidin sukunimen osa ei voi periytyä, ainoastaan isän...". Mun mielestä olis ollut niin loogista, että lapsi sais mun koko sukunimen, koska se on saman muotoinen kuin Espanjassa, mutta kuitenkin myös äidin sukunimi, jolloin pitäis mennä läpi Suomessa. Mutta vaikeimman kautta sitten... Ootko tarkistanut rekisteristä, kumpi kieli lapselle kirjattiin äidinkieleks? Todennäkösesti suomi...

      Poista
  3. Meidan poika syntyi ulkomailla ja rekisteroitiin ekaksi Suomen kansalaisuus jossa kirjoitin papereihin minun sukunimeni mika on yhteisnimi portugalilaisen mieheni kanssa (muotoa Suomi Portugali) ja lapi meni. Olisikohan kaytanto muuttunut vai menikohan tuurilla lapi :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohho! Mä tosiaan meilasin ja vänkäsin ensin maistraatin kanssa ja sit soitin perusvirkailijaille ja vielä jollekin esimiehellekin, mutta kaikki sano, että ei mee läpi. Pitääpä kuitenkin yrittää! :) Ilmeisesti myös laki on eri, kun syntyy Suomessa...

      Poista
    2. Me vaan taytettiin ne suurlahetyston paperit eika kukaan sanonut mitaan. Ja sukunimesta viela - mentiin Suomessa naimisiin, miehellani on kamala litania sukunimia (isan ja aidin yhdistelma nimet, yhteensa viisi sanaa ... mutta kaytanossa han kayttaa viimeista viidesta arkikaytannossa). Halusin siis myos taman viimeisen nimen itselleni mutta sepa ei kaynytkaan maistraatissa joten sain vaihtoehdon ottaa koko litanian taikka sitten yhdistaa omani hanen viimeiseen sukunimen osaan ... ja se on siis nyt mulla ja pojallamme.

      Poista
    3. Hei! Miten teidän nimiasia päättyi? Meillä oli kanssa kova vääntö maistraatin kanssa lapsen sukunimestä ja lopulta haettiin nimilautakunnalta lupa sukunimen vaihtoon.
      Pienellä maksulla, sekä selvityksellä Brasilian sukunimitraditioista saatiin Suomessa syntyneelle lapselle nimi muodossa Etunimi Suomisukunimi Brasiliasukunimi.

      Poista
    4. Mahtavaa, että onnistui! Mun mielestä sen pitäis mennä just niin, että jos voi osoittaa, että kyseessä on lapsen toisen kotimaan käytäntö, niin pitäis hyväksyä maistraatissa. Meillä on paperisota vielä kesken Espanjan suurlähetystössä, Lulun passin pitäis olla siellä noudettavissa piakkoin. Sen jälkeen sitten pitää hakea maistraatista sukunimen muutosta, kun tähän mennessä ollut hällä pelkkä isän sukunimi. Kirjotan tästä jälleen, kun homma on valmis.

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Käsittääkseni juuri lapsen syntymämaan lainsäädäntö on tässä oleellinen. Eli jos lapsi olisi syntynyt ulkomailla, niin useamman nimen yms. kirjaaminen Suomen maistraatissa ei olisi ongelma.

    VastaaPoista
  6. Meidän tyttö syntyi Ruotsissa ja täällä kirjasimme minun sukunimeni välinimeksi (mellannamn) ja miehen nimen sukunimeksi (efternamn). Kun haimme myöhemmin Suomen passin, tytön sukunimen kohdalla lukee hienosti molemat sukunimet ja ilman väliviivaa :-) Mutta nähtävästi, kuten aiemmin mainittiin täällä, tähän on vaikuttanut Ruotsin lainsäädäntö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovelasti keksitty tuo mellannamn! :) Joo näemmä synnyin/vihkimismaa ratkaisee. Sinänsä vaan jännää, että suomessa ei haluta lapselle suomalaista sukunimeä/äidinkieltä, hehe!

      Poista
  7. Passikuvavinkki tulee: me otettiin kuukauden ikäisestä pojastamme itse kuvia olkkarin lattialla valkoisen lakanan päällä. Mies piti päätä suorassa ja minä räpsäisin kuvan juuri, kun hän oli päästänyt irti ja poistanut kätensä kuvasta, heh. Olihan se aikamoista säätöä, mutta ihan hyvät kuvat saatiin aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuulostaa hauskalta! :) Hyväksyttiin siis ihan viralliseksi passikuvaksi, vaikka otitte itse?

      Poista
    2. Joo, pikkuvauvojen ja -lapsien kuvien kanssa eivät ole niin niuhoja. Ihan syystä, mitenkä otat tommosesta madosta kunnon kaikki säännökset täyttävän kuvan? Mä siis valitsin parhaimman kuvan, tein siitä 10x15-kokoisen dokumentin, johon se mahtui ehkä öh 8 kertaa (minkä kokoinen semmonen passikuva nyt on, en muista ulkoa) ja tulostutin sen lähimmässä halpiskaupassa. Tadaa, varsin edukas ratkaisu, maksoi alle euron! :)

      Poista
  8. Moikka! Mä olen yrittänyt jo 15 vuotta pyytää poliitikkoja harkitsemaan kahden äidinkielen msinitsemista. Olisi helpompas, kun monikielisyys eibtulisi puskista. Mieheni on Senegalista ja Espanjan passilla. Meillä oli 2000 luvun alussa hyvin monta sukunimeä postilastikossa, koska eheytetty perheemme tuli kolmesta maasta. Yhteensä äidinkieliä.oli 4. Siinä.sitten koulutimme teini-ikäisistämme suomea osaavia ja nykyään Suomessa toimivia ammattilaisia.

    Tsemppiä. Espanjavei välttämättä anna kaksoiskansalaisuutta. Se toimi (ainakin ennen) vain espanjankielisten maiden kanssa... vinkkaa, jos käytäntö on muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan todellakin, että lakiin tulee muutos! Vähintäänkin tuohon kielilakiin. Raportoin, kuinka käytännössä menee maistraatissa ja suurlähetystössä asioituani!

      Poista
  9. Heippa! Kiva lukea sun juttuja, täällä eletään myös katalaani-suomi perheessä. Meitä taas mieheni kanssa ärsytti Espanjan ehdottomuus sukunimiasiassa. Oltaisiin haluttu lapsille Espanjankin papereihin vain yksi sukunimi, kun oma nimeni Pöllänen ei ole millään muotoa mukava nimi Espanjassa. Ehdottivat lähetystössä vaan sellaista vaihtoehtoa, että senhän voisi muokata vaikka Polaseksi (yhdellä ällällä), jos haluatte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Ja ymmärrettävää kyllä, että noinkin päin voi käydä. Nyt lasten toinen sukunimi luetaan Espanjassa siis polla-nen? :( Jännä juttu on, että mun miehestä ei täällä kuitenkaan koskaan missään käytetä toista sukunimeä ja munkin idea oli alun perin Barcelonassa asuessa, että voisin Suomessa edelleen olla ihan vaan "Paula Kultanen" ja toinen sukunimi olisi vain virallisemmissa yhteyksissä Espanjan tyyliin, mutta eipä sekään oikein oo mennyt läpi... :) Suomessa vissiin ymmärretään vain se, että naisella on kaksi sukunimeä. Melkonen soppa! :D

      Poista
  10. Mielenkiintoinen juttu! Omassakin perheessä miehellä sukunimet espanjankielisen maailman tyyliin, mutta itsellä ja lapsella kummallakin yksi sukunimi. Nimiasiaa miettiessämme olin jotenkin ymmärtänyt Maistraatin ohjeet niin, että lapselle voi antaa joko isän tai äidin sukunimen, (jos ei siis ole samaa sukunimeä), ja ajattelin, että jos olisimme päättäneet antaa isän sukunimen, olisivat ne molemmat siirtyneet lapselle sellaisenaan, samalla tavalla kuin isällä. Mutta näin ei ilmeisesti olekaan? Suomessa ei siis saa olla kahta sukunimeä muutoin kuin avioliiton kautta "ansaittuina"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen lain mukaan hispaanoisän kaksiosaisesta sukunimestä periytyy vain ensimmäinen. Kaksiosainen nimi on mahdollinen (isän ja äidin sukunimi), jos se ensin rekisteröidään toisen maan suurlähetystössä tai jos lapsi syntyy hispaanomaassa ja vasta sen jälkeen rekisteröidään maistraattiin. Meidän lapselle tulee siis nyt äidin sukunimi + isän sukunimi eli sama kuin mun kaksiosainen sukunimi. Kirjoitan siitä lisää, kun prosessi on saatu päätökseen!

      Poista
  11. Tässä vihdoin lopputulos: http://kultasenpauloissa.blogspot.fi/2016/04/kahden-kansalaisuuden-vauvan.html

    VastaaPoista
  12. Ihanaa tietää, etten ole ainoa joka tuskailee Espanjan ja Suomen nimilakien kanssa... Menimme mieheni kanssa naimisiin Suomessa pari viikkoa sitten. En vaihtanut sukunimeäni, koska lähdimme takaisin Espanjaan heti seuraavana päivänä eli tarvitsin passiani, jossa on oikea nimi. Toiveenani oli ottaa mieheni sukunimi myöhemmin, kun palaan Suomeen, mutta se taitaa jäädä haaveeksi.

    Vaihtoehto 1. Otan mieheni ensimmäisen sukunimen (sanotaan vaikka Perez). Jos saamme lapsen, tämän nimeksi tulisi siis Perez Perez. Ei kiitos.

    Vaihtoehto 2. Otan mieheni sukunimen omani lisäksi. Suomen lain mukaan olisin siis Mäkinen-Perez. Tällöin tulevan lapsen sukunimeksi tulisi Perez Mäkinen-Perez. EI KIITOS. Ja kyllä, kysyimme asiaa paikallisesta "maistraatista" ja näin se on.

    Vaihtoehto 3. Pidän oman nimeni ja lapsen nimeksi tulisi Perez Mäkinen.

    Kolmas vaihtoehto taitaa olla pienin paha. Olisin mielelläni ottanut mieheni sukunimen ja antanut lapselle saman, mutta tervetuloa lainsäädäntöjen viidakkoon.... Huhhuh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekavaahan tämä on... ja varsinkin se, että vaikka lapsillamme molemmat kansalaisuudet, ei voida suoraan soveltaa halutun maan käytäntöä. Suomessahan lapselle onnistuisi antaa ihan pelkkä "Perez", mutta Espanjassa olisi silti ne kaksi sukunimeä, eli siinä mielessä kolmosvaihtoehto munkin mielestä järkevin. Ehkä voit sen jälkeen vaihtaa itsellesi miehen nimen, sehän ei sitten enää vaikuttaisi lapseen ilmeisesti?

      Poista

Seuraa Facebookissa